Tavoistani poiketen, teen toisenkin avauksen tälle päivälle.
Sitä kunnollista valkosipulia kun sain, päätin tehdä venäläisen kulibjakan.
Prosessi lähtee alusta ylöspäin; pyöreään vuokaan pohjalle normaali voitaikina, sen päälle liotettua tattaria, sitten kylmäsavustettua kirjolohta, sitten munalohkoja, runsaasti valkosipulia, minitomaatin lohkoja, tillisilppua, kiinanruohosipulia, suolaa, mustapippuria, smetanaa, parsansiivuja, viimeiseksi juustoraastetta.
250 asteiseen uuniin, 20 min ja sitten voidellaan paistos oliviöljy/munaseoksella. Pudotetaan lämpö 200 asteeseen, siinä n 20 min.
Liinan alle vetäytymään. Herkullistahan se oli; vaimonkin mielestä.
Kalaa en voi syödä mutta valkosipulin luovasta käytöstä sopii antaa pisteitä.
Tuon saman voit tehdä korvaamalla kalan vaikkapa jauhelihalla, kokonaisuuden paljonkaan kärsimättä.
Eihän tuo voi olla muuta kuin herkullista. Pitää joskus kokeilla tekemistä itsekin, maistanut toki olen Kulibjakaa, mutta miten se oli tehtyä, sitä en tiedä.
Se muuten Mika tuo kulibjaka ei noudata oikeastaan mitään muuta sääntöä kuin, että se on tehty voitaikinan sisään; täytteet vapaat, vain tuo juusto ja smetana ovat oleellisia. Näin minua valisti Lasnamäessä asuva eestiläinen ystäväni.
Siinähän tuo ruuanlaiton ideakin lienee, perusresepti ja sitten taiteellinen vapaus. Näin saattaa syntyä uskomattoman hienoja kulinaarisia nautintoja.
Ja vesi kielelle jo ajatuksesta.
Kuulostaapa tutulta rualta, lausutaan muuten kulebjaka, hyvä piiras.
Eestiläiseen ruokaperinteeseen kuuluu ja on aina kuulunut erilaisia ja maukkaita piiraita. Esimerkiksi Tallinnan ja Tartun toreilla niitä tehdään ihan paikan päällä. Erikoinen yhteensattuma kävi kun vaimoni pääsiäisen aikaan leipoo kulitsaa, vehnäkakkua. Olen aina pitänyt sitä karjalaisena leivonnaisena kunnes luin tässä kerran, että se onkin perinteinen venäläinen herkku; no, toisaalta ei sinällään mikään ihme. Meidän molempien sukujuuret, vaimon Suojärvellä ja minun Karjalan kannaksella, Pyhäjärvellä.
Tuo on pizzaa ei kulibjaka