Halonen on varmaan jotekin tuunannut nenänsäkin just samanlaiseksi kuin Mårranilla, sillä tämä Tove Janssonin piirros on vanhemmalta ajalta …
Kuvassa on Tove Janssonin Muumi-kirjojen hahmo, joka suomennoksis- sa tunnetaan nimellä Mörkö. Tämä kuva vaikuttaisi olevan Janssonin al- kuperäisiä töitä, ei niistä kammottavista muovisista syndikaatti-ani- maatioista (tai niiden pohjalta tehdyistä kuvakirjoista ja fanituotteista), jotka ilmeisesti suurimmalle osalle suomalaisista nyky-ään ovat niitä ”oikeita” lapsuuden muumeja. Muumi-kirjojen Mörkö, alkukielellä Mår-ran, on kuitenkin varsin kaukana sekä suomalaisen kansanperinteen että uudemman lastenviihteen möröistä.

Mörkö lyö sisään, feministi vänisee

Sanana mörkö lienee kaikille suomalaisille tuttu. Se esiintyy varmaan useimmissa suomen murteissa, ja karjalan kielestäkin – tosin aivan kie- lirajan takaa, Suistamo-Impilahti-Korpiselkä-akselilta – sitä on merkitty muistiin.Ikivanha sana mörkö ei ole,vaan selvästikin nuorehko, kuvaile- va muodoste,jonka ilmaisuvoima perustuu nuoren,tyypillisesti ekspres- siivisanoissa esiintyvän ö-vokaalin käyttöön sekä sukulaisuuteen semmoisten sanojen kanssa kuin möreä ja möristä.

Mörkö-sanalla on suomen murteissa vanhastaan tarkoitettu erilaisia pelottavia olen-toja. Sitä on käytetty karhun tai kenties muidenkin petoeläinten nimityksenä; tällaisia kiertoilmauksiahan piti entiseen maailmanaikaan tabusyistä käyttää, kiertoilmaus on meidän karhu-sanammekin, joka liittynee karhea-sanaan.

Toinen tyypillinen entisaikojen käyttötapa tämmöisille sanoille olivat täiden tai muiden syöpäläisten nimitykset.Kansanperinteestä tunne- taan erinäisiä pelottelutarinoita, joilla lapsille yritettiin tähdentää tukan kampaamisen ja pään puhtaana pitämisen tärkeyttä.

Kolmanneksi mörkö-sanaa voitiin käyttää ylipäätään merkitsemään jonkinlaista pelottavaa, epämääräistä uskomusolentoa,joka entisaiko- jen ns. mustassa kasvatuksessa oli yleinen apukeino: ”mörkö vie”, jos et ole kiltisti. Kaikissa näissä merkityksissä on käytetty muitakin sanoja: sekä täitä tai karhua että kammottavaa uskomusolentoa ovat merkinneet myös esimerkiksi kouko ja pöppö.

Kun taikauskoinen karhupelko ja täillä pelotteleminen lakkasivat jossain vaiheessa olemasta ajankohtaisia, mörkö-sanan kolmas merkitys jäi käyttöön kiltiksi lastenviih-teeksi kesyyntyneenä.Satukirjoissa ja lasten- lauluissa on seikkaillut erilaisia hupaisia mörköjä, joiden pelottavuus on pehmentynyt hullunkuriseksi rosoisuudeksi.1980-luvulla eläneiden mie- leen varmaan ensiksi muistuu Marjatta Pokelan lastenlauluihin perustu- va Mörköooppera sekä raivostuttava korvamatorenkutus ”Mörkö se lähti piiriin, tinttantanttan tallallei…”

Mutta kun nykysuomalaisille puhutaan möröstä, useimmat varmaan näkevät silmissään tämän hahmon, jonka ympärille rakennettuja meemejä on tänään tunkenut minunkin varsin epäurheilulliseen somekuplaani.

Muumi-kirjojen Mårran on suuri ja jyhkeä mutta ei lyö sisään. Se ei käy päälle karvat pörrössä ja hampaat irvessä, eikä sille tulisi mieleenkään lähteä piiriin tinttan-tallaa-maan. Se istuu ja tuijottaa, sen katseesta huokuu kylmyyttä, yksinäisyyttä ja toivottomuutta, ja siitä kohdasta, jossa se on istunut, ruoho ja kukat paleltuvat kuoliaaksi. Se on pelottava mutta ehkä enemmänkin onneton kuin paha.

Taikurin hatussa Mårran ilmestyy hiljaisena ja hyytävänä hinkumaan it- selleen Tiuhtin ja Viuhtin (Tofslan och Vifslan) salaista aarretta, suurta rubiinia (jota sittemmin on tulkittu kahden naisen, Tove Janssonin ja Vivica Bandlerin,välisen rakkauden vertauskuvaksi). Muumipappa ja meri -kirjassa Mårran on jonkinlainen muumiperheen tunne-elämän on- gelmien heijastaja; sen näyttäytyminen kertoo, että jotakin on pielessä, ja kun Muumipeikko voittaa ahdistuksensa ja pelkonsa, myös Mårran väistyy ja katoaa.

Kaiken kukkuraksi Mårran on naispuolinen; siihen viitataan alkukie- lessä pronominilla hon, mutta tämäkin merkityspiirre on suomennok- sessa kadonnut.Näin arvoituksellisesta,yksinäisyyttä ja onnettomuutta, kenties jopa avutonta lesbolaista lemmenkaipuuta huokuvasta nais- puolisesta hahmosta on tullut nykysuomalaisille kömpelönnäköinen hassunhauska kuvatus, jonka avulla nyt sitten juhlitaan hikisten äijän- köriläiden hilpeää homososiaalista toverihenkeä. [Sitä aina luulee muistakin, mitä itse on…, RK]

Positiivisesti tämän voisi nähdä kivana sukupuolirajaa ylittävänä kier- teenä, joka antaa uutta säväystä jääkiekkosankarien perinteiseen kök-kömiehekkääseen imagoon. Mutta koska olen auttamaton tosikko ja negatiivinen vänisijä, jupisen tässä itsekseni ja puolivakavissani, että Tove Janssonin Mårran-kuvien käyttäminen jääkiekkoilija ”Mörkö” Ant- tilan kultin kuvitukseen on jonkinlaista kulttuurista gender-omimista, pahimmillaan samanlaista Tove Janssonin syvällisen elämäntyön raiskaamista kuin ne kammottavat syndikaatti-animaatiomuumit ylipäätäänkin.

En tiedä, mikä sai suomentajan aikoinaan kääntämään Mårranin Mörök- si. Olisiko syynä mielleyhtymä murisemiseen (morra) ja mörisemiseen? Joka tapauksessa tämä on loistava esimerkki siitä, miten tärkeä ja vai- kea, aivan liian vähän huomiota saanut kysymys kirjallisuuden kääntä- misessä on nimien kääntäminen. (Harvoja ansaittua huomiota saaneita poikkeuksia on Jaana Kapari-Jatan tunnustettu työ Harry Potter -kirjojen ja erityisesti niiden hahmojen nimien suomentajana.)

Käännöksessähän nimiltä katoaa osa niiden ”merkityslaahusta”, niihin liittyviä kulttuurisia assosiaatioita. Kääntäjä voi alistua tähän – tai sitten hän voi yrittää korvata menetyksen kääntämällä nimen, lisäilemällä tai muokkaamalla sitä.

Fantasiakirjallisuudessa, missä nimen ei tarvitse noudattaa minkään to- dellisen kielimaailman lakeja, tämä on erityisen helppoa. Ja juuri siksi har- mittaa, että Muumi-kir-jojen suomentajalle on tässä kohdassa aikoinaan mennyt pupu pöksyyn. Hän ei ole luottanut siihen, että Mårran-hahmon arvoituksellinen mutta hyytävä pelottavuus välittyisi lukijalle tarinan ta- pahtumista ja toisten henkilöiden reaktioista.Hän ei ole luottanut siihen, että Mårranin nimen ympärille rakentuisi itsestäänselvässä outoudes- saan uskottava hahmo,niin kuin monien muiden hahmojen kanssa on käynyt:ei Vilijonkasta (Filifjonkan) ole tarvinnut tehdä ”Hössöttäjää”,ja Hemulen on onneksi vääntynyt sormella osoittelevaksi ”Hommuliksi” vain yhdessä Tove Jansson-suomennoksessa, kuvakirjassa Kuinkas sitten kävikään.

Suomen jääkiekkojoukkueen menestystä juhlitaan nyt Tove Janssonin fantasiahahmon kuvalla siksi,että Muumi-kirjojen suomentaja aikoinaan valitsi helpon ja ilmeisen vaihtoehdon ja samalla leikkasi Mårran-hah- mosta pois sen jännittävimmät puolet.Jostain kumman syystä näin kävi nimenomaan Muumi-kirjojen kaikkein epätyypillisimmälle naispuoliselle hahmolle.Ja jostain kumman syystä tämä yhteensattuma minun mieles- säni oudosti yhdistyy siihen, että nyt juhlitaan miesleijonien maailman- mestaruutta, kun taas Suomen naisten jääkiekkojoukkueelta hieman oudosti jäi saavuttamatta se moraalisesti jo saavutettu voitto. ”

SETAn uskomattoman häijyn noita-akan näköinen yllätyspuheenjohtaja v. 1980 … Ei ollut kaikki muumit oikein päin siinäkään kanootissa…

Ämmä on hullu.

Tarja Halonen: Donald Trumpin kampanja on tietysti kaikkein pahinta

Presidentti Tarja Halosen mukaan maailmanpolitiikan epävarmuus heijastuu myös Suomeen ja Viroon.

– Vanha perinne on ollut, että olemme uskoneet, että suurvalloilla on myöskin suuri henkilökohtainen vastuu, jota ne haluavat kantaa maailmanpolitiikasta. Nyt olemme nähneet, että kovalla työllä aikaansaatu yhteinen maailma, joka perustuu yhteisiin sopimuksiin ja sääntöihin, alkaa murentua.

– Kaikkein pahinta on tietysti ollut USA:n presidentti Donald Trumpin vaalikampanja sen looginen pyrkimys päästä eroon kansainvälisistä sopimuksista, Halonen sanoo Viron yleisradioyhtiö ETV:n haastattelussa. ”

Hewonpaskaa!

” Halonen nostaa haastattelussa esille myös Britannian EU-eron.

– Se koskettaa niin Suomea kuin Viroa, koska meidän turvamme ja toivomme on ollut se, että Eurooppa olisi yhtenäinen.

Viro ei ole Halosen mukaan Suomelle enää pikkuveli, vaan ”sisko taistelussa paremman maailman puolesta”.

– Viro ja Suomi ovat tässä suhteessa kansainvälisesti ottaen ihan asiallisesti ja arvokkaasti käyttäytyviä maita. ”

Hewonpaskaa…

” – Pienten etu on se, että ne pitävät yhtä keskenään. Me saamme yhdessä suuremman vaikutusvallan, ja myös toivon mukaan yhdessä vahvistamme Euroopan neuvostoa, Euroopan unionia ja YK:ta sekä muita kansainvälisiä järjestöjä. ”

EN ja EU ovat ”YK:n kilpailijoita” ja sen nakertajia kuten esimerkiksi sotilasliitotkin. Se, koka on vahvistunut, on todellisuudessa ollut YK. Paitsi että se on valinnut aikaisempia tyhmemmän pääsihteerin.

Virossa Hölösestä on muodostunut ”suomalaisen naisen” ”arkkityyppi”…

http://ristojkoivula.vapaavuoro.uusisuomi.fi/viihde/260496-seurrava-james-bond-tapahtuu-suomessa

Huom! Koru!