Teekkarihaalarien käyttö aloitettiin Tampereella teekkareiden silloin paskaiseen Tammerkoskeen kastamisesta nosturin nokassa tietääk- seni vuodesta 1971, eli minä olin vuonna 1972 toista vuosikertaa, joka kastettiin. Kastaminen tapahtui Lokomon ja Tampellan käytöstä pois- tetuissa korjauskevottomissa erittäin risaisissa haalareissa, joiden alla ei saanut käyttää alusvaatteita, ei vyötä, oli nappeja tai ei, ei sukkia eikä kenkiä, sillä kaikkien pökäleiden ja muiden sellaisten, jotka mahdollisesti menivät kauluksesta sisään,piti tulla myös vedestä noustessa punteista ulos: ne eivät saaneet kulkeutua liikennelaitoksen bussiin, vaikkakin rii, suttu malli ja varmaan tavallisesta käytöstä poistettu sekin. Cumuluk- sen edessä nurmikolla jossakin oli jokin vesiallaskin, jonne sinnekin jotkut menivät lillumaan ja liottamaan haalareista silloista koskenhajua. Myöhemmin ilmeisesti yksi ja toinen teekkari hankki tapahtumaan omat haalarit… Olin melkoisessa krapulassakin: aamulla herännyt rautatieaseman ulkopuolta penkiltä jonkun virkalijan herättämänä, josta en tarkkaan tiedä, miten olin sinne joutunut melko läheiseltä Teekkariklubilta.
Automaattisesti kastettavaksi ei päässyt,tai niin ainakin luultiin, vaan sitä varten kerättiin ”pisteitä”, joita sai esimerkiksi osallistumisesta ainejärjestöjen toimintaan ja erilaisiin talkoilla suoritettuihin toimintoihin, joihin kuului myös keskitetty luentomuistiinpanojen teko ja monistami- nen. Minä en muista millä vippaskonstilla sain itse pisteet kasaan – ehkä pääsin peruutuspaikalle.
Proletariaatin ja opiskelijoiden yhtenäisyyttä silloin kyllä ilmeni paljon- kin, sillä elettiin alkavaa ylipolitisoitumisen aikaa. Duunarin hommiakin oli tarvittaessa tarjolla, kun opinnoissa oli löysempää ja rahat loppu. Haala- rit huomattiin pienellä viipeellä myös Otaniemessä ja otettiin käyttöön, ja sitten ne levisivät yliopistoihinkin.
Rautiaisen juttu Usarissa on sinänsä hyvä ja siinä mielessä tosi, että oltiin menossa tuohon suuntaan, silloin:
Opiskelijahaalarit symboloivat opiskelijoiden ja proletariaatin yhtenäisyyttä
26.4.2019 15:56 Antti Rautiainen
Haalaariin pukeutunut opiskelija on kätevä, ja todennäköisesti ainoa mahdollinen kohde samanaikaiselle herra- ja junttivihalle. Vieläpä sallitulle sellaiselle, erityisesti Helsinginkadun appron aikana.
En itse hankkinut koskaan opiskelijahaalareita, eikä sellaisia hankkinut kukaan kaverini. Kun aloitin Helsingin yliopistossa 1997, asuin kotikau- pungissani ja osa kavereistani oli yliopistolla jo ennen kuin itse sinne pääsin. En kokenut tarvetta osallistua opiskelijarientoihin tai tutustua keneenkään.
Omassa tiedekunnassani matemaattis-luonnontieteellisessä haalarei- hin pukeuduttiin jo tuolloin. Muutamat humanistiset laitokset vielä py- ristelivät haalarikulttuuria vastaan, mutta sittemmin hävisivät kamppailun.
Mikäli olisin muuttanut Helsinkiin muualta, tai tuttavapiirissäni ei olisi ollut ketään akateemista, olisi tilanne ollut erilainen. Tällöin opiskelija- riennot olisivat tulleet tarpeeseen. Haalari on sellaisissa kätevä ja demokraattinen uniformu, ainakin niillä laitoksilla joilla sen hintaan osallistuvat sponsorit.
Haalarikulttuuri on peräisin Ruotsista. Ennen haalareita opiskelijat doka- sivat Ruotsissa huonommissa ”b-frakeissa”. Nämä vaihtuivat opiskelija- määrien kasvaessa 1970-luvulla labratakkeihin ja sitten haalareihin, joita insinöörit käyttivät laboratoriossa, työharjottelussa ja kesätöissä.
Kun massat vyöryivät yliopistoon, he toivat mukanaan massojen vaat- teet, massojen kulttuurin ja arvot. Vanhasta opiskelijakulttuurista sai jäädä alkoholin runsas käyttö, mutta siihen liittyvä hienostelu ja herras- telu eristettiin omiin erityisiin tapahtumiinsa. Kukaan ei enää kuvitellut, että korkeakoulutuksen kautta voisi päästä eliittiin. Korkeakouluihin pyrittiin, koska se oli ainoa tapa säilyttää suhteellinen luokka-asema ja tulotaso. Haalariin pukeutuminen siis osoittaa, että opiskelija tuntee olevansa osa proletariaattia joka pukeutuu haalareihin töissä. Lisäksi haalarikulttuuriin kuuluva merkkien ja lahkeiden vaihtaminen edustaa kapitalismin lainalaisuuksista riippumatonta vaihdantataloutta.
En kadu etten ollut koskaan osa haalarilaumaa,mutta ihmetyttää miksi jotkut antikapitalistiset radikaalit yliopistolla pyristelevät haalarikult- tuuria vastaan vielä vuonna 2019. Ovatko esimerkiksi yksilöllinen vaate- tyyli, sivistys, hienostuneet tavat, raittius tai kohtuukäyttö arvoja, jotka vievät meitä kohti antikapitalistista tulevaisuutta? Epäilen.
Antti Rautiainen
Poliittista potaskaa mutta pitäähän joillakin olla utopistisia unelmia…
Määhän tuossa väitän, että se alkunalli ei ollut poliittinen – ainakaan siten, että minä olisin huomannut – vaan ”käytännöllinen”.
Ja koska minä en todellakaan sellaista huomannut, joka olin kyllä pinnan alla silloinkin poliittinen, mutta en justiin silloin fuksina aktiivinen, ja sopivia järjestöjäkin tuli paikalle tai perustettiin vasta vähän myöhemmenin, niin sanoisin, että parasta uskoa.
Tyhmä, tyhmempi, teekkari