Arvovalintojahan ne ovat

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen puhui Ykkösaamussa hoitajien naisvaltaisen alan palkkakuopasta ja arvovalinnoista jotka tähän johtavat. Vaikka seassa oli paljon pöhköä liittopropagandaa ja jopa silkkaa valhetta, hän on arvovalinnoista täysin oikeassa. Emme todellakaan keskustele näistä valinnoista tai edes koita ymmärtää mitä vaakakupeissa on. Katsotaanpa siis.

Hoitajien hätä on todellinen

Ensin haluan korostaa, että hoitohenkilökunnan hätä on todellinen ja on vahvasti perusteltua pitää sitä pinnalla. Ymmärrykseni on, että suurin ongelma on määrässä. Palkankorotus on kiva, mutta jos työolot ovat hirveitä, satanen siellä ja toinen täällä ei ongelmaa korjaa. Hoitajia pitäisi olla tarpeeksi jotta työn kuormittavuus pysyisi kohtuullisena. On myös perää siinä, että hoitajien palkkataso on hieman heikko. Sukupuolikysymys tämä ei sinänsä ole, nais- ja mieshoitaja saavat tasan samat eurot, mutta ne eurot voisivat olla inan suurempiakin. Lähden siis itse siitä, että hoitajien tilaan pitäisi vastata hieman euroilla, mutta ennen kaikkea määrillä ja työoloja tarkastamalla.

Ensinnäkin pitää katsoa liittokierrosta kokonaan. Jos maassamme olisi minkään asteista, todellista huolta aiheesta – mitä ei siis näytä olevan – niin muut kierrokset huomioisivat sen. Jos tämä todella olisi arvovalintakysymys, se johtaisi myös arvovallan osoituksiin. Siten kuultaisiin liitoilta lausuntoja tyyliin ”meille riittää prosentti, kunhan hoitajat saavat kaksi”. Näinhän ei ole, vaan etenkin kaikki ikävimmät räyhääjä-äijien toimijat kuten AKT ja sen semmoiset puhuvat lähinnä tyyliin ”jos hoitajat saavat kympin niin meille satanen, perkele”. Tämä on myös tasa-arvoa halailevien demarien ja vasemmistolaisten geeneissä: mitä tahansa hoitajat saavatkin, muiden on saatava enemmän. Naisvoittoisten alojen eduista puhutaan esipuheissa, mutta takki kääntyy kun ollaan neuvottelupöydän äärellä.

Toisekseen pitää katsoa valtion budjettia. On kiistattoman yksiselitteistä, että lisäraha hoitajille on säästettävä jostain muualta. Taas ollaan arvovallan ytimessä. Kyllä, ihan oikeasti silloin samalla viivalla ovat niin kansanedustajien palkankorotukset, puoluetuet, kehitysapu, pakkoruotsi, yritystuet, säätiöiden verovapaudet, hornettien korvaajat ja moni muu sekä toisella puolen veronkorotukset. Jos tuloja ei saada hurjasti lisättyä, silloin menoja pitää vähentää yhdestä paikkaa jotta niitä voidaan lisätä toisessa. On mielestäni pöhköä väittää että näitä asioita ei voi vertailla. Se on yhtä pöhköä kuin kunnan päätöksessä todeta ”on meillä tähän varaa, valtio avustaa”. Se on samaa verorahaa. Mielestäni jokaisen veroeuron käytössä pitää hyvin kriittisesti varmistaa siitä olevan hyötyä kansalaisillemme, tai ainakin planeetallemme.

Vaadittakoon aina rahalle lähde

Hyvät toimittajat ymmärtävät vaatia ministerin asemassa olevia tuhlaajapoikia ja -tyttöjä kertomaan mistä pussista uudet menot katetaan. Järkevä kansalainen ymmärtää myös että joskus pitää jostain myös leikata. Turnipsia älykkäämpi päättäjä puolestaan ymmärtää että olisi vastuullisempaa leikata kuluja tavalla, joka ei vaaranna kenenkään henkeä tai terveyttä. Rinteen menoa katsoessa tulee mieleen että turnipsi saattaisi pärjätä vähän vähemmällä palkalla. Noh, se siitä, ei ollut tarkoitus loukata tuikitarpeellisten juuresten tunteita.

Brassicavallankumousta odotellessa ehdotan kuitenkin, että myös räyhäävämpiä AY-aktiiveja kannattaa kuunnella lauseen loppuun asti. Rytkönen edustaa meille kaikille tärkeää alaa ja hän osui maaliin arvovalinnat mainitessaan. Kaiken sen vihanpuuskausten keskeltä löysin paljon fiksua ulosantia ja toivon, että siitä keskusteltaisiin fiksusti. Laitetaanko siis lisää rahaa hoitajille ja jos laitetaan, mistä se otetaan?