Eilen satoi lunta, tuuli myllersi. Mieliala ilman mukana alakuloinen – mikään ei huvittanut. Kunnan sivuilla oli tilinpäätös. Selailin sitä, mutta ei, edessäni oli lukuja ja numeroita, ajatukset jossain ihan muualla.
Puhelin pöydällä, soittelisinko? Olkoon, aloin katsoa Sydämen asialla sarjaa. Yhä vetämätön olo, jos köllähtäisi sohvalle, ottaisi nokoset. Vilma oli samaa mieltä (tällä kertaa), tunki itsensä kainaloon. Puolen tunnit torkut, vähän syömistä.
Päätin pitkästä aikaa paneutua vanhaan kotimaiseen elokuvaan. Elokuva oli Hella Vuolijoen teoksen pohjalta, Edvin Laineen ohjaama, Niskavuoren Heta, vuodelta 1952. Pidin kovasti, vaikka Rauni Luoman esittämä Hetan kylmyys miestään ja perhettään, yleensä muita kohtaan, sai kylmän väreet kulkemaan selkäpiissä. Tässä kohtaa on pakko sanoa, kyllä ennen oli paremmin. Nimittäin äänestä sai selvää, mikä on nykyajan suomalaisten elokuvien iso puute.
Lyhyesti sanottuna päivä oli tylsä, mitä nyt ne pienet kohokohdat kun rakkaalleni soittelin. En usko koronan vaikuttaneen – välillä vain elämä menee vuoristorataa – niin kai sen täytyykin mennä. Miten muuten osaisi nauttia hyvistä hetkistä, ellei ole matalapaineita? Erikoisesti vanhemmalla iällä olen huomannut ilmojen vaikuttavan suuresti mielialaani. Miten hyvät lukijani teillä on.
Toki korona harmittaa kun ei pääse ihmisten kanssa kasvotusten puheille, korkeintaan kaupan työntekijöiden kanssa pikaisesti, niin mahtavia kuin ovatkin.
Huomenna paistaa aurinko, käyn heti aamusta kaupassa ja ajelen Mirjamin luo. Mieli virkistyy ja luonnosta saa happea ja raitista ilmaa – ja taas elämä jatkuu.Mitäs koronasta jaariteltaisiin?
- asiantuntijoille tulee paljon kysymyksiä YLE: kautta, joita sitten päivälähetyksissä puretaan.
- ihmisiä tuntuu tosissaan pelottavan, riittävätkö hoitopaikat kaikille.
- luotan sataprosenttisesti julkiseen terveydenhuoltoon ja uskon vahvasti, että kaikki saavat tarvittavan hoidon.
- me kaikki omalta osaltamme turvaamme sen, eikö niin
- testien lisäämisestä puhuivat illan ajankohtaisohjelmassa. Vähän hyökkääviä ovat toimittajat. Varmaan paineen alla hekin, kansalta satelee kysymyksiä ja selviä vastauksia ei ole antaa.
Mitä teen kun rajoitukset ovat ohi ja hengissä selvitty? Ajelen kirkolle, vaihdan kuulumisia kihniöläisten kanssa ja muittenkin jotka jutulle tulevat. Haen Mirjamin ja menemme Virtatuvalle tapaamaan ystäviä. Olen iloinen, tämäkin oli yksi matka elämässäni.
No pitäähän se kevennys tulla, kun tavaksi olen ottanut. Olen puhunut mielenterveyden kestämisestä näinä aikoina. Mielenterveys – sekä vapaaehtoistyössä olevat viljelevät myös oman alansa huumoria. Varmaan kestävät paremmin – en tiedä. Laitetaan muutama lyhyt:
- sairastetaanko mielisairaalassa mielellään?
- miksi idiootti pitää kämmeniä korvillaan? Estääkseen ajatuksiaan karkaamasta.
- hyvä tohtori, valitti potilas tultuaan psykiatrin vastaanotolle – minusta tuntuu kuin olisin jokin palapeli? Kootkaa itsenne, hyvä mies.
Muistakaa ystävät aprillipäivän vaaroista. Voitte joutua pilan kohteeksi.