Juttelinpa eilisnä päivänä Citymarketin lihaosaston päällikön kanssa; ihmettelin, miksi sian potkaa ei löydy valikoimista. Vastasi; eivät asiakkaat osta noita halpoja ruhonosia. Jäinpähän oikein miettimään.
Tarjolla ko marketissa kyllä oli filettä, paistia, yms helppovalmisteista lihaa. Kuitenkin esim huippukokit (itseäni en edes harrastekokiksi luokittele), jatkuvasti mainostavat; kuinka herkullista syötävää esim potkasta, poskilihoista saa. Kompastuskivenä on näiden vähäarvoisimpien kohdalla lienee pitkä valmistusaika mm.
Lähdin sitten ko marketista ja kun poikkesin naapurikauppaan ja huomasin menneeni merta edemmäs kalaan. Sain kaksi potkaa (ei sielläkään hinnastossa) ja hinta yli kolmen kilon paketista oli 10,50€. Ei ole pienkauppa läheskään aina kallein. Potkan kilohinta yleensä liikkuu n 5 – 5,90€/kg.
Sitten toimeen;
ensiksi potka puoleksitoista tunniksi kylmään veteen. Kuivataan, esivalmisteluina juureksia uunipataan; purjoa, porkkanaa, selleriä, lanttua, sen päälle potka, hierottuna suola, mustapippuri, valkosipulijauheella.
Sitten uuniin; 250 astetta, puoli tuntia, potka pois uunista; valelin voisulan, soijakastikkeen ja pippurin seoksella, päälle vielä valkosipulirouhetta ja takaisin uuniin, lämpötila 150 astetta ja siellä uunissa kolme ja puoli tuntia.
Viimeisen tunnin alkaessa lisäsin vielä potkan molemmin puolin hapankaalia.
Sitten otin uunista ja asetin potkan lävikölle ja perkasin nahan ja luut pois, sitten juurekset astiaan ja potkalihat päälle; kyllä kelpasi syödä.
Artikkelikuvassa näkyy tuo valkosipulirouhe melko tummana mutta palanut se ei ole. Melko runsaasti sitä rasvaa otin lihojen mukaan kun kuorin nahan pois.
Kaiken kaikkiaan aterian valmistamiseen kului aikaa n 5 tuntia; siis jotenkin ymmärrän näitä, pitsa-, burger- ja einesihmisiä. Kaikkia ei ruuanlaitto ja herkuttelu kiinnosta, nykyihmisten mukaan; raha, ruoka, hyvinvointi yms pitää saada nopeasti ja helposti.
Jäi tuosta postauksestani pois; toisesta potkasta tein venäläistä lihamakkaraa.
Tuosta sitten toisen kerran.
Sinänsä muuten muutaman blogistin vähättely ruuanlaittoharrastelusta; ilmeisesti kun itsellä taidot lienevät varsin vähällä.
Aivan sama asia kun muutamat leikkivät ammattisotilasta omaamatta päivääkään ammattisotilaan koulutuksesta.
Helppoa on kulkea ”pilkkupuku” päällä kylänraiteilla, kertoilla mielikuvituksellisia tarinoita toimistaan esim Viron asevoimissa, puhumattakaan suomalaisista, lähes partiopoikaleireistä ja niiden tuomista ”pätevyyksistä”.
Villinä laukkaavan itsepetoksellisen mielikuvituksen huippua edustaa sekin ammattisotilasta ulkomailla leikkivän tarinointi siitä miten hän on laatinut Viron puolustussuunnitelman, jonka kuulemma Viron suojeluskunnan päällikkö on hyväksynyt. Palkkasoturimme kutsuu sitä P:n strategiaksi. Suunnitelman mukaan maahan tunkeutuva vihollinen lasketaan ilman muuta vastarintaa kuin etälaukaistavien miinojen räjäyttely ja pusikoista ammuskelu aina Tallinnan porteille saakka ja siellä se tuhotaan voimakkain sotatoimin. Varsinainen Dien Bien Phu-suunnitelma. Sankarimme on lukenut ehkä hieman liikaa sotahistorian sankariteoista osaamatta ottaa huomioon muuttuvia tekijöitä. Tämä on hänen tähänastisista hurjin suunnitelmansa, mutta ei varmaankaan jää viimeiseksi. Hurjempaa saamme myöhemmin lukea kunhan ikääntyminen ja turhautuminen tekevät tehtävänsä.
Lisäyksenä edelliseen:
Wannabe-sotilaamme tarina on tuttu muualtakin. Hän kulkee samaa tietä kuin liikaa sankarillisia ritarikertomuksia todellisuudentajunsa menettäen ahminut mielevä manchalainen hidalgo.
Eiköhän tuohon, Viljo, voisi lisätä Junnu Vainion kappaleesta… köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus …. Siitähän oikeastaan lienee kysymys.
Niin ja tuulimyllyjä vastaan se don Quijotekin taisteli.
Olennaista on sekin että ne ritarikertomukset, joita ahmimalla manchalainen oli menettänyt todellisuudentajunsa, olivat mennyttä, jo päättynyttä aikakautta kuvaavia.
Tuohan on ns. osso bucco, mutta se tehdään naudanpotkasta samalla periaatteella. Luuydin on herkkua murean lihan kanssa.
”Hyvä ruoka, parempi mieli”, vai miten se eräs mainoslause menikään.
Ruoanlaitto on mitä hienoin harrastus ja aina oppii uutta, kun jaksaa olla utelias.
Tunnustan toki sen, että näin kesällä tulee laitettua paljon ”pikaruokaa” ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä tykätään niin paljon kotimaisista kasviksista ja juureksista ihan sellaisenaan mahdollisimman vähän laittettuina (perunat toki keitetään), ettei paljon muuta mahaan mahdu.
No kalaa tulee laitettua oheen, mutta kalan kanssa ei kauan aikaa kulu, ellei kyse ole sitten savustamisesta.
Osso bucco on viipaleista tehtyä potkaa; siis aivan eri kuin koko potkasta hauduttamalla valmistettu liha.
Koko prosessihan on ruuanlaitollisesti aivan erilainen.
Niinon, mutta en oikein saanut ensin kuvasta selvää.
No, se kuva oli mitä oli; kyseessä potkan tuntikausia kestänyt maustaminen ja valmistaminen.
Esimerkkini olen saanut venäläisiltä ko ruokasivuilta.
Sian potka ja sian niska ovat usein Saksassa syömääni herkkua ja ne ovat todella aliarvostettuja pikaruokasyöjien keskuudessa.
Tosin pääosa suomalaisista ei niitä osaa edes reissuillaan tilata saati sitten kotona valmistaa.
Tuota schweinshaxelia olen syönyt monasti Saksassa kuin myöskin Eestissä, Eestissä tuo saksalainen ruokakulttuuri näkyy selkeästi ihan perinneruuissakin.
Sian niska (kassler) on perinteinen uuniruoka hiljalleen haudutettuna.
Noiden perinneruokien herkullisuus piileekin siinä, että ne ovat kyllä yksinkertaisia valmistaa mutta aikaa kuluu tuntitolkulla; hiljaa hyvä tulee.
”Niin herkullista kuten kochened oxenschlunge perunamuusilla ja hapankaailla”
Tarkoititkos härän kieltä(oxenzunge), jos niin enpä ole koskaan maistanut. Saattaa olla hyvinkin herkullista.
Kyllä väärinkirjoitettuna. Ihan kauheaa ja vastenmielistä jo olomuodoltaan ja näöltään. Sain sitä kauan sitten nuorena miehenä laivalla Saksassa, kun vain huitaisemalla luin että oxen, ja päättelin että härkää.
Saksassa sain ko ”herkkua” kylmänä leikkeleenä aamiaispöydässä. Uskon kyllä, että se varmasti jakaa mielipiteitä, leikkeleenäkin.
Sinälläänkin tuo tutkijan käsitys nykysuomalaisten nimeäminen pihvi-, paisti- ja filekansaksi, lienee perusteltu.
Olen oikein vasiten keskittynyt myös noiden ns halvempien ruhonosien käyttämiseen; sisäelimet ja veri saavat minulta jäädä rauhaan. Ne ovat minulle henkilökohtaisesti vastenmielisiä. Periytynee kait tuolta armeijavuosiltani; sitä kun viikottain tuota veriruokaa oli listalla ja maastossa sitä syötiin mitä tuotiin.
Sinänsä mielenkiintoista lienee tuokin trendi, että pienituloisetkin ja niukasti elävät turvautuvat noihin pika-, eines- ja valmisruokiin. Jos on työttömänä, pieneläkkeellä yms, luulisi ruuanlaiton ja taloudellisesti järkevien ainesten ostamisen olevan suosittua.
Paluumuuttajana ja nykytamperelaisena mustaa makkaraa ei voi välttää, ja tyttäret Saksasta suorastaan rakastavat sitä. Samoin minä.
Maksa monessa muodossa on meikäläisen herkkua, riistan vasanmaksa erityisesti.
Munuaispaistosta ( äitini tekemällä reseptillä ) ei saa mistään. Sen valmistus on vain niin ”kusista” puuhaa. Lopputulos herkullinen.
Muita sisäelimiä en syö kuin piilotettuina joihinkin eineksiin tai makkaroihin.
Hevosen liha on herkullista, mutta nykyään henkisesti vastenmielistä panna pollea suuhun.
Savuluukeittoa teen silloin tällöin.
Lihakeittoon naudan ydinluu maun antajaksi.
Kanakeitto oikeasta kanasta on halpaa ja hyvää.
Riistan maksasta sen verran, sama koskee poroa. Maksa on eräänlainen filtteri, johon kaikki epäpuhtaudet kertyvät; kun en kahvisuodatintakaan syö, en sitten maksaakaan.
Nuoren sorkkaeläimen (riista ja poro) maksa noista myrkyistä lienee vapaampi kuin esim aikuisen hirven ja poron. Luomuruokaa kumpikaan eivät vähimmässäkään määrin ole.
Hevonen on mielestäni herkullista lihaa, aito kana, vaikka kanan kasvattaja olenkin, on kanaruuan aatelia; oikein valmistettuna, siis hitaasti.
Tuolla Eestin puolessa, sikaruuat, ml villisika, ovat oikein kansallisruokia, herkullisia.
Nuori maksa ok.
Sama ongelma on ruokaketjujen toisissa päätepisteissä kuten petokaloissa, hauki, silakka, kuha, ahven jopa made pohjasyöppönä.
Toisaalta, särkikala on jokaisen saatavilla, edellyttäen käsittelyn osaamista samoin kuin valmistuksen; herkkua se on. Silakka muuten ei kuulu ravintoketjun huipulle; planktonsyöjä.
Tietenkin on helpompaa hakea pitsa pitseriasta, pakastealtaasta, burgerista roskaruokasatsi jne. Se kun ei vaadi mitään osaamista. Mättöä mikä mättöä.