Unta ei saa ja sitä ei anneta eikä sitä oteta, saatikka tilata kuin apteekin hyllyltä.

Kaiken sortin unitutkijat ja hyvän olon ja elon asiantuntijat voivat tunkea tutkimusmateriaalinsa vaikka omaan perseeseensä.

Suomessa on sadoin tuhansin ihmisiä, jotka joutuvat tulemaan toimeen muutaman tunnin yöunilla kymmeniä vuosia ja lähes koko aikus ikänsä, niin näiden unitohtoreiden neuvot tuntuvat lähinnä vittuilulta.

Sadattuhannet omaishoitajatkin, jotka ovat 24/7 jatkuvassa valvetilassa yötä päivää, kun huolehtivat läheisensä jaksamisesta itseään säästämättä, mutta rakkaudesta sen tekevät.  On kipua kolotusta ja särkyä ( ikään katsomatta ) jotka useasti ovat kroonisia ja joiden vuoksi nukkuminen on hetkittäistä ja pinnallista ja jää pariin tuntiin yötä kohden ja useasti menee päiviä, että ei anna yöunia ollenkaan.

Ja on suuri joukko henkilöitä, jotka kärsivät unettomuudesta ja johon ei löydy selittävää tekijää mistä se johtuu ja johon ei pure lääkehoidotkaan missään muodossa.

Osaan kuvitella miltä tuntuu lukea lehdistä näitä unitohtoreiden ja hyvän olon asiantuntioiden ohjeita unen tärkeydestä ja mihinkä sairauksiin unettomuus voi johtaa, jos sen annetaan jatkua pitkään.  Neuvotaan ja suositellaan liikuntaa ja mitä erilaisempia vippaskonsteja unen saannin ja määrän lisäämiseksi.

Useasti saa lukea lehdistä myös näiden pintajulkkisten ja monensortin sirkustaiteilijoiden hulestumista siitä, kun yhtenä yönä ovat nukkuneet vain neljä tuntia, että kuinkahan heidän psyyke tulee sen kestämään, niin näille unitutkijoiden puoskaroinnit uppoavat kuin kuumennettu naskali voihin.

 

 

 

18 vastausta artikkeliin “Unta ei saa ja sitä ei anneta eikä sitä oteta, saatikka tilata kuin apteekin hyllyltä.”

  1. Itselläni ei ole ongelmia unen määrän eikä laadun kanssa ja kun tulen noin 4-5 tunnin yöunilla aivan hyvin toimeen, niin koen asian niin, että en tuhlaa elämääni liialliseen nukkumiseen ( 8-9 tunta ) voin senkin ajan tehdä itselleni mieluisia asioita. ( maataan sitten haudassa )

  2. Kyllä se minulla vaan tuollaiset 9 tuntia nukkumiseen menee.
    Tosin tänä aamuna vielä pimeällä lähdin nostamaan ainokaisen muikkuverkkoni, 3m korkea ja 60m pitkä, 14mm silmällä, 0,12mm lanka. Silmämääräisesti arvioiden, meillä syödään tänään muikkupihvejä ja muikulla herkuttelevat Mirritkin.
    Ilman murheita uskalsin jättää verkon kaloineen paljuun, vain pressu päälle, lämpötila -1.2, eivät kalat jäädy mutta kylmäketju toimii.
    Eipä haittaa muikun pyyntiäni tuo ”ilmaston lämpeneminen”.

  3. Lehtien palstat ja televisiot pursuavat jos jonkin moista neuvojaa ja tietäjää terveyden ja hyvinvoinnin piiristä ja lähes päivittäin vaihtuvat mielipiteen joidenkin tuotteiden ja elämäntapojen haitallisuudesta tai hyödyllisyydestä ovat vastakohtia toisilleen, milloin myrkkyä ja milloin elämän eliksiiriä.
    Ihmiset juoksevat hengensä kaupalla ja ahtavat sisäänsä vaikka minkäsortin kokoista ja väristä vitamiinipilleriä, kuvitellen niiden kaikkivoipaisuuteen.
    Minä olen syönyt 68 vuotta lähes samaa ruokaa mihin lapsenakin jo totuin ja en ole koskaan vitamiinipillereitä suuhuni laittanut ja olen saanut ruuasta ne vitamiinit ja hivenaineet mitä olen tarvinnutkin.
    Terve olen ollut ja olen ( henkisestä puolesta en ole varma) ja voin laittaa suuhunikin mitä vain mieleeni tulee ilman ongelmia ja ilman allergioita.
    Mutta kaikki ovat yksilöitä, mikä sopii toiselle on myrkkyä toiselle.

    1. …ja alkomahoolia sisältävien juomien käytön lopetin noin kymmenen vuotta sitten, ei siihen mikään pakottanut, mutta en sitä tarpeelliseksikaan kokenut.
      Nyt juomani on vesi ja piimä.

  4. On tutkittu ja mitattu, että normaali ihminen tarvitsee hyvää ( REM) unta noin 8 tuntia selvitäkseen ”hengissä kuolemaansa saakka”. Hereillä olo kuluttaa elämisen ajaksi annettua energiaa, jolloin kuolema lähestyy nopeammin valvojaa kuin norminukkujaa. Aivot puhdistuvat jopa fyysisesti puhumattakaan henkisesti hyvän unen aikana.

    Esimerkki kaveristani, joka oli todellinen tehopakkaus: nukkui vain n. 4 tuntia / vrk aina. Samalla poltti tupakkaa, piippua tai sikareja. Illalla viimeksi nukkumajuomaksi konjakit. Oli aina töissä ensimmäisenä tehot päällä.
    Sairastui 46- v alzheimeriin ja kuoli 61-v tänä vuonna.

    1. … jatkoa edelliseen: kaveri oli fyysisesti ja henkisesti erittäin vahva. Juoksi Tukholman maratonin ja oli vuosittain mukana ”Hopeasoudussa” n. 60 km. Eli ”poltti kynttiläänsä” molemmista päistä.

    2. Taisi tämän kaverisi tappaa nämä nautintoaineet ja kiire, eikä vähäinen unen määrä.
      Mutta kuten kirjoitin, niin kaikille ei ole uneen mahdollisuutta elämäntilanteestaan tai sairaudestaan johtuen.

      1. Varmasti ihmisten elon ja sen pituuden paljolti määrittelee minkälaiset geenit perii, mutta eipä siinä sitten hyvät perimätkään auta, jos elämäntavat ovat kuin Heikin kuvailemalla kaverilla.

  5. Tuli tässä lajiteltua päivän saalis; muikkua 3,5 kg, särkikalaa, joka menee kuivuriin, 10 kg. Mirreillä riittää nyt syötävää.

  6. Kyllä se tahtoo minullakin olla 4-5 tuntia unen tarve. Jos herää neljän aikaan, kuten tänään taas, on ihan turha kieriskellä sägyssä. Sitä on ollut taas monta yötä, joskus saatan nukkua hiukan pidempään. Se on ihan poikkeuksetta kello 23.00- 24.00 kun menen nukkumaan ja se heräämisaika hiukan vaihtelee.

    1. En tiedä koetko sinä Pentti ongelmaksi lyhyemmät yöunet, minä suorastaan nautin ”ylimääräisestä” valveillaoloajastani.Sairaudet ovat asia erikseen, jos ne eivät anna yön-päivän rauhaa.

  7. Omasta kokemuksesta voin sanoa ettei tämä kovin hääviä ole kun heräilee monta kertaa yössä ja vähintään pari kertaa on pakko nousta ylös jotta saa särkyä helpottumaan, mutta näillä mennään.

    1. Mika,- en tiedä osasinki jäsennellä sanomani oikeaan muotoon. mutta juuri sinunlaisista kirjoitin, jolle uni ei ole itsestäänselvyys elämätilanteen ja erilaisten kipujen ja särkyjen muodossa. Kaikkea hyvää jatkossa.

    1. Ja jos unilääkkeet ovat ainoa keino edes jonkinasteisen unen saamiseen, niin ei niitä tuomitse, siksipä ne on keksitty, että niistä apua on.

  8. Nyt eläkkeellä ollessa nukun pidempään. Ja unet ovat mielenkiintoisia.
    Yksi unityyppi on sellainen, että joku kertoo yllättäviä käänteitä sisältävää elämäntarinaansa. Niiden unien juonessa olisi ainesta novelliksi. Näitä unia mäen juuri ennen heräämistä ja kertoja jatkaa vielä silloinkin vähän aikaa, kun olen jo noussut sängystä.

    Joillakin on päinvastainen unihäiriö, unihalvaus. Tietoisuus herää, mutta liikuntalihakset jatkavat unta. Ei pysty liikuttamaan jäseniään. Monet kokevat huoneessa olevan pahantahtoisia olentoja
    Oletan, että henkilö on nähnyt unta pahantahtoisesta olennosta ja tietoinen puoli pelästyy ja herää. Mutta kehon heräämisessä on hitautta.
    Å
    On sanottu, että liiastakin nukkumisesta on haittaa, nykyään nukun kymmenenkin tuntia, mutta epäsäännöllisinä aikoina. Nukkuminen on nautinnollista. Olisi minulla tuossa pehmeä parisänky, mutta nukun mieluummin kovassa ja kapeassa telttasängyssä. Mutta peittoa pitää olla runsaasti. Elintoiminnot luultavasti hidastuvat, eikä lämpöä synny.

  9. Unensaantivinkki:

    ”Vedontunne” saa lämmönsääröautomatiikan levottomaksi ja se voi haitata uneemvaipumista.

    Vedontunne aiheutuu siitä, että kehon oikean puolen pintalämpötila on toinen kuin vasemman.
    Lämpötilaeron aiheuttaa esimerkiksi ilman virtauksen kohdistuminen toispuoleisesti tai nukkujan tapauksessa se, että toinen poski on tyynyssä ja toinen poski suojatta. Huppu olisi hyvä, jos se ei nostaisi hiilidioksidipitoisuutta liikaa.

    Itse olen havainnut jo pipon auttavan ja on se auttanut kuulemma muitakin.

  10. Mulla on pahinta laatua oleva uniapnea. Sängyssä nukkumisesta ei tule mitään, kun heräilen pahoihin hengityskatkoksiin. Olen nukkunut yöni istualtaan nojatuolissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *