Aika nopea tuo Risto oli. Tosin hieman eri murteilla nimikin muuttuu kirjoitusasultaan. Kahvirännälihän se.
Vielä 60-luvun alussa monissa paikoissa vihreät kahvinpavut paahdettiin hellalla ja sitten jauhettiin kahvimyllyllä; sellainenkin löytyy.
Tuo muuten on aivan toimiva laite ja olen sillä joskus paahtanut mustapippuria, tulee hieno maku.
Prännärillä on tehty korviketta sikurin, tai jos ei sitäkään ollut, sen sukulaisen voikukan juurista.
Sikuri on kivikaudelta periytyvä kaunis ja monikäyttöinen kasvi, joka hävisi sodan jälkeen kasvitarhoista ja kukkapenkeistä kuten esimerkiksi presukin eli maatiaistupakka, kun siitä oli tullut ”sikanalli”, että ”ei o siäläkän varaa juara kahveeta”…
Sitä sikuria kasvaa meidänkin pihassa, kuten voikukkaa; kuuluvat samaan heimoon, eivät samaan sukuun kuitenkaan. Sikuri kuuluu sikurikasveihin, voikukka asterikasveihin.
Kessuakin meidän pihasta vielä löytyy.
Keväinen voikukanjuuri ja sikurinjuuri valmistettiin pääsääntöisesti pannulla paahtaen. Paahtaminen ei onnistu näillä muovipinnoitetuilla pannuilla, tarvitaan kunnollinen valurautapannu.
Tai kaupassa myllyllä ja kopautettiin puukapulalla suutinta että viimeisinkin muru tuli pussiin. Tuoksu oli mahtava.
Mummuni tapana oli ripottaa kuumalle hellan levylle kahvin poroja ennen vieraiden tuloa hyvän tuoksun vuoksi huusholliin.
Niin ja kahvit keitettiin porokahveina, suodatinkahveista ei osattu katsella edes unia.
Joskus täällä maaseudulla jouduttiin juomaan korviketta, siinä oli ihan oma makunsa.
Olen nähnyt senkin ajan 60-luuvulla kun Brasiliasta tulleiden kahvilaivojen hajonneista/hajoitetuista säkeistä saatua vihreää kahvia myytiin eteenpäin.
Minä kun jonkin aikaa työskentelin satamajätkänä.
Niin, ja kenellä se ”reiällinen” puuhella on, pystyy edelleenkin nykypäivin siinä paahtamaan erilaisia mausteita, siemeniä, yms. Tätä mahdollisuutta enää harvalla on.
Saman kategoriaan kuuluu myöskin haudutuspata, kuperapohjainen; lienee jo kadotettua kansanperinnettä.
Meillä oli Artärven maalla 1890- rakennetussa maatalossa se perinteinen uuni, täyspitkillä haloilla leivinuuni ja puuhella valurautakanmella ”reikineen”.
Löysin taannoin kotoani avaamattoman paketin kahvin korviketta. Hävitin, kun en ymmärtänyt sen keräilyarvoa. Olisi pitänyt edes maistaa ja tarjoilla makuelämyksiä.
Prännäri?
Aika nopea tuo Risto oli. Tosin hieman eri murteilla nimikin muuttuu kirjoitusasultaan. Kahvirännälihän se.
Vielä 60-luvun alussa monissa paikoissa vihreät kahvinpavut paahdettiin hellalla ja sitten jauhettiin kahvimyllyllä; sellainenkin löytyy.
Tuo muuten on aivan toimiva laite ja olen sillä joskus paahtanut mustapippuria, tulee hieno maku.
Rännäriin pantiin hieman voita ja vihreät pavut sisään. Hellan päälle ja veivattiin, etteivät pavut pala. Nimi tulee pakkoruotsista ”brännare”.
Prännärillä on tehty korviketta sikurin, tai jos ei sitäkään ollut, sen sukulaisen voikukan juurista.
Sikuri on kivikaudelta periytyvä kaunis ja monikäyttöinen kasvi, joka hävisi sodan jälkeen kasvitarhoista ja kukkapenkeistä kuten esimerkiksi presukin eli maatiaistupakka, kun siitä oli tullut ”sikanalli”, että ”ei o siäläkän varaa juara kahveeta”…
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sikuri
Sitä sikuria kasvaa meidänkin pihassa, kuten voikukkaa; kuuluvat samaan heimoon, eivät samaan sukuun kuitenkaan. Sikuri kuuluu sikurikasveihin, voikukka asterikasveihin.
Kessuakin meidän pihasta vielä löytyy.
Keväinen voikukanjuuri ja sikurinjuuri valmistettiin pääsääntöisesti pannulla paahtaen. Paahtaminen ei onnistu näillä muovipinnoitetuilla pannuilla, tarvitaan kunnollinen valurautapannu.
Niin ja pitkään kahvi käsiteltiin papuina ja jauhettiin vasta kotona, muistaakseni ihan -50 luvulle asti.
Tai kaupassa myllyllä ja kopautettiin puukapulalla suutinta että viimeisinkin muru tuli pussiin. Tuoksu oli mahtava.
Mummuni tapana oli ripottaa kuumalle hellan levylle kahvin poroja ennen vieraiden tuloa hyvän tuoksun vuoksi huusholliin.
Niin ja kahvit keitettiin porokahveina, suodatinkahveista ei osattu katsella edes unia.
Joskus täällä maaseudulla jouduttiin juomaan korviketta, siinä oli ihan oma makunsa.
Olen nähnyt senkin ajan 60-luuvulla kun Brasiliasta tulleiden kahvilaivojen hajonneista/hajoitetuista säkeistä saatua vihreää kahvia myytiin eteenpäin.
Minä kun jonkin aikaa työskentelin satamajätkänä.
Niin, ja kenellä se ”reiällinen” puuhella on, pystyy edelleenkin nykypäivin siinä paahtamaan erilaisia mausteita, siemeniä, yms. Tätä mahdollisuutta enää harvalla on.
Saman kategoriaan kuuluu myöskin haudutuspata, kuperapohjainen; lienee jo kadotettua kansanperinnettä.
Meillä oli Artärven maalla 1890- rakennetussa maatalossa se perinteinen uuni, täyspitkillä haloilla leivinuuni ja puuhella valurautakanmella ”reikineen”.
Kahviprännäri tuo on en tiedä muutakaan nimikettä tuolle laitteelle terv tepivaari
Löysin taannoin kotoani avaamattoman paketin kahvin korviketta. Hävitin, kun en ymmärtänyt sen keräilyarvoa. Olisi pitänyt edes maistaa ja tarjoilla makuelämyksiä.
Ja ne autojen keräilykortit !