Minä en kuten joskus maininnutkin olen; en katsele televisiota, vaimo hoitaa sen(kin) asian puolestani.
Katselen ainoastaan ”tosi tv:tä”, se on hyvä ohjelma eikä koskaan uusintaa. Näyttöruutu on artikkelikuvan mukainen. Siinä ei ole käsikirjoitusta, tapahtumia senkin edestä. Koko ohjelma perustuu tapahtumiin, joita uusia ei voi. Ohjelma alkaa aamuhämärissä ja jatkuu iltahämärään. Toisinaan kyllä tykkään katsella lähes valoisaa talvista täydenkuun aikaakin. Silloin näyttelijöinä ovat kauriit, ilvekset, ketut…jne. Tämä visuaalisuus on minulle täysin riittävä.
Meillä on luomakunnan pienimmille katettuna aina ”buffee pöytä” ja siellä joskus on ihan ruuhkaakin, kuten hyvässä noutopöydässä tulee ollakkin.
Joskus öisin saatan istahtaa pöytäni taakse ja vain katsella hämärää ja rauhoittavan oloista pihapiiriäni; kait se lienee jonkinlainen retriitti vanhalle miehelle.
Tulee sitä usein istuttua ikkunan äärellä ihmettelemässä luontoäidin esittämää näytelmää ja oikeastaan päivittäin tulee käytyä myös laajakangasta katselemassa merenrannalla, kun matkaa ei ole huonokätisen kivenheittoa enempää sinnekään.
Olen tässä keväästä lähtien ihan muutamaa päivää lukuunottamatta, ottanut rannalla samasta kohdasta maisemakuvan ja kyllä sen oman silmän lisäksi valokuvakin todistaa, ettei kahta samanlaista näkymää peräkkäisinä päivinä ole.
Olipa ihana kirjotus, joo, mieki allekirjotan jotaki tuommosta. Mie vaan voin kattoa ikkunasta nuita ehkä satoja ikkunoita, jokka tässä isossa kauhniissa sisäpihassa kattoo toisiaan. Jouluna paljon parvekevaloja ja kesälä monilla kukkia, mutta sama taitaa olla retriitin tahti ja tempo, tämä hetki vain…
Vuosikymmenet olen meren rannalla asustellut; noin kolmanneksen elämästäni, meri on minulle antanut lisäansiota mutta mitään kaipausta merelle en ole kokenut; vesille kyllä ja kalastamaan, se on ja aina ollut minulle tärkeää.
Kuitenkin palatakseni alustukseeni; pieni sektori nähdä pihapiirin ihan oikeata elämää jopa läpi vuorokauden, se on sitä elämysmatkailua;…istuallaan ja ilmaista.
Hei Kalle, sullahan on laittomat sähköpiuhat roikkumassa.
Kenelläs nyt niitä täällä maalla ei olisi; kuitenkin katon alla ja vikavirtasuojan perässä.
Näin tuo elämä pitää nähdä. Pienissä asioissa on iso kokonaisuus.
Kyllä; kanssasi olen ihan samaa mieltä. Me useasti painiskelemme, kritisoimme ja arvostelemme aivan liian suuria ongelmia. Emme me niille mitään voi.
Jos ihminen katselee maailmaansa sieltä ”mökin ikkunasta” ja päättelee siitä asioita, millä tolalla ne ovat; rakentavat ratkaisut voivat löytyä yllättävän läheltäkin.. Monesti hyödyllisempää kuin pitää älämölöä ehkä isoistakin asioista on perehtyä yksityiskohtiin.
.
Harmi kun näihin kommentteihin ei voi laittaa kuvia, omassani olisi vähän Kallen tapaan näkymät eteläisestä ja pohjoisesta ikkunastani.
Näiden omien tuttujen maisemien katselu jättää aikaa ja tilaa mielelle ja sielulle harhailla. TV kahlitsee ja näihin blogeihin tuijotus ja kirjoittelu kuluttaa turhan paljon energiaa ja turhauttaa kun juuri kukaan ei ymmärrä olla kanssani samaa mieltä.
Olen tavannut kerran onnellisen miehen: Hän asui tiettömän tien päässä pikkujärven rannalla harrastaen omavaraistaloutta perheineen. Mies oli Ameriikankävijä ja palannut sieltä rahatukun kera. Ylellisyyttä talossa oli patteriradio josta maailmanmenon uutiset sentää halusi tietää. Kävelimme häntä tapaamaan 5 km miehen kanssa joka hänet tunsi. Syksyisellä polulla oli yksi lakka vielä raakile, josta tuli puhe. Niin hän vakain ilmein kysyi annoitteko sen olla rauhassa? Onneksi olimme antaneet.
Kyllä minun arvovalintaani kuuluu television katselu iltaisin, kyllä siinäkin maailmankatsomus avartuu. Tänäänkin päivän olin siivoamassa tuulen kaatamia isoja kuusia, siinä hommassa hermo lepää ja lihakset kärsii. Silti minulle jää paljon aikaa keskustella luonnon kanssa, niin metsässä, kuin rannoillakin. Oli muuten järven jäällä loistava luistelukeli, kelkalla olin kun en viitsinyt luistimiani hakea.