Olen kaksonen horoskooppimerkiltäni, siis ääripäissä liikkuva. Pitkähkön elämäni aikana olen oppinut huomaamaan; mukavan elämän tiettyjä totuuksia.
Kun muutin, minä entinen maalaispoika Helsingistä tänne Hämeeseen. Ei se aluksi helppoa ollut; jopa sopeutumisvaikeuksia. Niistä kun pääsi yli, oppi pikkuhiljaa arvostamaan haja-asutusalueen ihmisen asennetta elämiseen; positiivisuutta.
Ei meidän perheessä ole tarvetta kesämökille, ei kaukomaiden lomailuun, ei hienoon autoon, ei tyylikkääseen asuntoon, … voi miten pitkään lista jatkuisikaan?
Me elämme vanhassa osuuskaupassa, elämisen jäljet sisäseinissäkin näkyvät, saavat olla.
Puutarhaan olisi tilaa vaan kun meidän omat ja villieläimet rakastavat ryteikköjämme, joissa on ainoastaan kulkureitit.
Varsinaisia onnellisuuden aiheita; luonto avautuu kotiportailta, ei tarvitse ”mennä korpeen”, villimausteita löytyy lähes pihapiiristä, vapaat pihakanamme antavat ”luomumunia”, marjoja, sieniä, löytyy lähes kotipihasta. Järvistä saan kalaa, ihan mielin määrin ja sitä meillä kyllä syödään. Oikeastaan ”luonto-ohjelmatkin” näkyvät juuri tällä hetkellä ikkunastani; kanamme ulkoilevat, oravat käyvät pähkinäapajallaan, varpuslinnut, varislinnut, jopa fasaanitkin löytävät pihastamme eväänsä.
Pian tulevat ensimmäiset siilit, niissä on ihan oikea luonto-ohjelma.
Tulipahan paljon positiivista; pitäisiköhän oikein etsimällä etsiä kielteisiä puolia; en viitsi kuin en viitsi näillä palstoillakaan perehtyä asioiden ja ilmiöiden negatiiviseen puoleen.
Elelen täällä perukassani, nautin jopa puutteistakin, mutta positiiviset puolet lienevät kaiken perusta.
Kaksonen myös ja maalta hesaan ja hesasta maalle ja maalta kerrostaloon vanhuutta viettämään. Kyllä maalla on mukavaa ja tilaa asua, mutta ne palvelut on viety jopa ent osuuskauppa.
Korpi mettä on meikälle toinen koti. Paikkakunta jossa asun on pieni sekin. En voisi kuvitella asuvani jossain hesan tyyppisessä paikassa, tukehtuisin varmasti henkisesti.
Katos Niilo, ne palvelut; kyllä meillä tuolla vajaan kymmenen kilometrin päässä löytyy terveyskeskus (ja hyvä onkin), pari kauppaa, kirjasto, jopa vanhusten palveluasuntoja.
Kun tuosta matkailusta mainitsin; en halunnut kritisoida kenenkään matkusteluja, ainoastaan totesin, että meille minnekkään kaukomatkoille ei ole esiintynyt haluja, jos vaikka varaakin olisi, ehkä.
Kanat ovat kovin terapeuttisia eläimiä. Niitä on kiva vain katsella. Kyllähän siinä sielukin lepää.
Monesti olen kanoja seuraillessani tullut ajatelleeksi; kanat puuttuvat vain ja ainoastaan asioihin, joilla niiden elämään on merkitystä. Eroavat ihmisestä, joka pyrkii takertumaan asioihin joille ei mitään voi; no, ehkä se on ihmiselle terapeuttista, kana ei sellaiseen sekoa.
Ei sitä nyt niin positiiviseksi oloansa tunne, kun alkoi satamaan märkää räntää taivaan täydeltä ja ajoi metsästä pois. Olisihan siellä muuten, mutta kun vaatteet kastuu ja kun ei ole ihan pakko olla.
Paljonhan meillä on yhteistä Kallen kanssa, ainakin tämä korvessa asuminen ja sen tuomat olosuhteet. Eihän näitä mikään voita, ei ainakaan toistaiseksi, niin pitkään kun hiukankin liikkumaan pääsee.
Kokeilin minäkin sen kaupunkielämän aikanaan, kahdeksan vuotta sitä oli, sitten se riitti. Helsinki .on mielestäni ” hullujenhuone” ainakin näin maalaiselle. Jätin aika hyvänkin työpaikan ja lähdin takaisin maalle. Tietysti hävisin rahallisesti aika paljonkin, mutta ei sitä voi mitenkään verrata maalaiselämään, muitakin arvoja on kuin raha.
Tuli sitten muutama vuosikymmen kokeiltua yrityselämääkin, se oli ihan antoisaa, vaikka joskus otti kovillekin, yhtään en kuitenkaan kadu. Elämänarvoja on juuri ne mistä itse pitää.
Siitä rännästä; vielä kalastellessani Suomenlinnassa, kovalla länsihiivarilla näin verkkojadan miltei rannan päässä melkoisen lohen; sitä hakemaan. En ottanut huomioon aivan rannan maininkeja ja niin siinä kävi, että nurin mentiin ja sinne jäisille rantakallioille ajauduin. Ylös pääsin kun aina odotin seuraavaa aaltoa ja sitten tarrauduin jäiseen kallioon. Niin vain oli, että kuiville pääsin, pakkasta -15 astetta ja sitten kilometri kotiini. Jokainen saattaa arvata, että asunnon lämpö oli arvossaan. Tosin päälivaatteet jouduttiin saksilla avaamaan; jäässä ja kiire oli. Venekin seuraavana päivänä saatiin ylös ja paikkailtiin lasikuidulla lämpimässä hallissa ja pari päivää ja taas vesille.
Siinä kodin lämpö oli arvossaan.
Niin ja tuosta syrjäseudulla asumisesta. Meillä täällä Tammelassa, järviä riittää. Etuoikeutemme on, niin halutessamme, saada ruokapöytäämme puhdasta järvikalaa.
Ei mikään ruoka mielestäni voita hitaasti savustettua itsepyydettyä kalaa. Kylmäsavustaakkin voi kaikenlaista kalaa ja mikä parasta; täällä kukaan ei rutise savustuksen pienhiukkasista. Nykyaikaisella oikeaoppisella savustustekniikalla niitä ei oikeastaan tule. Katsokaa vaikka savustuspöntön piipun päästä tulevan savun väriä, se on lähinnä harmaata eli vesihöyryä.