Brunbergin pusut, eskimopuikot, riisipaketin setä Ben, Elovena-neito ja vaikka mitä muuta on meiltä julmasti viety. Nauramme kulttuurimme tuhoamiselle ja suutumme sille. Vaan olemmeko koskaan kysyneet asioita kuten ”miksi” tai ”entä sitten”?
Pöhköä? Ehkä. Vaarallista? Tuskin
Pohdiskelin tässä päivänä muutamana niitä kaikkia kertoja, kun olen ihmetellyt tätä julmettua kiirettä pistää niin monet brändit, tuotteet, paikannimet ja konseptit uusiksi. Onhan se lista pitkä. Ja olenhan minäkin muutamia näistä pitänyt aika toheloina tempauksina, joille en löydä tarvetta. Vaan kun oikein kaivamalla kaivoin, en minä oikeastaan löytänyt mitään haittaakaan. Totta puhuen en oikein edes tajua, miksi asialle suutuin. Samat suklaat, jäätelöt, riisit ja hiutaleet löytyvät yhä kaupoista, samalta hyllyltä, samalla hintaa. Mitä minun elämästä on oikeastaan viety? Syönkö minä aamiaiseksi puuroa vai brändin visuaalista ilmettä?
On täysin luonnollista nostaa hieman karvat pystyyn, kun jotain itselle tuttua ja turvallista viedään pois, tai kun tuntuu että moraalipanikointi rullaa ylikierroksilla. Kansalaisten pieni murahtelu näistä aiheista on perusteltua ja ymmärrettävää. Niin kauan kun asiaa ei ilmaista henkilökohtaisella vihalla, mikäs siinä vähän kirotessa tai vaikka firmaa boikotoidessa. Taannoinen pidempi tutkimukseni (video) yrityksen maineen ja tuloksen puuttuvasta suhteesta tosin ehdottaa että maineasioihin ei kannattaisi ladata liikaa toiveita suuntaan tai toiseen.
Kumarra yhdelle, pyllistä toiselle
Kun lasten televisiosarjasta poistettiin intiaanihahmo, monet hurrasivat ja kertoivat olevansa tyytyväisiä – paitsi intiaanit, eli siis amerikkalaisten alkuperäiskansojen jälkeläiset. Heitä asia otti päähän, monikaan ei pitänyt siitä että heidän olemassaolo haluttiin vaieta. Kun BLM-liike kerää voimia Yhdysvalloissa, moni on tyytyväinen – paitsi liikkeen alullepanneet mustat vaikuttajat, heitä liikkeen kaappaus vaaliaseeksi ottaa päähän. Vastaavia esimerkkejä on vino pino ja rapiat päälle – kolmas osapuoli riemuitsee, asianomainen on surun murtama. Kenties eskimopuikon eliminointi myös saa jonkun tyytyväiseksi. Ehkä pohjoisten alkuperäiskansojen edustajat ovat tyytyväisiä siihen ja jos näin on, se riittää minulle perusteeksi koska vaan. En vain ole aivan varma, että heitä tässä autetaan.
Kieli muuttuu. Tuotteet muuttuvat. Käsitteet muuttuvat. Asioiden nimiä on vaihdettu halki historian ja vaihdetaan vastakin. Se ei ole merkki sen paremmin maailmanlopusta kuin feministisestä vallankumouksestakaan. On kuitenkin tervettä pohtia jokaista muutosta. Ei siksi, että se pitäisi estää tai sitä pitäisi kiihdyttää, vaan ihan puhtaasta uteliaisuudesta. Onko muutos perusteltu vai onko se vain hyvesignalointia tai valkopesua? Mihin se johtaa? Mihin muutoksen peruminen johtaisi? Pelkän pikareaktion sijaan käytän ainakin itse mieluummin aikani tällaisten turhien asioiden pohdiskeluun. Turha pohdiskelu kun on paitsi erittäin turhaa, myös elämän suola.
Ketutus vai kevyt kenttähaaste?
Mitä asiat sinua suututtavat uutisissa ja tapahtumissa? Onko seassa kenties sellaisia sinänsä pieniä asioita, jotka eivät totta puhuen vaikuta elämääsi millään tapaa? Älä huijaa itseäsi, ystävä hyvä, varmasti sellaisia on! Mikset tekisi elämästäsi mukavampaa helpolla vinkillä: Älä murehdi aivan kaikesta, keskity parantamaan maailmaa pari palasta kerrallaan.
”Niin muuttuu maailma, Eskoni” kirjoitettiin tutussa teoksessa jo vuonna 1864. Se muuttuu edelleen. Siinä mukana muuttuu myös tuttuja asioita. Parempi pitää vain kiinni maailmasta ja pysyä kyydissä. Ei hätää, kaurapuuro on kanssamme iäti. Paitsi kunnes ei enää ole.
