Minulla on vanha, mutta hyvä auto. Vuosimalli on 1994. Se on matala ja hyvin pienen ilmanvastuksen omaava (virtaviivainen) – siten sen polttoaineen kulutus on ymmärrettävästi alhainen. Tuulitunnelissa hiottu viimeisen päälle.
Moottori on pienitilavuuksinen (1,6 litraa) laihaseosmoottori.
Se on valmistettu kestämään, eikä pois heitettäväksi kertakäyttötuotteeksi. Esimerkiksi pakoputkisto äänenvaimentajineen on vieläkin pääosin alkuperäinen. Etupäässä oleva nivelosa alkoi kerran vuotamaan, enkä viitsinyt korjata, vaan vaihdoin uuden. Myös katalysaattori on alkuperäinen. Päästöjen kanssa ei ole mitään huolta.
Toki kuluvia osia on pitänyt vaihtaa – esimerkiksi sytytystulppia 100 000 km välein, kuin myös jakopään ketjua. Molemmat olisivat voineet kestää ainakin 200 000 km, mutta olenpahan vaihtanut – varmuuden välttämiseksi. Puhumattakaan jarrupaloista, jne. Viime kesänä vaihdoin myös uudet jarrulevyt, kun Latviassa ”sotimassa” käydessä alkoi kuulua rahinaa.
Oleellisinta on, että tein autoon heti uutena kunnollisen ruostesuojauksen ja uusin sen niin kuin ruostesuojaaja halusi.
Niin, autoni on jo neljännesvuosisadan ikäinen, mutta täydessä iskussa edelleen. Ei vuoda öljyä, pakokaasumittausten mukaan ei mitään ongelmaa. Eiköhän olisi saastuttavampaa, jos ostaisin uuden auton?
Huom! Hiilidioksidi ei ole myrkky, eikä saaste, vaan kuuluu oleellisena osana luonnon kiertokulkuun.
Jos kyseessä on laihaseosmoottori, niin bensaa säästyy, typen oksideja tulee putkesta.
Vanha auto on jo tehty, sitä ei tarvi enää tehdä kuten uusi on tehtävä. Vanha kuluttaa luonnonvaroja näin ollen vähempi.
Luonto kiittää jos käytämme kerran valmistetun tuotteen loppuun emmekä hylkää ennen aikojaan. Äitini kutoi vanhat vaaterisammekin vielä uusiokäyttöön räsymatoiksi.