Oheisen artikkelin perusvirhe, joka vie sen 100 vuotta taakse tie- teen kehityksessä, on verbaalinen kusetus samaistamalla tunteet (feelings, čuvtsva), joilla on kohde, ja emootiot (emotions, emotsii) , jotka ovat elimistön reatioita erilsiiin äsykkeisiin mm. juuri tunteiden välityksellä.
Oheiset Nummenmaan kuvat kehon epätasaisesta lämpenemisestä joihin ja emootioihin liittyen eivät kuvaa kumpiakaan, sillä ne ovat aivoissa, vaan mm. emootioden fysilogisia vaikutuksia. Tunteet vaikuttavat emootioihin, mutta ne eivät rannu niistä varsinkaan mekaanisesti, toisin kuin muuan 135 vuotta vanha kumottu James-Lange-teoria väittää.
Feeling
in psychology, a peculiar type of emotional sensation distinctly object oriented in nature and comparatively stable. Feelings in this sense are related to a person’s perception of some object, concrete or abstract, for example, a feeling of love for a human being or for the motherland. As a stable emotional attitude toward an object, feelings may not correspond to a person’s emotional reaction to that object at a given moment. Human feelings are influenced by culture and history. Specific sign systems, including social symbols, ceremonial rites, and ritual acts, play an important part in the formation of feelings.
Emotion
a subjective human and animal reaction to internal and external stimuli that is manifested, for example, as pleasure, displeasure, joy, or fear. Emotions accompany practically all manifestations of the organism’s vital activity; in the form of direct experience, the significance, or meaning, of phenomena and situations is reflected in the emotions, which serve as one of the chief mechanisms of motivation—that is, the internal regulation of mental activity and behavior whose goal is the satisfaction of actual needs.
Emotions emerged in the process of evolution as the means by which living creatures determine the biological significance of the various states of the organism as well as of external influences. The simplest form of emotion is called the emotional tone of sensations—the innate hedonic feelings that accompany certain vitally important effects, such as taste, temperature, and pain. Even at this level, emotions are differentiated into two polar classes: Positive emotions are evoked by helpful influences and impel the subject toward the latter’s furtherance and preservation. Negative emotions stimulate activity that seeks to avert harmful influences.
The ontogenetic development of emotions is related to the fact that certain objects and situations immediately preceding the emergence of emotions acquire the ability to evoke them; thus object emotions, which are anticipatory in nature, are formed. … ”
Artikkelin on kirjoittanut Suomen haistapaskanteiteen tämän hetken Korkein Auktoriteetti yksityinen pyhäkoulupohjainen hölynpölytiedetoimittaja Kirsi Heikkinen, hänestä pannaan nyt oikein esittely:
http://www.tiedetoimittajat.fi/blogit/tiedekeskiviikko/kirsi-heikkinen/
Kirsi Heikkinen jäi koukkuun tieteeseen vuonna 1992, jolloin hän pääsi kesätoimittajaksi Tiede 2000 -lehteen. Hän on työskennellyt toimitta- jana Tiede-lehdessä ja toimitussihteerinä Kauneus & Terveys-lehdessä. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri.
Tätä nykyä hän on vapaa tiedejournalisti, jota kiehtoo kaikki, tällä het- kellä ehkä eniten epigenetiikka, suolistobakteerit ja aivotutkimus. Motto: en tiedä, mutta otan selvää.
Kirsi on myös akateeminen nomadi, joka on ehtinyt asua kolmella man- tereella, kuudessa maassa ja 17 kaupungissa. Hän palasi juuri perheineen ja läppäreineen Uudesta-Seelannista Suomeen.
Hän lukee, kirjoittaa ja kaipaa saunaa.
https://www.tiede.fi/artikkeli/artikkelit/tunne-voittaa-jarjen
Aivotutkija kertoo, miksi tunne tuntuu oikealta silloinkin, kun se on väärässä.
Tunteet ovat mielensisäinen norsu, jolla järki ratsastaa. Voimakkaam- pana norsu voisi kulkea minne ikinä haluaa, mutta siitä huolimatta ratsastaja tuntee olevansa koko ajan ohjaimissa. Pitkän koulutuksen ansiosta norsukin useimmiten kuvittelee tahtovansa mennä juuri sinne, minne ratsastaja sitä ohjaa.
Näin kuvailee lääketieteellisen kuvantamisen apulaisprofessori Lauri Nummenmaa Turun yliopistosta. ”
RK: En tiedä, mitä Lauri Nummenmaa on tarkoittanut (enkä kauheasti vältäkään tietää, katson muista lähteistä), mutta jos Nummenmaa puhuu tuota englanniksi, hän käyttää sanaa EMOTION (ja niitä hän myös kuvaa) eikä sanaa FEELING – ja kun se se sitten KÄÄNNETÄÄN OIKEIN suomeksi, saadaan ihan eri näköistä tekstiä, joka myöskään ei ole yhtä perustellisesti päin wittua kuin tämä haistapaskantiedetoimittaja Heikkisen lörötys.
KH: ” Järkeä ja tunteita pyörittävät aivoissa erilliset järjestelmät. Aja- tukset muodostuvat evolutiivisesti nuoressa kuorikerroksessa, jota ympäristö muovailee monin tavoin. Tunteet taas sikiävät syvällä aivojen uumenissa ikiaikaisen kaavan mukaan. Siksi tunneimpulssit ovat hyvin samanlaisia eri ihmisillä. ”
RK: Tässä puhutaan siis (kiellisestä) järjestä ja EMOOTIOISTA, eikä tunteista, jotka ovat näiden yhdistelmiä.
Molempia tarvitaan. Emootiot ovat vanhempia, mutta järki on silti se, joka johtaa. Ja välittävänä ilmiöjoukkona ovat ne tunteet, joista tässä ei nyt kannata puhua.
KH: ” Tunnemme mielihyvää, surua, inhoa, vihaa, pelkoa ja hämmästystä – ja niiden muunnelmia. Kaikkien tunteiden perimmäinen tavoite on sama: pitää meidät ja samalla lajimme hengissä. Ne usuttavat meidät välttämään vaaraa, solmimaan suhteita, haluamaan seksiä ja huolehtimaan itsestämme ja läheisistämme. ”
KH: ” Tunne on nopea. Se on toiminut jo, kun järki vasta miettii, mitä tapahtuu.
Tunteet ovat mukana kaikessa, mitä teemme. Ne ohjaavat elämämme suuria ja pieniä päätöksiä: kehen rakastumme, kenen joukoissa seisomme, millaiseen kotiin muutamme ja millaista musiikkia haluamme kuulla. ”
RK: TUNNE ei toimiriippumatta järjetämme – emootiovoi joskus toimia. Mutta yleensä niitä herättelee tunteiden mukainen toiminta,ja silloin järki viimekädessäon ”edellä”.
KH: ” Yksinkertaisiin rutiinipäätöksiin tunteet riittävätkin mainiosti. Pulma on se, että nojaamme niihin usein mutkikkaissakin päätöksissä, kuten politiikassa ja taloudenhoidossa.
Vaikka tunteet ovat aina aitoja, ne voivat olla väärässä. Emme vain aina tiedosta sitä, koska tunteet ovat niin uskottavia. Tunnemme olevamme oikeassa silloinkin, kun olemme hakoteillä.
Siksi tarvitsemme järkeä puntaroimaan niin tuntemustemme todenmukaisuutta kuin maailman todellista tilaa. Tarvitsemme sitä myös pitämään tunteemme aisoissa.
”Täysin holtiton tunteiden ilmaiseminen ja tunteiden mukaan eläminen johtaa hankaluksiin, kuten ylensyömiseen, typeriin päätöksiin, tribalismiin tai jopa väkivaltaan”, Nummenmaa kirjoittaa.
Aivotutkimuksissa on havaittu, että otsalohko – jossa järki asuu – akti- voituu, kun yritämme tietoisesti säädellä tunteitamme. Tällöin tunteita tuottavan mantelitumakkeen toiminta vaimenee. Otsalohko ja sen yhteydet aivojen syviin osiin voivat siis toimia tunteiden jarrupolkimena. Estää niitä ei kuitenkaan voi. ”
RK: Mantelitumake ei tuota tunteita, vaan emotionaalisia ”värejä” psyykkisille representaatioille.
KH: Mahdollistaa yhteistyön
Nummenmaan mukaan kyky tunteiden säätelyyn on ollut edellytys sille, että pystymme yhteiseloon ja -työhön.
Monimutkaisista yhteiskunnista ei olisi tullut mitään, jos karkaisimme toistemme kurkkuun pienimmästäkin ärsytyksestä.
”Suosittu aforismi ’Ole oma itsesi’ onkin itse asiassa huonoimpia elämän- ohjeita, mitä voimme sosiaaliselle lajillemme antaa: jos antaisimme tun- teiden tulla ja mennä ja kertoisimme toisillemme suoraan, mitä mieltä heistä olemme, olisimme lopulta vähintäänkin yksinäisiä ja todennäköisesti myös pahasti mustelmilla”, Nummenmaa toteaa.
Tunteet myös tarttuvat ihmisestä toiseen ja virittävät meidät yhteiselle taajuudelle. Kun koemme mielessämme ja kehossamme samoin kuin toiset, meidän on helpompi ymmärtää toisiamme. ”
RK: EMOOTIOT voivat tarttua.
KH: ”Vaikka olemme monin tavoin erilaisia, mielen rakennusaineet ovat kaikilla maailmassa hyvin samanlaisia.”
Nykyaika koettelee
Tunteet ovat palvelleet meitä vuosimiljoonia, mutta nykyaika on pannut ne koetukselle.
”Siinä missä järki toimii sanomalehden kaltaisilla hitailla aikataajuuksil- la, tunteet hyppäävät kyselemättä mukaan Twitteriin, Instagramiin ja Facebookiin. Nopeat tykkäykset ovat kuin suoraan mielihyväjärjestel- mään annettuja sähköiskuja – alamme nopeasti himoita niitä lisää ja lisää”, Nummenmaa sanoo.
Verkossa vellovat moraalikampanjat imevät puoleensa, koska aivomme eivät ole pysyneet internetin anonymiteetin mukana.
Periaatteessa ei ole mitään järkeä raivostua, ahdistua tai järkyttyä ven-tovieraan ihmisen edesottamuksista, mutta verkossa tunteemme eivät osaa erottaa tuttuja ja tärkeitä ihmisiä vieraista ja vähemmän tärkeistä – eivät, vaikka järki yrittäisi muuta tolkuttaa, Nummenmaa sanoo.
”Loppujen lopuksi olemme pienten heimojen laji, joka on erikoistunut käsittelemään toisia ihmisiä tuttuina yksilöinä. ”
Nummenmaan teksti on jouheaa ja havainnollista. Hän kiittää esipu- heessaan kustannustoimittaja Pauliina Rihtoa tiedekielensä oikomisesta. Minä kiitän molempia.
Kirsi Heikkinen,
Tiede-lehden toimittaja.
Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2019
RK: Tästä käytiin edellisen kerran kovaa vääntöä noin 15 vuotta sitten, kun jotkut innostuivat Antonio Damasion jameslangelaista teorioista hänen kirjansa myötä.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/08/yhteenvedon-paikka-antonio-damasion-biologismista-2004
sunnuntai, 3. elokuu 2014
Yhteenvedon paikka Antonio Damasion biologismista… (2004)
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/136367?page=1#136367
” Aamulehdessä 14.03.04 oli Tampereen teknillisen yliopiston fysiikan dosentin Jouko Niemisen arvostelu portugalilaissyntyisen mutta nykyisin USA:ssa tutkijana ja kirjailijana vaikuttavan Antonio Damasion kirjasta ”Spinozaa etsimässä – ilo ja suru ja tuntevat aivot”.
Kirjoittaja edustaa juuri sitä kohderyhmää tyypillisimmillään, jolle esimer- kiksi Antonio Damasion, Steven Pinkerin tai vaikkapa vain suomalaisen sosiologin Ullica Segerstråhlen, näiden ”Euroopassa vainottujen”, mutta sitten USA:ssa ”tieteellisen” uran luoneiden, kirjoittelu on tarkoitettu…
Omana yhteenvetonani toistan ne moneen kertaan tälläkin palstalla esiintyneet syyt, joiden takia Damasion tietoisuusteoria EI OLE tieteellisten periaatteiden mu-kainen pätevä teoria, eikä se siten nykyisen tieteellisen maailmankuvan mukaan voi olla myöskään tosi teoria, ainakaan kokonaisuutena. (Yksittäisiä oikeita oivalluksia tai havaintoja siihen saattaa sisältyä.)
1. Damasion teoria tietoisuudesta ”kuudentena aistina”, joka (ikään kuin ulkoisena havaitsijana) aistii muiden aistinten tuottaman datan käsittelyä aivoissa, eli että ”havainnoimme havaintojamme”, on karkeasti LOOGISESTI virheellinen teoria, joka EI SELITÄ MITÄÄN, vaan siirtää pelkästään tietoisuuden ongelman uuteen paikkaan, sillä aivan sama ongelma liittyy tuon ”muita aisteja havainnoivan aistin” tietoisuuspuoleen kuin niiden alkuperäistenkin aistien!
Ja pahempaa: jos alun perin oli JOKIN MAHDOLLISUUS havainnoida korrelaatiota esimerkiksi aistimiin tulevien ulkoisten signaalien ja esi- merkiksi aivokuoren aktivaatiotason välillä, ja yrittää niistä vetää johtopäätöksiä, niin nyt PERIAATTEELLINENKIN kokeellinen tsekkausmahdollisuus on mennyttä, kun ilmeisesti kyse olisi ”aivoalueiden välisistä” havaintokorrelaatiosta, joista emme edes tiedä, mitkä alueet ovat kyseessä (emme varsinkaan se uuden ”aistimen” osalta)!
Tuo karkea virhe on puhtaasti looginen ja filosofinen, sen havaitse- miseen ei tarvita MINKÄÄNLAISIA neuro- eikä muun psykologian tietoja. Se on tuossa suhteessa vähän niin kuin karkea matemaattinen määrittelyvirhe minkä tahansa konk-reettisen ”teorian” premisseissä: tutkimusongelmia ei ratkaista, vaan ne kasataan eräälaiseen (”kantilaiseen”) ”das Ding an sich”-pisteeseen, jossa niitä EI PERI-AATEESSAKAAN voida tutkia eikä ratkaista.
Olli Lagerspetz: Onko tietoisuus elimistön organisaatiotaso?
https://netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn991-02.pdf
Kritiikki pätee myös Damasion niin ikään olettamiin ”(aineettomiin) mie-len karttoihin”, jollaisiin kuulemma aistimuksessa kaiken aikaa ”kehon kulloistakin tilaa (”lihaa”, ”fyiikkaa”)verrataan”: ei siinä todellakaan RATKAISTA ideaalisen ongelmaa, vaan siirretään se pllkästään toiseen, vieläkin vaikeammin tutkittavaan paikkaan (aivan kuten ”Jumalakin” selittää selitämätöntä vieläkin selittämättömämmällä”)!
2. Damasio nojautuu ns. James-Lange hypoteesiin, jonka mukaan ”tunne on havainto elimistön tilasta”. Hypoteesi on vakuuttavasti osoitettu vääräksi, sillä tunteella on aina KOHDE, ja sen ytimessä on tuota kohdetta koskeva tieto, jolla sitten sattuu olemaan jonkinlainen biokemialinen ”glorifionti” tai päin vastoin ”aversifionti”, vastenmielistävä tuntemus.
On ollut ainakin sata vuotta tunnettu tosiasia, että tuollainen glorifi- ointi tai aversifiointi voidaan saada aikaan kemiallisestikin esimerkiksi huumeilla tai sähköisestikin laukaisemalla vaikka nauru (tai orkku) selkäytimstä, mutta Damasio esittää tällaiset omina uusina ”mullistavina” tuloksinaan, jotka ”todistavat”, että muka ”ensin on reaktio” ja sitten vasta tunne, vaikka (sinänsä olemuksellisesti ehdollistumislakien mukaisesti kahdensuuntainen) prosessi on noissa esimerkeissä nimenomai-sesti pistämällä pistetty pelaamaan tavanomaiseen nähden päinvastaiseen suuntaan!
Damasio on sekoitanut ”tunteen” ”tuntumaan” (esimerkiksi voimiste- lijan oman ja-lan asennosta), joka on todellakin aistimus elimistön tilasta, mutta jolla ei sitten ole paljoa tekemistä ilojen ja vihojen ja rakkauksien varsinaisen olemuksen kanssa.
Ohessa tunnetun englantilais-amerikkalaisen filosofin Colin McGinnin niittaus niin James-Lange-teorialle kuin itse Damasion kirjallekin:
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/117041?page=1#117041
3. Damasio esiintyy niin kuin ei olisi ikinä kuullut mitään ns. kor- keimpien psyykkisten toimintojen nykyaikaisen tieteellisen maailmankuvan mukaisesta selittämisestä kielellisen ajattelutorian avulla eikä myöskään sen biologisena perustana olevasta EHDOLLISTEN REFLEKSIENjärjestelmästä.
Hänen teoriansa kuuluu siis ns. Anti-Pavlov-teorioiden kategoriaan, jotka ovat nykyisen tieteellisen ihmiskuvan mukaan humpuukia,sillä ehdollistumislait on kyllä miljoonaan kertaan osoitettu kokeellisesti todellisiksi ja sivuuttamattomiksi esimerkiksi juuri tietoisuusilmiöiden selittämisessä.
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/361268
http://www.nytimes.com/2003/02/23/books/fear-factor.html?pagewanted=all
Mutta sitten kirjoituksen yksityiskohtaiseen analyysiin (kirjoitan sen saman tien nettiin kuin tiedostoonkin, ja nyt voitte sitten oikaista virheet, jos osaatte…):
Tunteiden biologiassa humanismi kohtaa luonnontieteet
2004-03-14
Antonio Damasio: Spinozaa etsimässä – ilo suru ja tuntevat aivot
Suomentanut Kimmo Pietiläinen. 280 sivua. Hinta 35 euroa. Terra Cognita 2003.
JN: Moderni neurobiologia ymmärtää tuntevan mielen, tietoisten tun- teiden ja automaattisten emootioiden liittyvän kiinteästi yhteen muiden kehon säätelyjärjes-telmien kanssa. Vaikka emootiot ja tunteet liittyvät hermoston ja aivojen toimintaan, tunne ei ole ajatus vaan pikemminkin aistimus.
RK: Väärä tieto, viittaan edellä virheeseen 2. ja Colin McGinnin artikke- liin: tunteen ytimessä on nimenomaan ”ajatus”, tieto, jostakin tunteen KOHTEESTA, siihen tietoon liittyy jokin ”emootio” siinä merkityksessä kuin Nieminen (ilmeiseti) tarkoittaa. Tunteella, esimerkiksi vihalla, on kohde, vaikka pitäisi itsekin vähän aikaa miettiä, mikä se tarkasti ottaen on. Pelkkä adrenaliini ei sitä paitsi välttämättä aiheuttaa nimenomaan vihaa, se sama biokemiallinen perusta voi aiheuttaa myös vaikkapa lamauttavan pelkoreaktion.
JN: Mieli syntyy samasta lihasta kuin keho, kirjoittaa kuulu neurobiologi Antonio Damasio kirjassaan ”Spinozaa etsimässä – ilo, suru ja tuntevat aivot”.
RK: Voi ”syntyä”, mutta ei ”koostu” eikä ”muodostu”: liha on ainetta, ”materiaa”, mieli on INFORMATIIVISTA toimintaa.
JN:Damasio tarkastelee neurobiologian keinoin mielen ja kehon ongel- maa, erityi-sesti emootioita, tunteita ja tietoista mieltä. Hän esittelee ne osana järjestelmää, joka pyrkii säilyttämään yksilön elossa ja lisäämään sen hyvinvointia.
Ensi kuulemalta tämä voi vaikuttaa biologismilta, ihmiselle arvokkaan ja merkityksellisen selittämiseltä ”vain biologiaksi”.
RK: Kummallinen käsitys biologismista: ei (vahingollinen) biologismi ole arvostus-ten vaan VÄÄRIEN ”biologisten” selitysten kysymys! Biologinen voi sinänsä olla arvokasta ja vaikka kuinka pirun mukavaakin, esimerkiksi orgasmi on ”puhdasta biologiaa” (vaikkakan kaikenlainen siihen johtanut muu toiminta EI OLE sitä…
JN: Damasio kuitenkin kääntää ajatuksen toisinpäin: ”henkisyyden ylevyys” onkin ”biologian ylevyyttä.”
RK: Tässä hän ei ole AJATUSTA ”kääntänyt” yhtään minnekään, vain ”il-moittanut” positiivisen arvovarauksen siirtyneen henkisiltä taidoilta ja ominaisuuksilta (kuvit-teelliselle) ”biologialle”, aivan ”loogisena” seu- rauksena siitä, että hän on ensin ”selittänyt” henkisen tällä ”biologisella”…
Emootiot ja tunteet erotettava toisistaan
JN: Tietoinen mieli perustuu toki aivojen biologiaan, se on tulosta neuro- nien kytkennöistä ja niissä kulkevista signaaleista sekä kehon kemian kuhinasta.
RK: mutta ei pelkästään niistä, viittaan alkuun virheseen 3.
JN: Esimerkiksi pelon tunne ja sen tunnistaminen muissa vaatii aivoissa ehjän amyg-dalan eli mantelitumakkeen, mutta pelon tunnetta voi tietoisesti hallita eikä sankarillinen urheus tarkoita vaurioituneita aivoja.
Kyky tulkita toisten tunteita katoaa eräissä otsalohkon vaurioissa, mutta pelkkä ehjä otsalohko ei riitä empatiaan vaan se on opittava.
RK: ” Kyky tulkita toisten tunteita” ei useinkaan ole kovinkaan hyvä il- man mitään vaurioitakaan, sillä me emme yleensä tunne toisten osalta sitä tunteen ytimessä olevaa TIETOA,vaikka meillä toisten ”emootioista” (Damasion-Niemisen mielessä) olisikin jokin käsitys (esimerkiksi että onko naapuri ”hyvällä vai huonolla tuulella”)
JN: Tutkimusmielessä – kuten Damasio sanoo – emootiot ja tunteet on ”tieteen suurennuslasin alla erotettava toisistaan.”
RK: Varmasti. Sitä juuri Damasio ei kuitenkaan riittävän johdonmukai- sesti tee, vaan luulee, että ”tunne on havaittu emootio”.
JN: Emootiot eroavat varsinaisista tunteista automaattisuudellaan ja nopeudel-laan. Vasteena ulkoiseen tai sisäiseen ärsykkeeseen emoo- tiot ovat julkisia, ne saattavat näkyä pakona, nauruna tai itkuna.
RK: Ja kaikki ”automaattinen” ei sitten suinkaan ole ”geenissä”, myös ehdolliset refleksit ovat ”automaattisia” ja erityinen automatisoitunut kielellinen toimintamalli on jo täysin yhteiskunnallinen (kulttuurinen) luonteeltaan…
JN: Häpeä, sääli ja myötätunto ovat monimutkaisia emootioita, mutta nekään eivät vaadi tietoista tunnetta.
RK: Eivät ole, vaan nuo ovat nimenomaan kohteen omaavia tunteita. Sillä, että ”ajatteleeko subjekti sitä tunnettaan” jollakin tietyllä hetkellä, ei ole olennaista merkitystä. Se vaikuttaa joka tapuksessa hänen tunteen kohdetta koskevaan toimintaansa.
JN: Tunteet ovat yksityisiä, tiedostettuja mielen ilmiöitä.
RK: Aivan. Siitä riippumatta, ajatellanko niitä toetoiseti,vai toimivatko ne automati-soidusti. Siellähän oli ytimessä se tieto, joka juuri takaakin niiden vaikuttavuuden myös kaikessa kohdetta koskevassa ajattelussa…
JN: Tunne on eräänlainen aistimus kehon todellisesta tai kuvitellusta tilasta, ajatuksesta tai ajatusten teemasta.
RK: No kun EIVÄT nimenomaisesti ole tuota,niin eivät ole. Virheet 1. ja 2.
JN: Damasion mukaan tunteiden välttämättömänä tukena toimivat aivoihimme tallentuneet neuraaliset kartat, joihin kehomme tila jatkuvasti vertautuu.
RK: JAHHAH, tässä on nyt aivan periaatteellisesti uusi Damasion lan- seeraama termi ”mentaalinen kartta”, joka ilmeistikin OHJAA SITÄ ”LIHAA” jonkinlaisena PERIAATTEELLISESTI EI-LIHALLISENA VERAILUKOHTANA, kuitenkin ”puhtaana informaationa”!
Damasion ”materialismin” kanssa (ja ”pesäeron” kanssa Descartesiin, ”Descar-tes´in virhe” on hänen toisen tunnetun teoksensa nimi) taitaa olla yhtä heikot kan-timet kuin hänen ”tietoisuuden selityksensäkin” kanssa, ongelma on ennallaan (tai vielä entistäkin idealistisemmin asetettuna),mutta SIIRRETTYNÄ TOISEEN PAIK- KAAN (pois tietenfilosofiaan perehtymätömän lukijan välittömän havainnon piiristä).
JN: Toisaalta tunteisiin ei tarvita välttämättä todellisia kehon tilan muutoksia, neuraalisten karttojen tilan muutos riittää.
RK: Ai piru. Mutta helvetti soikoon, DAMASION YDINTEESIHÄN ON MUKA MENTAALISEN JA RUUMIILLISEN ”SAMUUS”! Mutta ”mieli” muttuu, kun ”mentaaliset kartat” muuttuvat ”kehon tiloista riippumatta”! Jos ne (pysyvät) ”mentaaliset kartat” EIVÄT OLE ”LIHALLISIA” EIVÄTKÄ (psyykkistä) TOIMINTAA, niin MITÄ PERKELETTÄ NE SITTEN OVAT?
Damasion yhteydessä esiintyvistä käsitteistä ne tuskin sitten voivat juuri muuta olla kuin ”HERRAN HENKEÄ”,platonismia,”ihmisen objektiivista ideaa”!
Vai missä kohdassa minä nyt ole erehtynyt? ’
JN: Emootiot periytyvät evoluutiosta kaukaa ihmistä edeltäneeltä ajalta jane käynnistyvät aivojen ”antiikkisemmissa” osissa. Jo alkeellinen otus osaa ”pelätä” mekaanista tai kemiallista uhkaa.
RK: Eli ”reagoida uhkan signaaleihin”, kyllä toki…
JN: Tunteet ja tietoisuus ovat tuoreempia evoluution tuotteita ja perustuvat aivojen nuorempien osien toimintaan.
RK: Nuorempien osien ja toimintaan, kyllä, mutta mikään näistä ei ole vain eikä edes ensisijaisesti BIOLOGISEN EVOLUUTION tuotetta. Viittaan virheeseen 3. edellä.
JN: Emme kuitenkaan ole tunneautomaatteja vaan pystymme hämäämään kehon järjestelmää mielikuvilla
RK: Ai ”hämäämään”, minkä ihmeen takia mielikuvilla vaikuttaminen on ”hämää-mistä”, toiminnan tuloksen rakentaminen mielikuvissa, sehän on KOKO INHIMIL-LISEN TOIMINNAN PERUSTA ja valmistaa siinä ohessa kehoammekin siihen toimintaan?
JN: ja vaikuttamaan suoraan kehon tilan karttoihin.
RK: Nyt meni ulalle taas että naps. Viittaan edelle epäsevyyteen ”mentaalisten kartojen” ”olemuksesta”…
JN: Rakastetun tapaaminen saa kämmenet hikoamaan, posket kuu- mottamaan ja sydämen lyömään taajemmin. Mutta niin tekee myös itse synnytetty mielikuva tapaamisesta ja sen lähestyvä odotus.
RK:ja mihin tuossa tarvitaan ”mentaalista karttaa” (joka ei siis ollut, kuten muistam-me, ”lihaa” (kuten MUU psyykkinen(kin) toiminta Damasiolla tietoisuus mukaan lukien) eikä toimintaa, vaan jotakin METAFYYSISTÄ…
JN: Naurua jo ennen hauskuuden tunnetta 0Voimme myös oppia hallit- semaan tunteitamme. Voimme oppia ”kääntämään toisen poskemme”, vaikka spontaani reaktio olisi iskeä takaisin;
Mistä tiedät, että se muka on ”spontaanimpi” kuin vaikkapa pako? Taas uusia nimiä ”geeniperäiselle”, kun sitä ei retorista syistä viitsi koko ajan hokea, vaikka sitä tarkoittaakin, niinkö?
JN: voimme esiintyä ylpeinä tai rohkeina, vaikka välitön emootio johtaisi alistumiseen tai pakoon.
RK: ”Välitön” vs. ”välillinen” emootio? mitä eroa?
JN: Damasio esittelee emootioiden käynnistysmekanismeja havainnol- lisesti, jos-kin paikoin teknisesti: mitkä aivojen osat aktivoituvat, kun pelkäämme, iloitsemme tai suremme, mitä kemiallisia prosesseja käynnistyy,miten se muuttaa kehon tilaa.
Monet esimerkit kertovat neurologisista häiriöistä,jotka haittaavat emootioiden tai tunteiden käynnistymistä, tai estävät ne kokonaan. Samantyyppisiä ongelmia kuvailee Oliver Sacks kirjassaan ”Mies, joka luuli vaimoaan hatuksi”.
Yksi erikoisimmista Damasion kuvaamista tapauksista on epilepsia- potilaan hillitön naurukohtaus, joka käynnistyi kartoitettaessa hänen aivojaan leikkausta varten. Aivoihin vaikuttava sähkövirta laukaisi tarttuvan naurunpuuskan ilman mitään sisäistä tai ulkoista ilon aihetta. Naurun voi kyllä uskoa olevan automaattista,mutta yllätys oli, että tunne jonkin asian hauskuudesta vasta seurasi naurua.
RK: Tämä osittaa sen ja vain sen, että nauruun liittyy jokin ehdoton refleksi, ainakin jos se on ”hallitsematonta”.
Tuossa lopussa ei ole YHTÄÄN MITÄÄN YLLÄTTÄVÄÄ: useat ehdotto- mat refleksit toimivat ehdollisten refleksien ja tietoisen toiminnan PALKINTO- tai RANGAISTUS-reflekseinä, eli vahvistajina tai jarruttajina, ja ehdollistumislait ovat kahden-suuntaisia (esimerkiksi paitsi että signaali tuo mieleen kohteen (ja aiheuttaa reak-tion), myös kohde ja reaktio tuovat mieleen signaalin. Vieläpä reaktio ”kultaakin” (tai ”saastuttaa”) signaalin tai sen lähteen ominaislaatunsa mukaisesella tunnelatuksella (joskin tuollainen keinotekoinen tapaus heikosti).
JN: Naurava potilas kuvaili muun muassa häntä tutkivia ihmisiä hassuik- si. Myös hänelle näytetty hevosen kuva oli hassu. Itku ei seurannut pitkästä ilosta, vaan hauskuus pulppusi naurun jäljessä. Tietoinen tunne seurasi automaattista reaktiota.
RK: Toki normali suunta on päinvastainen,mutta Damasion ajatuksen- kulku paljastaa, että hän joko ei tiedä mitään ehdollistumisjärjestel- mästä ja on siten täydellisesti epäpätevä henkilö neurologin ammatissaan, – tai hän kusee härskisti ja tietoisesti tyhmiä (esimerkiksi muiden alojen, kuten informaatiotekonologian spesialisteja) silmään hölynpölyteorioillaan.
JN: Damasio vääntää asiaa rautalangasta: tässä ei ärsytetty aivojen ilokeskusta. Pikemminkin ärsytettiin aivojen kohtaa, joka laukaisi monimutkaisemman prosessin.
RK: …sen ehdottoman refleksin.
JN: Nauru oli välitön ilmentymä siitä, että keholle lähti viestejä ilosta.
RK: Kyllä…
JN: Aivoissa olevat kehon tilan kartat uskoivat ihmisen olevan iloinen, mikä antoi havainnoille sisällön ”hauska”.
RK: Siis MITÄ ne ”kartat” ovatkaan, kun ne nyt EIVÄT OlE ”LIHAA JA AIVOJA” kuten MUU psyykinen toiminta DAMASION MUKAAN!?
Hänen teoriansa mukaan siis psyykkinen toiminta syntyy noiden puh- taaasti ideaalisten ”karttojen” ja sen ”lihan” (aivojen) VUOROVAIKUTUKSESSA?
Pitäisiköhän kysyä arkkipiispalta tai suorastaan paavilta…?
JN: Monestihan näemme tai kuulemme juuri sitä, mitä olemme valmiita näkemään tai kuulemaan. Mielemme tila ohjaa aistimustemme sisältöä.
RK: Tottahan toki, kaikeen on oltava (opitut) valmiutensa, paitsi (joihinkin) niihin ehdottomiin reflekseihin.
JN: Emme ole geenien orjia
JN: Vaikka tunnerakenteemme on kehittynyt evoluutiossa
RK: Yksilöllinen tunnerakenteemme EI OLE KEHITTYNYT evoluutios- sa, vaan ko-kemuksessa. Jonkinlainen TAIPUMUSRAKENNE tietynlaisiin tunteisiin on periyty-nyt ja fikseerautunut (mm. leimautunut).Useimmat tavalisimmat tunteet ovat nimit-täin ehdollistumisjärjestelmän rakennuspuita,mm. hyvän ja pahan olon sekä var-muuden ja ristiriidan emootiot. Se on sitten taas pitkä juttu…
JN: ja meillä on siitä jäljet geeneissämme, emme ole geenien orjia.
RK: Jäljet? Geenithän muuntuvat ja valikoituvat, myös tunteisiin vaikut- tavat. Sen sijaan takaisin päin päin mitkään tunteet EIVÄT JÄTÄ MITÄÄN ”JÄLKIÄ” geeneihin, niiden koodaamiin yksilön elimiin korkeintaan.
JN: Olemme ”tietoisia,älykkäitä, luovia,kulttuuriseen ympäristöön sijoittuvia olentoja.”
Pystymme eettisten normien pohdintaan ja niiden muokkaamiseen.
RK: Ja noista ominaisuuksista yksikään ei ole biologisen evoluution tuote … se korkeintaan huolehtii, että niille EI OLE ESTEITÄ!
JN: Geeneillä tai evoluutiolla perustellaan joskus esimerkiksi sukupuol- ten tai rotujen välistä eriarvoisuutta tai maailman sosiaalisten ja taloudellisten erojen oikeutusta. Kuitenkin biologialla perusteltu sovinismi, rasismi tai muu itsekkyysideologia on tieteellisessä mielessä silkkaa humpuukia.
RK: …kuten kaikki muukin ”geeneillä perusteltu” ideologia!
JN: Kaikki miljoonien vuosien kuluessa evoluutiossa kehittyneet ominai- suudet eivät enää ole hyödyllisiä vaan jopa haitallisia. Savannilla vaellelleet metsästäjä-keräilijät kenties menestyivät, jos tunsivat vihaa ja epäluuloa muukalaisia kohtaan.
Mitä tällaiset emootiot nykyihmisessä palvelevat?
RK: Kysy vaan, että MITEN NE ON SAATU AIKAAN, ja MIKSI…
JN: Mikäli rasismi on evoluution tuote, se on ihmiselle yhtä hyödyllinen evoluution tuote kuin umpisuoli.
RK: Voit olla aika lailla huoletta tuossa suhteessa… Eivätkä sterilisointi- sakset rasistille auta asiaa, vaikka jotkut niinkin saattaisivat luulla.
JN:Epäitsekkyys ja sosiaaliset kyvyt ovat terveen mielen ominaisuuk- sia. Kyvyttö-myys toisten tunteiden lukemiseen on patologista, ei suinkaan luonnollista ihmisyyttä.
RK: ”Lukutaito” perusuu yhteiseen kokemustaustaan, jos sellainen on. Jos henki-löillä on täysin väärä käsitys toistensa tieto- ja kokemustaustasta,voi ”tunteiden lukeminen” johtaa vaikka kuinka totaalisesti harhaan.
JN: Aivojen otsalohkojen vauriot voivat viedä empatian kyvyn ja johtaa sosiaali-seen piittaamattomuuteen. Myös kyky tulkita muiden ihmisten tunteita katoaa.
RK: Voi hyvinkin olla. Tuo eikuitenkaan todista yhtikäs mitään siitä, mistä ne taidot sinne otsalohkoon ovat tulleet. Jos se otsalohko on vaurioitunuthyvin pienenä, siitä ei ylensä ole suurempaa haittaa (vaikka olisi suoras-taan poistettukin aivokudosta).
JN: Toisaalta samat vauriot tekevät ihmisestä kyvyttömän tekemään päätöksiä. Il-meisesti päätöksenteon viimeisen sanan sanoo tunne – tunne oikeasta valinnasta.
Pitänee paikkansa: se subjektiivisen vakuutuneisuuden emootio, biolo- ginen jatke sille eläinten ominisuudelle,että mielikuvaan aina liittyy kohteesen suuntautuva toi- minta, jotta se voisi pysyä mielessä,toisin kuin ihmisellä… (tämäkin luonnonhistori- allinen tausta on hypoteesi, eläimillä tuon ihmisen ajatelussa toimivan emootion kemikaalit eivät siten aiheuttaisi mitään ”TUNNETTA”, vaan kategorista kytkeyty-neisyyttä, mikä toisaalta todellakin osoittaisi, ettei emootioiden ja fysiologisten sääntelyprosessien välillä ole Kiinan muuria)
JN: Terve ihminen tunnistaa toisten ihmisten tunteet ja yhtyy niihin melko auto-maattisesti. Itku ja nauru tarttuvat helposti; harva meistä on immuuni häpeälle toisen puolesta.
RK: Varminta on kuitenkin olla kytkemättä ”terveyttä ja sairautta”, kon-kreettista sosiaalista tilannetta tuntematta, tuohon problematiikkaan…
JN: Sosiaalisten sääntöjen noudattaminen ei ole täysin harkittua vaan osittain automaattista.
RK: Vuan se ei silti o ”keenissä”, koskapa ei ole itse ”sosieteetti”, se yhteiskuntakaan!
JN: Etiikka ja sosiaalinen vastuuntunto eivät ole ihmisen geeneihin ohjel-moituna, mutta näiden oppimiselle meillä on evoluutiossa rakentunut koneisto.
RK: Se on se sama koneisto kuin kaiken muunkin oppimiselle. Vai eikö?
Empatian, altruismin ja sosiaalisen vastuuntunnon alkulähde on ihmistä kauempana evoluutiossa.Empatia voi olla pitkälle kehittynyttä jopa apinoilla.
Ei ole. Ihminen on yhteiskunnan tuote persoonana, myös ”lajikehityksel- lisesti” eikä ”sosiaalinen vastuu” voi olla sen vanhempi kuin se sosieteettikaan.
Se on sitten aikaisemmin ollut jokin aika lailla muu ”vastuu”.
JN: Mielenkiintoinen eri alojen yhdistelmä
Eräässä koejärjestelyssä apinalle oli tarjolla banaaneja narusta vetämäl- lä. Valitettavasti ruuanhankinta aiheutti toiselle apinalle sähköiskun. Myötätuntoon kykenevä apina saattoi pidättäytyä tunti- tai päiväkau- siksi banaanien hankkimisesta,jos puu- ha oli toiselle epämiellyttävä. Apina siis tuntee myötätuntoa toista apinaa kohtaan. Emme kuitenkaan tiedä, tietääkö apina olevansa empaattinen.
RK: Rohkenen epäillä tuon ”myötätunnon” lajikohtaisuutta.
Koeapinoilla olivat jo olemassa jotkin ehdollistuneet keskinäiset ”sään- nöt”. Vento-vieraat apinat eivät tunne toisiaan kohtaan automaattisesti mitään myötätuntoa, vaan pistävät mieluusti poskeensa (jos ovat lainkaan lihansyöjiä) myös ventovie-raita (heikkoja) lajikumppaneita. Ja tekeehän sitä ihminenkin, on ainakin ennen tehnyt.
JN: ”Spinozaa etsimässä” yhdistää mielenkiintoisesti filosofisen tradition,
RK: Huonoimman mahdollisen sellaisen, ellei nyt sitten kreationismiakin katsota ”filosofiaksi”…
JN: kokeellisen ja tulkitsevan neurotieteen
RK: Sen valitsevan ja todistetun pavlovilaisen trdition Damasio sivuuttaa vaieten kuinmuuri.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hän ei varsinaisesti tiedä mitään neuropsyko-logiasta, niin karskisti kuin tämä onkin lausuttu aivotutkijasta…
JN: sekä eettisten ja henkisten arvojen pohdiskelun.
RK: jahhah, jahhah…. entäs ”hengellisten”…
Ja MITÄ ne sitten niin kuin ”aineekseen” olivatkaan ne ”mielen kartat”, joiden ”vuorovaikutukseta lihan kanssa” ne psyykkiset ilmiöt syntyivätkään???
JN: Damasio tekee hyvin selväksi, että kehon kemian ja aivojen aktiivi-suudentutkiminen paljastaa vain osan tietoisen mielen problematiikas-ta. Tietoisen mielen tutkimiseen tarvitaan myös tulkitsevia ja kuvailevia menetelmiä. Vaikka lähtökoh-tana olisivat biologia ja lääketiede, kuva täydentyy vasta psykologian, sosiologian ja muiden ihmistieteiden avulla.
RK: Se Damasion ”biologia” ei ainakann ole oikea, vaan kuviteellista ”biologiaa”. samoin taita olla damasiolaisen ”lääketieteen” kanssa.
JN: Filosofiaa tarvitaan paitsi tieteenalan käsitteiden ja sisällön rajaamisessa, myös kysymyksissä hyveestä, moraalista ja arvoista.
RK: ENNEN MUTA FILOSOFIAA TARVITAAN HEITTÄMÄÄN TIEä TEESTÄ JA YLIOPISTOISTA FIDEEN DAMASIOLAISEN ”TIETEN” KALTAISET HUIJAUKSET.
Erityisesti täällä meillä, jossa on elinehto olla narahtamatta edellä ole- vien kilpaili-jamaiden narutuksiin, jotka tietysti haluavat säilyttää etu- lyöntinsä MITÄÄN KEINO-JA KAIHTAMATTA (Saihan se Osama bin Ladenkin mitään keinoja kaihtamatta aikaan mieleisensä hallituksen Espanjaan…)
JN: Jos neurobiologiasta edetään toiseen suuntaan, tarvitaan kemian tuntemusta, samoin fysiikkaa. Fyysikkona,”kovana” luonnontieteilijä- nä, olisin utelias kuulemaan Damasion käsityksen siitä, miten ”mielen teatteri” ja kehon kartat konkreettisesti rakentuvat. Mikä on mielen prosessien fysikaalinen pohja?
RK: Panepaskin SITÄ funtsaillen huomioiden myös MINUN esittämäni kritiikki!!
Mutta älä vaan hermostu, jos ei löydy ”fysikaalista ratkaisua” (korkeintaan vasta sitten, jos sellainen ”löytyy”….:-)
JN: Ovatko esimerkiksi sumean informaation käsittelyyn soveltuvat neuraaliverk-komallit hänen mielestään käyttökelpoisia henkisten ilmiöiden ymmärtämisessä?
RK: Älä suoota kysele kehveliltä liian vaikeita…
JN: Ehkä tämä näkökulma olisi kasvattanut liian laajan rönsyn tähän muutenkin pohdiskelevaan kirjaan.
RK : -D
JN: Viisasta kyllä,Damasio ei venytä luonnontieteellisten menetelmien käyttö-aluetta pidemmälle kuin se kriittisesti tarkasteltuna on mahdollista.
RK: Hän on venyttänyt ”luonnontieteellisten menetelmien käyttöaluet- ta” niin, että paukkuu: luonnontieteellisin menetelmin ei ole pystytty osoittamaan MINKÄÄNLAISEN SYNNYNNÄISEN TIEDON olemassaoloa, ja päivä päivältä vahvemmin näyttää siltä, ettei ikinä pystytäkään.
Ja se ei todellakaan ole vähimmässäkään määrin minkäänlainen ONGELMA tieteelliselle psykologialle, viittaan virheeseen 2. alussa.
JN: Hän haluaa, hieman juhlavasti, yhdistää luonnontieteet ”parhaaseen humanistiseen perinteeseen”.
RK: Jos tuohon malliin jatkat, niin ehdollinen refleksi kohta käynnistyy, nimittäin YRJÖ…
JN: Tavoite on vaativa, sillä yhdistettäessä luonnontieteitä kuvaileviin ihmistietei-siin riskinä on tutkijan arvomaailman kaupittelu tieteellisesti todistettu -leimalla.
RK:Damasio ei näytä ymmärtävän hölähtävän pölähtävää sen parem- min luonnon-tieteistä kuin ihmistieteistäkään. Ja tälle on sellainen yh- teinen syy, ettähän ei ymmärrä mitään filosofiasta (ja on ehkä myös hienokseltaan tärähtänyt henkilö, ainakaan minkäänlaista itsekritiikkiä mihinkään suuntaan ei näytä ilmenevän…)
JN:Damasio ainakaan ei piilottele arvomaailmaansa:henkisten proses- sien ymmär- tämistä on käytettävä hyvän elämän ja henkisen hyvin- voinnin edistämiseen. Arvoja ja tavoitteita ei tarvitsekaan tieteellisesti todistaa.
RK: Tie helvettiin on kivetty ”hyvillä aikomuksilla”,aikomukset eivät tieteessä juuri ratkaise mitään, vaan teoriapohjan objektiivisuus.
Se on Antonio Damasiolla nolla.
RK
***
Jouko.Nieminen 23.03.2004
Spinoza, Damasio ja arvojen todistaminen
Tervehdys,
Oikeastaan mukava nähdä, että joku on lukenut tekemäni kirja-arvos- telun Dama-sion kirjasta Spinozaa etsimässä noin tarkkaan. Parempi kriittinen palaute, kuin täydellinen huomiotta jättäminen.
Mutta tässä kommenttini:
Ensiksi, en ole psykologian asiantuntija, enkä varsinaisesti harrasta ihmisen tietoisuuteen liittyviä asioita.
Motiivini ottaa kirja arvosteltavaksi oli kiinnostukseni Baruch Spinozan elämää ja filo-sofiaa kohtaan. Halusin tehdä tutkielman filosofista, joka oli Bertrand Russellin mie-lestä ”jaloin ja rakastettavin” mutta, jonka oma juutalainen seurakunta karkoitti keskuudestaan hirvein kirouksin.
Aamulehteen lähettämästäni alkuperäisestä jutusta merkittävä osa käsitteli Spino-zaa, mutta lehti poisti varsin pitkästä käsikirjoituksesta Spinoza -osuuden koko-naan. Olen sitä mieltä, että tämän osuuden julkaiseminen olisi näyttänyt artikkelini eettiset pohdiskelut toisenlaisessa valossa.
Toisaalta Damasion kirja oli mielenkiintoinen ja siitä oli hauska yrittää kirjoittaa arvostelu. Olisi tietenkin ollut hyvä, jos olisin osannut ottaa kantaa erilaisten koulukuntien näkemyksiin.
Toiseksi: Eräissä viesteissä ihmetellään, miksi väitän ettei eettisiä arvoja tarvitse tieteellisesti todistaa. Tuo väite on nähtävä siinä kontekstissa, että yritykset todistaa arvoja tieteellisesti ovat valitettavan usein pseudotieteellisiä.
Muka-luonnontieteellisillä argumenteilla on yritetty todistaa rotujen eriarvoisuutta, sukupuolten eriarvoisuutta, kehitysmaiden riistoa… Useimmiten vedotaan evoluu-tioon tai aivopuoliskoihin,vaikka ei ole osoittaa mitään perusteita, miksi näillä olisi jotain merkitystä.
Toisaalta, jos minusta on vaikkapa oikein rakastaa lähimmäistäni tai kääntää toi-nen poskeni kun toista läimäytetään (en tosin ole kristitty),niin miten ihmeessä voi- sin tällaista käsitystä todistaa oikeaksi. Toisaalta tieteellisesti todistettu on eri asia kuin hyvin perusteltu.
Minusta Markku Hyypän kirjoitukset aivotutkimuksesta sisältävät varsin osuvaa kritiikkiä pseudoluonnontieteellisyyttä vastaan. Suosittelen, vaikka luulenkin jonkun hermostuvan asiantuntemattomasta suosittelustani.
ystävällisin terveisin, Jouko Nieminen 0RK kirjoitti 17.03.2004 (136367)…
>Aamulehdessä 14.03.04 oli Tampereen teknillisen yliopiston fysiikan dosentin
> Jouko Niemisen arvostelu portugalilaissyntyisen mutta nykyisin USA:ssa
> tutkijana ja kirjailijana vaikuttavan Antonio Damasion kirjasta ”Spinozaa
> etsimässä – ilo ja suru ja tuntevat aivot”.
RK 26.03.2004
137411
Re: Spinoza, Damasio ja arvojen todistaminen
Jouko.Nieminen kirjoitti 23.03.2004 (136982)…
>Tervehdys,
>Oikeastaan mukava nähdä, että joku on lukenut tekemäni kirja-arvos- telun >Damasion kirjasta Spinozaa etsimässä noin tarkkaan. Parempi kriittinen palaute, >kuin täydellinen huomiotta jättäminen.
>Mutta tässä kommenttini:
>Ensiksi, en ole psykologian asiantuntija, enkä varsinaisesti
>harrasta ihmisen tietoisuuteen liittyviä asioita.
>Motiivini ottaa kirja arvosteltavaksi oli kiinnostukseni
>Baruch Spinozan elämää ja filosofiaa kohtaan. Halusin tehdä tutkielman >filosofista, joka oli Bertrand Russellin mielestä ”jaloin ja
>rakastettavin” mutta, jonka oma juutalainen seurakunta karkoitti
>keskuudestaan hirvein kirouksin.
Spinoza on aivan epäilemättä yksi suurimmista filosofeista.
Allekirjoittaneen käyttämään tajuntateoriaan liittyvä arvio Spinozan tajuntafilosofiasta löytyy mm. täältä:
www.marxists.org/archive/ilyenkov/works/essays/essay2.htm
Tämä Evald Iljenkovin ”Dialektinen logiikka” löytyy hyvin varustetuista kirjastoista myös suomeksi.
[HM: Iljenkovin kuvaus Spinozan filosofian perusteista on epäilemättä nappinsa. SE ei ole kuitenkaan Neuvostoliiton Tiedeakatemin marxis- min mukanen kaikin puolin, vaan Spinozan ja Baconin kiistassa sub- stanssi(e)n luottesta neuvostomarxismi on enemmän jälikimmäisen (Russellin tulkinnan mukaan ”hauliämpärimalli”, käännös Heikki Mäki-Kulmala) kannalla edellistä (”hyytelömaljamalli”) vastaan.
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/01/materialistin-ongelma-baconin-vai-spinozan-substanssi-2
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/09/sir-francis-bacon-materialistisen-dialektiikan-isoisa
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/01/materialistin-ongelma-spinozan-vai-baconin-substanssi
>Aamulehteen lähettämästäni alkuperäisestä jutusta merkittävä osa
>käsitteli Spinozaa, mutta lehti poisti varsin pitkästä
>käsikirjoituksesta Spinoza -osuuden kokonaan. Olen sitä mieltä, että
>tämän osuuden julkaiseminen olisi näyttänyt artikkelini eettiset
>pohdiskelut toisenlaisessa valossa
Meikäläinen kritisoi puhtaasti Damasion teorian tieteenfilosofisia puut- teita ja väär-ennettyä biologiaa (ei tunne tai ole tuntevinaan ehdollistu- misen ilmiötä eikä käsi-tettä, miten on VOINUT päästä psykiatriksi, jos ei todellakaan tunne, minä vaan kysyn. (Ei taida mennä kovin hyvin Portugalissa, jos ei aina mene täälläkään, noissa asioissa…)
>Toisaalta Damasion kirja oli mielenkiintoinen ja siitä oli hauska
>yrittää kirjoittaa arvostelu. Olisi tietenkin ollut hyvä, jos olisin
>osannut ottaa kantaa erilaisten koulukuntien näkemyksiin.
Damasion oma ”koulukunta” on hyvin eksentrinen, eikä vältä ollenkaan perustella valtavirran vastaista antipavlovismiaan (ei edes väitteellä, että ”sehän on neuvos-totiedettä”, väärä väite jo tuokin, oppi oli kasassa ennen NL:n syntyä, joskin puutteellisesti julkistettu)
>Toiseksi: Eräissä viesteissä ihmetellään, miksi väitän ettei
>eettisiä arvoja tarvitse >tieteellisesti todistaa.
Minä en varsinaisesti ole tuota kritisoinut.
Sitä vastoin tapaan kyllä kritisoida näkemystä, että MITÄÄN arvoja (päämääriä), ei muka edes VOITAISIKAAN, periaateesakaan, johtaa eikä perustella tieteellisesti.
>Tuo väite on nähtävä siinä kontekstissa,että yritykset todistaa arvoja >tieteellisesti ovat valitettavan usein pseudotieteellisiä.
Aivan. ja sitä yritystä taitaa aika usein olla myös ”sosiobiologia”, jollei suorastaan lähes aina (ja väärennetyn ”biologian” pohjalta…)
>Muka-luonnontieteellisillä argumenteilla on yritetty todistaa rotujen eriarvoisuutta, >sukupuolten eriarvoisuutta, kehitysmaiden riistoa.
Aivan.
>.. Useimmiten vedotaan evoluutioon tai aivopuoliskoihin, vaikka ei ole
>osoittaa mitään perusteita, miksi näillä olisi jotain merkitystä.
Aivan.
>Toisaalta, jos minusta on vaikkapa oikein rakastaa lähimmäistäni tai
>kääntää toinen poskeni kun toista läimäytetään (en tosin ole kristitty),
>niin miten ihmeessä voisin tällaista käsitystä todistaa oikeaksi.
Olen pitkälle samaa mieltä.
>Toisaalta tieteellisesti todistettu on eri asia kuin hyvin perusteltu.
Aivan.
>Minusta Markku Hyypän kirjoitukset aivotutkimuksesta sisältävät varsin
>osuvaa kritiikkiä pseudoluonnontieteellisyyttä vastaan.
>Suosittelen, vaikka luulenkin jonkun hermostuvan asiantuntemattomasta >suosittelustani.
Olen aivan ehdottomasti samaa mieltä, ja suosittelen Hyypän kirjoja (vaikka olenkin itse lukenut vain ”Sukupuolten kirjon”).
RK
