Kotona lähes jokainen vanheneva ajattelee asuvansa
ja haluaa lähteä kodistaan vasta viimeiselle matkalle.
– Asutko hissittömässä talossa
– Asutko lähellä palveluja
– Ovatko auttajat lähelläsi
Ellet omin jaloin pääse etkä omista autoa miten olet varautunut?
Hoitajamitoitus on päätetty ja vasta siirtymäajan päästä,
jos saadaan hoitajia ja heille joku maksaa palkan?
Kodit maaseudulla ovat matkojen päässä
joten ne vähät hoitajat ovat enimmän osan ajasta matkalla luoksesi?
Laitoksissa olevia vanhuksia hoidetaan hoitajapulan vuoksi makuulla
– sekö on sitä vanhuutta odottaa ajan päättymistä?
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Ennen olivat vaivaistalot, joihin siirryttiin odottamaan kuolemaa, nykyisin kauniisti muotoiltu termi, palvelutalot; perustarkoitus aivan sama.
Niin, jäipä tässä kirjoittamatta vielä; jos olisin ja eläisin 100v sitten ja olisin maatilan omistaja, elelisin nyt ilmeisesti jossain ”muurin loukossa” entisen taloni nurkissa, vaan kun en ole, edelliset pari vaihtoehtoa olisivat ne ainoat.
Juuri siksi kirjoitin tämän kommentin maaseutuasumisen kalleudesta ym..:
”Voi sitä ajatella niinkin, että asuu korkealla, hyvät avarat maisemat järvelle ja puistoon, luonto heti, kun oven avaa. Kauppa kivijalassa. Bussit lähes vieressä. Ikivanha tehdas kunnostettu asunnoiksi ja huonekorkeus 3,6 m.
Automaattiset palo/häkävaroittimet joka huoneessa ml. sprinklerit ja ilmastointi. Upo-uusi pesutupa koneineen ja kuivaushuoneineen. Autolla suoraan kadulta kännykällä autohalliin. Varastot jne.. Ja kaikki keskustan palvelut kävelymatkan päässä. Tämä on kaukana kivitalobunkkerista.
Tämä hiukan vastineena siihen, mitä Porvoon maalla sai kalliiseen hintaan.”
En koe itseäni vanhaksi, vaikka olen nuorehko ja vielä täysin terve seniori, mutta aika menee ja kuluu. Paras lääke on liike.
Itse kun käyn silloin tällöin Lidlissä niin oikesti niin näkee hyvin kuinka suuri joukko vieressä olevan Alkon asiakkaista on vanhuksia, pullo tai viinitonkka matkaan ja torppaan. Toisaalta minulle on ihan sama mitä eläkepäivinään joku tekee, tuli vaan mieleen.
Niin; vanhuksia, ketkä niitä vanhuksia oikeasti ovat? Tein yrittäjänä töitä 74 vuoteen asti, vieläkään en tunne olevani vanhus.
Toisaalta; ostokseni Lidlissä, eivät missään muuallakaan kuulu kenellekkään.
Tehköön kukin työuransa, maksakoon veronsa, älköönkä kadehtiko heitä, jotka sen savottansa jo ovat tehneet.
Itsekullakin nuorehkolla lienee kiire eläkkeelle ja ”joutilaisuuteen”; se vaan vaatii sen tietynlaisen työuran ja sen myötä velvollisuuksiensa täyttämisen. Sen jälkeen riittää, jos riittää aikaa, mökkeilemään, jos mihinkä omaan kiinnostukseensa mutta ensin se työura kokonaisuudessaan.
Omakohtaisesi olen jo vanha (73) mutta varaudun vielä vanhemmaksi tulemiseen huolehtimalla kunnostani ja painostani. Juomalla alkoholipitoisia aineita kohtuullisesti. Käymällä aika ajoin valikoiden terveyden tarkastuksissa.
Yrittällä säilyttää hyvät kaverini ja jopa hankkia uusia. Elelemällä sovussa ja aktiivisessa ajatustenvaihtosuhteessa emäntäni kanssa. Nauttimalla mahdollisuuksien mukaan, olemalla siis hieman aktiivinen lastelasten kohdalla.
Matkustelemalla, vanhenevat luuni tykkäävät ja humeetini virkistyy etelän lämmöstä. Tuo aivojen virkeänä pito lie yksi tärkeimmistä ja siihen konstejahan on monia.
Siinä päälimmäiset, äkkiä mieleentulevat konstini varautua vanhuuteeni.
Omasta kunnosta huolehtiminen ja hyvät ystävät niin kauan kuin kunto kestää, mutta entä kun joutuu makuulle riutumaan ns vaivaistaloon? Saappaat jalassa olisi paras ja edullisin ratkaisu jota kannattaisi edistää hoitajamitoitusta räätälöivienkin.