Nauroitko ?

En osaa linkittää tänne kuvia, mutta nyt yhdessä päivälehdessä oli fingerporilta tosi mauton trippi.

Siinä Jeesus kantaa ristiä selässään ja verstaan pomo huutaa hänelle: – ” Verstaalla työt seisovat ja sinä se vaan vedät täällä hirsiä!”

Todellinen rimanalitus , kun ateistitkin voisivat ajatella niin, että syytön mies pieksettiin henkihieveriin ja sen jälkeen naulittiin ristille kokemaan pitkän ja tuskallisen kuoleman.

Ei minunkaan usko kovin vahva ole, kun jos olisin joku raamatun henkilöistä, niin olisin epäilevä Tuomas. pientä rajaa toivoisin silti.

Tampere jatkaa lentojen hyvitystä

Ote 1:

”Kaupunki hyvitti lentopäästöt rahoittamalla puuistutuksia Ugandassa noin 4700 eurolla.”

Ovatko lahjoittajat miettineet mitä tapahtuu, kun lahjoitettu puu tulee täysikasvuiseksi Ugandassa? Puu kaadetaan ja se joko poltetaan tai siitä rakennetaan jotakin. Molemmissa tapauksissa puun elinikänään sitoma hiili päätyy takaisin ilmakehään.             ( Puurakenteetkin jossain vaiheessa hävitetään. ) . Siis mitä saavutettiin – hiili on taas takaisin ilmakehässä hiilidioksidin muodossa.

*

Ote 2:

”Tampereen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.”

Yksikään alue, jossa poltetaan fossiilisia aineita, ei voi olla hiilineutraali. Uskoisin, että Tampereella vuonna 2030 osa henkilautoista kulkee bensiinillä ( ehkäpä myös dieselillä). Myös merkittävä osa julkisesta liikenteestä kulkee fossiilisella polttoaineella, dieselillä, kuten myös tavaran kuljetusliikenne.

********************************************************************************

Hiilineutraalisuudesta puhuvien olisi syytä pitää mielessään, ettei ole olemassa (ainakaan vielä) mitään käyttökelpoista keinoa, jolla ilmaan päästetty hiili voitaisiin palautta takaisin maaperään pysyvästi.

*********************************************************************************

 

Aamulehti 14.8.2020  A17

Tampere jatkaa lentojen hyvitystä

Tampereen kaupunki jatkaa henkilöstönsä ja luottamushenkilöidensä lennoista aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen kompensoimista. Kaupunki on kompensoinut lentopäästöjä yli kymmenen vuoden ajan.
Kaupungin henkilöstö ja luottamushenkilöstö lensi vuonna 2019 yhteensä noin 3,25 miljoonaa kilometriä. Se on 21 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Lennoista aiheutui 377 tonnin hiilidioksidipäästöt.
Kaupunki hyvitti lentopäästöt rahoittamalla puuistutuksia Ugandassa noin 4700 eurolla.
Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että lennettyjen kilometrin huippuvuosi oli 2012, jolloin lentokilometrejä kertyi vuoteen 2019 verrattuna noin 6o prosenttia enemmän.
Tampereen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Tiedotteen mukaan kaupunki suosii koulutuksissa ja tilaisuuksissa etäosallistumista. Lisäksi Euroopan ulkopuolelle lennetään vain painavista syistä.

*

Lisää aiheesta:

https://www.tampere.fi/tampereen-kaupunki/ajankohtaista/tiedotteet/2020/08/12082020_3.html

Tampere hyvitti henkilöstönsä vuoden 2019 lentopäästöt

 

*

Pakkokeinot kalliita

Eilinen ja tämä päivä on puhuttu pelkästään kasvosuojuksista ja niiden hyödystä. Ainakin radiotoimittajat yrittäväyt opettaa kuulijoita niiden hyödystä ja oikeasta käytöstä Aina ei ole puheet osunut ihan kohdalleen, mutta saavathan päteä.

Pitkään päättäjät, varmaankin virkamiehet ja osin hallituskin pääministerin mukaan , ovat miettineet pakkokaranteenin ja kasvosuojusten hyödystä ja niiden kustannuksista. Päätökset ovat kaikinpuolin vaikeita ja kustannuksiltaan kalliita.

Jos tehdään niin kuin pääministeri on puhunut joudutaan pakkokaranteenin aikana maksamaan jokaiselle palkansaajalle palkkaa vastavat korvaukset. Samoin joudutaan maksamaan jokaiselle (vähävaraiselle?) kasvomaskeista kustannukset. Maskeista syntyvät kustannukset nousevat ihan helposti erittäin suuriksi, jos niitä käytetään orjallisesti annettujen ohjeiden mukaan.

Vastaavasti maskien hyöty on erittäin kyseenalaista ja käyttö vaikeata.

Näin ovat päättäjät, varmaankin hallitus tulleet siihen tulokseen, että toistaiseksi tullaan toimeen pelkillä suosituksillakin, ihan oikea päätös tässä vaiheessa.

Niin ja se ministeri Kiurun mölähdys pakkokaranteenista vankeustuomion uhalla, siihen ei pääministeri osannut ottaa kantaa. Hän kierteli ja kaarteli ja sanoi, että siitä ei ole ollut puhetta, eikä se kuulu hallituksen keinovalikoimiin. Näin sitä toimitaan omin päin, ei se tosin ole mitään uutta.

Pyöräilijöille punainen matto Tampereellekin – kiitos !

Porvoon idea oli panna vilkkaalle väylälle punainen matto, joka ei jää huomaamatta keneltäkään siinä liikkuvalta. Tampereella tällaisia paikkoja olisi useita, joissa kaahot ”kortonkipyöräilijät ja minä-itse” bemari-audi-mersut kaahaavat muiden hengestä välittämättä.

”Moni kulkija hieraisi silmiään loppuviikosta, kun Adlercreutzinkadun ja Edelfeltin Bulevardin risteykseen oli ilmaantunut pyöräkaistalle ”punainen matto”. Samanlainen on myös ylempänä Huvilakadun risteyksessä.”

 

Kerran vielä koronasta ennen papin aamenta.

Minusta taitaa meidät suomalaiset pelastaa koronalta ainoastaan se, että kaikki ministerit Kiurua lukuunottamatta sairastuisivat koronaan, se taitaisi olla ainoa asia, mikä saisi heidät hereille ja näkemään kuinka vakavasta asiasta on kyse.

Sehän on selvä, että osa kansasta ei uskoisi edes pakkoa ja ajattelevat, että pykälät eivät heitä koske ja elävät kuin ennen koronaakin ja kuvittelevat olevansa kuolemattomia.

Juuri kun oltiin pääsemästä koronasta, niin hallitus avointen ovien politiikallaan päästi pirun takaisin aisalle istumaan.

Hallin Janne kun häihin lähti, niin aisalla istui piru sanotaa laulussa ja häitä onkin vietetty oikein olan takaa ja oikein tappi tuntumalla ja poskivalssia tanssien uskoen, että Marin pelastaa meidät nytkin pirun kynsistä.

Ilo ilman viinaa on teeskentelyä sanoo kansanviisaus ja tiukassa tämä ikiaikainen oppi on kansalaisten menttaalissa ja jos suomessa ei ole tarpeeksi tarjottavaa, niin seiväsmatkat pelastaa.

Tavjakin ilkkui Ruotsille, mutta nyt ei taida naiseuskaan pirua pysäyttää, se ei katsomitä housu sisältää, kun pää on tyhjä.

 

Valko-Venäjän vallakumous

Maassa käydään oikeasti vallankumousta sen laillista hallitusta vastaan. Mitä tekee EU tai mm Suomi. Ei mitään. Ja kun vallankumousta käydään sen maan lailista hallitusta vastaan niin ainakin Kokoomus ei siihen puutu, huomaatteko kun Stubb twiittasi merensaaristo kämpästään jotain

.

Tässä maassa lahdataan omia kuin DDR:ssä konsanaan.

Otan osaa, ikävää että näin on .

Kauankohan enää kestää, ennenkuin virheiden evakuointiretkue lähtee pelastamaan terroristimuijia lapsineen?

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006601157.html

”Pikkulapsia on kuollut al-Holissa poikkeuksellisen paljon – Koronavirus leviää leirissä, terveydenhoitoa jouduttu rajoittamaan”

Suomi ei avusta aikuisia leirriltä Suomeen, mutta ”lapset pitää pelastaa”.

Kohta virheet Haaviston ja hutin johdolla saavat koronasta tekosyyn lähteä ”pelastamaan lapset” terroristiäiteineen suomalaisten laskuun.

 

Sekopäistä puuhastelua hallituksessa

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006600422.html

”Kommentti: Säätytalon portailla nähtiin harvinainen näytös – ministerit ottavat koronatoimista yhteen nyt julkisesti”

”Myös ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) sanoi, että talouden pyörät täytyy pitää pyörimässä. Sekä Lintilä että Haavisto ovat valmiita väljentämään maahanpääsyn kriteereitä.”

”Piikkejä lentää niin Henrikssonin kuin sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) suuntaan.

Molemmilta peräänkuulutetaan tiukempaa otetta rajoilla. Yksi ihmetystä herättänyt asia koskee Ohisalon linjausta siitä, että sisärajalla maahanpääsyn syyksi riittää vakiintuneen parisuhteen ohella ”muunlainen seurustelusuhde”.

https://yle.fi/uutiset/3-11490183

”Oikeusministeri Henriksson harkitsisi Ruotsin rajojen avaamista osittain: ”Ruotsissa on alueita, joissa jo täytetään Suomen asettamat kriteerit””

Henrikssonska meinaa näköjään, että suomessa voitaisiin seurailla Ruotsin aluekohtaisia tilanteita ja päivittän muutella määräyksiä sen mukaan, vaikka Suomessakaan ei tähän mennessä ole kyetty kuin yhteen aluekohtaiseen ratkaisuun Uudenmaan suhteen.

Matkailu levittää tartuntoja jo holtittomasti, mutta poliittisen ideologian ajajat piittaavat vähät tosiasioista.

HUS:n johto esitti jo 3.6 lentokentille tiukkaa testaamista, mutta hallitus edelleen ”fundeeraa” kykenemättä hoitamaan asiaa ja ohjeistamaan viranomaisia.

Sama koskee ravintolatoimintaa ja kokoontumisen sallimisia, missä on jo todettu useita tartuntaryppäitä holtittoman käyttäytymisen takia.

Covid tartunnat leviää nyt hurjasti, kiitos näiden ”lomailijoiden”

”Hyvvee ol’ sika, ihan koko porukalle riittää”, kuten riittää covid-viruksen leviämisestäkin muille ja reilusta jokaiselle.Miksi osa ihmisistä ei ajattele muita kuin itseään. Sikaa ja vodkaa, paskat muista ja jokunen sipuli olalle.

Tässä nähdään tilanne nyt!

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomessa-41-uutta-koronatartuntaa/7895012#gs.dben2q

Porsas Liha Sika - Ilmainen valokuva Pixabayssa

(Kuva: Pixabay)

Ei mene pitkään kun määrät muuttuu kymmenistä satoihin ja sitten tuhansiin.

Olen ainakin oman osani täyttänyt ja pyrkinyt olemaan Suomen rajojen sisäpuolella, se on edelleen paras keino olla tuomatta sitä muualta tänne.

Menkää korpeen.

Terv: Korpisoturi