Nuo kaksi otsikossa mainittua paksuhkoa (yli 300 s), ensimmäinen 40-luvun alkuun painottuva suomalaisia SS-miehiä ja heidän vaiheitaan tutkiskeleva teos. Jälkimmäinen käsittelee Lauri Törnin ”pimeää puolta”, siis ei niinkään Törnin negatiivisia piirteitä, vaan asioita, jotka ovat olleet pimennossa aina 70-luvulle asti.
Hakaristin ritarit käsittelee SS-miesten osalta; keitä he olivat, miksi Saksan armeijan riveihin, heidän aatteellista pohjaansa, sekä toimintaansa SS:n riveissä. Vaikuttavin osa oli sotpastori Ensio Pihkalan muistiinpanoihin perustuvia tutkimuksia. Pihkalahan oli vieläkin tunnetun Lauri (Tahko) Pihkalan kanssa samaa Pihkalan sukua (ent Gummerus) ja syntyisin Lauri Pihtiputaalta ja Ensio Iisalmesta.
Näistä SS-miehistä on käyty kiivastakin keskustelua aina henkilöpalvontaa myöden kuin myöskin melkoisesti epäasiallista kommentointia.
Luettuani nämä molemmat kirjat; täytyy sanoa, että käsityksiäni selvensi melkoisesti tämä perehtyminen näiden tutkijoiden, mielestäni hyvinkin tasapuolisia mielipiteitä, esittäviin tulkintoihin. Kummankaan teoksen lopputulema ei ollut, ei sotasankari-ihannointia mutta eivät myöskään tuomitsevia. Arvoa annettiin esim Törnin kunnostautumiselle jatkosodassa, kiistatta poikkeuksellisen lahjakas sotilas mutta samalla sotakokemuksien raunioittama psyyke, tämä oli Törnin kohtalo. Törni ei koskaan elämänsä aikana pystynyt irtautumaan sodasta. Wiljami Pylkäs taas oli aivan toista maata sotasankarinakin; ”tää homma myö hoijetaa ja sit myö lähetää kottii takas töihi”. Törnin osuus alkaa 1945 eteenpäin ja päättyy vuoteen 1965, Törnin kuolemaan.
Molempia kirjoja suosittelisin luettavaksi; siksi, että voisi ehkä vähän reivata itselleen muotoutuneita ja jopa ehdottomia käsityksiään ko ajanjakson tiimoilta, mitä SS-miehiin, heidän motiivejaan, tekojaan. Samalla ainakin itselleni syntyi niin ymmärrystä, kuin myöskin kieltämättä negatiivisia sävyjäkin löytyi. Kumpikaan kirja ei muuten ole millään tavoin fiktiivinen, vielä vähemmän sotakirja. Asioita on käsitelty ainoastaan uuden tutkimuksen valossa ja nuorehkojen tutkijoiden toimesta.
Hakaristin ritarit luettuani, aloin ymmärtämään sitäkin puolta asioista, että mitä suurimmassa määrin nämä nuoret miehet olivat poliittisia sekä sotapoliittisia pelinappuloita.
Minusta nämä teki sen mitä silloin oli tehtävä.
Näinhän tämä tosiasiassa oli…mutta , kuten sanoin, siviilielämään ei koskaan sopeutunut. Sen todistavat lukuisat tutkijat.