Suomi taitaa olla ainut Euroopan ja liekkö koko maailman ainoa maa, jossa on vallalla niinkutsuttu jokamiehen oikeus.
Tämä koskee metsissä ja soillamme vapaata liikkumista, sen antimia keräten (marjat, sienet ) ilman maanomistajan lupaa ja ilman ”kansallisuustunnuksia”.
Ja nykyään, kun marjojen ja sienten kerääminen ja ylipäätä metsissä liikkuminen on mennyt kansalaisten mukavuusalueen ulkopuolelle ( ei senioreiden ) niin nämä vitamiinipommit ja ruuanjatkeet jäisivät suurimmaksi osaksi keräämättä, ilman ulkomailta tuotettua työvoimaa.
Se on isoa bisnestä ja nyt menenkin aasinsiltaa ( aasina ) pitkin siihen, että miksi ei toteutettaisi samaa kaavaa myös tuhansien järviemme maassa.
Järvet ovat täynnä niinkutsuttua roskakalaa ja näiden järviemmekin kohdalla toteutuu sama kaava kuin metsissämmekin, että vanhempi väestö enään kotikalastaa särvintä pöytään
Kyllä tulisi kotimaista kalaa tarjolle kauppojemme kalatiskeille ja hyllyille purkitettuna, kun tuhannet aasialaiset, kuten metsienkin kohdalla, tulisivat yrittäjien toimesta kalastamaan järvet kuntoon ja järvien viljan talteen.
Onhan siinä tietenkin monta tekijää ja muuttujaa, että ketju saadaan toimimaan ”pellolta pöytään”, mutta en usko että tämä olisi ylitsepääsemätön ongelma.
Suurin kehityksen jarru tältä osin saattaa olla siinä, että kateus vie kalatkin vedestä, eli omaa reviiriä ( kalastusalueita ) puolustetaan viimeiseen mieheen, vaikka jävellä ei olisi paatteja nähty sitten 60-70 luvun.
Asiaa. Kyllä järvillemme kalastajia mahtuu. Mutta katsotaan nyt kuitenkin ensin miten tämä koronahärdelli kehittyy.
Juhani,- onhan kerääjät koronasta huolimatta jo metsissämme ja soillamme, mutta olet tietenkin oikeassa, että terveys edellä on edettävä tässä( kin ) kysymyksessä.
Keväisikkin kun kutuahventa kalastelen muutamalla katiskallani, niin sitä tulee ämpäri kaupalla ja muita pyytäjiä ei näy muualla, kuin kaupan kalatiskillä.
Tietääkseni Norjassa ja Ruotsissa on samantapainen jokamiehenoikeus kuin täälläkin. Norjassa hillat kuulunevat maanomistajalle.
No, mutta Arvi puhut aivan oikeata asiaa; Järviemme villikala on aivan alikalastettua, kalaa ei enää osata pyytää, käsitellä, saatikka tehdä siitä ruokaa.
Tässä tapauksessa Arvi, asialinjalla olet ja vahvasti.
Korona ei mitenkään liity tähän avaukseen, vähimmässäkään määrin.
Särki ja ylipäätään särkikalat pitäisi luokitella suomalaisten ”hengenpelastajakaloiksi” pulavuosien kokemusten perusteella.
Onhan se aivan masentavaa, että kauko-idän ihmiset osaavat hyödyntää suomalaista villikalaa huomattavasti suomalaisia paremmin.
Näin on Kalle ja muistan hyvin lapsuus/nuoruusvuosiltani 50-60 luvuilta, kun kotini ikkunasta katselimme järvenselälle iltasella, niin siellä oli paatit poikineen ja ne ei suinkaan siellä olleet järvimaiseman vuoksi, vaan leivänjatketta hankkimassa.
Kait Sinä Arvi sentään ”nuijamateessa” kävit kun syksyisin niitettiin kortetta karjan rehuksi. Karjalaisethan tämän länsi-suomalaisille opettivat, oli kortelautat, korteviikatteet ja korteharavat.
Syntyi lyhytruohoisia niittoalueita, joista jään tullen erityisellä nuijalla, jopa kirveen haravallakin iskemällä tainnutettiin kala ja ei kun saaliiksi.
Minulle tuntematon kalastusmuoto, kuullut olen.
Meillä tuota kutsuttiin mateen kolkkaamiseksi. Jää oli ihan rannassa juuri ja juuri kantavaa 4-5 cm. Sitten pesäpallomaila, jonka kanssa hiivittiin jäällä ja etsittiin mateita. Kops ja siitä ylös.
Asian ongelma on hyvin yksinkertainen. Yksityinen onki-katiska-verkkokala on niin pienimuotista nykyään, että teolliseen valmistuksen ei sitä riitä.
Jopa aikaisemmin mainitsemani kevään nuotta”puhdistuksien” tuhannet kilot kuoretta, ahventa, ”järkeä”, lahnaa menevät rehuiksi, kun ei ole jatkokäsittelijöitä.
Entä kevään kutuaikojen hauet, särkikalat, ahvenet jne., joita ovat katiskoja täynnä. Miten ne pystyt itse käyttämään ?
Sitten talvikalastus, joka on jo aika ammattimaista puuhaa, mutta huonosti organisoitua. Siellä ne mateet, hauet, kuhat körmyävät yksinäisyydessään.
Kysymys on ison asian organisoinnista.
Talvikalastuksessa kuhalle on oma pyyntimenetelmänsä, mateita saadaan ainoastaan runsaan saan kuukauden merroista,
Särkikaloista ei makseta järkevää hintaa; Eestiin menevät, tai minkin rehuksi; järjetöntä.
Ei ole ruoka kallista Suomessa.
Made oli meren matalalla talvirannalla, tammi-helmikuussa, upeaa ja helppoa kalastamista. 10-20 koukkua tukevassa tapsillisessa siimassa pilkkireikään, silakka koukussa, pohjan tuntumaan 10-15 cm , ”madepolulle” kaislikon ulkopuolelle, rantaviivan suuntaisesti. Illalla syötit ja aamuisin kokemaan. Ja sitä tuli paljon.
Sitten vielä se ”pimeäkalastus” kaislikossa. Soutuveneellä hiljakseen kirkas lamppu perälyhtynä, Atrain kourassa ja haukia keihästämään, se vasta hauskaa oli.
Jos nyt puhutaan ulkomailta tuotavista kalastajista, niin kyllä heidän pyyntiaikansa taitaa sijoittua jäiden lähdöstä jäiden tuloon.
Itse olen siinä ymmärryksessä, että kalastusharrastus on lisännyt suosiotaan hitaasti mutta varmasti ja nyt korona vuonna siihen on tullut jopa jonkinlainen piikki.
Toisaalta jos puhutaan vakavasta ammattikalastuksesta niin kyllä kai jonkun pitäisi kalastajalle myös jotain maksaa siitä kalasta ja se taitaa olla kyllä se ihan suurin ongelma ettei maksajia tahdo löytyä.
Ihan muistutuksena:
https://areena.yle.fi/1-50278148
Se on totta, suomalainen järvikala on arvokasta, mutta kuvittelisin, että hintakin asettuisi ”kohdalleen”, kun tarjonta lisääntyisi kuvaaamallani esimerkillä.
Suomalainen järvikalaon arvokasta, mutta nykykaupunkilainen osaa syödä vain valmiiksi fileerattua ja pakastekalaa.
Toki purkkisärki ja muu olisi hyvää, mutta ainakin pientekijöiden hinnat ovat kovasti ”kohdallaan”.
Ei se nyt ihan noin ole. Kyllä meitä keittiömiehiä löytyy, jotka osaavat fileerata tai perata kokonaisina ostetut kalat. Se vaan on niin sottaavaa hommaa pienissä kaupunki- ja avokeittiöissä saati valmistus huonoine ilmanvaihtoineen, vaikka kuinka nykyaikainen ilmastoitu talo olisi vrt. maaseutu.
Siksi hallin Nygrenit ja K-supermarketit Ratinassa ovat oiva ratkaisu kaupunkilaisille.
Tammelantorin lauantain kalakauppias sanoi, että kaikki savustettu ja raaka kuhafilee menevät, mutta raa át muikut jäävät käteen saati hauki fileineen.
Minä en ainakaan tiedä rentouttavampaa tapaa, kuin ottaa katiskoista saamani ämpärillinen ahveni peruupaikalleni ja istua niitä perkaamaan, fileeraamaan tai kettämään.
Helpoin tapa on perata ahvenet nylkemällä, jos ei halua suomujen kanssa rähmiä. Toisaalta nahallinen kala paistettuna on maukkaampaa.
Totta haastat Heikki, itsekkin nyljen ahveneni, niin pönttöön, paistinpannulle kuin purkkiinkin, säästyy aikaa ja ”sormia”.
Minä taas pistän kalat suomuineen savupönttöön, mutta laiskana annan vaimon fileerata kalat irti nahastaan paistettavaksi.
Kyllä, savupönttöön ne pannaan vain kokonaisina, avattuina ja suolattuina ja mielellään vain ne suurimmat. Pienet sopii nylkeä.
Moni kala tuoreena, kuten kuhafileet nahan kanssa kipristyvät paistinpannulla. Päivän levänneinä sitä ei tapahdu.
Tästä Heikin kommentista muistui mieleeni, kun mies meni ostamaan silahkoita torilta ja sanoi kauppiaalle että, eivät taida ollakkaan tuorreita, kun silmät noin punoittavat, johon kauppias että, mikäs ihme tuo nyt on että punoittavat, kun ovat yönsä valvoneet.
On tuolla soilla tai missä lieneekään poimittavaa vaan ei kala käskystä koukkuun tartu. Saattaa jäädä saaliit laihoiksi kuka tietää ja ei kannata kalastaa jos ei ole ostaja tiedossa. Marjoille on.