Tästä asiasta ei ole juuri keskusteltu. YYA aikainen Suomi kultasi muistot ”työläisten paratiisista Neuvostoliitossa”. Ehkäpä tämä artikkeli avaa jopa piintyneimmänkin kommunistin putkiaivot….
Tässä kokonaisuudessaan Hesarin juttu, jos laitan pelkän linkin niin se ei ole luettavissa. Olkaapa hyvä. Terveisin olohuoneen sotahistorioitsija Marko.
”PAKSUJA KIRJOJA on pöydällä iso pino. Olen kerännyt niitä Pasilan pääkirjaston hyllyltä numero 920. Kirjaston virkailijat ovat lisäksi hakeneet sellaisia vanhempia kirjoja, jotka on jo siirretty alakerran varastoon.
Silmäilen kymmenkunta viime vuosina ilmestynyttä Suomen historian yleisteosta. Olen varannut luku-urakkaan koko päivän, mutta selviän siitä muutamassa tunnissa, vaikka yritän olla työssäni huolellinen.
Haluan tietää, mitä kirjoissa kerrotaan niistä suomalaisista, jotka joutuivat Stalinin vainojen kohteeksi 1930-luvulla Neuvostoliitossa.
Muistikirjaani kertyy vain vähän merkintöjä. Useiden kirjojen kohdalle vedän pelkän viivan. Asiaa ei ole käsitelty lainkaan.
Viimeisenä otan käteeni professori Jouko Vahtolan kirjoittaman kirjan Suomen historia. Se on järkäle, huolellisesti tehty, hienosti kuvitettu, ilmestynyt kaksi vuotta sitten Otavan kustantamana.
Sivulta 314 löydän lyhyen maininnan: ”Suomalaisten kommunistien suureksi onnettomuudeksi koituivat 1930-luvun Stalinin puhdistukset, joissa arvioidaan likvidoidun kansanvihollisena jopa 20 000 suomalaista.”
Jään miettimään, onko tuossa riittävästi tekstiä vai olisiko lukijalle pitänyt selvittää sivu tai parikin, miten suuresta asiasta siinä on kysymys.
Osmo Jussilan, Seppo Hentilän ja Jukka Nevakiven Suomen poliittisen historiasta (vuoden 2009 painos) löydän oivallisen vertailun.
Luku 20 000 on yhtä suuri kuin talvisodassa kaatuneiden määrä tai vuoden 1918 sisällissodan punaisten uhrien määrä.
20 000 tapettua suomalaista on siis paljon, hyvin paljon sen mittapuun mukaan, jota me käytämme, kun arvioimme Suomen historian raskaimpia vaiheita.
SUOMEN historian teoksissa selvitetään laajasti talvisodan ja sisällissodan tapahtumia. Näin pitääkin tehdä, jotta kirjan lukija saisi kattavan käsityksen itsenäisyytemme ajan tapahtumista.
Miksi suomalaisten teloitukset Neuvostoliitossa jätetään historian yleisteoksista joko kokonaan pois tai kuitataan vain lyhyellä maininnalla, vaikka suomalaisia kohtasi siellä kansanmurha?
Jussilan, Hentilän ja Nevakiven Suomen poliittinen historia on poikkeus lukemieni kirjojen joukossa. Siinä selostetaan perusteellisesti, mitä suomalaisille tapahtui Neuvostoliitossa.
Kirjassa todetaan kuitenkin: ”Lopullista selvitystä suomalaisten kommunistien kohtalosta ei ole vielä tehty.”
Näin Osmo Jussila, Seppo Hentilä ja Jukka Nevakivi kirjoittivat kymmenen vuotta sitten.
Tänään tilanne on sama kuin vuonna 2009. Virallista valtiollista selvitystä suomalaisten kohtalosta ei ole tehty.
Onneksi aihetta on käsitelty monissa kirjoissa. Näistä tunnetuin on Antti Tuurin romaani Ikitie, joka kertoo yhden vainotun tarinan.
Tuoreimpia ovat Ossi Kamppisen tietokirja Palkkana pelko ja kuolema ( HS 12.7.) ja Ville Ropposen ja Ville-Juhani SutisenLuiden tie (HS 29.6.).
NÄITÄ kirjoja esitellessään tutkijat Veli-Pekka Leppänen ja Erkki Vettenniemi toivoivat, että 1930-luvun tapahtumista tehtäisiin selvitys yhteistyössä Venäjän viranomaisten kanssa.
Vettenniemi muistutti myös siitä, etteivät kaikki suomalaiset olleet Neuvostoliitossa uhreja. Osa heistä osallistui julmuuksiin ase kädessä ja toimi neuvostovallan kätyrinä.
”Suomalaisten SS-miesten vaiheista on vastikään ilmestynyt valtioneuvoston tilaama selvitys, joten julkisia varoja luulisi viimein löytyvän tutkimukseen, jossa arvioitaisiin suomalaisten rooli punaisen diktatuurin pystyssä pitäjinä”, Vettenniemi muistutti.
Kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, sen historiaa ryhdyttiin ensimmäisen kerran kirjoittamaan rehellisesti. Tavaksi tuli sanoa, että täytettiin historian valkoisia sivuja.
Kolmenkymmenen vuoden aikana valkoisia sivuja on paljon täytetty, mutta selvittämättömiä asioita on yhä edelleen.
Suomalaisten on aika ryhtyä täyttämään yhtä valkoista sivua omassa historiassaan.
SIKSI vetoan suoraan Suomen valtiojohtoon, tasavallan presidentti Sauli Niinistöön ja pääministeri Antti Rinteen hallitukseen: Teettäkää selvitys siitä, mitä suomalaisille tapahtui maailmansotien välillä Neuvostoliitossa.
Ymmärrän hyvin, ettei tätä selvitystä olisi ollut mahdollista tehdä ennen vuotta 1991. Neuvostoliitto oli mikä oli, mutta sen hajoamisesta on pian kulunut kolmekymmentä vuotta, joten nyt jos koskaan on aika tarttua tähän arkaan aiheeseen.
Suomen ja Venäjän valtiolliset suhteet ovat asiallisella ja vakaalla pohjalla. Kyllä ne kestävät historian kipeidenkin asioiden penkomisen.
Jos kuitenkin kävisi niin ikävästi, ettei Venäjä syystä tai toisesta haluaisi tehdä selvitystä, siitä ei kannattaisi lannistua. Sen jälkeen selvitys tehtäisiin omin voimin.
Tämä selvitys olisi myös kunnianosoitus niille maamiehille, jotka joutuivat sisällissodan jälkeen pakenemaan Suomesta Neuvosto-Venäjälle. Eivät nämä onnettomat ihmiset voineet hädän hetkellä aavistaa, että lähtiessään sutta pakoon heitä tulisi karhu vastaan.”
Omasta mielestä loputkin kommunistit olisi pitänyt kyydittää 30-luvulla ryssälään ja olisimme päässeet eroon tästä epäisänmaallisesta kuonasta lopulisesti.
Näkyy herra Marko käsittäneen täysin väärin ton kirjoituksen tarkoituksen.
Jokainen käsittää tyylillään. Kirjoituksessa puhutaan väärin mm sisällisodasta, vaikka se oli vapaussota. Monta muutakin asiavirhettä löytyy, mutta juttu sellaisenaan on historiaa.
Ei oikein hyvä tapa (tai laillista) näin kopioida koko juttuja Hesarista mutta toisaalta Hesarikin on sen kopioinut joten antaa mennä.
Hyvä muistutus. Meillä on näitä ENNNNTISIÄ stalinisteja täällä vielä vaikka miten paljon. Heillä on verta käsissään.
Kuten kirjoitin… jos tätä ei kopioi ja laittaa pelkän linkin niin kukaan ei saa käsitystä siitä mistä on kirjoitettu Heasarissa koska linkkiä ei voi lukea. Siksi tämä tässä.
Semmottii…
Niinistö vastasi Hämäläisen vetoomukseen sähköpostilla HS:lle ja ehdotti, että Kansallisarkisto aloittaisi tutkimuksen asiasta.
– Totta, historiantutkimuksessa on aukko. Kansallisarkistolla olisi tässä tehtävää, Niinistö sanoi.
Presidentti kommentoi aihetta tänään myös Twitterissä.
– Kansallisarkistolla olisi tästä jo nyt paljon aineistoa. Kokemusta myös selvitystyöstä, Niinistö kirjoitti.
Juu, Eemeli, näin on. Tämä asia historiassamme pitäisi tutkia ja tuoda puolueettoman tahon osalta osaksi historiaamme, nythän se on sivuttu kuin mitään ei olisi tapahtunut….
Edelleen huomautan että historiassamme on asioita joista ei syystä tai toisesta puhuta.
Terv: olohuoneen sotahistorioitsija.
Olisiko pikemminkin niin, että historioitsijoita ei kiinnosta tutkia niitä? Tai eivät ehdi muilta hommiltaan. Tai sitten ovat valonarkoja asioita?
Voi olla että Venäjän pelossa ei mitään tälläistä haluta otsikoihin liikaa. Mene ja tiedä, mutta maa joka ei tunne historiaansa ei voi olla varma omasta tulevaisuudestakaan…
Turhempiinkin asioihin valtion rahaa laitetaan.
Ongelma vaan on että jos tämä tutkimus rahoitetaan, voidaan olla 100% varma että raha otetaan pois vanhustenhoidosta tai peruskoulusta.
Ottakoon urheilun määrärahoista. Ei tule voittoa vaikka kuinka juoksisivat.
Ottakoon pois tuesta jota maksetaan loputtomaan kaivoon eli Afrikkaan
Kaikkien sodasta kirjoittajien kannattaisi lukea Svetlana Aleksijevitshin kirja; Sodalla ei ole naisen kasvoja.
Sen luettuaan ja ehkä ymmärrettyään, saattaisi alkaa ajattelemaan sodasta hieman toisin. Sodassa nimittäin puolin ja toisin ihmisyys kirjoittajan mielestä rapautuu jopa häviää. Sodista sitten jälkikäteen kirjoitellaan niin faktana kuin fiktiona ja välimuotoinakin sankaritarinoita, joita todellisuudessa ei ole.
Sota on kansakunnan rappio, onnettomuus ja mitään kunniallista sodasta ei löydy. Runeberg oli Grimmin veljesten veroinen satusetä.
Tuosta Aleksijevitshin kirjasta ollut täällä ennenkin puhetta. Siinä on sotaa kuvattu mukana olleiden haastattelujen pohjalta monelta kantilta. Olisi ainakin kaikkien jotka näkevät sodassa jotakin ylevää syytä lukea niin suomukset karisisivat silmiltä.
Oletkos Matti aivan varma, että nämä innokkaimmat ryhtyisivät lukemaan kirjaa, jonka sanomaa pitäisi vakavasti pohtiakkin. En jaksa uskoa.
En oikein usko. Sota halutaan nähdä jollain vissillä tavalla, esimerkiksi tuon kirjan lukeminen saattaisi samentaa omaksuttua illuusiota sodasta.
Kyllä niitä illuusioita on todella pienellä porukalla, joten sellaisesta on turha pitää suurta ääntä.
Valitettavasti jonkun mielestä näistä asioista puhuminenkin on jsodan ihgannointia, vaikka kuinka olisi asiallisesti asioita käsitelty.
Paria blogistia muutama muu haukkuu sotahulluiksi, vaikka he eivät sotaa ole mitenkään ihannoineet.
Tämä toki johtunee näiden blogistien omista traumoista, mutta silti typerää purkaa niitä toisiin.
Juhak, niin lennokasta tekstisi oli, etten oikein ymmärtänyt. Sotahulluksi en ketään ole haukkunut, ainakaan henkilökohtaisesti mutta sotaa ihannoivia täällä kyllä riittää.
Kirja muuten perusperiaatteessa opettaa ajattelemaan suhtautumista sodan järjettömyyteen.
Juhak; minusta nyt vain tuntuu, että ”sodit” kirjoittajien henkilöä vastaan, et sitä mitä kirjoitamme.
Suositus; lue muuten se kirja, voit yllättyä tai sitten et.
En kyllä löydä edes noita sotaa ihannoivia täältä, vaikka aseista ja armeijoista jotkut kirjoittavatkin.
Se, että kirjoitta aseista, armeijoista ja niihin liittyvästi eri maiden politiikasta tässämielessä, ei ole sodan ihannointia sinänsä
En ösaa pitää sodan ihannointina sitäkään, jos jostain tapahtumasta tai henkilöstä kerrotaan toimintaa arvostaen.
Lienet ottanut asian henkilökohtaisesti, koska en sinänsä kohdistanut kommenttiani erityisesti sinuun, vaan yleisesti tuohon mollaamiseen liittyen.
Voi olla, että luenkin tuon kirjan, mutta oma käsitykseni perustuu sukuni sotakokemuksiin eivätkä ne todellakaan sotaa ihannoineet, vaikka viisi vuotta rintamalla ja kovissa paíkoissa joutuivat olemaan.
Edelleenkin juhak; ketä mollaan? Tottakait otin henkilökohtaisesti, olivathan viitteet selvät. Myös minun isäni taisteli kolmessa sodassa; häneltä ajatuskuvioni olen saanut. Sukuvika.
Jatkan vielä; oli minullakin omat kokemukseni sodista isäni kautta; kuitenkin, itsenäisesti niitä olen ryhtynyt analysoimaan ja tämä kirja avasi aivan uusia mietteitä, ainakin minulle.
Toisvottavasti olet oikeassa; minä vaan olen skeptinen.
Blogi tietää kertoa että talvisodassa kuoli yhtä paljon suomalaisia kuin Stalinin vainoissa.
On kolmaskin tapahtuma joka tuotti suunnilleen saman määrän suomalaisuhreja. Jatkosodan hyökkäysvaihe vuoden 1941 puolella.