Joitain aikoja sitten kirjoittelin alkavan syksyn aamuista ja puuhellasta.
Nyt se syksy alkaa taipua lopuilleen ja aamuisin alkaa olla jo hieman viileää. Meillä kun patterit on säädetty + 18.
Kun siinä 04 aikaan heräilen, köpöttelen keittiöön ja panen hellan tulille; ah, siinä puolen tunnin sisään alkaa huomata, että keittiöstä tulvii miellyttävää lämpöä vanhoihin jäseniin.
Meidän nuoriso (20 + ja vanhemmat 50 +, väittävät meitä fossiileiksi, ehkä oikeassa ovatkin mutta sanoisin, kyllä fossiilinakin ihan kiva on olla.
Ei kaiken pidä syntyä vain napista vääntäen, tai klikkauksella netin näytöllä.
Ihmisellä tulee olla sellaisia pieniä arkipäivän nautintoja; elämyksistä en välitä.
Ihan tähän omaan avaukseeni pitänee lisätä ihan oma kommenttini; kuvannee hyvin nykypäivän elämistä.
Henkilö, jolla ei koskaan ole ollut nälkä, ei arvosta herkullista tavallista ruokaa. Henkilö, jolla ei koskaan ole ollut puutetta mistään, ei osaa arvostaa pieniä asioita. Henkilö, joka on kaiken saanut ns ilmaiseksi, ei osaa arvostaa nykyistä yhteiskunnan tukiverkkoa. Henkilö, joka ei koskaan ole tuntenut aamun viileyttä ei osaa koskaan arvostaa lämpöä. Itse tekemäänsä lämpöä.
Kurjuuden kokeminen havahduttaa kiitollisuuteen ja kuten sanotaan, vaikeuksien kautta voittoon.
Ikävä kyllä, mulle kaikki heti ja nyt mentaliteetti on vallannut alaa ihmisten keskuudessa ja samaan aikaan kyky sietää alakuloa on laskenut.
Kyllä se Mika ihan oikeasti noin on.
Mulle heti ja kaikki nyt; masentavaa.
Monesti olen kirjoittanutkin, armeijan palveluksessa ollessani, kersantin pieni palkka ei oikeuttanut Turussa edes päivähoitoon; liian isot tulot.
Siispä lapsi yksityiselle päivähoitoon.
Äitiysvapaita ei ollut, piti vain tulla toimeen ja tultiinhan sitä, vaikka tiukkaa olikin. Joskus ruokaan ei ollut kuin lenkkimakkaran pätkä, perunoita oli ja muita sörsseleitä.
Sitten oli pakko ruveta tekemään toistakin työtä, että raha olisi riittänyt.
Siten sitä sitten mentiin; yhteiskunnalta ei herunut markkaakaan.
Se oli opettavaista aikaa se.
Minä täällä maalla kaukana maailman menosta ja sen kilpailuyhteiskunnasta taidan olla yksi niistä viimeisistä lähtijöistä. On täällä tietysti vaimo mukana, jos minä kysyn, niin hän vastaa ja jos hän kysyy minä saatan vastata, se riippuu ihan siitä millä tuulella milloinkin ollaan.
Minä varsinkin pidän hiljaisuudesta ja siitä kun ei ihan joka päivä näe muita ihmisiä, ei varsinkaan naapureita. Eivätpä ne ole meille kurkkimassa, on senverran matkaa ja peltoa, sekä metsää välissä. Eikä meille kurki muut, kuin tuo valtion karja jänikset mukaan lukien.
Kallen ja Pentin kaltaista elämää vietin kymmenkunta vuotta Porvoon maalla ennen Tampereelle muuttoa. Vieläkin tuoksuu nenässä aamun puuhella.
Niin, katos Pentti, en minäkään halua aina törmäillä naapureihin. Eräänlainen sosiaalinen erakko minustakin täällä on tullut. Tykkään omasta rauhastani, kylillä jos ja kun käyn; mielelläni toisten kanssa keskustelen.
Täällä kotipihalla parhaita kavereita vaimon lisäksi ovat Moka ja kanaperheeni.
Me taas muutimme pois, että pääsemme helposti taas tapahtumiin, konsertteihin elokuviin jne. kävelyetäisyydellä ja sosiaaliseen elämään laajassa mittakaavassa.
Mutta myös siksi, että tulevaisuudessakin palvelut toimivat oli sitten taksit, terveyspalvelut tms.
Esimerkki: puraisin luumun kiveä ja pala hampaasta lohkesi. Soitin julkiseen ”hammasaikavaraukseen” ja, aika olisi ollut heti siltä istumalta ennen paidan päälle saantia.
En voinut mennä, koska taloyhtiömme pesutuvassa pyöri 2 upouutta konetta täynnä tavaraamme ja kuivaushuone oli varattuna jo klo 7- 11.
Nyt kaikki tarvitsemamme ovat käsillä mm. viljely, grillaaminen tai savustaminen pienessä muodossa.
Mikään omistamien meitä ei sido mihinkään, vaan on vapauttanut kapasiteetin ihan muihin asioihin.
Meillä on mökillä vanha valurautainen venäläinen miilu. Ei tartte montaa pesällistä kun lämmittää koko mökin mukavasti.
Eipä silti, kävin minäkin tänään aamuvarhaisella ihmisten ilmoilla, laboratoriossa. Piti taas tarkastaa ”INR-arvo”, että tietää miten paljon täytyy syödä ”rotanmyrkkyä”. Se se vasta melkoinen riesa on. Oli sentään vielä hoitotasolla 2.9 ja kuukauden seurantavälillä.
Mökillä ollessa on kyllä tuttua tämä lämmitys. Mutta se on varaava takka. Se on vähä niin että iltapäivästä lämmittää niin tietää että ensi yönä ei palele.
En oikein tiedä kuinka paljon lähemmäs taivasta sitä eläessään pääsisi kuin, että aamusella koiruuksien kanssa käy rannalle kävelemään, pysähtyy ja sytyttää piipullisen laadukasta tupakkia ja antaa meren pauhata, tuulen humista.
Vaihtoehtoisesti voi käydä rannalle kalaan yhdessä jonkun muun, joko aiemmin tahi myöhemmin paikalle tulleen / tulevan kanssa, ei siinä välttämättä niin sanoja vaihdeta, mutta sosiaalinen tilanne sekin omalla oudolla tavallaan on.
Hassua kyllä monille aikuisille hiljaisuus on kuin pimeä monille lapsille, pelottava kokemus, kun samaan aikaan se voisi olla mitä kaunein sinfonia.
Kallen viisaita sanoja – ehkäpä kaikki eivät todella tajua niiden sisältöä?
Mutta jokainen aamu on meille kullan arvoinen
ja iän myötä niitä oppii arvostamaan
sillä niitä on joka aamu yhtä vähemmän…