Tänään jatkuu eilen alkanut puoluekokous, jossa tärkein asia oli henkilövalinnat. Kaikki valinnat meni läpi tyylikkäästi, demokraattisesti ja lopputuloskin on erittäin hyvä.
Jo ennakkoon oli selvää, että Jussi Halla-aho jatkaa puheenjohtajana. Siitä ei edes tarvinnut keskustella. Mutta puoluesihteerin valinta oli sitä vastoin kinkkisempi, kun hyviä vaihtoehtoja oli monta. Lopuksi valituksi tuli hyvä jätkä filosofian maisteri Simo Grönroos, jolla on jo pitkä kokemus politiikan syövereistä.
Varapuheenjohtajiksi valittiin kaksi naista ja yksi mies.
Kaikissa tähän mennessä kuulluissa puheissa on katseet nyt suunnattu tiukasti seuraaviin kunnallisvaaleihin vajaan kahden vuoden kuluttua. Myös seuraavat eduskuntavaalit ovat jo tähtäimessä. Niin on hyvä, sillä politiikassa ei saa levätä hetkeäkään.
Uusi puoluesihteeri lupasi ensi töikseen panna kenttäorganisaatio kuntoon. Se tarkoittaa, että perustetaan järjestöosasto, jonka tehtävä on aktivoida piirejä ja sitä kautta paikallisyhdistyksiä.
Persujen menestys vaaleissa on perustunut aina hyvään kenttätyöhön ja sitä on tarkoitus edelleen kehittä aina vaan iskukykyisemmäksi.
Kun Persut eivät saa valtamedialta muuta, kuin vittuilua, on mentävä iholle kertomaan persujen politiikasta ihmisille.
Tänään puoluekokouksen viimeisenä päivänä kuulemme uudelleen valitun Halla-ahon linjapuheen, jossa Jussi linjaa persujen politiikan lähitulevaisuudessa. Odotettavissa on erittäin tiukka oppositiopolitiikka.
Katsokaan ja kuunnelkaa.
Puolue on pessyt kasvonsa ja etenee yhtenäisen.
Puoliksi mielenkiinnolla odotan linjapuhetta. Halla-aho on toistaiseksi osannut aistia yhteiskunnallista keskustelua ja kääntyä sen mukana. Jatkuuko taito vai onko hommasta jo tullut tylsää arkea?
Tyhjääkin tyhjempi julistus- ei mitään uutta. Riita sisäisesti nimityksistä taas jatkuu persujen tapaan.
Sananvapaus taas oli tyhjää jorinaa- Suomessa on sananvapaus persuillakin ja minullakin.
Maahanmuutto jäi ainoaksi kärkiteemaksi- ei siis siitäkään mitään uutta, muulla nyt ei niin väliä..
Parasta porukalle oli se, että saivat nauraa keskenään Soinille- itku tulee siitäkin pitkästä ilosta .. ja että Tampereen talous parani muutamalla eurolla.
Kun lukee Aamulehden tämän päivän lehteä, voi havaita lehden ottaneen kannan, että Perussuomaiset on puolue siinä kuin mikä tahansa puolue Suomessa. Viidenneksen suomalaisten mielipidettä ei noin vain pidä heittää roskakoriin.
Näyttää olevan loppumassa Suomessa aika, jolloin pidettiin paheksuttavana sitä, että puolue kuuntelee ihmisten mielipiteitä.
*****
https://www.aamulehti.fi/a/02b60798-38e4-4e95-b6c2-5d47de43a182?c=1522737894164
30.6.2019
Halla-aho on huolissaan sananvapauden rajoituksista: ”Vain valheet tarvitsevat suojakseen sensuuria” – Lue jutusta perussuomalaisten puheenjohtajan linjapuheen pääkohdat
Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon määritelmän mukaan perussuomalaiset ei ole enää populistinen puolue.
Hyvät ja onnistuneet henkilövalinnat helpottavat puolueen toimintaa. Tällä kertaa henkilövalinnat olivat erinomaisen onnistuneita.
Maahanmuutto kuin pakolaisuus ei voida oikein sisällyttää ”samaan kategoriaan”, vaan ovat osiltaan eriävä toisistaan.
Uusi puol.siht.ei tule kestämään 6v.tehtävässään.Riikka kesti urhoollisesti mutta onko tarkoituskaan kestää 6v.