Tätä kirjoittaessa olen stressin ja kuumeen kaatamana, heräsin keskellä yötä, otin vähän finrexiniä ja luin uutiset, kuten jutun kirjailija Rowlingin transfobiasta. Minä olen vähän huolissani tästä, samaan aikaan kahteen suuntaan. Transfobia on on oikea ongelma, mutta toisaalta tuota termiä kylvetään natsia pahempana haukkumasanana aivan sokeasti.
Tämä kirjailija ei ole keskiössä
Jätettäköön heti alkuun kirjailija Rowling sivuosaan. Kunnioitan hänen viisautta suunnilleen niin paljon kun voin kunnioittaa ketä tahansa muuta joka syyttää Suomen tuhonneen sademetsänsä ja siten aiheuttaneen kaiken puuston katoamisen maastamme. Tuossa olohuoneen hyllyllä on minulla kaktus joka on häntä fiksumpi. Toisaalta, tulee mieleen myös toinen vintiltä viti kirjailija, huuhaalääketieteen markkinaguru Maria Nordin, joka myös haukuttiin melko olemattomin perustein transfobiseksi. Keksin monta tekoa jonka perusteella voin kritisoida häntä ihmishirviöksi, mutta transfobia ei lukeudu listalle.
Kelataanpa siis taaksepäin. Etenkin te konservatiivisemmat ihmiset siellä, lyhyt faktantarkistus: transihmisiä on olemassa. Sukupuolidysforia on oikea lääketieteellinen diagnoosi. Ihmisen sukupuoli-identiteetin herjaaminen ei tee mitään muuta kuin pahaa – ja totta puhuen, mitä hiton väliä sillä on? Jos kaverisi ei mahdu perinteiseen poika/tyttö-kastiin, onko se sinulta mitään pois? Aivan liian moni herjaa ihmisiä sellaisista asioista jota he eivät voi valita. Transfobia on likaista, se on törkeää, se on halpamaista ja se on täysin turhaa. Lapin Jenkan sanoja soveltaen, katsokaa mies eikä nuttu.
Kasvava ilmiö kerää huolta
Olen kiitollinen maamme vastuulliselle medialle siitä, että se käsittelee ilmiötä laaja-alaisen asiallisesti. Sukupuoli-identiteetin tutkimuksia tehdään paljon ja määrä on kasvussa. Aiheesta tulee jatkuvasti uutta sisältöä. Kuulemme nyt myös useista katumustapauksista, yhä useammassa jutussa. Kynnys asian nostamiselle esiin on laskenut ja mielestäni on täysin asiallista kysyä, onko turhan kritiikitön keskustelu aiheesta johtanut turhiin tutkimuksiin. En puhuisi trendi-ilmiöstä, mutta silmiä on taatusti suljettu ja ihmiset ovat kärsineet. On syynsä, miksi transdiagnoosi tehdään rauhassa tutkien, ammattilaisten toimesta. Se ei sovi kepeäksi kenttädiagnoosiksi, jollaisena sitä turhan usein tarjotaan.
Eikä ilmiötä ilman sosiaalisen median sotkuja. Yliaktiiviset, suoraan sanoen typerän öyhöttävät, itsensä transaktivisteiksi tituleeraavat ihmiset kiertävät jakamassa pikaisia tuomioita ja tekemässä itsestään idiootteja. Jätän ne linkkaamatta. Transfobiaa nähdään kaikkialla ja jopa täysin neutraalia, asiallista tiedettä vastaan hyökätään. On esimerkiksi törkeää transfobista vihapuhetta ja terrorismia muistuttaa, että pääosassa tapauksia sukupuoli on selvästi jompikumpi ja se ilmentää tiettyjä käytöksen muotoja jo hyvin pienestä pitäen. Ei se ole vihaa, se on tiedettä joka käsittää lähes kaikki ihmiset. Se, että lähes kaikki ovat ns. selviä poikia tai tyttöjä ei ole hyökkäys niitä vastaan jotka eivät ole.
Aivan oma lukunsa ovat vanhemmat, jotka tekevät vakavaa vahinkoa lapselleen pakottamalla lapsen ideologiseen muottiin. Tiettävästi Suomessa näitä ei ole näkynyt, mutta maailmalta huolestuttavia esimerkkejä löytyy. Lapset olkoon lapsia, tytöt ja pojat valitkoon sen lelun josta pitävät. Lapsen leikkimisessä ei ole transfobista tai seksististä motiivia, ainoastaan halu leikkiä. Jättäkää nyt typerät aikuiset ne fiksut lapset pois omista asennevammoistanne.
Ongelmaa voisi myös korjata
Koko tarina kiertyy yhteen kahdella päähavainnolla: transfobia on ongelma jolle pitäisi tehdä jotain, mutta tällä hetkellä liian moni keskittyy pahentamaan ongelmaa, jotta saisi rakennettua sen päälle mainetta ja/tai poliittista pääomaa. Vihaaminen ja sormella osoittelu kannattaa, ymmärrys ei. On kaikki merkit ilmassa lähinnä sen puolesta, että yltiöpäiset vihakampanjat eivät sada vihaajien, vaan sivullisten niskaan. Tavalliset transihmiset kärsivät siitä, että heistä luodaan täysin epätodellinen, sairas julkikuva. Tylsä totuus kun on että he ovat aika tavallisia ihmisiä, opiskelevat, käyvät töissä, välittävät lähimmäisistä ja tekevät joskus pöhköyksiä.
Puhuimme sitten transihmisistä, vihervasemmistosta, kansallismielisistä tai monesta muusta, se ketä vastaan väitämme taistelevamme ei ole yksikään näistä todellisista tahoista. Taistelemme fiktiivistä, karrikoitua mielikuvitusolentoa vastaan – valitettavasti kuitenkin oikeilla aseilla.
Tervehtymistä Kyuu terv tepivaari
Olen aika paljon ajatellut sitä, kuinka vaikeaa voi transihmisen elämä olla. Ulkokuori ja henkinen minä eivät kohtaa. Ympärillä olevat ihmiset asettavat ihmisen rooliin, johon hän ei omasta mielestään kuulu.
En toki osaa kuvitellakaan, en läheskään, kuinka suuria henkisiä paineita nämä ihmiset joutuvat läpikäymään. Paineita, joita synnyttää oma epävarmuus itsestään ja toisaalta ulkopuolisten ihmisten asenteet ja kommentit.
Se mitä kuitenkin hieman asiassa kaipaisin on, että ei hätäiltäisi asian kanssa. En ole aivan varma, että nuori, oikeastaan vielä lapsi, jonka oma identiteetti muutoinkin on vasta muotoutumassa, olisi kypsä tekemään päätöksiä esim. hoitoihin ryhtymisestä.
Myös asian parissa työskentelevien ammattilaisten taholta toivoisin riittävää malttia etteivät he suin päin olisi ohjaamassa epävarmoja nuoria ihmisiä prosesseihin, jotka ovat peruuttamattomia.
Asia on vaikea ja monitahoinen ja vaatii asiallista keskustelua. Syytökset ja pilkka eivät auta ketään.
Ykkösaamussa taisi pari viikkoa sitten tästä olla, asiantuntijat ovat tosi kovassa paineessa. Heitä hoputetaan kiirehtimään diagnooseja ja hoitoja, ja jos he ovat eri mieltä niin tulee semmoiset syytökset ettei pahemmasta väliä. Se on todellakin väärä tapa edetä.
Pitäisi myös osata erottaa transseksuaali ja transvestiitti toisistaan. Minun tietääkseni transsukuolinen kokee olevansa väärään sukupuoleen syntynyt, kun taas transvestiittimies saa mielihyvää naistenvaatteista. Korjaa Kyuu jos olen väärässä.
Anteeksi kirjoitusvirhe, siis transsukupuolinen.
Timo, kyllä tosiaan on montaa suuntaa. Kattoterminä transfobia on tarkoittanut yleensä irrationaalista pelkotilaa mihin tahansa ns. poikkeavaan sukupuolen identiteettiin tai sen ilmaisuun.
Erityisesti tyttöjen kohdalla oli kasvanut käsitys omasta transsukupuolisuudesta, luin. Olen samaa mieltä aiempien kirjoittajien kanssa siitä, että asiassa ei pidä hätäillä ja on oltava myös ikärajat ainakin fyysisille toimenpiteille. Muuten on vaara, että nuoren identiteettiongelmat tai vanhemmankin ihmisen psyykkiset vaikeudet tulkitaan transsukupuolisuudeksi. Ihmisen ei pidä voida pelkästään itse diagnosoida itseään eikä olla yhden asiantuntijankaan johdateltavissa. Pääasiahan on, että yksilö voisi olla onnellisempi, mutta väärä diagnoosi ei siihen johda.
Ylipäänsä, onko olemassa tutkimuksia siitä, miten transsukupuoliset, jotka ovat päätyneet vaihtamaan sukupuoltaan fyysisesti, kokevat asian vuosien jälkeen?
Kovaa hälyä pidettiin vähän aikaa sitten siitä, miten vanhemmat ”määräävät sukupuolen” sellaiselle lapselle, jolla on viitteitä molemmista. Olisiko sitten lapsen kannalta parempi olla poikkeava nuoruuteen saakka jolloin vasta mahdollinen leikkaus tehtäisiin? Erään sukupuolenvaihtoja tehneen lääkärin mukaan yhtään sellaista potilasta ei ollut tullut vastaan, joka olisi halunnut vaihtaa sukupuolensa koska se oli lapsena määritetty väärin. Jälleen: onko asiasta faktaa, tilastoa, tapahtuuko sellaista? Vai nostettiinko meteli vain koska joku omassa kuplassaan näkee ”yksilön oikeutta määritellä oma sukupuolensa” loukatun?
Onhan se aivan käsittämätöntä tämä sukupuolisuuden kanssa meuhkaaminen. Ei se mikään ihme ole jos vielä alle teini-iän olevat lapsetkin jopa häiriintyvät moisesta melskaamisesta.
En määrittele ihmistä hänen sukupuolisen suuntautuneisuutensa mukaan vaan ihmisen ihmisenä.