Pitääpä tänne politiikan ja sotien sekaan tökätä avaus arkipäivästä.
Ollessani KaartP:n toisen komppanian vääpelinä, päällikköni ja minä, molemmat asuimme Suomenlinnassa. Päällikköni Susisaaressa ja minä Iso-mustasaaressa. Päällikköni vaimo takavuosina oli kohtuullisen tunnettu akvarellitaiteilija.
Toisaalta, venevalkamani sijaitsi Varvilahdessa vastapäätä Susisaarta.
Monet suomenlinnalaiset kalastivat silloin 70-luvulla lohta ja taimenta, varsinkin keväisin. Keväisin lohiverkoistakin tuli tuommoista 6-8kg kuhaa ja 2-4-kiloista lahnaa. Passelia savustukseen, jos graavaukseenkin.
Minä taas kalastin koko sulaveden ajan, ammatiksenikin, taimenta ja lohta tuli.
Verkot (tehdasvalmisteiset) olivat 24 metriä pitkiä, 6m syviä ja 0.40 langalla ja 82mm.
Minä taas pauloitin itse; lanka 0,24mm ja silmä sen 82mm. Alapaulan tein 100mm metallirenkain, syvyys 10m ja pituus oli 32m. Kyllä tuli kalaa.
Päällikköni asui Susisaaren sisääntulon varrella Varvilahteen ja sopimuksemme oli, että turskat verestän ja laitan siihen laiturin päähän. Tosin täytyy myöntää, että silloin tällöin mätiturskan pari otin; savustin kalan sekä mädin; superherkullista.
Kerran mennessäni verkoilleni, huomasin, ison tumman selän;…tosi iso kala. Paikalle päästessäni, huomasin, ei se kala ollut vaan nuori norppa.
Irroittelin norpan (elävän) verkosta ja nostin perätuhdolle toipuilemaan. Katseli kalastustouhujani suurin silmin tunnin verran ja kun tulimme siihen ”päällikköni” laiturin kohdalle; norppa muljahti mereen, tuli pintaan ikään kuin kiittämään, etten häntä tappanut.
Vielä Suomenlinnasta; yksi syksy kun sain kilohailia pari pytyllistä (75l) kerralla; lähdin tuttuihin perheisiin, josko kelpaisi. Parissa paikassa tuli vastaus; kyllä mutta kun ovat perkaamattomia. Se oli silloin jo. Siihen loppui kierrokseni.
Savustin kaiken ja myin työpaikallani, kyllä kelpasi.
Tänä päivänä ei juuri ihmiset perkaile, hyvä kun nykivät käsin kalaa, eikä ole edes vitsi. Kaiken maailman ”pikakaloja” saa suoraan pakkasesta käsiään likaamatta. Kuinkahan nykyajan kansalainen selviää kriisiajoista, nälkään se ainakin kuolee kun ei pitsalähetti tuo pitsaa oven eteen.
Kyllähän se jo tuolloin oli eräänlaista uusavuttomuutta. Sippolan talon ”tunkiolla kasvoi viljalti piparjuurta” ja Heidi, emäntä, sanoi, sieltä vaan hakekaa.
No, Suomenlinnan hienostorouvat ostivat kauppatorilta, minä kaivoin Sippolan tunkiota; kumpihan olikaan ekologisempaa, tosin silloin moisesta termistä ei ollut hajuakaan, minä vaan sain halvalla.
”Irroittelin norpan (elävän) verkosta ja nostin perätuhdolle”
Eikö yrittänyt puraista?
No oli tuo ressukka siksi väsynyt, että ei edes puraista yrittänyt. Oli siinä verkossa tovin ollut koska liina oli kietoutunut ihan kohtuullisesti kehon ympärille.
Jos vaikka jatkan; Ensio xxx, piti silakkagrilliään siinä kuninkaanportin lähistöllä; muutamasta tiilestä tehty, halstrasi siinä silakoita ja kauppa kävi.
No kauppahan kävi niin kauan kun Enskalla keppanaa riitti, kun se loppui, hiipui grillikin. Enska siirtyi sotilaskerholle ja sinne jäi. Grilli sammui.
Toinen pienyritys oli Merisotakoulun ylipursimiehen kirkkopuiston vieressä nakkikioski; to-su, ties miten kauan kioskiansa auki piti mutta sitkeä yritys sekin.
Olisko ollu Honkasen Esko ja vanhin poika Jussikin… Makkara Makkosen grillikiskan herkut ja nauhalle sai jos oli luottoo… 👍
Kyllähän se Honkasen Esko ja pojat Jussi ja Jari Suomenlinnassa asustelivat; urbaani legenda kertoo, että pojat saivat vain kerran elämässään selkäsaunan kun ”pirtutorpeedon” ajautuessa Kustaanmiekan rantaan, pojat kivittivät joka ikisen pullon rikki ja Esko-isä hermostui.
Työkaverinani nuorena poikana oli Suomenlinnassa asuva ent arm. upseeri ja pirun tarkka omasta arvostaan vaikka oli jo eläkkeellä virastaan kanssani ns hanttihommissa.
Herää kyllä kysymys; mitäs itseisarvoa enää evp-sotilaalla on.
Suomenlinnassa vankien tekemissä restaurointitehtävissä palveli moniakin evp-sotilaita työnjohtajina (pioneerikoulutuksen saaneita), en moisesta käyttäytymisestä koskaan kuullut.
Kun ammattisotilas siirtyy siviiliin/reserviin, tavallinen pulliainen hän lienee.
No, tietenkin on siten, ettei aina ymmärretä sitä, että ikä vääjäämättä siirtää meidät sotilaskelpoisuudesta tavallisiin eläkeläisiin.
En ole vuoden 1988 jälkeen edes yrittänyt olla mikään sotilas/vast.
Esimerkkejä löytyy täältäkin, eikä tarvitse olla edes entinen ammattisotilas.
Tosiasiahan on, että ei minkään maan armeija/vast tarvitse yli viisikymppistä sotilasta saatikka reserviläistä; ye-koulutetut ehkä pl, kuin kenraalikunta, jotka eivät koskaan siirry reserviin, ovat kenraaleita.
Fyysinen ikä poistaa väistämättä sotilaan/reserviläisen siviiliin.
Kyllä niitä reserviläisiä on erittäinkin ahkerina ja toimeliaina sijoitettuina PV:n listoilla aina 60 v asti, eri asia on leikkiä pyssykkäriä vieraan maan vapaaehtoisissa joukoissa…se ei ole isänmaallista, eikä palvele meitä suomalaisia…
Tarkoitin tuolla yli viisikymppisillä lähinnä suoritusportaan eli operatiivisten joukkojen tarvetta. Niin tuosta elämästä Suomenlinnassa, silloinen kalastaja Ensio Mäkinen, joka myi siellä kolera-altaassa silakkaa/kilohailia lähes päivittäin, ihmetteli kerran kun hän oli aina myynyt silakkaa/kilohailia 8:- kiloja ja silakkamarkkinoilla yksi rouva kysyi: Mikäs vika näissä on, ovatko vanhoja?
No, Enskapa muutti kylttinsä, kilohailia Susisaari, Ensio Mäkinen 10:-/kg ja kauppa alkoi käymään.
Niin, olihan siellä Suomenlinnassa ”keräilijäkulttuuriakin”, nimittäin kun rautalaivat lähtivät satamasta, lemppasivat ne nippujenvälipuut mereen heti lähtiessään. Me niitä keräilimme. Rantaan sitten teimme pinoja sahattuina määräpätkiin.
Sikäläinen sanonta; käydäänkös pinolla so pinossa oli tyhjää pullon verran ja sitten ”käytiin pinolla”.
Miljöö Suomenlinnassa 70-luvulla oli sanoisinko ”kulttuurisesti” rikas. Oli venevartiointia ja jotkin vartijat tulivat ehkä hieman polvet notkuen vuorostaan, oli koko saaren yhteisiä illanviettoja, venetalkoita,…jne.
Minä olin aikanaan töissä yrityksessä jonka ylin johto oli eläkkeellä olevia armeijan kapiaisia. Heitä oli kapteenista everstiluutnanttiin ja siltä väliltä ja komento oli aika armeijamainen. Joskus tuntui että ne olivatkin pelkkiä palkkiovirkoja, se aiheutti tietysti aina välillä ristiriitoja talouselämän kanssa. Komento olikin melko armeijan tyylinen, yksi majuri oli niin että häntä jopa piti puhutella vieläkin majuriksi.
En lähde väittämään, etteikö he hoitaneet tehtäviään,heillä tuntui olevan monenlaisia yhteyksiä siviilielämään ja ulkomaalaisiin yrityksiin. Silloin minultakin sen ainoan kerran hakiessani töihin kysyttiin sotilasarvoa. Eipä sitä sen jälkeen olekaan tarvittu.
Kallen kanssa samoilla vesillä kalasteltiin. Minä Vuosaaren edustan matalikoilta kampeloita ja Suvisaaristosta lohiverkoilla lohia ja lahnoja. Ja kalaa tuli. Siihen aikaan 80- luvulla yritettiin löytää kämppää Suomenlinnasta, mutta turha toive siviililtä. Piti asua Hesassa vastarannalla.