Lauantai – aamu alkaa virkeänä. Katselen pihamaata, ruoho kasvaa vauhdilla. Alan ajatella pöhköjä. Sanotaan ruohon kasvavan silmissä! Miltä ihminen näyttäisi jos ripset ja silmien ympäristöt alkaisivat vihertää? Nyt Hannu taas, jalat tukevasti maahan, ajatukset pois typeryyksistä.
Tänään en vielä laiskottele. Sekin aika tulee, kunhan lämmöt nousevat hellelukemiin. Muistelin aamun hiljaisuudessa viime kesää ja kirjoitin muistoista pienen runon:
paidaton mies
aurinko paahtaa
iho imee d-vitamiinia
hiki alkaa virrata
vie mukanaan aurinkorasvan
muurahaiset uurastavat
kiertävät tielle tulleet
paljaat varpaat
linnut visertävät, työn lomassa
alkaa nukuttaa
janottaa
mielessä
ruohonleikkuri
kasvava nurmikko
laiskottaa
hörppää kylmää viinimarjamehua
kasvakoon ruoho
nikkaa silmää auringolle
nythän on kesä
Korona ajatuksia:
- no niin, nuoriso taitaa juhlia oikein olan takaa. Mikäs siinä kun ei vain unohtuisi, että tartuntavaara ei ole ohi.
- pirkanmaalaiset ovat kuuliaista porukkaa. Uusia tartuntoja ei ole ollut moneen päivään, eikä Taysissa ole yhtään koronapotilasta. Hyvä me.
- ihan selvästi havaitsee kuinka korona tarkkaavaisuudesta ollaan lipeämässä. Ilman sormikkaita, eikä käsidesiä käytetä kaupoissa ja ollaan lähekkäin aivan kuten ennen. Pikkuisen olen huolissani.
Nuoriso sitten otti riskin juhlinnassa. Iltapäivälehtien kuvat kertovat, ettei korona virus pelottanut, vaan ahtauduttiin tiivisti yhteen juomaan ja juhlimaan. Minkälaisen hinnan nuoret kenties maksavat jos löytyy tartuntoja? Maastopaloja oli Pirkanmaalla. Muutaman kilometrin päässä kotoani syttyi yksi. Nyt on oltava tarkkana. Mikä minä olen ketään neuvomaan, nuorisolla polttelee elämän riemuista irtiottaminen. Itse on myös tullut poltettua nurmikkoa ja risuja, eikä kaukana ole ollut tulen leviäminen.
Eilen kirjoitin taas polvistani. Siitä tuli mieleen hyvä juttu. Mies meni näyttämään vasenta polvea lääkärille. En voi tutkia tätä sanoi lääkäri. Ja miksi ette? No kun isäni oli myös lääkäri. Mitä se tähän kuuluu? Katsokaapas kun minä ole toisen polven lääkäri.
Kyllä se ruoho todellakin kasvaa ja vauhdikkaasti. Toisaalta saan siinä liikuntaakin, koska minun leikkurini on työnnettävää mallia; kahdestakin syystä. Päältä ajettavaan akkuleikkuriin ei yksinkertaisesti ole varaa (5000 – 6000€) ja polttomoottorikäyttöistä en halua. Tämä nykyinen leikkurini on kylläkin kevyt mutta kävelyttää silti.
Meidän siilit taitavat olla pesimäpuuhissa; viimeyönä vain äkkiseltään kävivät syömässä ja aamuyöstä ei kumpikaan liikkeellä. No, pian se nähdään.
Sama juttu ruohonleikkurin kanssa. Vai on siilit sellaisia touhuja alkaneet tehdä. En oikeastaan tiedä yhtään niiden tekemisistä. Meillä ei ole yhtään siiltä näkynyt koko keväänä. Monena vuonna Mirjamin pihassa niitä oli, en tiedä mihin ovat hävinneet.
Meillä kun nyt ei ole nurmikkoa kuin ikkunasta katsella kaupungin hoidettua puistoa ja Eteläpuisto metsineen ja Pyhäjärvi.
Sen sijaan Porvoon maalla asuessamme vielä v. 2010, kerran viikossa päältä ajettavalla leikkurilla puoli hehtaaria loivaa rinnemäistä nurmea sileäksi. Jätin apilaläikät ja muutamat kukkaläikät koristeeksi. Oli kaunista katseltavaa etelään viettävältä suurelta terassilta kukkaloiston keskeltä.
Keskellä nurmea oli puutarha, kasvihuone, takana siinsi meri, ikivanhat katajarivit ja metsämaisema alhaalla ja punahirsinen paja. Backaksen joen toisella puolella golffarit lätkivät pallojaan jokeen ja me keräsimme niitä katiskoista kalan jatkeiksi.
Maisema oli ns. ruotsalaistyyppinen kartanomaisema 1850-luvun hoidettuine rakennuksineen. Silmä lepäsi ja muuten rauha oli maassa.
Siilit saivat olla rauhassa ikivanhan vajan alla. Hiiret ja myyrät pesiytyivät helposti niittyläikkiin ja saivat kyytiä. Ketturepolaiset apuna. Naapurin maatiaiskissat Tiivi ja Taavi toivat aamiaisen terassillemme.
Viirupöllön pönttöä vireisessä mammuttikuusikossa piti varoa tai panna kypärä päähän.
Asiantuntijat väittävät, ja väite tuntuu mahdolliseltakin. Pihat leikataan nykyisin (pääsääntöisesti) tasaisiksi, lyhytruohoisiksi, ei ole siileillä turvapaikkoja edes pientalojen alla, ne kun ovat ns laatalle rakennettuja. Siili tarvitsee suojapaikoikseen pusikkoja ja risukkoja. Ravinnokseen se käyttää kyllä lähes mitä hyvänsä mutta tämmöisillä ”golfkentillä” ei saalista oikein löydy.
Siili tekee näihin aikoihin 2-8 poikasta ja ne jättävät pesänsä n kuuden viikon ikäisinä, jääden kuitenkin lähialueelle asustelemaan, yleensä. Siilillä kun oikeastaan ei ole reviiriä.
Meidän pihan bufet-pöytä muuten on katettu kaikille karvallisille, siivellisille ja piikillisillekkin. Ketään ei häädetä pois jos sopu vierailijoiden kesken säilyy maltillisena.
Varislinnuilla on selkeä hierargia, korpit, varikset, harakat ja naakat. Moilasen haaremi tietenkin pihapiirin valtias. Mirri; se meidän pihan ikuinen, joskus määrätietoinen, joskus joustava; ehdottomuus tulee jyrsijöiden kohdalla, niiden suhteen Mirri on armoton.
Meidän pihan elämä soljuu täysin ja luonnonmukaisesti; luonnon luoman järjestyksen varassa, siihen en oikeastaan kajoa.