Kyseessä on Suomen ja Venäjän välillä käyty Vapaussota. Vapaussodan aikana osa suomalaisista punaisista nousi aseelliseen kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan, Venäjän yllyttämänä ja Venäjän ruhtinaallisesti aseistamana. Kapinan aloituksesta löytyy artikkeli täältä.
Murhat Valkeakoskella
”Valkeakoskella he [punakaartilaiset – jpu] vangitsivat maanantaina 15. huhtikuuta kolmisenkymmentä henkilöä, joista suurin osa oli paperitehtaan virkailijoita. Vangittujen joukossa olivat myös Valkeakosken tehtaan tekninen johtaja, vapaaherra Jarl Gunnar Carpelan ja insinööri Johan Sebastian Niska. Heidät punaiset veivät suoraa päätä Viialan asemalle ja sieltä edelleen Riihimäelle »eturiville» menemistä varten. Riihimäen punakaartin esikunta kuitenkin määräsi heidät ammuttaviksi. Silloin oli keskiviikko huhtikuun 17. päivä. Kuolemantuomion vangeille julisti muuan helsinkiläinen vakuutusasiamies. Hän määräsi myös tuomion täytäntöönpanijat, joihin kuului muun muassa työläisnainen Liisa Laurén Valkeakoskelta.
Tuomio pantiin täytäntöön siten, että punaiset lähettivät etukäteen kaksi miestä kaivamaan hautaa noin puolen kilometrin päässä asemalta sijaitsevaan Patastenmäkeen. Saattue, jota johti punakaartin päällikkö, marssitti tuomitut juuri kaivetun, matalan kuopan reunalle. Hän kysyi heiltä, kuinka monta he tulisivat tappamaan, elleivät itse tulisi tapetuiksi. Niska vastasi: »Ei ketään.» Tämän jälkeen päällikkö käski teloitusryhmän ampua, kun hän on laskenut kolmeen. Surmanlaukausten kajahdettua teloittajat kävivät maahan suistuneiden uhrien kimppuun ryöstäen näiden rahat, vaatteet ja arvoesineet, jotka he jakoivat keskenään. Laurén sai 50 markkaa rahaa sekä Carpelanin sormuksen ja kengät, jotka hän veti heti jalkaansa. Lopuksi punaiset heittivät ruumiit kuoppaan ja peittivät ne kivillä ja sammalilla.
Muut valkeakoskelaiset vangit punaiset kävelyttivät noin 25 kilometrin päähän Valkeakoskelta Metsäkansan kylässä sijaitsevaan Nuuttilan taloon, jossa sijaitsi punaisten esikunta. Vangeista vanhimmat, tehtaan kasööri Adolf Ferdinand Pehrman ja konttoristi Gustaf Gabrien Nyqvist, uupuivat pitkällä ja rasittavalla matkalla. Tämän todettuaan punaisten päälliköt Nuotio ja Vainio antoivat käskyn hyvinkääläiselle plutoonanpäällikkö Väinö Lehtiselle ja tykkimies Jokiselle lopettaa heidät hyödyttöminä. Niinpä nämä veivät heidät Yläjoen takana kohoavaan Leppälän mäkeen »ketjuun» ja ampuivat heidät sinne huhtikuun 17. päivän aamuna.
Ampumista teon suorittajien ei tarvinnut ottaa omaan »piikkiinsä», sillä punaisten ylipäällikkö Eino Rahja oli käynyt juuri sitä ennen, huhtikuun 14.-15. päivän tienoilla Nuuttilan esikunnassa antamassa vankien käsittelyä koskevia ohjeita. Esikunnan lähetin Sulo Lahden todistuksen mukaan hän oli sanonut: »Mitä perkelettä te vankeja minulle raastatte, minä ne kuitenkin tapan, niin että toimikaa vankeja kohtaan tästä lähtien oman päänne mukaan, tappakaa ne pois. »275 – –
[Vankeja oli vielä 22 – jpu] Ei mennyt kuin pari päivää, kun punaiset rupesivat teloittamaan heitä. Ensimmäiset uhrit olivat insinööri Torsten Robert von Wendt, joka oli ystävällisyydellään ja leikkimielisyydellään saanut vartijoittensa myötätunnon puolelleen sekä kanavarahastonhoitaja Johan Erik Ohlsson. Heidät vietiin lauantaina 20. huhtikuuta punaisten esikuntaan, jonka määräyksestä Sulo Lahti ja virolainen Taho-niminen punakaartilainen ampuivat heidät Yläjoen takana sijaitsevaan Vahteriston mäkeen.
Punaiset saivat perääntymiskäskyn tiistaina 23. huhtikuuta. Vankien osalta tämä merkitsi sitä, että heidät oli Rahjan antaman määräyksen mukaisesti ammuttava. Niinpä J. Harju, josta oli tullut ylipäällikkö, antoi apulaiselleen J. V. Eslinille tehtäväksi huolehtia kaikkien mobilisoitujen henkilöiden surmaamisesta. – –
Seuraavana aamuna, 24. huhtikuuta esikunta määräsi, että kymmenen vankia on ammuttava. – –
Vangit marssitettiin salmen eteläpuolella sijaitsevan mutahaudan reunalle, johon heidät asetettiin riviin. Ennen punaisten ampumaa yhteislaukausta vangit puristivat vierustovereittensa kättä jäähyväisiksi. Jotkut heistä peittivät kasvonsa, jotkut paljastivat rintansa. Yksi vangeista pyysi armoa köyhän perheensä tähden, turhaan. Muitten kanssa rivissä seissyt Mustala käytti ampumisen alussa syntynyttä hämminkiä hyväkseen ja ryntäsi viime hetkellä pakoon. Punaiset ampuivat hänen peräänsä, mutta eivät osuneet. Yhdeksän uhria suistui mutakuoppaan punaisten ampumien luotien lävistäminä. Heidän ruumiinsa ryöstettiin. Jotkut kaartilaiset pukeutuivat heti ruumiitten yltä riisumiinsa vaatteisiin.
Samana päivänä punaiset murhasivat jäljellä olevista kuudesta vangista viisi. Yksi vanki pääsi pakenemaan. Päivän tapahtumista tyrmistyneet vangit käskettiin tuoda iltahämärissä esikuntaan. Tulipalojen liekit loimusivat Metsäkansassa, kun vankisaattue lähestyi esikuntaa. Konhon ja Metsäkansan rajalla vartijat pysähtyivät hetkeksi juttelemaan muutaman vastaantulevan henkilön kanssa, jolloin yksi vangeista, komisario Saukko, pääsi pakenemaan metsään. Matka jatkui. Tultuaan palavan Nuutin riihen kohdalle kohtasi saattue esikunnan lähetin, joka ilmoitti, että vangit on ammuttava siinä. Tulenlieskojen loimutessa ja kiväärien paukkuessa vangit suistuivat maahan.
Punaisten uhreja oli Metsäkansassa kaikkiaan 23.276
Riihimäellä (Hausjärvellä) 17. huhtikuuta murhatut:
Carpelan Jarl Gunnar, 38-vuotias insinööri Sääksmäeltä
Niska Johan Sebastian, 37-vuotias insinööri Sääksmäeltä
Leppälän mäellä 17. huhtikuuta murhatut:
Pehrman Adolf Ferdinand, 54-vuotias konttoripäällikkö Sääksmäeltä
Nyqvist Gustaf Gabriel, 53-vuotias prokuristi Sääksmäeltä
Vahteriston mäessä 20. huhtikuuta murhatut:
Ohlsson Johan Erik, 27-vuotias kanavarahastonhoitaja Sääksmäeltä
Von Wendt Torsten Robert, insinööri
Vuolteen etelärannalla 24. huhtikuuta murhatut:
Bergroth Edgar, 29-vuotias konttoristi Sääksmäeltä
Elfving K., konttoristi
Godenhjelm Lars Sigurd, 28-vuotias konttoristi Sääksmäeltä
Jästerberg Paul Richard, 19-vuotias teollisuuskoululainen Sääksmäeltä
Lindgren Georg Edvard, 32-vuotias konttoristi Helsingistä
Nyman Karl Gustaf, 27-vuotias konttoristi Sääksmäeltä
Palmgren Alb. Fr., insinööri
Sjöström Artur Valdemar, 30-vuotias metsänhoitaja Sääksmäeltä
Urho Kalle, 43-vuotias tehtailija Sääksmäeltä
Nuuttilan palavan riihen luona 24. huhtikuuta murhatut:
Kirkas Kalle Bernhard, 24-vuotias kauppa-apulainen Sääksmäeltä
Listo Nestori Gabriel, 36-vuotias kirjakauppias Sääksmäeltä
Salo Juho Kustaa, 40-vuotias kansakoulunopettaja Sääksmäeltä
Selin Juho Valfrid, 52-vuotias konekauppias Tampereelta
Tolmunen Wille, 42-vuotias rakennusmestari Tampereelta.”[i]
——
[i] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivut 127-130
Kansalla, joka ei tunne historiaansa, ei ole tulevaisuutta.
Eiks se ollutkaan sisällissota? Näin koulussa opetetaan.
Pitkän, syvän ja synkän suomettumisen aikana suomalaisille on valehdeltu silmät ja korvat täyteen.
Venäjälle syötettiin valhetta, että Lenin muka lahjoitti Suomelle itsenäisyyden, joten Leninin seuraajat eivät saa Suomelta viedä itsenäisyyttä.
Sen valheen kanssa ei oikein sopinut yhteen historiallinen totuus, että Suomi joutui sotimaan Vapaussodan Leninin Venäjää vastaan.
Jos kyseessä olisi ollut sisällissota, niin ei olisi ollut tarpeen solmia Suomen ja Venäjän välillä Vapaussodan rauhansopimusta:
http://jput.fi/Vapaussodan_rauhansopimus.htm
Molemmin puolin oli laittomuuksia. On myös todettava että osa punaisista oli sorretun asemassa.
Aseelliseen kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan – eli maanpetokseen Venäjän hyväksi – ei ollut mitään perusteita.
Esimerkiksi demari Väinö Tanner ei hyväksynyt kapinaa.
Kannattaa muuten katsoa YLE Areenasta juuri tv:stä tullut kansalaissotaan liittyvä ohjelma ”Verinen Viipuri” . Kerrankin historian tulkintaa ilman ”värilaseja”.
Punaiselta ”Yleltä” ”kansalaissotaan” liittyvää ohjelmaa tuskin kannattaa katsoa, jos haluaa tietää kylmiä tosiasioita Suomen Vapaussodasta Venäjää vastaan. Yle on valehdellut asiasta jo kymmeniä vuosia.
Kylmiä tosiasioita verisestä Viipurista voi lukea täältä:
http://jput.fi/Vapaussota_270418.htm
Yle ja historian tutkinta ilman värilaseja? Vuoden paras vitsi.
Yle on ollut kokoomuskomennossa jo helvetin kauan..Ohjelmassa on oikea historioitsija kertomassa autenttisilla paikoilla tapahtumista Viipurissa. Käsitellään tapahtumia puolueettomasti..kerrankin.
Välittömästi Jatkosodan päättymisen jälkeen Ylen johtajaksi laitettiin venäjämielinen maanpetturi, kommunisti Hella Wuolijoki. Se palkkasi Yleen punikkeja palkkaamaan sinne lisää punikkeja. Sitten punikki Eino Repo jatkoi samalla linjalla.
Merkittävissä tehtävissä ovat Ylessä edelleen punikit, toki on poikkeuksiakin, mutta poikkeus vahvistaa säännön.
Kepulaiset taas ovat yleensä perusteellisesti suomettuneet – ryssän perseen nuolijoita. Valitettavasti kokoomuslaisistakin löytyy suomettuneita Tehtaankadulla juoksijoita.
Verovaroin – myös minun rahapussistani – toimiva Yle ei ole luotettava tiedonvälittäjä. Parasta olisi lakkauttaa kokonaan Yle, ja tilata yksityiseltä sektorilta tarpeellisia palveluita kilpailutuksella.
Muuten, se että anonyymi ”molle” suosittelee Ylen ohjelmaa vahvistaa yllä kertomani asioiden todenmukaisuuden.
Ole uskossasi vahva. Ja vältä oikeata totuutta.
Niin, minä kerron nimenomaan kylmiä tosiasioita Suomen historiasta pitkin suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein luotettaviin lähteisiin – omalla oikealla nimelläni ja omalla oikealla tunnistetavalla kasvokuvallani – päinvastoin kuin ”molle”. Lukijani tehköön asiasta omat johtopäätöksensä.
Laillinen esivalta muinoin edusti ns parempaa väkeä laillisesti.
Niilo, Suomessa oli jo ennen Vapaussotaa vallassa vapailla vaaleilla valittu Eduskunta ja laillinen hallitus.
http://jput.fi/Suomi_oli_demokratia.htm
Silloin ihan jokaisella täysi-ikäisellä suomalaisella oli oikeus vapaissa vaaleissa osallistua Suomen johdon valintaan. Suomessa poikkeuksellisesti se äänioikeus oli myös naisilla.
Punikit sen sijaan yrittivät tehdä Suomesta kommunistisen diktatuurin, jota olisi johdettu Moskovan Kremlistä. Se olisi taatusti ollut suomalaisille huonompi vaihtoehto kuin mikä toteutui.
Sinä Niilo, olet nähdäkseni isänmaallinen suomalainen, pyydän Sinua lukemaan seuraavassa linkissä olevan artikkelin:
http://jput.fi/Valtiosopimus_Vapaussodan_aikana.htm
Revon toimikausi on päättynyt 1969 joten viittaus siihen on naurettava. Ja jos pysytään aiheessa. Kyseessä oleva ohjelma ei ole Ylen toimittajien tekemä. Kyseessä on arvostetun suomalaisen historian tutkijan tekemä ohjelma. Hän on todella perehtynyt Suomen historiaan 1700-luvulta asti. Puolueettomasti ja ilman että tarvitsee kopioida muiden kirjoituksia.
Todellisuudessa Revon kausi Ylessä päättyi vasta vuonna 1974 – aivan liian punaisena. Kun siitä lasketaan vaikkapa 40 vuotta eteenpäin, niin näkyy suoraan sen punikin välitön vaikutus. Kun otetaan huomioon sen palkkaamien muiden punikkien vaikutus ja niiden punikkien palkkaamien vaikutus, niin se jatkuu tänäänkin – toki vähitellen laimenevana.
Toistan – Yle, pitäisi lakkauttaa ja kaikki yleläiset irtisanoa lyhyellä irtisanomisajalla. Siellä on toki hyviä tyyppejä, joita voidaan palkata uudelleen tärkeisiinkin tehtäviin.
Aiheena ymmärtääkseni on joki muu kuin YLE.Noilla seikoilla ei ole mitään vaikutusta siihen ohjelmaan johon viittaan. Siis kannattaa katsoa ohjelma ”verinen Viipuri” ,siinä historioitsija kertoo vuoden 1918 tapahtumista autenttisilla paikoilla. Puolueettomasti.
Jaa, että ihan puolueettomasti. 🙂
Viipurin tapahtumista kannattaa lukea kylmiä faktoja mm. näistä artikkeleista:
http://jput.fi/Vapaussota_280418.htm
http://jput.fi/Vapaussota_290418.htm
http://jput.fi/Vapaussota_300418.htm
http://jput.fi/Vapaussota_010518.htm
Nimenomaan puolueettomasti. Nuo linkit viittaavat siihen , ettei niissä ole kovinkaan paljon eri kannalta asioita katsottu. Viittaavat yksipuoliseen kokoomuslaiseen katsantokantaan esim. ko. sisällissotaan. Ei kiinnosta. Minua kiinnostaa historia joka on laadittu eri näkökannoista. Niistä voi ehkä saada viitteen siihen totuuteen. PS. Kai Donner ei ole mikään ”puolueeton” vaan hän on ollut mm. kiihkomielinen fasisti ja yksi Mäntsälän kapinan taustatekijöistä. Putkinen voi olla vahva uskossaan 2005 julkaistun kirjansa perusteella. Tosiasia vaan on, ettei sen kirjan / kirjoittajan sepustukset historian kirjoitusta miksikään muuta.
Kyseinen kirjasarja on kirjoitettu ennen pitkää, syvää ja synkkää suomettumisen kautta, parhaitten asiantuntijoiden toimesta. Kai Donner on kirjoittanut kirjasarjaan hyvin vähän – lähinnä Tukholman toimiston/lähetystön toiminnasta . jossa oli itse mukana.
——
Vapaussodastamme on kirjoitettu lukemattomia kirjoja ja kirjasarjojakin enemmän kuin yksi. On uudempia ja vanhempia teoksia. Historiankirjoissakaan uudempi ei aina ole parempi, voi olla jopa päinvastoin.
Mielestäni Kai Donnerin, et al, Suomen Vapaussota kirjasarja on edelleen erinomaisen hyvä kokonaisesitys Vapaussodasta. Kirjasarjassa on kahdeksan osaa. Minulla olevassa versiossa ne kahdeksan osaa on koottu seitsemään kirjaan.
I on painettu vuonna 1921 ja käsittää valmistelut ja esihistorian. Esihistoriassa ei sentään mennä Maapallon syntyyn saakka, vaan kansamme pitkäaikaiseen kamppailuun kansallisen olemassaolonsa säilyttämiseksi. Sivuja on 448 plus.
II ja III ovat yhdessä kirjassa, joka on painettu vuonna 1922 (alun alkaen III on vuodelta 1921). II:ssa on sivuja 537 plus liitteet ja III:ssa 270 plus liite.
IV on painettu vuonna 1924, sivuja on 444 plus runsaat liitteet.
V on painettu vuonna 1925, sivuja on 560 plus runsaat liitteet.
VI on painettu vuonna 1927, sivuja on 384 plus runsaat liitteet.
VII on painettu vuonna 1922, sivuja on 306 plus runsaat liitteet.
VIII on painettu vuonna 1927, sivuja on 474 plus runsaat liitteet.
Jo pelkästä sivumäärästä näkyy, että kyseessä on runsaasti erilaisia yksityiskohtia sisältävä teos. Ei mikään pokkari, joka luetaan yhdeltä istumalta – jos on riittävän hyvä.
Kirjasarjassa edetään kronologisesti hyppien aiheesta ja rintamanosasta toiseen. Siten vaikkapa Karjalan rintaman tapahtumia kerrotaan useassa eri kirjassa.
Kirjoittajat ovat Suomen Vapaussodan parhaita asiantuntijoita – olleet kaulaa myöten itse osallisina siihen mitä kirjoittivat. Esimerkiksi Karjalan rintaman tapahtumista kirjoittaa kyseisen rintaman esikuntapäällikkönä toiminut silloinen jääkärikapteeni/-majuri Voldemar Hägglund. Kirjoittaessaan tätä teosta hän oli everstiluutnantti/eversti. Talvisodassa hän oli legendaarinen IV armeijakunnan komentaja, kenraalimajuri, joka kävi menestyksellistä mottisotaa ryssiä vastaan Laatokan pohjoispuolella.
Kun on lukuisia kirjoittajia eri asioista, niin on luonnollista, että esimerkiksi yksityiskohtien määrä vaihtelee. Jossakin kohtaa sotatoimista kerrotaan lähestulkoon yksilötasolla mainiten sotilaita nimeltään, kerrotaan komppanian vahvuudet jonakin päivänä, sekä tarkasti omat ja vihollisen tappiot. Jostakin tapahtumasta mainitaan ylimalkaisesti vain pataljoonan ja sen komentajan tasolta. Silloin ei kaikissa joukko-osastoissa pidetty tarkkoja sotapäiväkirjoja.
Mielestäni tämä suorastaan ikivanha kirjasarja on edelleen relevantti lähde kirjoitettaessa Vapaussodasta (niin, minä kirjoitan sotien nimet isolla alkukirjaimella). Olen käyttänyt kirjasarjaa lähteenä varsin moneen artikkeliin kotisivullani osiossa Suomen historiaa, Vapaussota.
Muuten, kotisivuni on varsin suosittu. Tänä aamuna vierailulaskuri näytti lukemaa: 1,778,314
Pankaa paremmaksi.
Noiden murhien motiivit jäävät arvailujen varaan.
Rahja oli luultavasti psykopaatti, joka teki mitä mieli.
Kyseessä ei suinkaan ollut pelkästään Rahja. Tätä tapahtui varsin laajasti.
Se on ollut varsin yleinen ilmiö kaikkialla, missä punaiset ovat pyrkineet/päässeet valtaan.
——
Joukkomurha Viipurin lääninvankilassa
Punakaartilaiset murhasivat 30 henkilöä Viipurin lääninvankilassa 27.-28.4.1918 juuri ennen kuin Suomen armeijan joukot vapauttivat Viipurin Venäjän joukoilta ja punakapinallisilta.
Murhatuista oli valtiollisia vankeja (ei tunnustanut punaista hallitusta) 21, pakolaisia 3, vanginvartijoita 4 ja rangaistusvankeja 2 (menehtyneet rangaistusvangit olivat olleet omissa puvuissaan ja joutuneet siitä syystä valtiollisten vankien joukkoon).
Lääninvankilan verilöylyssä murhattiin:
Ahlgren Magnus, 44-vuotias lääninvankilan vahtimestari Viipurista
Ikonen Leander, 57-vuotias arkkitehti Viipurista
Inkinen Heikki, 32-vuotias toimitusjohtaja Kirvusta
Jokinen Juho, 45-vuotias vanginvartija Viipurin maalaiskunnasta
Jääskeläinen Arvid, 24-vuotias etsivä poliisi Viipurista
Karonen Yrjö, 19-vuotias rautatievirkamies Helsingistä
Kemppi Heikki, 45-vuotias työmies Muolaasta
Klink Ilmari, 17-vuotias talollisenpoika Kivennavalta
Kiiski Tuomas, 40-vuotias maanviljelijä Muolaasta
Komonen Ivan, 21-vuotias maanviljelijä Raudusta
Laakkonen Heikki, 45-vuotias vanginvartija Kuopiosta
Leppänen Eino, 30-vuotias asianajaja Viipurista
Liikka Elias, 58-vuotias maanviljelijä Nuijamaalta
Mannermaa Alfred, 38-vuotias lääninvankilan vahtimestari Viipurista
Mielonen Juhana, 59-vuotias työmies Kurkijoelta
Paaso Aleksanteri, 23-vuotias maanviljelijä Sakkolasta
Peltola Aarne, luutnantti Viipurista
Pietinen Matti, 59-vuotias tehtailija Helsingistä
Pohjola Arvo, 17-vuotias koululainen Viipurista
Puhakka Väinö, 30-vuotias maisteri Helsingin pitäjästä
Pylkkänen Kaapriel, 64-vuotias vanginvartija Viipurin maalaiskunnasta
Pärnänen Yrjö, lyseolainen Viipurista
Rusi Oskari, 30-vuotias maanviljelijä Koivistolta
Stråhlman Johan, 51-vuotias vankilanjohtaja Viipurista
Svedlin Karl, 19-vuotias kauppamatkustaja Viipurista
Tallgren Johan, 50-vuotias ratainsinööri Viipurista
Tojkander Edvard, 53-vuotias asemapäällikkö Ruokolahdelta
Tilli Kristian, 57-vuotias vahtimestari Viipurin maalaiskunnasta
Wahl Axel, 21-vuotias maanviljelysharjoittelija Viipurista
Viitanen Paavo, 25-vuotias sanomalehdentoimittaja Viipurista
—–
Murhatyö on kuvattu erittäin yksityiskohtaisesti syylliset nimeten lähdeteoksessa.[i]
”Mikä oli erona?
Jatkuvasti saa kuulla ihmetteleviä kysymyksiä, miksi punaisten tekemiä hengen riistoja kutsutaan murhiksi ja valkoisten teloituksiksi, sillä lopputuloshan oli molemmissa tapauksissa sama.
Erilaisten termien käytölle löytyy perusteita. Ensiksi, punaiset kohdistivat väkivallantekonsa lähes pelkästään sotaan osallistumattomiin siviilihenkilöihin, kun taas valkoisten osalta kysymyksessä oli kapinan aloittaneisiin ja moniin raakuuksiin syyllistyneisiin punakaartilaisiin kohdistunut kosto. Toiseksi, punaisten toimiin kuului usein uhrin jopa tuntitolkulla jatkunut kiduttaminen. Valkoiset puolestaan ampuivat syyllisen tai syylliseksi epäilemänsä henkilön suoralta kädeltä. Kolmanneksi, punaisten päämääränä oli kokonaisen yhteiskuntaluokan – niin sanotun porvariston – eliminoiminen. Valkoisilla ei ollut mitään vastaavanlaista aikomusta.”[ii]
——
[i]Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivut 203-229
[ii]Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 269
Ehkä niillä oli väärä yhteiskuntateoria tsi muuta häikkää.
Niin, kommunismin uhreja on yli 100 miljoonaa. Joukkomurhattuja, murhattuja, kuoliaaksi raiskattuja, kuoliaaksi kidutettuja, jne.
Ehkä ne arvelivatten, että niin on hyvä. Ihmisrakkaus on perseestä joittenkin mielestä.
Kyseessä ei ole sen kummemmin rakkaus kuin vihakaan.
Punikit halusivat päästä diktaattoreina valtaan, eikä sitä valtaa saaneet porvarit horjuttaa. Siksi porvarit piti yksinkertaisesti tappaa.
Esimerkiksi Ukrainassa ryssät murhasivat jopa 10 miljoonaa ukrainalaista talonpoikaa perheineen – ne talonpojat perheineen olisivat halunneet edelleen viljellä omia peltojaan, eikä liittyä kolhooseihin.
http://jput.fi/Ukrainalaisten_tahallinen_murhaaminen.htm
Varmaankin sama periaate Suomessakin jos vaikkapa talonpojat, opettajat, jne. tapetaan, niin eivät rupea vastustamaan kommunistista diktatuuria.