Artikkelikuvassa saamani lapikkaat, ikää 50-60 v, puunaulatut pohjat, puolipohjauskin tehty varmaan 30 – 40 vuotta sitten. Kunnostelin niitä parhaan taitoni mukaan minkkiöljyllä, sen jälkeen kun olin meidän paikallisella suutarillamme laitattanut korkolaput ja puolipohjat uusiksi. Pitää nostaa hattua suutarillemme, niin hienosti työ oli tehty.
Kelpaa näillä nyt taas herrastella.
Minulla kun on paritkin teolliset lapikkaat mutta kun näitä vertaa teollisiin; tai oikeastaan ei voi vertaillakkaan.
Nuo teollisesti valmistetut ovat siltä teräosaltaan semmoisia, ettei se lapikkaan idea enää toteudu. Siis mäystinsiteeseen sopivuus.
Näissä on teräosa tehty moninkertaisesta nahkakerroksesta ja sitä suutarikin oikein ihmetteli.
Jollain varmaan herää kysymys; mistä ”rakkauteni” lapikkaisiin? No ei ainakaan asevelvollisuusajaltani; meillä kun oli palvelusjalkineina lapikkaat, varmaan jostain sota-ajalta, niin koppuraiset sisäpohjat ja kun sukkina olivat ”levysukat” ja aluksi niiden käyttöön taitoni olivat vähintäänkin puolinaiset, ei se varmasti sieltä tullut.
Lapikas on mielestäni osa suomalaista metsäkulttuuria, vanhaa käytännöllisyyttä.
On itseasiassa harvinaista, että nykypäivän käsityötä, varsinkaan kaikenlaisten Mister Minittien jälkeen voi suitsuttaa ja vielä parempi kun se on paikallista.
On täällä Forssan seudulla ”suutareita” riittänyt, muutama vuosi sitten tämä suutari siirtyi Loimaalta Forssaan. Hyvä niin.
Tänä päivänä jos teetät suutarilla puunauloilla pohjatut lapikkaat, hinta lähtee sieltä 1000€ ylöspäin.
Jos ostan kengät satasella, käytän pari vuotta.
Ehkä jos ostaisin tonnilla, käyttäisin parikymmentä vuotta?