EU:n todennäköinen tulevaisuus ei ole integraatio (liittovaltio), vaan disintegraatio (päinvastainen suunta)

”Viime syksynä ilmestyi merkittävä kirja, joka käsittelee Euroopan unionin tulevaisuutta ja ennen kaikkea unionin yhdistymisen vastakohtaa – disintegraatiota. Teos on jäänyt tähän saakka kokonaan vaille huomiota . Kirjan on kirjoittanut hollantilainen tohtori Hans Vollaard, joka toimii tutkijana ja luennoitsijana Utrechtin yliopistossa. Kirjan nimi on ”EuropeanDisintegration, a search for explanations”. ”

Kirja ei ole saanut mitään huomiota suomalaisessa mediassa.
Suomen Uutiset

Tri Vollaard näkee useita merkkejä EU:ssa disintegraatiosta, joka on siis aivan päinvastainen kehitys mitä mm. Ranskan presidentti ajaa eli integraation syventämistä.
”Tärkeimpä syitä disintegraatioon ovat mm. suuri pakolaistulva vuonna 2015. EU ei ole vieläkään pystynnyt ratkaisemaan ongelmaa johtuen siitä, että EU-maiden välillä vallitsee niin suuria erimielisyksiä ratkaisusta.
Lisäksi talous- ja rahaliiton eli EMU-alueen kehittämisestä vallitsee suuret näkemyserot (Koskenkylä, Suomen Perusta 2016). Eteläiset jäsenmaat Ranskan johdolla haluavat lisätä voimakkaasti yhteisvastuuta ja riskien jakoa. Presidentti Emmanuel Macron on mennyt ehdotuksissaan kaikkein pisimmälle. Saksa ja ns. Hansaliiton maat kuten Suomi, Hollanti, Itävalta jne.) vastustavat yhteisvastuita. Ne korostavat jäsenmaiden vastuuta omasta taloudestaan ja vastustavat jyrkästi yhteisiä suhdannerahastoja ja yhteisiä velkakirjoja eli eurobondeja.” Suomen Uutiset

Kuten edellä olevasta käy selville eivät EU-maat ole lainkaan niin yksituumaisia, kuin kuvitellaan. Suuret maat Saksa, Ranska ja Espanja jyräävät pienet päätöksen teossa. Suomen ääniosuus on vain 1 %.

Euroopan liittovaltiota on yritetty ennenkin. Kansainliiton, joka lopetettiin viime sotien aikana, apulaispääsihteeri ranskalainen Monnet laati suunnitelman jo vuonna 1928 Euroopan Yhdysvalloista. Suunnitelma jäi arkistoon, mutta EU:n komissio kaivoi sen esiin ja alkoi toteuttaa suunnitelmaa Monnet esittämällä tavalla eli pienten askelten politiikalla.
Nyt on sitten edetty pienten askelten politiikalla 20-30 vuotta ja nyt ollaan ratkaisevassa vaiheessa. Suomikin on menettänyt jo paljon itsenäistä päätösvaltaa EU:lle. Mutta nyt kun pitäisi panna rahat ja velat yhteen se ei onnistu, kun kansat vastustavat.

Nyt tarvittaisiin oikein jättimäinen katastrofi, suuri maanjäristys tai tsunami, niin kriisin varjossa voisi tehdä suuriakin yhteiskunnallisia muutoksia, kun kansojen ajatukset ovat vain selviytymistaistelussa.
Mutta Euroopassa tuskin nähdään suuria maanjäristyksiä tai tsunamia, joten federalistit saavat odottaa tai EU hajoaa.

Nyt on kaiken lisäksi nationalismi eli kansallismielisyys nousussa Euroopassa. EU-maat ovat niin erilaisia kulttuurisesti ja taloudellisesti, että he eivät sovi samaan ”ruokapöytään.” Esim. Välimeren reunavaltiot ovat kaikki katolisia ja Pohjoismaat ovat luterilaisia. Siinä yksi perustavaa laatua oleva ero.

Näin ollen Euroopasta ei tule koskaan liittovaltiota nähtävissä olevassa tulevaisuudessa. Jos nationalismi jatkaa nousuaan Euroopassa, niin se johtaa eroihin EU:sta ja sen myötä EU:n kuihtumiseen kokonaan.
Federalisteilla on toki suurena apuna Illumminati, eli rahamaailman edustajat, mutta kansojen joukkovoima on suurempi, kuin suurinkaan pankkitili. Viittaan otsikkoon, joka on tri Hans Vollardin käsialaa.

Suomen kannan EU:n kehittämiseen joko integraation tai disintegraation suuntaan määrittelee pääministeri. Siksi ei ole yhdentekevää ketä äänestää tulevissa vaaleissa. Jos demarit voittavat ja saavat pääministeripaikan, niin on hyvä tietää, että demarit ovat Paavo Lipposesta alkaen hyvin EU-myönteisiä ja valmiita vaikka Suomen itsenäisyyden menettämiseen.
Miksi ei vaalipaneeleissa puhuta mitään EU:sta, se kun on paljon tärkeämpi Suomelle, kuin ilmastohössötys. Sumutetaanko kansaa vaikenemalla.

Elämme jo löyhässä liittovaltiossa, mutta lopullisen päätöksen hetki lähestyy, kun joko olemme tai emme ole liittovaltiossa.

Siksi vaalit ovat mitä suurimmassa määrin myös EU-vaalit.