Kyllä sitä tällaiset viisikymmenluvulla syntyneet jo lapsena opetettiin, että ruokaa ei haaskattu ja sillä ei leikitty ja ainakin koulussakin joka päivä ennen ruokailua ristittiin kädet ruokarukoukseen ja kaikki syötiin mitä lautaselle annettiin.
Itsekkin muistan ruokarukouksen koluajalta, se kuului, ”kiitos olkoon Jumalalle, ruuan juoman antajalle,-aamen”
Meillä ei kyllä ruokaa mene koskaan roskiin, ainoastaan ruuan valmistuksessa tulevat kuoret ja muut perkeet päätyvät bioastiaan.
Ja kun ruokaa teemme, niin teemme aina sitä mukaa ja sen määrän, että syömme sitten samaa 2-3 päivää.
Keitotkin vain paranee uudelleen lämmitettyinä ja perunoita keitän aina sellaisen määrän, että seuraavana päivänä voin niitä paistinpannulla paisttaa . Sama laatikoiden kohdalla ja kastimet lihapullineen ja possuineen.
Joten ruokaa teemme vain noin pari kertaa viikossa ja muina päivinä syömme ”sitä eilistä”.
Tämä on totuttu tapa, eikä mikään säästösyistä johtuva toimi ja eineksiä emme osta, kaiken teemme itse alusta loppuun.
Ja vaikka nyt onkin toiset mahdollisuudet kuin viisikymmenluvulla ostaa kaupastakin mitä mieleen juolahtaa ja vaikka kaiken valmiina, niin ne ruuat mihin mukulana jo oppi, ovat tänä päivänäkin osana ruokapöytäämme ja valmistuskin on osa nautintoa.
Mulla on sama asia vaikka siitä tuojasta olenkin eri mieltä kyllä joudun sen itse kaupasta hakeen ja maksamaankin ihan itse terv tepivaari
Itse tosiaan haetaan ja maksetaan ja myös syödään ja pyrimme viikon ruuat aina ostamaan kerralla koronasta johtuen.
…eikä kyllä kouluruokaa ylenkatsottu, olipa se nyt mitä hyvänsä ja siihen aikaan se ei kovin monipuolista ollut, oli velliä, perna/kaalisoppaa, puuroja ja maito ja leipä piti kotoa viedä, sitä ei ”talonpuolesta” tarjottu.
Samoja oli itsellä ei niitä silti moitittu vaikka ei ihan kaikki ollutkaan hyvää olipa ruokaa kuitenkin terv tepivaari
Oppilaiden kotoa vietiin koululle marjoja, omenoita, perunoita jne.
Useasti kävimme poimimassa puolukoitakin kouluun luokittain ja muistan kun kuorma-auton lavalle oli laitettu parakki, jolla meitä sitten vietiin metsään puolukkaan, matka noin 7km.
En muista mikä oli prahti, millä sitä kotoa joutui koluun viemään, mutta meiltäkin oli yht`aikaa koulussa viisi lasta, niin kaippa ruuan vieminen oli sitten päälukuun sidoksissa.
Tänään olen niin laiska että tyydyn valmisruokiin. Söin päivälliseksi saarioisten kirjolohikeittoa ja saunamakkarat ovat odottamassa tiukassa alumiinifoliopaketissa kiuasta. HK sininen johon laitoin täytteeksi reilusti emmentaljuustoa. Näillä pärjään tänään. Minullakaan ei ruokaa mene haaskuuteen, vaan kaikki mitä olen ostanut on tullut syötyä.
Sitäkin enemmän neljäkymmentäluvulla. (”Kyllä sitä tällaiset viisikymmenluvulla”)
Silloin ei kylläkään tarvinnut heti kauppaan juosta, aika paljon kasvatettiin ja tehtiin ihan itse kotona. Muistelen, että kymmenen pennin hiiva piti ensimmäiseksi hakea kaupasata.
Muistan 80-luvulta kun isäni ja äitini hakivat suuren määrän voita jällivaarasta. Isäni teki koko työuransa VR:llä joten junalla matkustaminen oli ilmaista.
Ennen sairaslomalle joutumista monta kuukautta söin eväitä aika paljon, juuri edellispäivän ruokia yms, otin laatikossa mukaan toimistolle. Ihan toimiva ratkaisu, ei mene hukalle. Ja joinain päivinä ruoaksi tehdään ”katotaas mitä on jäljellä” -ruokaa.
Nykyisin nuoret ovat tarkkoja siitä ettei ruoka lisää ilmastonmuutosta mutta heittävät ruokaa surutta roskiin. Näen hieman kaksinaismoraalia tässä, jäteruoka on ollut melko suuri metaanin lähde ja vaatiihan se roskiin heitettävä ruokakin energiaa tuotantoonsa. Onkin tutkittu muistaakseni että vanhimmat ihmiset ovat kaikkein ekologisimpia elämäntyyliltään vaikka nuoremmat saattavat kuvitella olevansa hyvinkin edistyksellisiä kun eivät juo lehmän maitoa vaan ruokaöljyä (jota jotkut kutsuvat ”kauramaidoksi”).
Lapsuuteni omavaraistaloudessa kaikki työ ja toiminta perustui ruuan tuottamiseen. Se mitä syödessä jäi tähteeksi annettiin sialle ja kanoille uudistuotantoon…
Nämä parasta ennen leimaukset elintarvikkeissa ovat varmaan yksi suurimmista hyvän ravinnon haaskoon heittämisen syy.
Meillä ei niin kovinkaan tarkkoja olla siitä viimeisestä päiväyksestä; kuitenkin valmistaminen tulee tapahtua reilulla kuumentamisella.
Mä olen käyttänyt jääkaapistani kananmunia joissa leimaus mennyt yli 2 kuukautta sitten, enkä ole niistä sairastunut.