Ollaan sitten vaikka äärioikeistoa, pääasia että suomea ja suomalaisia puolustetaan.

Ei suomessa kansalaiset enään jätä äänestämättä perussuomalaisia siksi, että ”sivistyneistö” sanoo puolueen olevan rasistinen, ihmisvastainen, äärioikeistolainen, muukalaisvihamielinen ja plaa plaa plaa.

Perussuomalaiset menevät vaaleihin iskulauseella, äänestetään suomi takaisin, niin jo tämä antaa äänestäjille viestin, kuka on oikeasti suomea ja suomalaisia puolustamassa Brysselin valvontakomissiota ja keskussihteeristöä vastaan.

Ja kun puolue sanoo, että hoidetaan ensin kotimaan asiat kuntoon ja jos vielä voimia ja varallisuutta on, niin sitten vasta maailman parantaminen.  Tämäkin viesti näiden lahjapakettien ja ilmastofundalismin ihanuudessa saa kansalaiset hakemaan turvaa perussuomalaisesta arvoajattelusta, jossa vaaditaan, että muiden maiden velkoja ei maksella ja saastuttaja maksaa.

Ja kyllä kansalaiset tietävät senkin, että suomea ei kestävyysvajeesta ja velkautuneisuudesta tule pelastamaan ne ”rikkaudet”, joita tänne Afrikasta ja Lähi-Idästä rahdataan, ne tulevat olemaan kehdosta hautaan kelan asiakkaina, hyvin harvaa poikkeusta lukuunottamatta ja mikä onkaan näiden ”turistien” mukanaan tuoma turvallisuusriski, riittää kun katsoo Ruotsin kehitystä, joka on jo Helsingissäkin nähtävissä.

Ja kun meidän maan ”sivistyneistö” huutaa, että perussuomalaiset haluavat sulkea maan rajat, niin siinämielessä he ovat oikeassa, että perussuomalaiset sulkevat rajat rikollisilta, terroristeilta, ”turisteilta”,-ja kaikilta joilla ei ole tarvittavat matkustusasiakirjat kunnossa ja jotka tulevat tänne elämään vain niiden pöydissä, jotka ovat tämän hyvinvoinnin luoneet ja rakentaneet.

Tiedän esimerkkejä, että pienellä eläkkeellä oleva kantasuomalainen, joka on neljäkymmentä vuotta työtä tehnyt, veronsa maksanut, eikä elänyt sosiaalihuollon piikkiin, niin saa vähemmän käteensä kuukaudessa, kun tänne tullut ”moniosaaja”, joka nostaa tukia ja avustuksia, puhumattakaan siitä, kuinka paljon kustantaa heidän kaikenkattavat turvaverkkonsa, joka rahoitetaan pääosin heikompiosaisten suomalaisten toimeentulo leikkaamalla.

Eduskunnassa on yhdeksän puoluetta, joten valinnanvaraa on äänestäjillä mistä valita, mutta todellisuudessa kahdeksaa puoluetta ei erota toisistaan edes rautakanki, niin samaan suuntaa he soutavat, joten jos äänestäjä ajattelee muutosta nykypolitiikkaan löytyvän jotain näistä kahdeksaa äänestämällä, niin sallikaa minun nauraa.  Vain perussuomalaiset tuovat mukanaan muutoksen, se ei tapahdu yössä eikä kahdessa, se vaatii vuosien ja vuosikymmenien työn ja siihen perussuomalaiset hakevat vaaleissa kansalaisilta luottamusta. Pienin askelin edetään, eikä isänmaata puolusteta kuten nykyään, että otetaan yksi askel eteen ja kaksi taakse, kun Brysseliin mennään maan etuja puolustamaan.  Pitää lyödä nyrkkiä pöytään, eikä aina pyydellä anteeksi että olen olemassa.

 

23 vastausta artikkeliin “Ollaan sitten vaikka äärioikeistoa, pääasia että suomea ja suomalaisia puolustetaan.”

  1. En sitten taaskaan jaksa olla huvittumatta Arvin retoriikasta ja rikkaista kielikuvista, vakaasta uskosta yhteen aatteeseen sekä ehdottoman ennustamisen lahjaan.
    Kaiken lisäksi tuo Arvi kirjoittaa rääkkäämättä suomen kieltä; erotuksena muutamasta saman aatesuunnan kirjoittajasta.
    Ihan oikeasti nautin lukea noita Arvin postuumeja, eivät ole kuitenkaan ketään kovinkaan loukkaavia räväkästä kielikuvasta huolimatta.

  2. Kalle,- jospa maassamme olisi sinunlaisesti ajattelevia enemmän, jotka näkevät hyvää niissäkin, joiden kanssa ei samaa viulua soittaisikkaan, niin paljon parempi maa suomi olisi henkiseltä ja moraaliselta katsannoltaan.
    Olen vakuuttunt siitäkin, että jos sinä ja minä olisimme päättämässä suomen asioista, niin molempien särmäkkyys siinä hioituisi niin, että mahtuisimme menemään samasta aukosta sisään ja kaikki tuntisivat olevansa voittajia ilman kasvojensa menettämisen pelkoa.
    Yleensä pyrin kirjoittamaan näitä blogeja vähän satiirilla höystettynä ja olen siinä uskossa, että sitä kautta sanomakin menee parhaiten kuulijoiden ja lukijoiden ”tallelokeroon”, mutta kaikista paras on, jos osaa nauraa itselleen, siihen ei moni kykene.

  3. No, pykäsithän sitten aivan arvimaisen kommentin. Minusta vaan ei ole poliitikoksi, sen enempää kuin yleisen mielipiteen muokkaajaksi.
    Minä vain näitä ruokablogejani kirjoittelen, samoin kuin minulle aivan uutta kissapsykologiaa, johon tunnustan olevani viehättynyt.

    1. Kalle,- tie miehen/naisen sydämmeen käy vatsan kautta ja elämänasenteestasi, jossa jalat ovat tiukasti maan kamaralla, voisivat tiukkapipo politikotkin ottaa mallia, että maailma ei ole niin mustavalkoinen kuin he luulevat.

  4. Politiikka on kummallinen eripuran siemen lähes kaikkialla. Siinä asiasiassa ei tarvitse välttämättä tietää muuta kuin on vain jotain mieltä jostakin, tai vain naamataulusta, kuten esim. presidentit Tarja Halonen ja lippalakki tai Sauli Niinistö ja Lennu-koira, se jakaa heti.

    Mutta, jos puhut metsästyksestä, kalastuksesta, autoista, luonnosta, puutarhanhoidosta, valokuvaamisesta jne.. kummasti löytyy yhteinen sävel.

    1. Taisi olla ensimmäinen kirjoittamani persublogi, jossa Heikki ei noussut takajaloilleen, liekkö syynä Kallen neutraali suhtautuminen.

  5. Jossain mielessä, jos aikaisenmmin joku olisi sanonut minun olevan hengenheimolaisiasi, olisin melko varmasti noussut vastavirtaan, nyt en niinkään vahvasti, joskaan edustamasi puolue ei ole minun, kuin ei mikään puolue, henkilön ajatusmaailma taas on aivan eri asia.

    1. Voin vakuuttaa, että me perussuo-
      malaiset olemme valtaosiltaan samanlaisia kuin kaikki muutkin suomalaiset ja me emme ketään syö elävältä, syömme rautaa ja paskannamme kettinkiä.
      Meitä ei toisesta suomalaisesta erota mikään muu kuin kuolema ja poliisi.

      1. Siksipä juuri perussuomalainen itseriittoinen maailmankuva on niin ahdistava ja kammottava.

    1. Tule Eemeli sinäkin perussuomalaisiin, niin suomut putoisivat silmiltäsi, minkälaiseen utopistiseen maailmankuvaan olet kuulunut aikaisemmin.

  6. Käsitys perussuomalaisista äärioikeistolaisina on käsitteitä ymmärtämättömien kielitankeroiden aikaansaama.

    Parhaiten äärioikeistolaisuuden määritelmän Euraasiassa täyttää Kalifaatti isis-sotilaineen ja ekstremistisine terroristeineen.

    Vihreistö voi olla vapaamuurariston tapaan luciferismin kyllästämä, koska luciferistien ohjelmaan kuuluu kristittyjen, juutalaisten ja muslimien välinen sota.

    ——–

    PS ei edusta myöskään oikeistoradikalismia, koska puolueohjelmassa on maininta kristillissosiaalisesta puolueesta, eikä libertaareja näin ollen puolueesta löydy. Puolue on konservatiivisena kannattaa vallitsevaa sekatalousjärjestelmää, missä monopoliluonteiset yritykset pidetään yhteiskunnan hallinnassa.

    Oikeistoradikalismi on eri asia kuin äärioikeistolaisuus. Radikalisteja löytyy kokoomuksesta. On libertaareja (oikeistoanarkisteja) ja niitä, jotka pyrkivät yhteiskunnan monopoliyritysten yksityistämiseen, vaikka omistus siirtyisikin veroparatiisiin.

    PS:n Vallin on osoittanut libertaarin oireita käyttäessään hyväkseen virolaista pöytälaatikkofirmaa veroja vältelläkseen.

  7. Mitkäne ovat persujen saavutukset, että oikein putoaa suomut silmiltä?? En minä vaan tiedä. Oon tyytyväinen nykyiseen hallitukseen ja siihen, että Suomi on onnelisimpia maita. Korjaamista onkyllä. Sitä tuskin persut tulevat tekemään.

  8. PS on perinnettä kunnioittavana puolueena saanut degeneraatiosta kärsiviä puolueita vähän skarppaamaan ja vähentämään hönöilyä. On tuossa hallituksessa punanenäisyyttäkin, mutta menettelee muun kärsimyksen ohessa.

  9. Persut ovat ihan hyviä hämmentämään soppaa. Heillä on vielä pitkä matka kuljettavana toteuttaakseen väitteensä suomalaisten edun ajamisesta. Hurjasti on ideologian sokaisemia linjanvetoja ja turhan usein tutkitulla tiedolla pyyhitään takapuolta. Toisaalta, on siellä paljon fiksua väkeä ja kaikki syyt uskoa että eteenpäin mennään.

    Katsotaan.

  10. Jaa, etteikö Perussuomalisille ole ideologiaa. Arvin blogin avauksessa on mielestäni melkoinen annos ideologiaa.

    ***************************************************************************************
    Perussuomalaiset menevät vaaleihin iskulauseella, äänestetään suomi takaisin, niin jo tämä antaa äänestäjille viestin, kuka on oikeasti suomea ja suomalaisia puolustamassa Brysselin valvontakomissiota ja keskussihteeristöä vastaan.

    Ja kun puolue sanoo, että hoidetaan ensin kotimaan asiat kuntoon ja jos vielä voimia ja varallisuutta on, niin sitten vasta maailman parantaminen.

    Ja kyllä kansalaiset tietävät senkin, että suomea ei kestävyysvajeesta ja velkautuneisuudesta tule pelastamaan ne ”rikkaudet”, joita tänne Afrikasta ja Lähi-Idästä rahdataan,

    Perussuomalaiset sulkevat rajat rikollisilta, terroristeilta, ”turisteilta”,-ja kaikilta joilla ei ole tarvittavat matkustusasiakirjat kunnossa ja jotka tulevat tänne elämään vain niiden pöydissä, jotka ovat tämän hyvinvoinnin luoneet ja rakentaneet.

    Tiedän esimerkkejä, että pienellä eläkkeellä oleva kantasuomalainen, joka on neljäkymmentä vuotta työtä tehnyt, veronsa maksanut, eikä elänyt sosiaalihuollon piikkiin, niin saa vähemmän käteensä kuukaudessa, kun tänne tullut ”moniosaaja”.

  11. Sulkekaa vaan rajat ja paljon muuta. Suomalainen köyhä pysyy senkin jälkeen köyhänä. Ja velkaa otetaan entiseen malliin.

    1. …mutta ei tarvitse sitten pelätä, että joku kaunis aamu on päätänsä lyhyempi.

    2. ’Sulkekaa rajat’ tulkitaan jatkuvati omituisesti

      Tässä Arvin käsitys asiasta:
      Perussuomalaiset sulkevat rajat rikollisilta, terroristeilta, ”turisteilta”,-ja kaikilta joilla ei ole tarvittavat matkustusasiakirjat kunnossa ja jotka tulevat tänne elämään vain niiden pöydissä, jotka ovat tämän hyvinvoinnin luoneet ja rakentaneet.

      ***********************************************************************************
      Suurimmassa osassa maapallon maissa on toimiva rajatarkastus. EU:lla ei ole – rajat vuotaa kuin seula
      .
      Olen käynyt monissa maissa, joissa tulijat tarkastetaan rajalla – ei ole ollut kovinkaan suuri vaiva

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *