Tässä katselin meidän vanhaa Mokaa (17v) kun vein vettä ja ruokaa. Selkeästi näkyi, että lähtölaskenta on alkanut. Vesi maistui, vaan ei ruoka; häntä riippui, tasapaino horjahteli. Näyttää melko vahvalta, että ero tulee.
Monia vuosiahan tässä tuli elettyä yhdessä mutta tämä lopun alku aina on masentava.
Toisaalta, niinhän se elinkaari menee itse kullakin.
Niin sinä vaan joka kerta käy, että siitä kaverista aika jättää ja joka ainoa kerta se sattuu jostain niin syvältä ja kovaa, ettei mitään rajaa.
Useamman kerran olen miettinyt, että miksi hel****** sitä tulee sitten hankkittua uusi kaveri, kun se sama on sitten taas joskus edessä, mutta kun ei osaa ilman olla.
Nyt on hyvä tilanne, kun toinen kavereista on vasta 5 vuotias ja nuorempi vasta vuosi ja kolme kuukautta, mutta edessä se silti sitten joskus taas on.
No meille ei enää tule koiraa kun kuitenkin ovat nuo kanat.
Kuitenkin n viisikymmentä vuotta koirien kanssa; ero tuntuu haikealta. Uutta koiraa meille tuskin tulee.
Juuri kävin katsastamassa Mokan vointia; huomenaamulla on edessä viimeinen toimitus; hautaaminen.
Kova paikka
Osanottoni Kalle ja elämä jatkuu kaikesta huolimatta ira oli mulle tärkeä koiruli plikka ja varmuudella Mokan ollut ilahduttmassa teidän perheen eloa kaikessa terv tepivaari
Koira-kaveri menetys on suruakin suurempi. Niistä viimeisimmän tuhkat kävimme ripottelemassa viikko sitten Pyynikin veteen, paikkaan mistä Nipsu tykkäsi.
Kova paikka. Minulla on hoidossa jälkikasvun kaksi koiraa jotka ovat elämänsäloppusuoralla.
En tiedä mutta minulle oman koiran menetys oli kova paikka, enkä uutta ole hankkinut ja vieläkin ajattelen usein omaa Juriani. Elän mukanasi Kalle.