Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Varmasti tämä korona-aika koskettaa ja koettelee ihan kaikkien suomalaisten elämään monilla eri tavoilla.

Mutta näin eläkeläisenä, kun säännöllinen toimeentulo tulee kuin ”manulle illallinen” joka kuukausi ja uskoakseni velatkin on tullut kuitattua jo aika päivää sitten suurimmalla osalla senioreista, mitä on elämän aikana otettu oman tuvan ja luvan lunastamisissa, niin hyvässä asemassa olemme.

Ja varmasti meille ei tuota vaikeuksia elää vähän kuin erkon elämää koronasta johtuen ja monelle elämä soljuu entiseen malliin koronasta huolimatta.

Sairaudet ja elämän niukkuus toki on monille eläkeläiselle tuttu jokapäiväinen ”vieras”, mutta se olisi sitä myös koronasta huolimatta.

Kun ajattelen työntekijöitä ja yrittäjiä, joilta on mennyt toimeentulo ja velat ja huoli huomisesta on päällimäisenä 24/7, niin en osaa kuvitellakkaan sitä epätoivoa, jonka korona on heidän osalleen langettanut.

Sitten lapset ja nuoret koululaiset, kun elämän riemuja ja uskoa tulevaisuuteen ovat rajoitukset, kiellot ja suositukset ohjailemassa, niin kovin aikaisessa vaiheessa hekin taakkaa joutuvat kantamaan kapeilla harteillaan, kun elämän tulisi olla avoin mennä ja toteuttaa omia haaveitaan.

Rahallahan ei toki ongelmia ratkaista, mutta se olisi nyt sellainen renki, jota tulisi käyttää nyt sitä säästämättä, kun kysymyksessä on kansalaisten henkinen ja fyysinen hyvinvointi.

Joten, pelastetaan kaikki mikä rahalla on pelastettavissa ja murehditaan takaisinmaksua vasta sitten, kun piru ei enään istu aisalla markkinoille mentäessä.

 

Ruokahävikki.

Tuoreimmat | Yle Uutiset | yle.fi

Varsin ajankohtainen uutisointi tältä aamulta. Kuulun siihen ikäpolveen, jolla on joskus ollut aivan oikeasti nälkä, kaupastakaan ei kaikkea saanut. Joku syyttää liian suuria pakkauskokoja jne. Liekkö joillekkin uutinen, että pakkauksia voi kotona esim puolitella ja sitten pakastaa tai muuten säilöä. Em syistä en jaksa ymmärtää, että ruokaa hamstrataan esim jouluksi sellaisia määriä, että kelvollista ruokaa heitetään jopa roskiin.

Toisaalta, meillä on vielä sellaisia ”lisäsuita” joille kelpaa lähes kaikki, on kesyjä sekä villejä.

Tämä yli tarpeen ostaminen on siksikin käsittämätöntä kun meidän seudulla isoja marketteja on läpi pyhien auki päivittäin.

Rantaruotsalaista tiedottamista

https://yle.fi/uutiset/3-11714765

”Korona iski yllättäen alle 500 asukkaan pieneen kuntaan Ahvenanmaalla – viranomaiset eivät kertoneet asiasta kunnanjohdolle tai asukkaille

Ahvenanmaan terveyden- ja sairaanhoito kertoo tarkempia tietoja alueen tartuntatapauksista vain harvoin ja niukasti.”

”Pajunen kertoi perjantaina Ålands Radiolle, että aiemmin karanteeniin asetetuista henkilöistä 13:lla on todettu koronavirustartunta (siirryt toiseen palveluun). Samasta tartuntaketjusta on siis todettu nyt 21 tartuntaa.”

Luulisi, että kunnan viranomaisille olisi tarpeen kertoa tilanteesta, jotta voisivat edistää suojelua jollain tavalla.

Luulisi myös kunnan viranomaislle jollain tavalla olla hyvä tietää, mistä tartunnat ovat peräisin, mutta tätäkään tietoa kunnan viranomaisille ei ole kerrottu.

Oolannissa rantaruotsalaisilla näyttää olevan ennemminkin salailuperiaate käytössä, kun asiasta koitetaan olla kuin pisi sukassa.

Muutama sana rommin tiimoilta

Aikani kuluksi runsasta jouluateriaa sulatellessani ajattelin tähän laittaa tarinaa rommin tiimoilta. Suht joutavaa jorinaa mutta jos tulee kenellä aika pitkäksi niin saattaahan tätä silmäillä. Ja onhan tässä vinkkiä vierailukohteesta jos sattuu matka Kanarialle. Tehtaalla sai myös kymmenen minuutin ajan vapaasti maistella eri rommilaatujen aromeja. Olin huomaavinani että ripeimmillä testajilla jo jalka vähän vippasi poistuessaan tastingista.

Arucas on kaupunki Gran Canarian saaren pohjoisessa osassa, tunnettu komeasta kirkostaan ja rommitehtaasta.
Arucasissa on Arehucas niminen rommitehdas, perustettu jo vuonna 1884. Tislaavat ja pullottavat siellä 3,5 miljoonaa litraa rommia vuodessa. Turistit pääsevät ihmettelemään tehtaalle rommin valmistusta. Kierroksen lopuksi tarjotaan aivan ilmaiseksi maistettavaksi reilua pariakymmentä tehtaan tuotetta. On myös mahdollisuus ostaa pullokaupalla kuluttajaystävälliseen tehdashintaan.

Tehtaan varastoissa kypsyy rommi, muhii kahdensadan litran  vetoisissa amerikan tammesta tehdyissä tynnyreissä. Imee neste tammipuusta voimaa ja luonnetta itseensä. Sitä kypsytetään äreänä 60 prosenttisena tisleenä, laimennetaan sitten pullotusvaiheessa vedellä kuluttajaystävälliseen neljänkymmenen alkoholiprosentin tuntumaan.

Tynnyreiden päädyistä saattoi bongata myös kuuluisuuksien nimikirjoituksia, mm Placido Domingo ja Julio Iglesias olivat siellä singneeranneet nimikkotynnyrinsä tulevaan omaan käyttöönsä kypsymään.

Täysin on automatisoitu oli tuo tehdas. Iloisesti kilisten vilistivät pullojen rivistöt vauhdikkaasti liukuhihnoilla, robottin luisevat käsivarret sitten lopuksi väsymättä paketoivat, 24 puolloa se aina näytti  laittavan yhteen laatikkoon.

Onhan tunnettua että tilkka rommia kirkastaa katseen, selvittää rinnan ja antaa hyvän mielen. Liikaa ei pidä ottaa, pari peukalonleveyttä juomalasin pohjalle lienee sopiva kerta-annos. Jos on tarvis torjua kylmänvihoja saa laittaa hieman enemmän rommia, mieluusti ruskeaa, kuumaa vettä päälle ja pari lusikallista hunajaa. Siksi tummaa rommia että sillä on parempi psykologinen vaikutus, terveydellinen arvo on kirkkaalla kylläkin yhtä hyvä.

Entisaikojen tunnetusti merirosvot olivat suuria rommin ystäviä, he suosivat yksinomaan synkän tervanväristä laatua. Mieltymys rommiin johtui  aivan käytännön syistä. Käyttämänsä ravinto oli kovin köyhää kaloreista, rommista saivat energiaa, niin henkistä kuin fyysistä. Kauppalaivan ryöstäminen saattoi olla kovaa työtä, pelotta piti painavat entraushaat heittää ja verissä päin usein  tapella tavaroistaan kiinnipitäviä, vastaanhangoittelevia ryöstettäviä vastaan.

Eikä sitä aina ollut näköpiirissä laivoja rosmottaviksi, saattoi olla hyvinkin pitkiä luppoaikoja ryöstösessioiden välillä. Hyvää huumoria ja toivorikkautta oli tarvis ylläpitää rommin antamin voimin.

 Viistoista miestä arkulla vainaan, 
huhhahhei ja rommia pullo.

Mikä on ollut käsialan merkitys kirjoituksen ja viestin laatuun ?

Tällä alla olevalla ”kirjoitelmallani” ei ole mitään tekemistä Kyuun hyvän blogipohdinnan kanssa, vaan innostuin kommentoimaan ja kiinnittämään huomioita kirjoittamisen motorisen tekniikan murrokseen suhteessa sanomaan.

Osio 1.

Entiset mestarikirjoittajat ja runoilijat kirjoittivat kaikki käsin aina alkaen sulkakynästä lyijy- ja mustekyniin omalla käsialallaan.
Kirjoitus oli persoonallinen jo käsialaltaan, jota on käytetty luonnetulkintoihinkin ja, jopa kritisoimalla kirjoitusta käsialan kautta.

Kirjoitus syntyi yhdellä kädellä sormien pitäessä kiinni kynästä, sitäkin persoonallisella tavallaan joko oikealla tai vasemmalla kädellä. Edelleen sitäkin, kummalla kädellä on kirjoitettu, on pidetty merkkinä luonteesta ja, jopa luovuudesta ja älykkyydestä.

Käsialalla kirjoitettaessa täytyi harkita jokainen kirjain muodoltaan ja jokainen sana harkiten oikeinkirjoitettuina, ”ään” ja ”iin” merkit, pilkut ja muut merkit oikeilla paikollaan.
Virhe korjattiin yliviivaamalla tai pyyhkimällä pois.
Seurauksena tuosta käsin kirjoittamisen tavasta tekstit olivat harkittuja, punnittuja ja ilman turhia ilmaisuja. Jokaisella sanalla oli oma paikkansa.
Siksi niitä on pidetty edelleen huippulaadukkaina ja tarkkaan pohdittuina aina antiikin ajoista lähtien ml. raamattu kaislakynällä papyrukselle ”riimukirjoitettuna”.
Ja, kirjoitukset allekirjoitti kirjailija/ kirjoittaja persoonallisella nimikirjoituksellaan.

Osio 2.

Nyt suollamme tekstiä koneellisesti koneaivoillamme ja kymmensormijärjestelmällä, deletoimme virheelliset kirjaimet, sanat, lauseet tai koko tekstin helposti. Sanoman tulos voi olla mitä tahansa, koska sen tuottamien on helppoa.

Aikaisemmin ei ollut ”copy-paste” järjestelmää paitsi seuraava:

”Konelaatua” mitattiin sihteeriopistoissa konekirjoituksen nopeudella ja virheettömyydellä. Nopeus ylsi jopa yli 10 000 merkkiä / 10 min. . Mutta nopeinkaan kirjoittaja ei pärjännyt huippusihteereille, jotka pikakirjoittivat käsin luennoitsijan joka sanan virheettömästi suoraan paperille erikoisella ”salakirjoituksellaan”- siis edelleen käsin. Se oli ”copy”-osuus puheesta paperille, josta käännettiin sama ”paste”-osuutena ymmärrettävälle kielelle.

Osio 3.

Mutta, kaikista vaativin kirjoituslaji on se, mitä Valitut Palat opetti toimittajilleen:
Kirjoita viisi A4-liuskaa aiheesta xyz. Ota tekstin pituudesta puolet pois ydinsanoman kärsimättä; typistä edelleen siitäkin puolet ja edelleen typistä niin, että jäljellä on tasan yksi A4, mutta tekstin ydinsanoman pitää tulla selkeämmin ja laadukkaammin esille kuin se alkuperäinen viisi liuskaa.
Nykyään se pätee toimituksissa niin, että annetaan määräala, mihin niin kirjoituksen kuin kuvienkin pitää mahtua lehdissä. Sitä ei voi ylittää eikä alittaa, koska lehden rakenne on suunniteltu etukäteen.

Osaako kukaan teistä enää kirjoittaa käsin muun kuin oman allekirjoituksenne, joka sekin lienee jotain muuta kuin käsiala, vaan enemmänkin taideteos- ainakin minulla ?

Käsialalla kirjoitan tarvittaessa omalla sovelletulla tekstaus-käsialallani.

Välittämisen vaakakuppi

Yhdessä päässä on täysi kyynisyys ja välipitämättömyys, keskellä on kohtuullisuus, toisessa päässä murheisiin hukkuminen. Matka tällä janalla on haastava, enkä usko tarkkaa vastausta löytyvänkään. Minua tämä on kuitenkin haastanut kovasti, joten ajattelin että ajatuksia ylös kirjoittamalla voisi ehkä saada umpisolmuja avattua.

Pikapaniikki vastaan Minhajin ohje

Olen vuosien varrella oppinut olemaan ottamatta kierroksia aika monesta asiasta, mitkä aiemmin veivät suoraan tangentin suuntaan. Tämä oli hyvä harjoitus. Vakavia asioita mainiolla huumorilla käsittelevä Hasan Minhaj antoi aikanaan vinkin: tiputa murheittesi listalta pari semmoista asiaa, josta sinun nyt ei vain tarvitse välittää. Välitä, huolestu, mutta älä kaikesta. Tiputa pari turhinta asiaa listalta. Tämä on julmetun hyvä vinkki. Valitse taistelusi. Joskus se on toki helpommin sanottu kuin tehty.

Vaan entäpä kun voi vain hävitä? Olen törmännyt pari kertaa tilanteessa, jossa pitäisi joko pettää elämäni tärkeimmät perusarvot, tai pettää lähimpien ystävien luottamus. Ja ei, ystävät eivät ole ne jotka laittavat tähän asemaan, tarkennettakoon heti. Myydäkö arvot vähiten tarjoavalle vaiko jäädä haukuttuna yksin makaamaan korkeampien moraaliensa kanssa? Tämä jos mikä on niitä elämän tilanteita, joissa kannattaa hakea isoin lapio ja lähteä kaivamaan maata, kunnes löytyy kolmas optio. Usein se on kunniallinen perääntyminen: häviä itse, mutta älä vie muita mukanasi. Olen joutunut kerran elämässäni tekemään tällaisen valinnan, jossa lopputuloksena minulta meni maine ja rahat, mutta seisoin ystävän puolella. Se oli karmiva kokemus, mutta en ikimaailmassa suostu vihaamaan itseäni siitä. ”Kato ystävyys, se on kallista, se ei riipu hallintomallista”. Kiitos, Juice.

Joskus tarvitaan perusteluja

Joskus, kun tärkeimmät arvot ovat koetuksella, sitä asettuu voimakkaalle puolustuskannalle. Tässä kohtaa minut heitti puolustuskannalle halu puolustaa perhettä – liekö voimakkaampaa motiivia? Vastapuoli oli kuitenkin ymmällään, sillä ei nähnyt mitä tarkoitin ja mitä ajoin takaa. Tällaisessa tilanteessa voi riita puhjeta kukkaan joka ei koskaan kuihdu. Joskus on hyvä ottaa pari askelta taaksepäin ja perustella kantansa. Se ei ole periaatteidensa myymistä, vaan ymmärryksen lisäämistä. Et voi olettaa toisen ihmisen tietävän sinun taustoja, sinun ajatuksia, sinun tietoja. Jos et kerro mitä ajattelet, on turha kuvitella muiden kykenevän kunnioittamaan arvojasi, vaikka miten hyvä ihminen olisi kyseessä. Tieto peliin.

Jos kyse on perustavanlaatuisista arvoista, niissä olemme yllättävän tasapaksuja tässä maassa. Vaikkapa maahanmuuttopolitiikasta ollaan montaa mieltä, mutta kahta puolen tätäkin argumenttia allekirjoitetaan perustasolla ihmisten koskemattomuus, taustastaan riippumatta. Sosiaaliturvastakin on puolia, mutta työnteon keskimääräinen mielekkyys yhdistää silti markkinaliberaalin ja kommunistinkin. Esimerkkejä piisaa – isoja riitoja on lopulta vähemmän kuin voisi kuvitella. Erot tulevat siinä, mitkä ovat prioriteetit. Toiselle jokin asia on maailman tärkein, toiselle vasta listan kymmenentenä. Kysymys taas on tämä: onko henkilö paskiainen, jos sinun tärkein asia on hänellekin tärkeä, mutta ei vain kaikkein tärkein? Vai onko hän ihan hyvä tyyppi, koska kuitenkin pitää asiaa tärkeänä? Jokainen vastatkoon tähän sydämessään.

Joskus tarvitaan näppäimistöä

Olen huomannut, että stressinlievityksenä näppäimistö on vertaansa vailla. Enkä sano tätä vain siksi, että käyttämäni näppäimistöt ovat alkuperäisiä klassikoita ja kestävät siten vaikka lukuisia nyrkiniskuja. Tarkoitan tällä sitä, että asioiden kirjoittaminen – vaikka ihan muidenkin asioiden – lievittää stressiä. Kirjoitin tässä parina viime päivänä kokoon julmetun pitkän ja lähes sata lähdereferenssiä sisältävän hyötyblogauksen ja voi veljet, se helpotti mieltä. Saatte lukea sen lähipäivinä jos uskallatte.

Mieltäni rauhoittaa tieto siitä, että olen usein väärässä. Sieluni lepää, kun voin pyytää anteeksi ja kun tiedän, etten ole paisuttanut riitaa määräänsä enempää. Väärässä oleminen ja tiedon puute ovat viisauden alkulähteitä. Kaksi kolmesta vastapuolesta käyttää nöyryyttäsi hyväkseen, mutta se ei lopulta ole kuin pikkuvika. Kun oma mieli kestää haasteet, voi jatkaa eteenpäin kohti uusia haasteita. Voittamalla jokaisen taistelun ei välttämättä siihen pääse.

Tavja kakkonen.

Iltalehden teettämän tutkimuksen mukaan Sanna Marin on ylivoimainen suosikki maamme seuraavaksi presidentiksi.

Vaikka suomessa haettaisiin suosituinta ehdokasta vaikka Perähikiän lopetetun huopatossutehtaan portinvartian virkaan, niin siihenkin Marin olisi paras vaihtoehto jos kansalta kysytään.

Minusta koko instituution voisi lopettaa Sauli  II.seen, sillä pääministeri ja eduskunta kyllä kykenee toimimaan myös harjannostajaisten juhlapuheen pitäjinä ja toimimaan vaikutusvaltaisten valtiovieraiden seremoniamestareina.

 

Havaintoja kissoistani.

Olen opettanut kaikenlaisia asioita koirille, joista jotain ehkä tiedänkin. Kanoille ja kyyhkyillekkin olen monenlaisia käytännön temppuja opettanut mutta kissa on minulle arvoitus suurelta osalta vieläkin.

Mielestäni kissa ei tee mitään, mistä sille ei ole hyötyä, toisinkuin koira, jolla on jonkinlaista synnynnäistä miellyttämisen halua ihmisen suhteen.

Kokemukseni mukaan luokittelen kanat, kyyhkyt ja kissat samanlaiseen itselliseen kategoriaan.

Yksi asia kissoissa on myös selvinnyt; kissa on erakko, se lei muodosta eikä tarvitse laumaa, toisinkuin koirat, jotka ovat laumaeläimiä. Henkilöön kissa kyllä kiintyy.

Olen myöskin huomannut sen, että aikuinen kissa ei tee mitään turhaan, se vain on. Kissa ei automaattisesti ole esim lintujen saalistaja mutta voi olla tehokas jyrsijöiden saalistaja, esim meidän vanha Mirri.

Reviiritietoinen kissa kyllä näyttää olevan, merkkaa sitä ahkeraan. Tuo kissan puskeminen, sitä olen paljonkin ihmetellyt mutta sekin on selvinnyt, että kissalla on pään alueella hajurauhasia ja näillä se merkkaa myös mm ”oman henkilönsä”, puskemalla tätä jalkoihin.

Paljon näistä kahdesta kissasta olen oppinut, paljon, uskoisin, lienee oppimistakin.

Kuinka rikasta voikaan elämä olla

En ole tuota tullut miettineeksi sen van huomasin tuossa kun lähetin viestejä joulun toivotuksin

Ne joille lähetin olivat omaa sukuani ja kaikki toivotti joulua minulle se vaan on niin että heitä ei huomaa jotka ovatkin kaikkein läheisimpiä

Taitaa olla että heidät pitää itsestään selvinä eihän ne ihan selviö asioita ole mutta jouluna huomaa heidät parhaiten seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Matkalla vuoteen 1984

Johan on suunnitelmat!

Kaikessa hiljaisuudessa on julkaistu oikein ministeriötasolla suunnitelmapaperi, jonka lukemista helpottaa, jos George Orwellin 1984 on tuoreessa muistissa.

Suunnitelmassa kulttuurirahoituksesta laitettaisiin puolisen miljoonaa euroa vuodessa siihen, että luotaisiin kulttuurialan kyttäyselin, Big Brother, joka voisi jopa ammattiloukkaantujien nimettöminä jättämien paheksuntailmoitusten perusteella määritellä haluamansa kulttuurin/taiteen tuotokset ja tekijänsä kelvottomiksi nyt ja ainiaan.

Suunnitelma osoittaa yli satasivuisessa jankkauksessaan paikoin niin huimaa kekseliäisyyttä ilmiselvän tarkoituksensa pukemisessa orwellilaisen kielenkäytön kaapuihin, että entiset DDR:n ja Neuvostoliiton ankkakielikomiteat tanssisivat riemusta ripaskaa.

Raivostuttavaa lukemista kaipaavat löytävät suunnitelman valtioneuvoston julkaisuista: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162362/OKM_2020_23.pdf?sequence=1&isAllowed=y