Sananvapaus on tärkeä arvo, sanovat. Minä allekirjoitan tämän ja haastan tekemään asialle jotain, eli siis allekirjoittamaan kansalaisaloitteen ns. jumalanpilkkapykälän poistosta. Kerron nyt miksi.
Sananvapaus alkaa kun samanmielisyys loppuu
On kallisarvoisten bittien tai mustetäplien tuhlausta väittää, että sananvapauden ydin löytyisi sanomalehdistä tai hillityistä diplomaattisista mietteistä. Sananvapauden määritelmä – ihan EU:n ja YK:nkin mukaan – on oikeus mielipiteisiin, jotka voivat herättää pahennusta. Sananvapautta ei mitata sillä, että kertoo asioita mitä kaikki haluavat kuulla. Todellinen mitta on toimia Voltairen oppien mukaan ja puolustaa oikeutta niihin sanoihin, niihin mielipiteisiin, joita ei varauksinkaan voi allekirjoittaa. Esimerkiksi Charlie Hebdo -lehden pilapiirrokset ovat typeriä, riidanhakuisia, lapsellisia. Päivi Räsäsen homofobiset tai Timo Soinin naisia kohtaan vihamieliset lausunnot saavat minut voimaan pahoin, mutta olen minuutin varoajalla valmis nousemaan barrikadeille heidän sananvapautensa puolesta.
On yksi asia puolustaa hyviä käytöstapoja ja näkisin mieluusti sitä tapahtuvan useamminkin. On aivan eri asia suoraan sanoen raiskata sananvapauden periaatteita. Sananvapaus on ollut oikeutta mukaviin mielipiteisiin vain diktatuureissa. Sananvapauden puolustamisen koetaan silti Suomessakin usein alkavan siitä, kun sanotaan jotain mistä ollaan täysin samaa mieltä. Neuvostoliitossakin sai ilmaista mielensä asioista, joissa oli samaa mieltä maan johdon kanssa. Haluaisin ainakin uskoa, että itselläni sananvapauskeskustelu alkaa siitä, kun luen jotain hirveää, jotain mistä tulee huono olo ja mitä en voisi ikimaailmassa allekirjoittaa. Sananvapauden tehtävä ei ole silittää vaan ravistella. Sen tehtävä on muistuttaa aksioomasta: maailma muuttuu, ihminen muuttuu ja ihmiskunta muuttuu.
Hyvä yhteiskunta ei koostu ihmisistä, jotka ovat erinomaisia. Hyvä yhteiskunta koostuu ihmisistä, joilla on puutteita, vajavaisuuksia, asioita joissa muut ovat parempia. Vasta tämä toisen ihmisen tarve luo terveen pohjan yhteiskunnalle, ymmärrykselle siitä että yhdessä olemme vahvempia. Tämä siltojen rakentaminen idioottien välille edellyttää sekin sananvapautta, eli keskustelua jossa erilaiset ihmiset, erilaisista taustoista, erilaisilla lähtökohdilla rakentavat yhteistä hyvää. Sananvapaus ei ole oikeus olla oikeassa, vaan oikeus olla väärässä. Väärässä oleminen taas erottaa ihmisen huonekasvista tai oravasta. Jos emme saa sanoa sitä mikä on väärin, emme koskaan voi pohtia sitä mikä on oikein.
Yksi tärkeä askel
On tärkeää, että ihmisellä on oikeus pitää asioita pyhänä. On tärkeää, että jokainen voi käydä kirkossa, temppelissä, moskeijassa – tai sen puoleen Prometheus-leirilläkin. On tärkeää, että ihminen voi kokea suuria tunteita, hengellisiä kokemuksia ja asioita, joita ei pysty selittämään. Ne ovat tunteita, jotka voivat tapahtua, mutta niitä ei voi määrätä. Lakimme kuitenkin perustuu ns. institutionalisoituun pyhään, ajatukseen siitä että tietyn standardin mukainen kokemus on pyhää, toinen ei. Se on kestämätöntä ja mielestäni se loukkaa kaikkea sitä kaunista, mitä myös uskonnot tarjoavat. Yhteiskunnan ja lain tehtävä on turvata ihmisille oikeus näihin kokemuksiin, ei arvottaa niitä tulkinnanvaraisesti, jopa mielivaltaisesti.
Yhdyn kasvavan akateemikkojen, kulttuuripersoonien, journalistien ja tuiki tavallisten tallaajien joukkoon kansalaisaloitteellamme. Suomi on läntinen sivistysvaltio ja tämä 1700-luvun laki saa jo lähteä. Tässä maassa me puhumme erimielisyytemme, täällä ”katsotaan mies eikä nuttu” kuten Tapsa lauloi. Nyt, Ranskan ja Itävallan traagisten tapahtumien myötä, on jälleen surullisen oikea aika osoittaa, että rakastamme keskustelua, rakastamme erimielisyyttä ja rakastamme rauhaa. Tämä aloite on yksi pieni, mutta tärkeä askel siihen suuntaan. Tulethan mukaan!
