Radiossa haastateltiin ”asiantuntijaa”, joka kertoi, että liikennemerkkeihin tehdään muutoksia, siis nykyaikaistetaan.
Mm. suojatien merkki muutetaan, koska siinä nykyään kävelee mieshahmo. Siis se muutetaan sukupuolineutraaliksi!
Odotan innolla, osaanko ja saanko enää hetken kuluttua kulkea liikenteessä ollenkaan, koska tunnustan miehistä sukupuolta!
Pienakut vs paristot.
Olen jo vuosia tässä pähkäillyt AA ja AAA paristojen kanssa. Paristot kestävät minkä kestävät, vaihtelee melkoisestikkin.
Pari kuukautta sitten ostin molempia sarjoja muutaman akun satsin.
Esi valvontakamerassani, otsavalaisimessani tuo kestoaika on akun hyväksi todella suuri.
Tuo Vartan laturi pystyy lataamaan molempia kokoja neljä akkua kerrallaan.
Ihmetellyt olen, miksi yleensäkkään noita paristoja olen ostellut;
Hoivakoti
Hoivakotiasiat pysyvät otsikoissa, mutta muutokset näyttävät olevan hitaita.
Vanhuksillamme ei toki ole paljon aikaa odotella? Eikä päättäjämme kuule.
Olin eilen mukana eräässä keskusteluryhmässä, jossa ruodittiin
dementoituneen vanhuksen hoitoa yksityisessä hoivakodissa.
Ilman omaisen pontevuuttaa hän ei saisi eden välttävää hoivaa?
Hoitajat taistelevat palkoistaan ja hoidettaville haluttaisiin
enemmän hoitajia.
Taas eräs tuttava lähti alalta kun ei voinut tehdä työtään
edes välttävällä tasolla…
Viimeinen joulu rekvisiitta
Oli sopiva keli poistaa ikkunan välissä ollut rekvisiitta tänään pois poistin kynttelikön ikkunalta
Oli plus keli jotenka sain sen pois niin ettei ikkunoiden väliin tullut huuruja jotka pakkasella helposti tulee
No nyt onkin kaikki poissa joulukuusta ei minulla ole ollut vuosiin eikä tule en huoli edes ilmaiseksi kirppupesää asuntooni
No kukin tehkööt kuusen suhteen omalla tavallaan
Mutta vuoden 2019 joulu on ohi seuraava pyhän aika onkin sitten pääsiäinen ja pitkä perjantai huhtikuun 10 päivä
No kohta sekin on vaikka tuntuu olevan kaukana seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast
Lehdistö pöljiintyy
- Iltapäivälehdet päivästä toiseen: Alemmas eivät enää lehdet voi mennä ylläpitäessään hölynpölyn markkinointia päivästä toiseen:
https://www.is.fi/kuninkaalliset/art-2000006372626.html
2. Aki Kangasharju provosoi: Tärkeintä on olla provosoiva yhdenkannan talousjuttu ja narsistin kuva ehdottomasti tukena:
https://www.aamulehti.fi/a/7b821aa3-8fe4-44b3-a49a-b6fe89b24d96
3. Johon Kangasharjun juttuun professori Markku Ojanen hyvinvointialalta vastaa niin kuin asiat laajasti oikeana koetaan:
https://www.aamulehti.fi/a/3e4c37bc-c245-4dd5-bb1c-a0abd7ae2491?c=1538655846747
Kävin selaamassa kirjastossa parikymmentä sanomalehtien näköislehteä ja monet aikakauslehdet, niin hämmästyttää jutut ns. yleisesti hyväksytyn totuuden, mielipiteiden jo kolumnien suhteen.
Kaikki on ilosta soppaa, josta ei mökin miinakaan saa selvää, missä on oikea tarkistettu uutinen ja oikeat asiat ja mikä on soopaa.
Kansanedustaja rähinöimässä toisen valtion alueella
https://www.aamulehti.fi/a/bc734374-bcc9-43bb-b066-d71fe2ce380c?c=1522737894164
”Tamperelainen vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula otettiin maanantaina kiinni Israelissa yhdessä kansainvälisen aktivistiryhmän kanssa. Ryhmään kuului Kontulan lisäksi neljä muuta aktivistia.
Kontula ja ryhmä pyrkivät järjestämään Gazan rajalla mielenilmauksen kiinnittääkseen huomion Gazan tilanteeseen.”
Onko kansanedustaja edustamassa kansaa rähinöimällä toisen valtion alueella?
Onko se kansanedustajan arvon ja tehtävän mukaista?
Ja aivan varmaan matkusteli ihan omalla kustannuksellaan…
Kyllä on luonto sekaisin,,, koska sää
Aamulla aikaisin duuniin mennessä tummaa tietä vasten erottaa valkoiset ristiturvat, ovat helppoa riistaa kun ei suojaväri peitä ja piilota. Kohta saa oikeasti ottaa ruohonleikkurinkin esille, ruoho nimittäin kasvaa pihalla… radiosta tuli juttu jotta etelä-Suomessa joku Golf rata on avattu…
Niin, silti tämä ei ole mikään ilmastonmuutos. Vaan sää.
Ihmisarvo: perusoikeudet vai perusvapaudet?
Pöyristäviä aivopierujakin aina välillä päästelevä Jari Ehrnrooth kirjoittelee tänään tavanomaista terävämmin YLE:n kolumnissaan.
Yhteinen jakamaton ihmisarvo, joka toteutuu yhdenvertaisuutena lain edessä, on määritelävä konkreettisesti niiden asioiden suhteen, joiden suhteen se varsinkin perustavimmillaan vallitsee.
Tässä tulee esiin kuitenkin jo eri teorioita, mitä noiden perusarvojen pitäisi olla: vaihtoehtoina on esimerkiki perusihmioikeuksia kuten YK:lla tai perusvapauksia kuten vikkapa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.
Varsinkin perusvapausteoreetikot edelleen katsovat tai pyrkivät siihen, että peri-aatteessa koko oikeussysteemi olisi jotenkin loogisesti johdettava tai johdetta- vissa joistakin perusihmisvapauksista/oikeuksista: ne olisi valittava siten, että näin olisi.
Tulkintani mukaan Ehrnrooth esimerkiksi on perusvapausteoreetikko.
Käsittelen hänen linjanvetojaan tarkemmin myöhemmin.
Jari Ehrnroothin kolumni: Jokaiselle kuuluu jakamaton ihmisarvo, mutta mitä se ihmisarvo on?
Jokaisen yksilön moraalista vastuullisuutta edellyttää valinnan vapaus. Siksi jokaiselle annetaan jakamaton ihmisarvo, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.
Kysyn itseltäni, mikä on keskeisin käsite 2020-luvun poliittisessa ja älyllisessä elämässä?
Viidessäkymmenessä vuodessa on tapahtunut iso harppaus. Kaikkein pyhin ei enää ole Jumala, vaan Ihminen.
Väitteen pitävyyttä voi testata kiistämällä julkisessa keskustelussa Jumalan arvon ja armon. Kukaan ei hätkähdä saati hermostu.
Mutta kyseenalaistapa ihmisarvo, niin saat kimppuusi kaikki – oikealta, vasemmalta ja keskeltä. Pian muutut epäihmiseksi niiden silmissä jotka kiihkeimmin ihmisyyttä puolustavat.
Oikea vastaus on siis jokaiselle kuuluva jakamaton ihmisarvo.
Olkoon poliittisen kuohunnan aiheena maahanmuutto, ilmastonmuutos tai teko- äly, hyvinvointivaltion uudistaminen, Lähi-idän konflikti tai ihmissalakuljetus, Venäjä, Kiina tai islam, talouskasvu tai eriarvoisuuden kasvu, kohta joku alkaa täristä ja ravistaa ässän hihastaan: Onko tällainen politiikka enää ihmisarvon mukaista? Kuumassa keskustelussa herkästi unohtuu, kuinka hataralla perustalla ihmisarvon käsite seisoo.
Me niin kovasti haluaisimme olla mittaamattoman arvokkaita pelkästään olemalla olemassa, mutta sen jälkeen kun paljastui, että Luoja ei oikeasti luonut meitä, on ihmisarvo jäänyt vaille ihmisluonnossa annettua vankkaa perustaa. Ihmisyyden kaikkein pyhin on pikemminkin tyhjä tila, jossa me tutkimme itseämme vapaasti.
Kun katson peiliin tai toisen ihmisen silmiin, järkeni alkaa etsiä jotakin häilyväistä satunnaisuuksista riippumatonta.
Mutta mitä tai mikä se voisi olla?
Luonnonpyhittäjät ovat vielä suuremmissa vaikeuksissa oman ihmiskäsityk- sensä kanssa. Ensin he sanovat, että ihminen uhkaa tuhota luonnon. Sitten he sanovat, että ihmisen on pelastettava luonto, koska hän on osa luontoa.
Kaikki nämä lujat uskomukset mahtuvat samaan ihmiskäsitykseen jollakin minulle tuntemattomalla viherlogiikalla.
Jos ihmisarvon perusta olisi siinä, että ihminen on osa luontoa, niin silloin tietysti kaikilla luonnon olioilla olisi sama arvo kuin ihmisellä.
Kun tulee puhe ihanneyhteiskunnasta, luonnon itseisarvoisuudelle alistettu ihmis- käsitys muuttuu yhä hämmentävämmäksi. Ensin ihmisarvo on niin ehdottoman pyhä, että jokaisen ihmisen on saatava kansalaispalkkaa pelkästään olemassa- olonsa ansiosta, mutta kohta jo muistutetaan, ettei ihminen ole yhtään sen arvokkaampi kuin valas, hyeena, hevoskärpänen tai paju.
Jos ihmisarvon perusta olisi siinä, että ihminen on osa luontoa, niin silloin tietysti kaikilla luonnon olioilla olisi sama arvo kuin ihmisellä. Pitäisikö siis kaloille antaa äänioikeus?
Toisen maailmansodan jälkeinen kansainvälinen humaani järjestys perustuu ih-misoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen (siirryt toiseen palveluun) vuodelta 1948. Sen ensimmäinen artikla sanoo, että jokaiselle ihmiselle on syntymässä annettu vapaus, järki ja omatunto. Näiden nojalla jokaiselle ihmiselle sitten kuuluvat paitsi vapausoikeudet myös oikeus koulutukseen, terveydenhoitoon, asuntoon ja muihin hyvän elämän edellytyksiin.
Jos ihmislapsi jää apinoiden kasvatettavaksi, hänestä tulee apinoiden kaltainen. Mitään syntymässä annettua ihmisolemusta ei siis ole. ”
RK: Totta.
JE: ” Eleanor Rooseveltin johtama toimikunta laati tämän Yhdistyneiden Kansa- kuntien perustuslain. Sillä on vaikutusvaltaa niin kauan kuin uskomme, että on ole- massa kaikille ihmisille annettu ihmisolemus, kuten ensimmäinen artikla väittää. Kehitys ihmistieteissä ja filosofisessa antropologiassa on kuitenkin kulkenut toiseen suuntaan. Jos ihmislapsi jää apinoiden kasvatettavaksi, hänestä tulee apinoiden kaltainen. Mitään syntymässä annettua ihmisolemusta ei siis ole.
Kukapa sen olisikaan antanut, jos ihmisen Luojaa ei ole ja homo sapiensin lajiominaisuudet eivät sitä sisällä.
Näin ihmisarvon perusta häviää ja ihmisoikeuksien julistus seisoo tyhjän päällä. Se on ja pysyy vain jos me tahdomme niin. ”
RK: Ei se seiso tyhjän päällä, vaan olemukseltaan aidosti ja puhaasti yhteiskunnallisten, sosiaalisten ilmiöiden päällä.
Se seisoo ennen kaikkea sen varassa, että me emme halua takaisin orjanomistuk- sellista, feoaalista, natsistista tai alkuyhteiskuntaakaan (jonka korkein aste oli hei- moyhteiskunta), joissa ei ollut yleisen ihmisarvon periaatetta – tai jos oli, se oli poikkeuksellinen äärimmäinen harvinaisuus.
JE: ” Alkaneen vuosikymmenen pääkäsite ei siis olekaan horjumaton ja pyhä vaan yhteiskunnallisesti välttämätön ja perustava yksilönvapauteen perustuvas- sa tasavallassa. Koska jokainen omistaa elämänsä, on jokaiselle annettava sama perusarvo.
Ihmisarvo on perustuslaissa ihmiselle annettu panttaamaton ja kulumaton arvopääoma, joka takaa tasaveroisen aseman suhteessa kaikkiin muihin vapaisiin yksilöihin.
Mutta mutta. Tärkein kysymys on yhä vastaamatta. Onko meissä jokin vain ihmiselle erityinen ominaisuus, jonka vuoksi perustuslaki ja ihmisoikeuksien julistus turvaavat ihmisarvon koskemattomuuden?
Minusta ainoaksi mahdollisuudeksi jää yksilön vapaus, joka on kaikkien arvojen lähtökohta. Me toivomme ja uskomme, että ihmiset voivat kyetä moraalisen vastuullisuuden edellyttämään valinnan vapauteen ja siksi jokaiselle annetaan jakamaton ihmisarvo. ”
RK: Moraali ja laki ovat eri asia, joskin niillä on yleensä yhteinen päämäärä: yhteiskunnan korkein normatiivinen sääntely.
JE: ” Näin yhteinen uskomme vapauden kykyyn on korvannut uskomme ihmisyyden Luojaan.
Sen on riitettävä, sillä muuta yhteistä meillä ei ole.
Jari Ehrnrooth ”
RK: Tämä on yksi mahdollinen ideologinen peruselu, mutta ei ainoa. Esimerkiki YK:n Yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus ei perustu ainkaan pelkäään tälle perusvapausideologialle.
Halla–ahon hyökkäys ihmisarvoaksioomaa vastaan osoittaa, että hän ei ymmärrä tieteen menetelmiä
Perusvapausteorian ongelma usein on, että se käytännössä puolustaa sitä pontevammin jonkun perusvapauksia, mitä paremmassa asemassa hän jo muutenkin on niin oikeuksiensa kuin vapauksiensakin suhteen, koska rikas ja/tai korkeasti oppinut jne. pystyy käyttämään niitä lain lupaamia mutta ei mahdöllisuuksiltaan takaamia vapauksiaan, koska hänellä on siihen muutkin edellytykset kuin vain se, että niiden käyttämisestä ei joudu linnaan.
Tämä blogistien elämä.
Olen jo vuosia pannut merkille niin AL:n kuin tämänkin sivuston blogistien elämää.
Itse noudatan Juha Miedon pari päivää sitten julkaisemaa elämänohjetta. Syö hyvin, menen aikaisin nukkumaan, herää aamulla (= n klo 4.00), silloin pysyn koko päivän pirteänä.
Tässä nyt sitten pitää eriyttää blogistit, jotka eivät edes siinä n 04.00 ole nukkumaan vielä menneetkään.
Varsin vähän arvostan J Putkisen tuotantoa mutta se elämäntapa näyttää noudattavan lähes armeijan vuosikymmenet vakiintunutta vuorokausiohjelmaa. Nukkumaan klo 22.00 … herätys 06.00.
Nuo päiväohjelmat olen jo kauan sitten unohtanut.
Minun mieleni herää päivänvalon lisääntyessä, keväällä ja kesällä olen hereillä jo n klo 03 – 04 aikoihin viimeistään.
Onhan tietysti jokaisen aivan yksityisasia ja mieltymykset tuo vuorokautinen tuntien käyttö.
No kyllä nyt näkyy ja kuuluu
Ostinpa uuden teeveen ja nyt ei paljon suurempaa vielä Suomesta saa tuumia löytyy 65 ”
No on niitä aina tuonne 70 ” asti mutteipa tuo viis tuumaa mitään lisää tuo
Ja kuva on todella hyvää tasoa teeveen merkkiä en sano sen verran valoitan ettei ole mikään santa laatikko
Hintakin oli sopivalla tasolla olkoot minun tietoni siitä se ei toisille kuulu no nyt onkin makkarissa ja olkkarissa molemmissa vajaan vuoden vanha teevee
Toinen 32 ” ja nyt tuo uusi 65 ” vanhimman voin romuttaa no sillä on ikää reilu kymmenen vuotta
Taulu teevee sekin kuitenkin on mutta alkaa oleen tiensä päässä
Mutta aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin mutta toimiva teevee sekin on mutta se tarvitsee digiboxin seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast