Vauva

Vauvat ovat ihania. Ei varmaan ole ketään, jonka sydäntä vauva ei saisi.

Vauvat elävät ihanaa elämää. Ei ole murheita, eivät ajattele rahaa eikä tavaraa.

Eivät juokse muodin perässä, eivät kiusaa eikä tule kiusatuksi kaverin taholta.

Vauvat ovat ehdottoman tasa-arvoisia, heillä ei ole ennakkoluuloja.

Eivät alista.

Kaikki ihmiset ovat vauvoille hienoja kokemuksia. Vauvat ovat utelijaita. Nauttivat jokaisesta hetkestä sellaisena kuin se on.

Vauvaa elämä ei ole ehtinyt kolhia, eikä luonnevikoja ole vielä kehittynyt.

Jokainen vauva on kuin oikea aito kommunisti.

Omistamisen himo ja itsetietoisuuden aika on vasta tulossa.

Vauva on hienointa mitä voi olla. Vauva on viaton ja rehellinen. Ja on juuri sellainen kuin on.

Tänään on vauvan päivä. Onnea kaikille vauvoille.

Myös omalle vaimolleni, jota sanon myös hyvin usein vauvaksi.

Miksi?

Miksi tämmöinen varsin nuori kissanpentu asettuu tiettyyn pihapiiriin.

Pentuhan aivan selkeästi ilman ”kotia”.

Tuo Pikkumirrihän ilmaantui pihaamme riistakameran mukaan joitain viikkoja sitten.

Jäi ”pysyvästi” pihaamme.

Määrätietoisesti ilmestyi hakemaan mahdollista ruokaa.

Miksi juuri meidän pihaamme? Pentuhan oli jo arvioni mukaan vähintäänkin  kahdenkuukauden ikäinen mutta periaatteessa ”villikissa”, kissa, josta kukaan ei huolehtinut.

Pikkumirrihän ilmestyi pihaamme riistakameran mukaan ja asemoitui pihaamme.

Nythän tuo Pikkumirri näyttäisi olevan Mirrin hyvä kaveri; yhteinen syöminenkin sujuu.

Mikähän oikeastaan saa ihmiset suhtautumaan lemmikkeihinsä näin välinpitämättömästi?

Toisaalta Pikkumirrillä kävi tuuria; Mirrikin sen hyväksyy kaverikseen, siltä näyttäisi. Pikkumirrin koti on löytynyt.

 

Kyllä on ikävän ”nuivaa” kohtelua, kun ei karanteenissa olevaa haluta tavata…

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006647399.html

”Tutkimus paljasti koronan aiheuttaman ikävän ilmiön – näin karusti karanteeniin joutuneita kohdellaan Suomessa

Jopa läheiset ystävät ovat suhtautuneet sairastuneisiin nuivasti, THL:n tutkimus selvittää.”

”Esimerkiksi eräs lapsiperheen isä kertoi saaneensa hyvinkin suoraa palautetta. ” Monet kaverit sano ihan suoraan, että he ei halua olla missään tekemisissä meidän kanssa, ei edes jos tavattais ulkona.””

Kyllä on itsekeskeistä ajattelua.

Sikäli kuin olen ymmärtänyt, karanteenissa ei pidä tavata muita.

Onhan se toki nuivaa suhtautumista, jos muut yrittävät pitää karanteenista kiinni…

Säätilan tunnistaminen/ennustavuus.

Pitkähkö markkinakauppias- ja kalastusurani aikana tätä varsin oleellista seikkaa olen käytännössä joutunut opiskelemaan; varsinaiset komponentit ovat; ilmanpaine, kosteuspitoisuus,. tuulet, okluusiorintamat.

Paikallinen säätilanne sitten muodostuu; ilmanpaine, ilmankosteus, tuuli.

Näistä nyt sitten pystyy ennustamaan yleissäätilaa.

Sumut taas keväisin ja syksyisin ovat hyvin kin paikallisia tai voimakkaasti liikkuvia. Merellä näistä sumuista sain varsin paljon perusoppia.

Ei paikallinen sää mistään ilmatieteenlaitoksen, varsinkaan ennusteiden mukaisesti välttämättä päde.

Olen vuosia oppinut luottamaan; Intermeteo, Helsinki testbed ja paikallissää.

Näitä vertailemalla melko hyvin olen vuosikymmenet pärjäillyt.

Siis, joka putkinäköisesti tuijottaa esim ilmatieteen laitoksen kotiusivuihin; saattaa pettyä.

Mm Helsinki testbed julkaisee viiden minuutin jaksoissa mm saderintamat.

Taloyhtiöiden isännöinti

Aiheesta on alettu kirjoittamaan lehtien yleisönosastolla.
Ihme ettei lehtien toimitukset ole asiaan paneutuneet
lukuunottamatta tuomion saanutta asiaa.
– Aihetta ei voida yleistää, mutta saattaa olla laaja
että isännöinnit käyttävät hyväkseen tilannetta
kun taloyhtiöiden hallitukset ovat usein asiantuntemattomia
ja monesti hallituksessa yksi ns osaaja ei saa kannatusta
koska se aiheuttaisi asiaan perehtymistä.
– Kokemuksesta tiedän kaksi itsevaltaista isännöintiä joista ei kehuja
ja kaksi hyvää jotka auttavat ja tukevat kokematonta
hallitusta tekemään lainmukaisia päätöksiä sillä viimekädessä
vastuu on aina hallituksella.

Paikallissääennustus ei aina onnistu & sumutakavalot

Täksi aamuksi Ilmatieteenlaitos ennusti Varkauden paikallissääksi ihan täysin aurinkoista, ei sadetta, ei sumua.

Lähdin pyöräilemään melko tarkkaan kello 8 varustautuen sääennusteen mukaisesti aurinkolaseilla (oikeat lentäjänlasit Rayban). Jo ulko-ovesta huomasin, että nyt on jotakin pielessä – melkoinen sumu. No, ehkäpä se sumu kohta hälvenee – ajattelin ja lähdin polkemaan edelleen Raybanit silmillä.

Ajoin ja ajoin, sumu sen kun vain sakeni. Jossakin vaiheessa päätin kytkeä päälle pyöräni Led-takavalon, etten tulisi niin helposti yliajetuksi – ajoin nimittäin autotiellä. Vähän kauempana huomasin, että Raybanit eivät ole oikea varuste tänään sillä niihin huurtui sisäpuolelle ja tiivistyi ulkopuolelle huonontaen näkyvyyttä entisestään. No aurinkolasiongelmaan oli tietysti helppo ratkaisu.

Seuraava huomio oli, että minut ohittavat varsinkin tummemmat autot hävisivät sumuun varsin lähellä. Vastaan tulevissa autoissa oli huomiovalot tai joillakin jopa sumuvalot, joten ne näkyivät hyvin.

Uusissa autoissa taitaa olla huomiovalot vain edessä ja takavalot pimeinä. Minun ikivanhassa autossani takavalot palavat automaattisesti aina ajaessani ja eteenpäin on vähintään huomiovalot automaattisesti (ajovaloja himmennetään sarjavastuksella huomiovaloiksi).

Uskallan olettaa, että tämä uusi villitys (takavalot pimeinä) tulee johtamaan peräänajoihin.

Niin, palasin parin tunnin reissusta noin kello 10 ja edelleen oli sumua, eikä auringosta ollut hajuakaan.

Mitä kornavilkulla tekee- ei sitä ainakaan, mitä pitäisi

Latasin ihan piruuttani koronavilkun. Se oli nopea toiminto. Jotta se toimii , pitää olla bluetooth päällä sekä paikannus. Joku väitti, ettei paikannusta tarvitse, vain bluetooth. Minulla se ilmoittaa punaisella pisteellä, että se ei toimi elleivät molemmat eivät ole päällä.

Lisäksi, jos joku on saanut tartunnan ja koodit panna ilmoituskoodit vilkkuun , mutta ei toimi niin kuin toivotaan, sillä ei ole mitään merkitystä. Tartunnan saaneen vilkku pitäisi viranomaisen valvoa, että se on käytössä ja pysyy sen säädetyn ajan.

Huu-haa keksintö, jonka puljaamiseen suomalaiset ovat höynähtäneet, niin kuin alun perin epäilinkin.

Kodin rooli kouluväkivallassa

Kouluväkivallasta, jota joku myös koulukiusaamiseksi kutsuu, on puhuttu medioissa paljon. Keinoja tiputellessa muuttuu askel heti varovaisemmaksi, kun puhe tulee syyllisen lapsen tai nuoren kodin tilanteeseen. Koska minua ei pelota mikään muu kuin sienet, rohkenen ehdottaa.

Vanhemmat jälki-istuntoon!

Oma populistinen heittoni aiheesta kuului, että opettajan pitäisi pystyä määräämänä vanhemmille jälki-istuntoa. Tämä on toki lähinnä keskustelua herättävä vitsi, mutta tarkoitus on osoittaa asian kahtiajakoisuus. Jos lapsi lyö, hän on syyllinen siihen, mutta väkivalta on usein seurausta ongelmista, joiden syy on kovin usein kotona. Vanhemmat voivat myös todeta ”meidän Matti ei ole lyönyt ketään”, jonka jälkeen opettajat, rehtorit tai edes poliisi eivät voi tehdä mitään. Vanhempien sana on laki ja jos he kieltävät lapsensa syyllisyyden, keskustelu päättyy. Asia nousi esille mm. Ykkösaamussa Yle Radio 1:llä.

Huomio kotiin – mutta ei vihalla

Yksiselitteistä on, että jätämme huoneessa olevan elefantin huomiotta, jos kouluväkivallan seuraamiset eivät kantaudu syyllisen kotiin asti. Mitä siis pitäisi tehdä? Jos on todellakin käytetty väkivaltaa, eikä kyse ole vain yksittäisestä huudosta tai vastaavasta pienestä kiusaamisesta, pitäisi lain sallia interventio kotiin. Lapsen lailliset huoltajat pitää velvoittaa ottamaan tähän osaa, toki ensin pyyntöjä asiallisesti toistaen ja vasta aivan äärimmäisissä tapauksissa lastensuojelullisten toimenpiteiden uhalla.

On mahdollista, että vanhemmat ovat – noh, mitäs sitä kaunistelemaan, paskoja ihmisiä ja surkeita vanhempia. Kyllä heitäkin on. Kotoa ei sinänsä puutu ruokaa, ei ole mitään akuuttia mitattavaa uhkaa, mutta vanhemmat eivät vaan suorita velvollisuuttaan koska eivät pidä sitä tärkeänä. Tässä kohtaa keskustelussa pitää käyttää äänensävyä. Vanhempien pitää ymmärtää että he ovat syyllisiä rikoksen avunantoon, tai vastaavaan rikosnimikkeeseen. He eivät ole vain jättäneet jotain huomiotta, he ovat tehneet väärin. Heidän pitää korjata aiheuttamansa ongelma ja hyvittää vahingot omasta pussista. Tilannetta täytyy pitää silmällä, kunnes asia korjaantuu. Keveimpänä keinona voi olla uhkasakko (jota ei siis pidä maksaa jos ongelma korjaantuu), raskaimpana huostaanotto ja väliin mahtuu aimo pino optioita.

On myös mahdollista, että vanhemmat/vanhempi tekee parhaansa, mutta kotona kärsitään osattomuudesta. Perhe voi olla esimerkiksi köyhä, vanhempi voi olla vakavasti sairas, naapurusto voi aiheuttaa ongelmia, yms. Tässäkin kohtaa vanhempiin pitää ottaa yhteys, mutta tällöin julkisen vallan pitää tarjota kotiin apua. Puuttuuko lapselta tietokone tai harrastusvälineet? Onko koti niin köyhä ettei saa terveellistä ruokaa? Tarvisiko kotiin apuvoimia vaikka kerran-pari viikossa jos yksinhuoltaja ei terveytensä vuoksi pysty? Jos ongelman syynä on kodin akuutti puutostila, kunta pitää velvoittaa tarjoamaan tarvittava apu. Tällaista apua saa nykyään melko hyvin pienten lasten kanssa, mutta huonosti jos ollenkaan lapsen ollessa koulussa.

Mainittakoon, että olen henkilökohtaisesti nähnyt molemmista tapauksista useita eläviä esimerkkejä.

Tilanne kuin tilanne, se pitää hoitaa

Oli tilanne kumpi vaan, joku muu tai yhtälö edellisiä, perusasia on että kodin ongelmat pitää hoitaa, piste. Ei saa olla mitään sellaista tilannetta, jossa kodin ongelmien hoitamattomuuden vuoksi väkivalta voi jatkua. Juuri nyt iso osa tapauksista jää hoitamatta, tai ne hoidetaan pakottamalla väkivallan uhri muuttamaan pois. Pääosassa näitä tapauksia syy on väkivallan tekijän kotona, koska olemme päättäneet että emme välitä kodin ongelmista.

Mitä jos kuitenkin alettaisiin välittämään?

Yhdysvaltojen Kenraalit ei kannata Trumpia, miksi näin…

Huippu kenraaleista taas yksi eli kenraali Paul Selva ei kannata Trumpia vaan Bideniä, samoin on mm kenraali Mattis ja moni muu tekemässä. Miksi näin, erikoista, miettikää jos Suomessa puolustusvoimien evp kenraalit ja moni aktiivipalveluksessa oleva kenraali ei kannattaisi tulevaa presidentti ehdokasta…julkisesti ennen vaaleja. (kuva: CNN)

Yhdysvallat on kumminkin maailman suurin asevalta,,,eli nämä kenraalit tietää jotain mitä me emme.

https://edition.cnn.com/2020/09/24/politics/paul-selva-general-joe-biden/index.html?utm_medium=social&utm_source=twCNN&utm_content=2020-09-24T13%3A50%3A10&utm_term=link

Soal Jenderal Gatot, Menteri Pertahanan Amerika Minta Maaf | aksi.id

(Kuva aksi.id)

Kuvassa kenraali Mattis, kyllä minä arvostan näitä ammattisotilaita Yhdysvaltojen armeijassa enemmän kuin armeijasta paenneita (Trump..)

Lokaa ja luita, lokakuu on lockdown

Taisin tuossa taannoin todeta että lokakuussa ollaan taas kiinni. Viruslinko pyörii ja sinkoo lokaa ja luita lokauussa, ei mahda mitään.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006646712.html

”MAAHANTULON rajoitukset otetaan uudestaan käyttöön ”

Veikeää että ei mene ihmisten kalloon ettei se virus katoa kuin ihme,,, kesä oli kesä meni virus jäi ja nyt ollaan sitten aikuisten oikeasti siinä tilanteessa mihin emme olisi haluneet viimeisen sulkemisen jälkeen olla. Ohhoijjaa, pitkästä aikaa itsekin täällä sivistyksen parissa,,,viikonloppuna korpeen takaisin, kiitos.