Persujen kanssa ei tehdä yhteistyötä! Anarkisteille ei antauduta! Laittomat huumeet pysyvät laittomina! Politiikasta ei kauaa tarvitse etsiä ehdottomuuksia, ja niitä tuntuvat sekä äänestäjät että toimittajat haluavan. Vaan miten kävisi, jos kukaan ei olisi kuulemassa? Pohdiskellaan hetki.
Hiljainen huone
Kuvittele huone, johon ei Internet tai kännykkä kuulu, jossa ei ole laitteita, ainoastaan pari mukavaa tuolia ja pannu kahvia. Laitteet jätetään ovelle, kuten myös kynät ja paperit. Sisään menee vain kaksi ihmistä, keskustelemaan. Mitään ei kirjata ylös, ketään ei siteerata jälkikäteen. Tässä ei tehdä toimittajan työtä, ainoastaan inhimillistä pohdiskelua, ainoastaan pohdiskelun vuoksi. Debatoidaan, ymmärretään toisia, jotta keskustelun jälkeen maailmankuva on laajempi.
Mitenkä olisi? Löytyisikö kristilliskonservatiivilta ymmärrystä huumeiden dekriminalisoinnille, jos ei pitäisi vastata äänestäjille vaan ainoastaan pohtia asian puolia ja puolia? Löytyisikö persulta ymmärrystä translain muutokselle? Löytyisikö vasemmistolaiselta ymmärrystä yleissitovuuden poistoon? Näkisikö kansallismielinen rasismin ongelmia, tai kärkkään maahanmuuttomyönteinen ongelmia avoimissa rajoissa?
Kaikkiin edellisiin väitän: kyllä. Pääosa meistä, aivan ylivoimainen pääosa, osaa ottaa vastaan neutraalia informaatiota, näkemyksiä, joustoa. Jos nyt ei käsketä luopumaan Jumalasta tai olemaan suojelematta läheistä ihmistä, melkein kaikessa pystymme näkemään toisen kulman.
Tämä johtaa kysymykseen: miksi siis näin ei tehdä? Kysyn kysymyksen, mutta en halua vastata siihen. Tämä pitää jokaisen itse pohdiskella. Luulen, että vastauksia on useita. Osa vastauksista löytyy joen alajuoksulta, mutta käyttämällä hieman aikaa, voivat todelliset syyt löytyä vuoren huipulta, joen alkulähteiltä. Matka sinne on kuitenkin pitkä, ja matkan varrelta löytyy niin mukavia leirintäpaikkoja ja helppoja vastauksia. Totuuden etsintä on harvemmin sprintti, eikä aina maratonikaan riitä.
Ihmisissä on toivoa – vaan onko ihmiskunnassa?
