Kepulisatua taas

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e5936568-48ef-47f2-a6b8-e719c531dfdf

”Vaikka keskusta puolustaa turpeen energiakäyttöä, ei keskusta kuulu Saarikon mukaan ilmastonmuutoksen kieltäviin puolueisiin.

–Meitä on turha maalata sellaiseen nurkkaan. Tästä puolueesta ei lähde sellaista viestiä, että ilmastonmuutos ei ole totta, sillä sellaisiakin puolueita Suomesta löytyy.”

En ole tiennytkään, että Suomessa jokin puolue väittäisi ilmastonmuutoksen olevan vale.

Toki on ihmisiä, jotka kiistävät ilmastoinmuutoksen ja ihmisiä, jotka uskovat maan olevan litteä.

Nämä ovat kuitenkin yksilöitä eivätkä mikään puolue

Sellaista toki olen kuullut, että väitetään, että ilmastonmuutos ei ole ihmisen aiheuttama.

Tämä jälkimmäinen vain sattuu olemaan totta – ilmastonmuutos on ollut siitä lähtien, kun ilmasto on ollut olemassa ja jatkuu niin kauan kuin ilmasto on olemassa.

Monta mieltä voidaan olla ihmisen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen, mutta ihmisen aiheuttama se ei ole eikä ihminen voi sitä myöskään pysäyttää.

Herraonni on kääntänyt suomelle selkänsä.

En kyllä pysty hyvällä tahdollakaan ymmärtää, mihin perustuu Marinin valtava kansansuosio.

Koronan hoitajana häntä ylistetään, vaikka hän on vain lukenut THL.tä saamaansa prosyyria, siitä pilkkuakaan muuttamatta ja uskonut siihen kuin Mooseksen kivitauluun.

Nytkin, vaikka maa on ajautumassa pahempaan tilanteeseen kuin koronan pahimpina kuukausina, niin lomalta ei tule kuin terveisiä ja onnee.

Presidenttikin on vajonnut unhojen yöhön ja tarkkailee vain taustalla, mistä saisi hyvän aiheen, olla samaa mieltä enemmistömielipiteen kanssa, jotta kansalaiset pääsisivät ylistämään johtajaansa.

Niinistönkään Pohjois- korealaisia kannatusprosentteja en ymmärrä, hän on liittovaltiofanaatikko, jota enemmistö kansasta vastustaa ja mokoma vielä myi itsenäisyytemme keskeisimmän kivijalan ( markka ) Brysselin helppoheikeille kansalaisten mielipidettä kuulematta.

Kalliiksi tulee yhteiskunnalle tällaiset johtajat ( harhaan )

Demut luulevat, että voivat jälkikäteen kieltää nykylain mukaisen toiminnan

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006594411.html

”Päijät-Häme hyväksyi terveys­keskusten ulkoistuksen – Ministeriö: ”Sopimus saattaa olla lain valossa mitätön”
Asia ratkesi yhtymäkokouksessa perjantaina aamupäivällä äänestyksen jälkeen. Sopimus voi olla ristiriidassa tulevien lakien kanssa, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön pääsihteeri.”

””Jos katsoo asiaa lakiluonnoksen valossa, [Päijät-Hämeen] ratkaisu on ongelmallinen. Siinä otetaan riski siitä, että sopimus saattaa olla lain valossa mitätön. Lakiluonnos kieltää sen että, tällaista kokonaista suurta tehtäväaluetta, kuten perustason avosairaanhoitoa, ulkoistetaan kokonaan”, Salo sanoo.”

Suomessa on toistaiseksi tehty vai yksi taannehtiva laki eli sotasyyllisyyslaki.

Taannehtiva laki ei ole nykyisen oikeusjärjestelmän mukaan edes mahdollinen.

Kuitenkin demuministerit ja demuvetoinen ministeriö uhoaa, että nyt tehtävät ratkaisut olisivat mahdollisen tulevan lain mukaan laittomia.

Missähän maailmassa tuo sakki oikein elää?

Lentoaseman testaus meni pieleen: Bukarestin lennolla olleista kolmasosa kieltäytyi koronatestistä

https://www.aamulehti.fi/a/40fa8ba8-f88c-4e1f-bdae-6f0076832eb6?c=1522737894164

Hölmöläisten ”suositus” ei tehoa eikä hallituksella näytä olevan kykyä tehdä tarpeellisia päätöksiä ja määrätä testausta pakolliseksi.

Rajoitusten purku on johtanut kaiken kaikkiaan tartuntojen kasvuun, mikä oli etukäteen ennustettavissa.

Sakki matkustelee holtittomasti ja juhlii turvallisuudesta piittaamatta.

 

Korpisoturin päivitys

Puolukat kypsyy, kuva rannan tulipaikan läheltä. Aivan mahtava keli. Nautitaan tästä. ,💪😀

Korvessa on yhtä lämmintä kuin Espanjassa, siispä on kuin olisi ulkomailla. Ei tarvitse reissata ja tartuttaa muita omalla huolimattomuudella.

Suomen presidentti Niinistö on myös painottanut että nyt pitää omalla käytöksellään estää tämä virus.

Minusta nämä matkaajat on maanpettureita, omahyväistä sakkia.

 

Kihniö – Virrat – päiväkirja2 – 8 elokuuta

 

 

Edellistä päiväkirjaa tehdessäni moni virtolainen varmaan ihmetteli miksi jaan juttujani Puskaradio Virrat sivuille? Avaan hieman, miksi molemmat kunnat, Kihniö ja Virrat ovat sydäntäni lähellä.

 

Kuntana Kihniö on rakastettuni. En ole syntyperäinen kihniöläinen, mutta lapsuuteni ja nuoruuteni Kihniössä loi ikuisen paikan sydämeeni. Kihniöstä olen ollut ylpeä koko aikuisikäni. Reissatessani ympäri Suomea, Kihniö on kulkenut aina mukana. Olen sitä kehunut, mainostanut parhaana paikkana maailmassa.

 

Virrat taas oli lapsena lempinaapurikunta. Olin urheiluhullu jo pienenä poikana ja virtolaiset huippuyleisurheilijat, muun muassa Antti Lanamäki ja kumppanit tekivät suuren vaikutuksen. Vielä kun -60 luvun lopulla Virtain kansallisissa yleisurheilukisoissa, jossa mukana oli sen ajan maamme huippu-urheilijoita, keihäänheittäjät Pauli Nevala, Jorma Kinnunen, Väinö Kuisma, kuulantyöntäjä Matti Yrjölä, pituushyppääjä Mauri Myllymäki ja lukuisat muut, voitin B – poikien 800 metrin juoksun, niin arvata saattaa kuinka Virrat teki lähtemättömän vaikutuksen pikkupoikaan.

 

Kahdeksan vuotta sitten tapasin virtolaisen, maailman ihanimman naisen, johon rakastuin päätä pahkaa. Kahdeksan vuoden aikana olen kiintynyt Virtoihin, sen suurenmoisiin ihmisiin.  Olen saanut paljon läheiseksi tulleita ystäviä. Mirjamin naapurit Erkki ja Eija, Virtain mielenterveysyhdistyksen upeat ihmiset ja lukuisat muut, ovat saaneet minut, Virtain osa-aikavävyn tuntemaan oloni viihtyisäksi ja turvalliseksi. Virrat on täynnä huippuihania, auttavaisia ihmisiä, on rikkaus saada olla ja elää kanssanne.

 

Kihniölle annan kaikkeni. Täällä asun, täällä toimin, kynsin hampain puolustan kihniöläisiä maailman pahuutta vastaan, Kihniö on kotini hamaan loppuun asti, sen multiin minut haudataan. On etuoikeus saada tuntea kahden kunnan loistavia, mukavia ihmisiä. Tässä syy miksi jaan kirjoituksiani molempien kuntien Fasebook – sivuille.

 

Korona havaintoja:

  • huolestuttavia tietoja tihkuu, missä päin on tavattu uusia tartuntoja. Ulkomailta tulevilta on havaittu monia tartuntoja. Kannattaa miettiä kahteen kertaan, jos suunnittelee ulkomaanmatkaa.
  • korona on saanut hieman muuttoliikettä maaseudulle päin. No, ensin lähelle isoja kaupunkeja, mutta miksi ei myös tänne meidän turvallisiin kuntiin. Sitä pohdiskelin jo keväällä.
  • Mikä on ystävät teidän mielipide kasvomaskeista? Itse en ole kovin innostunut, mutta jos voimakas suositus tulee käyttää niitä esim. kaupoissa, niin mikä ettei! Mirjam jo ehdotti, kuinka mielenterveysyhdistyksemme Virtatuvalla voisi ommella omalle väelle kasvomaskeja. Ei ollenkaan huono idea.

 

Tänään on vielä kaunis hellepäivä tiedossa. Illalla Virtain Hiekkaranta kutsuu. Aivan kauniin upea rantalava, jossa varmaan herää muistot -70 luvun tanssireissuista. Varmasti näkee tuttuja, ja hikoilua jäähdyttäessä voi rupatella mukavia. Vaskiveden Myllyniemi on suosikkilavani, mutta korona iski myös siihen ja tänä kesänä tansseja siellä ei ole järjestetty. Tasapuolisuuden nimissä ensi kesänä Myllyniemi kutsuu.

 

Tarua vai totta: Olimme Mirjamin kanssa lomalla ns. muslimimaassa. Menimme rannalle uimaan. Uimavalvoja riensi kiireesti Mirjamin luokse ja sanoi paheksuen: Täällä ei saa käyttää kaksiosaisia bikinejä? Mirjam siihen: Kumman osan otan pois?

Korpisoturin päivitys

Tänään tulee kesän viimeinen lämmin keli. Koko yön voinut nukkua ikkuna auki kun on niin lämmin. Kuva otettu n klo 8:00 ja lämpötila jo silloin + 20 C

Hyvää kesää kaikille

Kepun pelto ei paskanpuhumisella satoa anna.

Nyt käydään pian kepun jäsentenvälinen kilpailu siitä, kuka sen moran syvemmälle iskee vastustajan selkään ( kuvainnoillisesti )

Kaikki puh.joht. ehdokkaat ovat kuin samasta poliittisesta puusta veistettyjä ja kaikki vannovat vihervasemmistolaisen hallituksen nimeen, joka heidän mukaansa toteuttaa kepulaista politiikkaa ( naurua )

Lisäksi Vanhanen sanoo lyövänsä hanskat naulaan ja eroavansa ”projektistaan” hyvissä ajoin ennen eduskuntakauden päättymistä.

Kukaan näistä puheenjohtaja ehdokkaista ei halua Vanhasen paikalle, vaikka kuvittelisi sen paikan olevan juuri se himotuin pääministeriyden jälkeen, taitavat kantaa enempi huolta poliittisesta tulevaisuudestaan, kun eivät uskalla käydä kiinni lapionvarteen.

Nyt siis kepu hakee puheenjohtajaa ja pian myös rahaministerin pesti on auki, joten mistä uusi Vanhasen paikalle.

No, onhan heillä kanki- Kaikkonen, joka Vanhasen jälkeen peri häneltä myös nuorisosäätiön puheenjohtajuuden ja pelasti oppi-isänsä, ottamalla koijaukset kontalleen ( tuomio tuli )

Kepun aluepolitiikka on tyhjentänyt maaseudun ja pakottanut ihmiset pois asuinseuduiltaan keskittämisen huumassa ja nyt huomaavat, että city söi omat lapsensa.

 

 

 

Uutinen ja kuinka sitä tulkitaan.

81 suomalaista ja muutama eestiläinen altistunut koronalle.

https://www.msn.com/fi-fi/news/other/kymmeni%C3%A4-suomalaisia-altistunut-koronavirukselle-virossa-81-osallistujaa-n%C3%A4ill%C3%A4-laivoilla-he-palasivat-suomeen/ar-BB17GOVX

Tämmöinen oli uutisteksti ja sitäkin on ehditty kommentoimaan … viro levittää covid-19 virusta Suomeen!

Noin en ymmärtänyt kyllä uutistekstiä. Kyseessä oli uutisoinnin mukaan Eestissä järjestetty yksityistilaisuus ns ”nyyttikesti” periaatteella.

Siis käsiteltiin ruoka-aineita yhdessä, osallistujia liki 20 eri paikkakunnalta Suomessa. Osalla suomalaisista  oli jo tilaisuuteen osallistuessaan koronan tyyppisiä oireita, n puolet pääkaupunkiseudulta. Siis eestiläisetkö levittävät virusta suomalaisiin?

Olin alkuviikosta kyllä Tallinnassa, (en tosin matkustanut noilla uutisessa mainituilla laivoilla vaan Tallinkin Starilla ja Megastarilla) mutta ei pieneen mieleenikään tullut lähteä kapakkaan tai muuhun yleisötapahtumaan. Havaintoni oli tallinnalaisista, että edelleenkin noudattavat varo-ohjeita ja tunnollisesti; kaikkialla on tarjolla käsidesiä, varoetäisyyksistä huolehditaan jne. Vaan toisin oli havaintosi suomalaisista ja nimenomaan nuorista ja nuorehkoista henkilöistä. Kovin harvat käsidesiä käyttivät, Helsingin päässä WC:t siivottomassa kunnossa käsidesistä puhumattakaan.

Lopuksi sanoisin; ei kannata kommentoida uutista ihan mielensä mukaan ja tarkoitushakuisesti.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/jo-kahdessa-ravintolassa-korona-altistus-ylilaakari-oireisten-tulee-aina-hakeutua-testiin-mutta-naiden-erityisen-herkasti/a3a4f003-7ea0-4cd0-9d68-aac38b87f40a