Eestiläiset torit ovat minua vuosikymmenet kiinnostaneet kuten Latviankin torit. Se basaarimaisuus, sitä ei suomalaisessa torielämässä tavoita kun sitä ei ole.
Nuo eläkemummot myymässä pikkunyssäköitään; sieniä, marjoja ja joskus säilykkeitäkin kuten venäläistä suolakurkkua usein ostan.
Isoista toreista ensimmäisenä hävisi Mustamäen tori, market tilalla. Sitten hävisi Meremarket, asuin- ja toimistotaloja tilalle, Balti Jaama turg (venäläinen tori), remontoitiin, uusi ”toripalatsi” tilalle, en ole viihtynyt siellä enää. Nyt sitten vanha Kesk Turg on myyty ja tilalle tulee samanlainen palatsi kuin Balti Jaama turg, kehitys tuntuu jatkuvan samaan suuntaan. Yksilöllisyys katoaa näihin palatseihin ja niiden vuokrarakenne hävittää pienkauppiaat valitettavasti.
Yleensäkkin tämä Tallinnan kauppa- ja viihdekeskusten määrä alkaa tavallista sivustakatsojaa hirvittämään.
Torien yksilöllisyys hävitetään lasipalatsien alle, supermarketin ja torin ero alkaa pikkuhiljaa kaventua, hinnat nousevat esim tavallisen tallinnalaisen sietokyvyn rajoille toreillakin (lasipalatsit).
Onneksi vielä löytyy tämmöisiä pikkutoreja kuin Nömmen tori, Taluturg Viimsissä, ja muutamia muitakin.
Tallinna ja moni muukin iso kaupunki menettää todellakin näissä basaaritoreissa ison osan identiteettiään.
Vielä on jäljellä sentään Sadamarket, Maxima basaareineen, … muutamia muitakin, kuten Kalamajan Kala Turg.
Varma asia kuitenkin on, että nykykehitys tappaa vääjäämättä pienkauppiaat ja nostaa vielä edullisia torihintoja.
Mummo ei voi maksaa toripaikasta, jos myytävänä on pieni määrä omaa tuotantoa. Markettien pitkät itsepalvelutiskit syrjäyttää ihmisyyden ja meillä piste iin päälle ne itsepalvelukassat.
Juuri tämä kauppiaiden monipuolisuus, se antaa inhimillistä väriä kauppiaselämään.
Onhan meilläkin varsin monilla toreilla ns maalaisten pöydät pienmyyjille ja se on hyvä.
Jos toreilla on pelkästään ammattikauppiaita; tarjonnan kirjo kärsii.
Moni muuten unohtaa sen seikan, että torikauppa on kaupankäynnin ohella melkoinen sosiaalinen tapaamispaikka. Torikauppias jaksaa rupatella asikkaansa kanssa, varsinkin vakioasiakkaiden kanssa. Yritäppä samaa marketin hyllyttäjän tai kassan kanssa. Kauppahallit; asemoituvat sinne torin ja marketin väliin, niiden sosiaalinen anti ei ole lähellekkään torien vastaavaa. Kun nyt näitä lasipalatseja tulee, sosiaalinen aspekti vääjäämättä vähenee. Se on selkeä menetys. Turistipaikkoja näistä ehkä osittain tulee.
Osa muutoksesta on toki sekin että maa kehittyy ja länsimaistuu nopeasti, tori ei vain ole ihmisille niin iso juttu kun on ollut.
Ikävä kyllä se torimaisuus on kadonnut myös meiltä, mutta samaan aikaan pitää todeta, että kun muutimme takaisiin Poriin, niin ilokseni savustettuja nahkiaisia ja mikä vielä tärkeämpää Ojalan lihapiirakoita oli ja on edelleen saatavilla.
Legendaarinen ”Tori-Heikki” on siirtynyt mananmajoille, joten hänen huutamistaan ei enää kuule (ymmärrätte jos tiedätte tarinan) ja ikämiesten kahvikööri on harvalukuisampi, mutta tori on vielä olemassa, samoin kuin kauppahalli, mutta kuinka kauan?
Jotkin asiat olivat ennen oikeasti paremmin kuin nyt.
Porin torilta nuoruuteeni on jättänyt jäljen se aika kun olin rahastajana V Keto-Seppälän linjalla Pori – Lavia -Tampere – Ylöjärvi – Lavia – Pori – Vaasa – Pori.
Linjan puolivälissä usein käytiin Porin torilla bratwursteilla; saksalaisen makkaramestarin bratwurstit olivat kuuluisuus. Myi siinä keskellä toria olevassa kaksoiskioskissa niitä makkaroitaan ja omavalmisteisella sinapilla.