Tarina alkaa saunasta, tietenkin. Toissa lauantain saunan jälkeen, Mirjam alkoi ihmetellä kuinka minulla hauiksessa ja sydämentahdistimen ympärillä verisuonet ovat pullistuneet. Peilin edessä sitten itsekin huomasin saman, muuten en yleensä peilin edessä keikaroi.
Tiistaina soitin Sydänsairaalan tahdistinyksikköön ja kerroin huoleni. Iltapäivällä soittivat takaisin ja antoivat ajan perjantaille, kun sydänlääkäri halusi nähdä mistä oikein on kysymys. Niinpä perjantaina riensimme Tampereelle, minä, Mirjam ja siskonpoikani joka on hyvä sompailemaan autoa kaupungissa.
Tahdistinhoitaja otti vastaan kuten aina, iloisesti tervehtien. Kohta tuli lääkäri, totesi tahdistimen toimivan hyvin. Hieman aikaa tutki hauistani sekä vasenta kättäni. Sanoi heti laittavansa tiedon Acutaan jossa minut otetaan vastaan. Kysyin hoitajalta, miten sinne mennään? Sairaalaa kun on rakennettu ja uutta tullut paljon. Hän saatteli minut ovelle ja näytti missä kyseinen paikka on. Hienoa palvelua, kerta kaikkiaan.
Acutassa taas tuli ilmoittautumisessa henkilö opastamaan, kun pyörin ns. hoo moilasena aulassa. Hetken istuin ja kohta minut kutsuttiin koppiin. Siellä annoin tietoni ja hoitaja katsoi mistä on kysymys. Haki lääkärin paikalle ja laittoivat päivystykseen, jossa ultrataan tahdistimen ympäristö.
Kauaa ei tarvinnut odottaa, kun olin jo pitkälläni vuoteella. Paljon oli päivystyspetipaikkoja, mutta aivan mahtavan nopeaa ja asiantuntevaa olivat kaikki toimenpiteet. Vaikka potilaita tuli ja meni jatkuvalla syötöllä, niin silmät pyöreinä ihmettelin, kuinka hoitajat ottivat jokaisen potilaan turvalliseen huomaan hyväntuulisina ja kertoivat mitä tekevät ja kuinka edetään.
Verikokeiden, sydänfilmin ja verenpaineen mittauksen jälkeen melko nopeasti pääsin ultrattavaksi. Oikein kaksi lääkäriä tutki ja totesivat jossain tahdistimen seutuvilla olevan laskimotukoksen. Tai niin olin kuulevinani, mutta tietenkin he löysivät paikan missä syy oli. Kuulemma harvinaista kuinka laskimotukos on noin ylhäällä kehossa. Puhuivat jostain rakenteellisesta viasta.
Sieltä sitten vietiin komeasti uudella pyörätuolilla minut Taysin sisätautien päivystysosastolle. Ja taas samanlainen meno, vastaanotto oli mitä parhain. Minulle kerrottiin juurta jaksain mitä tapahtuu ja miten seuraava päivä tulee pitämään sisällään. Vaikka sisälläni myllersi, tunsin kuitenkin olevani hyvissä käsissä.
Seuraavaksi otin puhelimen ja aloin kertoa omaisilleni kuinka jouduin jäämään sairaalaan. Toki olin koko ajan pitänyt Mirjamia ajan tasalla, mutta jääminen aiheutti hieman päänvaivaa, miten hän ja siskonpoika sekä hänen tyttärensä pääsevät kotiin. No, se järjestyi minun ja Mirjamin sukulaisten hyvällä avulla. Se huoli oli pois.
Lauantaiaamun valjettua, alkaa kaikki pikkuhiljaa selvitä. Aamupala jäi syömättä ja juomatta, koska lääkäri halusi, ettei ruokailu sekoita joitain arvoja. Lääkäri tuli iltapäivällä ja kertoi, että huomenna todennäköisesti pääsen pois. Aloitettiin sitten illalla lääkitys, jota joudun nyt syömään puolivuotta ja sitten katsotaan, täytyykö lääkitystä jatkaa loppuelämä.
Siinä sitten makailin sängyllä pitkin päivää ihmetellen, kuinka kaikki toimii kuin vettä vaan? Siivoamiset, ruokailut, hoidot ja kaikki muu. Siis, ei yhden yhtä mutrusuuta, vaan joka ainoa omissa tehtävissään olivat hyväntuulisia, tervehtivät iloisesti palvellen, vaikka ihan varmasti uupumuskin painoi jaloissa.
Sunnuntaina sitten lääkäri vahvisti pääsyni kotiin, neuvojen kera. Taysin aulassa kävin hakemassa apteekissa lääkkeet ja sitten ei muuta kuin autoa hakemaan muutaman kilometrin päästä, Mirjamin tytön luota. Sieltä riensin rakkaani luo Virroille, jossa söimme juuri uunista tulleita kaalikääryleitä ja sen jälkeen saunottiin. Näin tämä sairauskertomus ympärisulkeutui. Saunasta aloitettiin ja saunaan päädyttiin.
Entä Vilma kisu, kysytte huolissanne? Vilmaa myös surin, hän kun ei ole tottunut poissaoloihini pitemmäksi aikaa. No, ystävät ovat kalliita. Velipoika piti huolta pikkukisusta ja torpan lämmittämisestä. Myös aivan ihanat naapurini olivat valmiina auttamaan ja kävivätkin Vilman luona.
Vilma tyttö otti vastaan riemulla. Nuoli ja paijasi ja myös vaati hyvänäpitoa. Aamulla herätessämme oli hyvällä ja leikkisällä tuulella kun kaikki oli taas kuten ennen. Sitten viiletti ulos omiin leikkeihin.
Lopuksi: Tays on maailman paras sairaala. Koskaan, en koskaan ole saanut huonoa hoitoa tai pienen pientä epäkohteliaisuutta tai muuta vastaavaa. Ajatelkaa, tiistaina soitin tahdistinyksikköön ja nyt maanantaina, vajaan viikkoon, olen käynyt läpi aika ruljanssin. Aivan ilmiömäisen mahtavaa toimintaa koko hoitoketjun läpi. Miten voin kyllin kiittää.
Sen vaan sanon, jotka valittavat verojen maksuista, että mitä olisivat hoidot tällaisille pienituloisille ja muille, ilman julkisen puolen erinomaista hoitoa.
Laitetaan nyt pitkän kirjoituksen lopuksi pientä huumoria: Toiset osaavat sitten olla nuukia, kerroin muutama päivä sitten Mirjamille. Miten niin, hän kysyi? No, minulla oli kerran työkaveri joka nauroikin toisten kustannuksella.
