Marraskuu lähenee loppuaan – hyvä niin. Marraskuun myötä palasivat säryt ja kivut, pimeys yrittää iskeä pääkoppaan. Kello on puoli yhdeksän ja ulkona edelleen harmaan hämärää. Vilman kanssa nukuttiin pommiin, kun piti herätä jo kuudelta, mutta uni maittoi lähelle kahdeksaa.
Mitäs siinä, kisu painui omille retkilleen, minä lämmittelen uunia, venyttelen lihaksia ja niveliä aina kirjoittamisen välissä. Kokousrypäs alkaa olla sinettiä vailla valmis, mitä nyt joulukuussa vielä pari istuntoa, ellei tuo perhanan korona pistä niitäkin perumaan.
Istumalihakset ovat olleet sen verran lujilla, että nyt aion tänään alkaa kuntoilun todenteolla, eli polkemalla kuntopyörää. Kolmeen viikkoon en ole ehtinyt kunnolla savottahommiin puita tekemään, joten on aikakin alkaa kuntoa kohentaa.
Mennään sitten tuohon otsikkoon. Jokainen arvaa, että korona taas riivaa ja nyt myös ihan täällä Pohjois-Pirkanmaan perukoilla. Kihniö ja Virrat ovat vielä säästyneet tuolta vitsaukselta, mutta Parkanoon virus jo rantautui. Lähellä siis kolkuttelee meitäkin, joten ei voida jäädä niin sanotusti laakereille lepäilemään.
Vakavilla asioilla ei saisi vitsailla. Kun tiedämme kuinka meillä Parkanon kanssa on kädenvääntöä sosiaali – ja terveyspalveluista ja miten meidän sairaalamme tyhjennettiin, niin oli ihan pakko eräässä kokouksessa lohkaista, että veivät sitten meiltä kihniöläisiltä koronankin.
Oikeasti olemme huolissamme Parkanon tilanteesta ja myötätunto sairastuneiden puolella. Koronaa vastaan kamppailu on meidän jokaisen yhteinen taistelu, joka ei tunne rajoja eikä raja-aitoja. Vain yhdessä toimien voimme viruksen kukistaa.
Kihniö perui jo perjantaiksi (27.11) suunnitellun joulunavauksen torilla. Kihniön raitti saa ensimmäiset jouluvalonsa ja olisi ollut upeata olla kihniöläisten kanssa sankoin joukoin mukana sitä todistamassa. Viisas päätös kuitenkin perua tilaisuus ja seurata joulunavausta netin kautta.
Virroilla kuitenkin näillä näkymin joulunavaus tapahtuu Perinnekylässä lauantaina (28.11) ja myös joulumyyjäiset ovat perjantaina (27.11). Taidamme myös nämä tilaisuudet jättää väliin.
Korona ajatuksia:
- kuka vielä viime talvena kun korona saapui, kuvitteli, että se yhä on keskuudessamme haittaamassa elämäämme? Jo silloin kyselin päiväkirjassani, muuttuvatko elämänarvomme? Nyt kerrankin on mahdollisuus oikeasti hiljentyä joulun viettoon, ilman valtavaa markkinahumua. Voimme myös antaa aikaa perheillemme, olla oikeasti läsnä.
- olemme toistaiseksi selvinneet hyvin koronan toisesta aallosta ja tulemme selviämään yhteisvoimin. Noudatetaan ohjeita ja yritetään iskostaa päihimme, mistä on kysymys. Olen huomannut itsekin kuinka huomaamatta tulee jäätyä liian lähelle keskustelemaan tuttujen ja ystävien kesken, sekä kaupassa rintarinnan etsivän tuotteita.
- toivottavasti pääkaupunkiseutu ja Uusimaa saavat koronan hallintaan. Rajoitukset ovat kovia mutta välttämättömiä. Jos koronaa ei saada kuriin ja ihmiset lähtevät sieltä pitkin poikin muualle Suomeen joulun viettoon, niin mikä katastrofi voi olla koko maata koskien edessä.
Pakko keventää, ettei ihan surkutteluun ja pelotteluun mene koko kirjoitus: Kysyin kerran kaverilta, oletko koskaan joutunut auto-onnettomuuteen. Että olenko? Kerran otin liftarin kyytiin ja vieläkin olen hänen kanssaan naimisissa.
Kaksi miestä tapasivat pitkän ajan jälkeen ja terveydestä kun tuli puhe, niin toinen sanoi olleensa sappikivi leikkauksessa ja kysyi sitten toiselta, että oletkos sinä koskaan puukkoa saanut, johon toinen vastasi, että en ole, mutta kerran olin lähellä saada vauhdin tanssilavalla jämijärvellä..
Tämä vuodenaika on suoraan sanottuna perseestä. Pimeää ja märkää. Minulla on monta vyönkiristyspäivää edessä, kuin hätäravintokin tuli jo syötyä. Olen etsinyt osa-aikaistyötä, kun saan muutaman satasen tienata pienen eläkkeeni päälle kuukaudessa. Ei ole vielä tärpännyt.
Pimeys on melkein käsin kosketeltavaa, eikä tuo vesisadekaan oikein marraskuuhun kuulu. Nyt on syksyllä / talvella satanut senkin edestä, kun täällä ei kesäkuukausina satanut yhtään. Järvivesi oli ennätysalhaalla, nyt se alkaa olla toisinpäin. Siis kaikki hiukan nurinniskoin.
Kieltämättä kaikki syö nyt miestä. Pimeys – helvetilliset kivut joihin odotan apua lähiviikkoina – ja sitten korona, joka on tuhonnut valtaosan vapaaehtoistöistä mitä haluan tehdä. Puolisollakin työt loppuivat, tässä hakataan työhakemuksia sisään sitä tahtia että näppäimistö savuaa.
Käyttänyt illat pitkät kirjoitellessa. En tiedä mitä tuosta tulee, satakunta sivua siinä on mutta en tiedä miksi. Tärkeintä on olla jotain tekemistä.
Minä tykkään pimeydestä, etenkin elokuun lämpimistä pimeistä illoista.
Pimeällä näkeekin kauemmaksi valovuosien päähän.
Oli kerran hienoa makailla sotaväkiaikana kuivassa, marraskuisessa heinikossa tähtitaivasta katsellen.