Tämä kriisiaika on monenlaista joustamista, järjestelyä, selviytymistä, välittämistä sun muuta. Yksi asia kuitenkin stressaa päivä päivältä enemmän, ehkä vähän turhaankin. Se asia on yhteiskunnan johdon asenne minuun, tai siis minun tehtävissä olevaan henkilöön. Pessimisti (vai realisti?) sisälläni odottaa todella ikävää iskua lähiaikoina.
Häirikkö, tuhlaaja ja pahanilmanlintu
Toimin siis tietoturvahommissa kaupan, lähinnä tukkukaupan alalla. Tästä lähtee tarina.
Tietoturva-alalla toimivat ja tietoyhteiskunnasta muutoinkin perillä olevat ihmiset ovat olleet ylimmän valtiojohdon tähtäimessä pitkään. Milloin se on ministerin puheita miten pahanilmanlinnut keksivät ”science fiction” uhkakuvia sähköisestä äänestyksestä (olimme oikeassa), milloin toisen ministerin moraalittomuushaukkuja kun esitimme ongelman valtion verkkosensuurista (olimme oikeassa), milloin haukkuja osaamisen puutteesta kun esitimme huolia potilastietojärjestelmistä (olimme oikeassa). Sitten on toki jatkuvat kommentit, kun komppaanne VTV:n laskelmia rahojen heittämisestä kaivoon valtion tietojärjestelmissä. Usein – ei tietenkään aina – ovat ammattilaisten huolet olleet oikeita. Aina – ja ihan taatusti aina – on valtiovalta haukkunut ja herjannut meitä minkä ehtii. Pätee aika usein myös muiden sellaisten alojen ammattilaisiin, joita eivät ministerit edusta.
Yhteiskunnan kulmakivi ja kriittinen osa
Mutta mitä ihmettä nyt? Yksi kirottu virus ja pääministeriä myöten kiitetään miten pidämme pystyssä etäkäyttöä ja viestintäverkkoja. Ihan oikeasti nyt, toveri Marin – helvettiäkö sinä luulit meidän tehneen ennen koronaa? Istuvan peukku ahterissa pohtimassa tapoja kiusata hallitusta? Asenteessa paistaa sen asteen tekopyhyys että Guinnessin ennätysten kirja sopisi soittaa paikalle. He tosin vierailevat nykyään enää diktaattorien luona, joten Marinin hallituksen sinänsä kiitettävä periaate noudattaa perustuslakia estää moisen kunnian saannin. Vitsi sikseen, pieni osa minusta on toki kiitollinen kun kerrankin tietoteknistä osaamista arvostetaan. Isompi osa minusta on kuitenkin sitä mieltä että tuo on puhdasta itserakasta teatraalisuutta. Hallituksemme kaipaa meitä pitääkseen kansan uskollisena. Masentaa aika hitosti kun tiedän, että jokainen verkkoa ylläpitävä työtehtäväni sataa sosialismin laariin. Työmäärä tuplaantui, palkka puolittui, kaipa se on kapitalistille oikea kohtalo juuri nyt. Lisää kirosana tähän.
Vasaran asema
Oli kriisi tai ei, mielestäni tietotekniikan tekijöitä, kuten minua, ei pidä nostaa sankareiksi. Me olemme mahdollistajia. Olemme kuin vasara, joka tekee naulaamisesta aika paljon helpompaa. Tarjoamme työkalun, emme työn tulosta. Tietotekniikka ei tee yhtään mitään, se ainoastaan fasilitoi. Tietotekniikka on apuväline, joka parhaimmillaan tekee tehottomasta osaajasta tehokkaan osaajan – tai tehottomasta tunarista tosi vaarallisen tunarin. Vaan vasaroitakin on hyviä ja huonoja ja toivoisin, että vasaroiden osaajalta joskus kysyttäisiin vasaran valintakriteereistä. Valtio on ostanut tarinamme metaforisia vasaroita sen verran korkealla hintaa ja matalalla laadulla, että me vasaraihmiset koemme toistuvaa päänsärkyä.
Minä pidän yhteiskunnan kokoavasta ajatuksesta, siitä että jokaisella on tehtävä ja yhdessä saamme paljon aikaan. Se toimii parhaiten, jos suutari saa pysyä lestissään. Minä vien kenkäni suutarille, kipeän jalan näytän lääkärille ja maailmankaikkeuden suuret kysymykset vien äidille. Monenlaiselle osaajalle on käyttöä. Kunnioittakaamme heitä siinä mitä he tekevät – ei ajoin yhteiskunnan häirikkönä ja toisena hetkenä korkeampana voimana.
P.S. Mitä hittoa se kaupan ala tähän liittyi? Noh, hetki sitten koko ala oli vain luonnon tuhoamista ja kulutusjuhlaa, nyt taas yhteiskunnan kivijalka joka toimittaa vessapaperit ja käsidesit kansan kaipuuseen. Saman tarinan toinen versio. O tempora, o mores.
On sitä osaamista ollut ja on yhä emme tosin enää tällä alueella paljonkaan tehdä yhtään mitään
Koskapa tuo nässy taas avaa selkoset meille no ei siellä enää jäätä ole mutta viilee se kyllä on