TORILLA TAVATAAN !

Nyt näyttää siltä, että kyllä kansa tietää, nimittäin Gallupit ja kaikensortin suomalaiset Amerikka asiantuntiat ja kirjeenvaihtajat ovat kautta linjan tehneet itsestään naurunalaisia, ennustaessaan Bidenille murskavoittoa käynnissä olevissa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.

Tekisi mieleni sanoa että mitäs minä sanoin, mutta vaatimattomuuteni estää minua niin tekemästä.

 

 

28 vastausta artikkeliin “TORILLA TAVATAAN !”

  1. Seuraavaksi melkoisella todennäköisyydellä hävinneen osapuolen kannattajat lähtevät pettymystään kohdistamaan kaikkeen tielleen osuvaan ja näin pahentavat vain omaa tilannettaan.

    1. Eli, jos Tump häviää, niin rasistinen ja aseellinen mellakointi alkaa?

  2. Suomessa valtaapitävät ajattelevat päätöksiä tehdessään aina, että mitähän muut meistä ajattelevat, Yhdysvalloissa tällaiselle haistatetaan paskat.

  3. Sinänsä muistan sinun uhonneen, että Trump voittaa selvästi.
    Tällä hetkellä ei oikein siltä näytä, mutta tulos tosiaan selviää vasta ajan kuluttua.

  4. Minä ymmärrän sen tuskan, minkä Trumpin voitto aiheuttaa myös suomessa, joten en tämän enempää enään tässävaihessa haluaa puukkoa haavassa kääntää.

  5. En hihkuisi vielä kummankaan puolesta, seuratkaapa Yhdysvaltojen vaalien spekulointia heidän omista medioista

    1. Mutta kyllä Trump on voittanut jos ja kun presidentiksi valitaan, niin Bidenin lisäksi myös Gallupit.

  6. Nyt alkaa jo Trumpin likainen peli, tämä ei paljon Putinista eroa:

    ”Trump väitti jo voittaneensa vaalit. Hän myös antoi ymmärtää vaaleissa tapahtuvan vilppiä kampanjaansa vastaan, kuvaillen sitä petokseksi. Mistään tällaisesta ei ole osoitettu näyttöä. Hän myös kertoi aikovansa pyytää korkeinta oikeutta lopettamaan ääntenlaskennan.” (MTV)

    1. Otetaan nyt ihan rauhallisesti, olen vakuuttunut, että Trump voittaa ilman oikeustaisteluitakin.

  7. Maailman suurin satusetä elementissään=”Tämä on petos. Tämä on häpeällistä Yhdysvaltain kansalle. Me voitimme tämän vaalin. Tämä on jättimäinen petos maatamme kohtaan.”

    Trump aikoo vetää vaalit korkeimpaan oikeuteen ja lopettaa ääntenlaskennan.

    ”Tämä on surullinen hetki. Me voitamme. Minun mielestäni olemme jo voittaneet.

    1. Onhan se absurdia, että vaalihuoneistojen sulkeuduttuakin otetaan vielä postiääniä vastaan ilman minkäänvaltakunnan leimoja.

  8. Nyt olisi ehdottomasti paras, jos Trump voittaisi, muuten tulee liian suuri muutos Suomeen asti. Ensin ja parhaillaankin myllää korona, sitten taas myllää korona, sitten kenties uusi presidentti, eihän sitä kenenkään niska kestä. Trumpin kujeet on jo suurinpiirtein tiedossa, vaihtoehdon konsteista ei ole mitään tietoa.

  9. Mikään sivistynyt valtio ei tunnusta mahdollista Trumpin voittoa, jos siinä havaitaan vilpillisiä ja epämääräisiä kepulikonsteja.
    Kateissa olevat ”postiäänet” saattavat olla juuri se kepulikonsti osittaa, että ne on joku väärentänyt.
    Vain rahamaailma pörsseineen ja pöljät toivovat mustaa pekkaa.

    Tämä trumppimaisuus menee jo ohi Lukasenkonkin.

    1. Ei sellaista ”sivistynyttä” valtiota löydy yhtään tellukseltamme, joka rohkenisi asettaa Yhdysvaltain vaalituloksen kyseenalaiseksi, voittipa kumpika hyvänsä.
      Ja juuri kuulin radiosta, että Bidenin yht`äkkinen nopea nousu ohi Trumpin vaaankieliosavaltiossa saatta johtua vääenettyjen ja leimaamattomien postiäänten tuominen ääntenlaskentaan Bidenin tueksi.

  10. Kuulemma vedonlyojien perusteella Trump voittaa vaalit. Vedonlyöjät olivat myös neljä vuotta sitten oikeassa. No, nyt on nyt ja aika näyttää.

  11. Hs =”Hän jatkaa sillä linjalla, ettei häviä tätä vaalia, vaan se viedään häneltä. Tämä on hänen poliittista toimintaansa ja hänen oma todellisuutensa”, Aunesluoma sanoo.

    ”Jos hän häviää, en usko hänen koskaan tunnustavan sitä. Jo neljä vuotta sitten hän puhui demokraattien huijauksesta, vaikka silloin voitti vaalit.”

    Jos Trump häviää, Aunesluoma uskoo hänen jatkavan poliittista uraansa jonkinlaisen kansanliikkeen johtajana.

    ”Trump saattaa usuttaa kannattajiaan kaduille, se on mahdollista. On mielenkiintoista nähdä, miten republikaanipuolueen muut johtajat ja merkkihenkilöt reagoivat, samoin Fox-televisiokanava. Ei näytä hyvältä Trumpin kannalta, jos nämä ottavat etäisyyttä häneen.

  12. Alkaa Twitter hävittämään Trumpin valheita, tämä jo kolmas peräkkäin hävitetty valhe Twitterin toimesta:

    klo 17:45: Trump on aktivoitunut Twitterissä. Hän muun muassa tviittasi olleensa johdossa monissa tärkeissä ”demokraattien johtamissa sekä kontrolloimissa” osavaltioissa. Hän väittää äänten kuitenkin kadonneen mystisesti ja Bidenin hyväksi annettujen ”yllätysäänten” korvanneen ne.

    Twitter on piilottanut Trumpin tviitin sekä varoittaa sen sisällön olevan mahdollisesti harhaanjohtavaa.

    Donald J. Trump @realDonaldTrump
    kirjoitti Twitterissä 04.11. klo 17:41
    Last night I was leading, often solidly, in many key States, in almost all instances Democrat run & controlled. Then, one by one, they started to magically disappear as surprise ballot dumps were counted. VERY STRANGE, and the “pollsters” got it completely & historically wrong!

    (IL 4.11.2020)

  13. Joe Biden johtaa tietotoimisto AP:n ennusteen mukaan valitsijoiden määrässä 264–214.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *