Tuosta kun lentoliikennettä seuraa parhaillaan nyt, niin hyvin se virus taittaa matkaa. Joulupukkikaan ei ehdi noin nopeesti.
Liikeidea!!! Jokaiseen suurempaan kaupunkiin ”pop up” hautaustoimistoja, voi kuullostaa falskilta idealta, mutta sehän se on kannattavinta bisnestä, loppusijoitus uuniin joka hyödyntää sen esim aluelämmölle.
Saadaan jälkilämmötkin käytettyä ja hiilijalanjälki kuitattua sekä halpoja lauta-arkkuja voisi joku työpaja tehdä opinnäytteenä.
Heyy! Suomi nousuun!
(tämä ihan huumori mielessä)… Toisaalta millainen kate olisi ja jätelautaahan löytää aina rakennuksilta…
Ja täällä on taas joku mielensäpahoittaja joka sekoo, mutta ei haittaa. Mustahuumori on sitä parasta.
Iltalehden artikkelin mukaan hallituspuolueet ovat sopineet, että Kreikan, Italian, Maltan, Kyproksen siirtolaisleireiltä tuodaan Suomeen 175 henkilöä. Etusijalla tulevat olemaan alaikäiseksi itsensä ilmoittaneet henkilöt ja yksinhuoltajaperheet, joiden tulee olla lähtöisin Afganistanista, Syyriasta tai muista kriisimaista.
Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) johtama sisäministeriö aikoo lisäksi selvittää ”nuorten turvapaikanhakijoiden” siirtoa Suomeen.
Ylen aamuohjelmassa vieraillut perusuomalainen kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Riikka Purra kritisoi päätöstä tuoreeltaan.
– Vaikka uutiskuvissa (tänäänkin Ylellä) näkyy yleensä hyvin pieniä lapsia ja vauvoja alkeellisissa ja karmeissa leiriolosuhteissa, todellisuus on kuitenkin toinen, Purra kirjoittaa facebook-sivullaan.
Purra kertoo, että ”UNHCR:n mukaan Kreikan leireillä olevista alaikäisistä yksintulleista yli 90 prosenttia on sekä yli 14-vuotiaita että poikia”. Kun turvapaikka on saatu, käynnistyy välittömästi perheenyhdistämisprosessi.
– Ei ole mitään syytä, miksi ei käynnistyisi. Eivät nämä alaikäiset ole orpoja vaan perheidensä lähettämiä, Purra muistuttaaa ja jatkaa: – Oleellisinta on kuitenkin se, että Eurooppaan haluavat ihmiset eivät näin vähene.
———————————–
Kirjoitukseni lähteenä olen käyttänyt: Verkkolehti Kansalainen 23.2.2020 otsikolla ” Suomi ottaa 175 pakolaista EU-ulkorajamaiden leireiltä – myös nuorten turvapaikanhakijoiden siirtoja selvitetään”.
Onko tämä koko yliopiston kanta, esimerkiksi epidemiologienkin?
Vai onko yksittäinen mielisairas haistapaskantedehourupölkkypää vain päässyt ”korottamaan Tieteeksi” pölhösotapropagandaansa, joka on ollut hänen Bilderberg-skitsola-agendansa ainakin 20 vuotta?
https://areena.yle.fi/1-50459574
Noin kohdasta 12.40:
Juontaja (joku naikkonen): ” … Siis sellaista jotenkin parempi seuraavaksi tota noin se on ongelmallista mutta täällä koronavirusuutisia päivittäin lukee niin ei siitä kyllä pääse kaikesta ongelmallisuudesta on huolimatta mitä tällä hetkellä oikeesti mitä tapahtuu.
Ruben Stiller (hömppätoimittaja): No ei varmasti luvuista… Siellähän on myös mitä ei kerta varmasti luvuista tule ajatella näin että Kiinalla on ikään kuin hyvät syyt yrittää antaa rehellisiä lukuja mutta siellä on myös onglma: Mitä paikalllisviran- omaiset, minkälaista tie ja antaa näille aloille siellä keskushallinnossa. katso näitä kvia, näitten haamukaupunkien kuvia, sen kadut on tyhjentynyt ja puhutaan siitä, joka toinen kiinalainen on tällä htkellä ninkun karanteenissa. Pekingin ulkopuolella joutuu itse laittamaan itsensä karanteeniin 14 päiväksi, ja visio siitä, mitä tapahtuu kun tällainen epidemia lähtee liikkeelle ja asettelee tulevaisuutta niin on lähtenyt alkuun alueelta. Täältä on todennäköistä, että seuraavakin influenssavirus lähtee myös tältä alueelta.
Apumatti:
” … Amerikkalaiset sano jo hyvissä ajoin, kun tämmöiset epidemiat ne on ninku matematiikkaa, niillon tietyt mallit millä ne leviää, niin se sano jo hyvin varhaises- sa vaiheessa, että kiinalaisten luvut ei voi pitää paikkaansa, 20000 jotain tartun- nan saaneet niin täytyy olla kymmenkertanen määrä, et se on ninku matikkaa, ja nyt kun siellä on ninku paikan päällä asioita tutkittu, niin on löydetty aika paljon sellasia syitä, minkä takia kaikki tota tapaukset ei o varmaan tullu julkisuuteen. Meille yksinkertisenkin se on niitä ninkun Hubein ulkopuolella ei o niitä testisettejä, niitä käytetään ainoastaan kuumeen alueelta tuleviin ihmisiin. Ei ihme, että ninkun se näyttäisi olevan niinkuin jotenkuten niinkuin hallinnon, sitä voi olla kysymys ihan niinkuin tekniikasta ja sitten paljon poliittia syitä joiden takia on syytä pitää numerot alhaisina et paras tässä vaiheessa sanoo, et me ei oikeesti tiedetä…. ”
” MATTI APUSEN PÖLHÖPIERUT OVAT SILLÄ TAPAA ENNAKOLTA ARVATTA-VISSA ERITTÄIN SUURELLA TARKKUUDELLA JO ENNEN KUIN HÄN ON LAIN-KAAN AVANNUT SUUTAAN, ETTÄ HÄNET VOITAISIIN KORVATA MAAILMAN ENSIMMÄISELLÄ (?) HAISTAPASKANTIEDEROBOTILLA!
Oikeastaan hän ON JO sellainen: hän (se!) ei varsinaisesti ajattele, tiukan loogi- sesti niinkuin meidän (oikeiden) tieteilijöden pitää ajatella, vaan hän MAISKUT- TELEE ILMAUKSIA, millaisia vipinöitä ne aiheuttavat, luulisin… Hän ei osaa kuvi- tellakaan, että kaikki muutkin eivät tekisi juuri samoin. Hän olettanee myös, että kaikki saavat ilmauksista samanalaisia (=”keenistä”…) ”kriteeriviboja” – paitsi tie- tysti ”(kriittiset!) HULLUT” – eli mm. ne, jotka tosiaan osaavat ajatella loogisesti.
Ilman loogista ajattelua ei voi tehdä tiedettä. Jos ei voida johtaa väitetyistä fak- toista ja muistatunnetuista tosiasioista uusia loogisia välttämättömyyksiä, joiden on tarkis-tettaessa myös osoittauduttava paikkansa pitäviksi, jos esitetyt väit- teetkin ovat, ei ole mitään muuta keinoa väitteiden ”tutkimiseksi” kuin suora tarkistaminen paikan päällä, joka on usein mahdotonta, ja JOHON EI TARVITA MITÄÄN ERITYISTÄ TIEDETTÄ silloin,kun sellainen sattuu olemaan mahdollista!…”
Tätä täytyy kai nyt sitten oikein Kiinasta asti kysyä, miten on…
Muita harhatietoja aihheesta:
NOW WATCH: Pathologists debunk 13 coronavirus myths
***
Asiantunteva länsimainen ei-Bilderberg-lehdistö kuten tässä Business Insider on pitänyt yleensä Kiinan valmiutta ja toimintaa mestarillisena ja esimerkillisinä. Tuhansien potilaspaikkojen huippuvarustettu konttisairaalakin nousee parissa päivässä, sitä on seurattu reaaliajass XINHUAlla CGTN:llä.
(Tämä tosin ei koske kiinalasten vahaa tapaa myydä myydä toreilla ruokaeläimiä elävänä kotona teurastettaviksi. Se on tähän asti riippunut paikallisviranomaisista niin kauan kuin tartuntaongelmia ei ole esiintynyt.)
Sen sijaan moni taho suhtautuu länsimaisen valmiuksiin epäluuloisesti:
The measures have totally upended many Europeans’ daily lives, with Italy’s neighbors closely monitoring their borders and other countries enforcing mass quarantines.
It is not yet clear if Western countries are prepared to deal with the crisis as severely as China has.
But US and British citizens who are quarantined either at home or abroad have complained of unsatisfactory conditions.
The coronavirus has broken out of Asia and is becoming a very real threat to Western countries and their lifestyles.
Italy recorded a massive jump in infections this week, with the number of cases jumping from three on Friday to at least 229 on Tuesday. It is now the worst hit country outside Asia.
Neighboring countries that maintain open borders with Italy, like France and Austria, are monitoring people coming in from the country for the virus.
The UK government has told people traveling from Italy’s locked-down regions to self-quarantine. It advises travelers from South Korea, Iran, and China’s Hubei province, where the coronavirus first broke out, to do the same.
A hotel in Tenerife, one of Spain’s Canary Islands that’s popular among European tourists, quarantined its 1,000 guests on Monday evening after an Italian from Lombardy, the center of Europe’s outbreak, tested positive for the coronavirus.
At least two schools in Northern England — one in Cheshire and the other in Middlesbrough — temporarily closed on Tuesday after students returning from ski trips to Northern Italy — home to multiple tourist resorts — exhibited mild symptoms.
In other words, the coronavirus has totally upended the lifestyle Europeans have taken for granted, even as the virus ravaged China and its neighbors thousands of miles away.
On Tuesday, American health officials also made a stark warning about the coronavirus inevitably spreading on US soil.
”Ultimately we expect we will see community spread in the United States,” Nancy Messonnier, the Centers of Disease Control and Prevention’s vaccine expert, told reporters, according to The Washington Post. ”It’s not a question of if this will happen but when this will happen, and how many people in this country will have severe illnesses.”
Many residents have been stuck at home for weeks, and the Chinese economy has been affected so much that President Xi Jinping has personally called on citizens in less-affected regions to get back to work.
Guests at the H10 Costa Adeje Palace hotel in Tenerife also complained of a lack of warning before the mass quarantine and said they had ”no food or anything” amid the lockdown, the UK’s Daily Mirror newspaper reported.
Meanwhile, people of Asian descent in Europe have reported an uptick in racist and xenophobic attacks. Italians of East Asian descent have been accused of ”bringing us disease,” Al Jazeera reported.
Restaurants in the Chinatowns around the world — from London to San Francisco to Manhattan, New York, — have also suffered, despite many of them having no physical links to the virus.
The World Health Organization on Tuesday called on multiple countries to prepare for the virus as if it were a pandemic, and President Donald Trump on Tuesday asked Congress to authorize $2.5 billion in funds to stockpile protective equipment and develop vaccines.
These measures suggest world leaders are starting to take the outbreak more seriously, and that may give the world hope that it can stem the virus.
WHO Director-General Tedros Adhanom Ghebreyesus said last week: ”If we do well, we can avert any serious crisis, but if we squander the opportunity then we will have a serious problem on our hands.”
No kun kyseessä on lapsien tulo ja yli 60 % on stä hankintaa lykännyt pitäisi valtio vallankin katsella peiliin
Vaan eipä ole sellasta kyllä tehneet vaan teot ovat olleet aivan toisen suuntasia joilla ei tuota kantaa muuteta
Ei ainakaan parempaan suuntaan ja kun juuri ne joiden pitäisi lapsia saada on taloudellisesti liian ahtaailla tuloillaan
Lykännyt lapsien tuloa ikä luokissa 18-35 vuotiaita koko ajaen palkkoje laskua suunnittelevat eivät taida tietää mikä sellasesta seuraa kun automaatti
Olen aika lailla varma ettei nuot asiat olisi isoin asia jotka vaikuttaa lasten hankintaan jossa valtiovalta vois tehdä konkreettista työtä sen nousussa
Ennen kuin se lasku alkaa oleen n 80 prosenttia
Eikä tuossa asiassa ole epävakaa työ lainkaan pienin asia sillä on varmuudella laskeva osuus jota ei vielä näy
Ja paljonko on sellaisia ettei saaa työtä kun on sen ikäinen joka saattaa tull vaikka raskaaksi se on kuitenkin tosi asiaa
Mutta työhönotto on kokonaan työntajan asia eipä siihen kukaan voi pakottaa kuten ei lapsien hankintaankaan
Mutteipa ketään onneksi Suomessa voi kuitenkaan moisiin talkoisiin pakottaa senkin pitäisi olla valtiovallan tiedossa ja varmaan onkin
Mutteipa he silti tee oikeita päätöksiä ja lapsi luku Suomalaisten keskuudessa senkun laskee
Siitä kuitenkaan ei pidä syyllistää ketään koska monasti ne asiat ei olekkaan vain synnyttäjien asia
Kyllä siinä tarvitaan kaksi jotka kumpikin haluaa lapsia ja kun molemmat ei halua asua kenenkään kanssa samassa huushollissa ei niitä lapsia sillä lailla saada
aikaseksi vaikka kuinka joku painostaisi joksi median kirjoituksia vois hyvinkin jo alkaa pitämään
Turha on silloin enää pidätellä kun kakka on jo pöksyissä ja turha mölinä lapsien vähyydestä nostaa vaan asiaa pintaan ja monet ottaa sen painostuksena
Ja sellaseen ei Suomessa kyllä ole varaa eikä liioin varojakaan ne kun törsätään ties minne seommoro tepivaari Kirjoitti Teuv Mast
Kävin tänään ampumaradalla ampumassa omalla kiikarikiväärilläni. Osuin hyvin, joten ammuin vain 20 laukausta – ei tarvinnut harjoitella enempää. Sadalta metriltä erittäin hyvä osumatodennäköisyys vihollisen kypärän alta näkyvään osaan kasvoja.
Samaan aikaan radalla oli toinen ampuja, jolla oli aseena todellinen ”pyssy”. Siis oikea painava tarkkuuskivääri isolla, ja taatusti kalliilla, kiikaritähtäimellä. Hän oli tutkimassa eri ruutimäärien vaikutusta itse lataamissaan patruunoissa. Niillä hän ampuu noin kilometriin saakka.
Kansa – tai ainakin journalismi – kohisee maaseudun tulevaisuuden presidenttikyselystä. Kovin moni haluaisi poikkeuslailla jatkaa presidentin valtakautta ja syiksi tarjoillaan mm. halua kasvattaa presidentin valtaa ja Niinistön suosiota. Minulla olisi toinen teoria.
Alkoiko se peli?
On lievästi sanoen aikaista aloittaa presidenttipeliä vielä. Toisaalta, on kaikki todennäköisyys sille että tulevien vaalien ykkösehdokkaat ovat tämän päivän politiikassa näkyvillä. Eniten näkyvyyttä saavat tällä hetkellä sellaiset nimet kuin Pekka Haavisto, Laura Huhtasaari, Esko Aho, Li Andersson ja Paavo Väyrynen. Kun nyt vähättelyn linjalla olen, ehdotan että nämä kaikki henkilöt ovat hitusen verran provokatiivisia nimiä. Jokainen on henkilö, jota merkittävä osa kansasta pelkää, tai ainakin kammoksuu, eikä useimmiten perusteetta. Tästä mielestäni löytyy selitys halulle jatkaa Niinistön valtakautta.
Sauli Niinistö on melko vakaa keskitien kulkija. Hän ei ole suututtanut tai jakanut kansaa kovasti, harkitsemattomia ulostuloja on ollut melko vähän. Kansa kokee että presidentinlinna on se viimeinen kansallisen rauhan tyyssija. Jos mikä tahansa ym. nimistä tulisi presidentiksi, se mielikuva romahtaisi. Kenties useampikin kansalainen pelkää niin hemmetisti presidentinlinnaan tulevan räväkän, kansaa jakavan henkilön. Kansalaisten ajatuksissa linnassa voisi olla äänekkäästi puhuva persoona, jota puolet rakastaa ehdottomasti ja puolet vihaa sydämensä pohjasta. Kenties kansalaisilla muutamilla on ajatus, että jos vain Niinistö olisi vähän pidempään, heidän ei tarvitsisi nähdä kotimaansa kaatuvan absoluuttiseen poliittiseen kahtiajakoon ja sekasortoon.
Jos teoriassani on lainkaan pohjaa, nyt olisi korkea aika puolueille etsiä tähän huutoon vastaavia ehdokkaita. Vaikka kansanedustajiksi ja ministereiksi halutaankin lähinnä räyhääviä rakkeja, vaikuttaisi siltä että kansa valitsisi mieluiten presidentiksi rauhaisamman toimijan. Haaviston maine on ottanut useita osumia ministerinä jo ennen Al-Hol-kriisiä ja hänellä tulee kohta kiire palauttaa keskitien mainettaan. Kokoomuksella on päteviä ministerikandidaatteja, mutta varsinaista presidenttiainesta ei kotipuolueestani löydy. Demareiden valttikortin nimi lienee Jutta Urpilainen, mutta on varhaista nähdä pystyykö hän niin sanoakseni tekemään Ahtisaaret. Teoriassa niin persut kuin vasemmistokin voisivat lähteä rakentamaan jostain akateemisemmasta jäsenestään uskottavaa ehdokasta. He tuskin niin kuitenkaan tekevät, koska kummankaan protestipuolueen tyyliin se ei sovi. Lisäksi osa kansasta haluaa presidentiksi mieluiten ääripään edustajan, jolloin niillekin apajille pitää jonkun mennä kalastelemaan.
Ehkäpä kannattaisi kysyä ominaisuuksista?
Tuore presidenttikysely oli mielestäni vähän tarkoitushakuinen, mitä nyt toisaalta lööppilehdeltä voi odottaakin. Parempia kysymyksiä voisivat olla vaikkapa kysymykset siitä, minkälaisia luonteenpiirteitä ja poliittisia linjoja kansa presidentiltään toivoisi. Muutama adjektiivi voisi hieman selkeyttää asiaa ja vastata myös ”miksi” kysymykseen, ei vain ”mitä”. Valtaoikeuksistakin voisi ehkä keskustella. Kansa ilmeisesti arvostaisi presidentille ihan inasen suurempaa valtaa ja mahdollisuutta puuttua pahimpiin väärinkäytöksiin.
Kieltämättä olisi hyvä, että tuleva presidenttikin sammuttaisi enemmän paloja kuin aloittaisi niitä. Siinä mielessä saappaat tulevat olemaan suuret täytettäväksi. Ehkäpä nyt olisi siis hyvä aika pohtia mitä niihin saappaisiin halutaan. Niinistön toinen kausi tulee päättymään ajallaan. Nyt on hyvää aikaa pohtia minkälaista presidenttiä toivotaan jatkossa. Kyllä ne nimet sieltä sitten tulevat tuonnempana.
”Kristillisdemokraateilta lakiehdotus: Työttömyystuesta 10 prosenttia pois, jos ei osaa riittävästi suomea tai ruotsia
KD:n kansanedustajien lakialoitteen mukaan työttömillä maahanmuuttajilla tulisi olla rahallinen kannustin hankkia parempi kielitaito, jotta he pääsisivät helpommin tukiriippuvuudesta eroon. ”
Tämä sinänsa asiallinen ja työllistymistä edistämään tarkoitettu esitys saanee ”suvaitsevaisilta” ja vihervasureilta jyrkän tuomion.
Kuitenkin maan kielen osaaminen tai ainakin asiallinen opiskelu on monessa Euroopan maassa vaatimuksena erilaisille tuille ja oikeuksille, mutta Suomessa sellaista ei saa vaatia.
Erikoiskorivalmistaja Karmannin kyky pokata pellistä pyöreitä muotoja ilman saumoja. (Karmann ajautui taloudellisiin vaikeuksiin 2009, ja Valmet Automotive osti sen.)
Vuonna 1964 Karmann Ghia 1200 valittiin Baden-Badenin kansainvälisessä autonäyttelyssä maailman kauneimmaksi autoksi.
Tuotin 1958-mallisen Karmann Ghiani Suomeen 1993 (kuva yllä). Eli se on (onneksi) elänyt reilusti yli puolet elämästään Kalifornian kuivassa sisämaassa, joten se oli hyvin säilynyt, mutta maali ei ollut enää priimakunnossa. Jatka lukemista ”Maailman kaunein auto, (ehkä?)”
Koronavirus niittää satoaan, erikoisinta on se että kartta jota netissä maailmasta näytetään kiertää Pohjois-Korean. Veikkaan että siellä on nyt jotakin hullusti.
Kuvassa levinnäisyys kuukausi sitten, edelleenkään tautia ei ole Pohjois-Koreassa… eikö se iske aitoon kommunistiin…
Tämä virushan on hyvin perinteinen virus, erilaisia viruksia on mm vedessä ja ne voi elää mm kaloissa vaikuttamatta ihmiseen kun se kala kypsennetään ja syödään tai vaikka syötäisiin raakana kuten sushia tehdään.
Myös ameeboissa on näitä viruksia ja niiden leviäminen tapahtuukin tuhoamalla isäntä ja silti ne ei vaikuta mm ihmiseen.
Siksi ihmetyttääkin tämä viruksien yllättävä leviäminen nykyään Aasian suunnalta. Tehtaillaanko näitä…?
”Useiden virusten rakenne on varsin yksinkertainen. Koronaviruskin on eloton pyörylä, jonka sisällä on pätkä perimää rna-molekyylin muodossa, suojaavan proteiinikuoren sisällä. Kaikki virukset vaativat elävän isännän voidakseen lisääntyä.” (Tiede lehti)