Suomen Armeija valloitti Kurun 16.3.1918

Mikä ihmeen Kuru?

Jotta pohjoisesta Virroilta voitiin hyökätä Tampereelle myös Näsijärven länsipuolelta oli tärkeää valloittaa Kuru vihollisen käsistä. Toisaalta tällä suunnalla venäläisten ja punaisten joukkojen komentajalla Stolbovilla oli aikomus hyökätä pohjoiseen, eikä suinkaan luopua Kurusta.

Suomen Armeijan joukot olivat yleisesti ottaen alivoimaisia viholliseen nähden, joten niiden piti tehdä yhteistyötä keskenään. Kuru oli tärkeä tässäkin suhteessa – Hjalmarsonin piti voida tukea itäistä naapuriaan Wetzeriä tämän sotatoimissa Näsijärven itäpuolella. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Wetzerin piti lähettää komppania Hjalmarsonin avuksi Kurun valtaukseen Ruovedeltä.

Luonnos Suomen Armeijan sotaliikkeistä 15.-20.3.1918

[i]

Hjalmarsonin joukot Virroilla

Luutnantti Hallströmin pataljoonassa (Virtain pataljoona) oli neljä komppaniaa ja konekiväärikomppania:

1. komppania, jääkäri Dahlman, 153 miestä;
2. komppania, jääkäri Pollari, 151 miestä;
3. komppania, jääkäri Ahtiainen, 83 miestä (jaettu kahteen joukkueeseen);

Kk. komppania, jääkäri Kauppinen, 43 miestä ja 3 konekivääriä.

Kapteeni Fabritiuksen pataljoonassa oli vain kaksi komppaniaa:

1. komppania, Mitts, 136 miestä;
2. komppania, Smeds, 137 miestä.[ii]

Hallströmin pataljoonan komppanianpäälliköt olivat sotamieskoulutuksen saaneita jääkäreitä – ei edes aliupseereja. Fabritiuksen pataljoonan komppanianpäälliköt olivat Vöyrin koulun siviilejä.

Vöyrin koulun pataljoona (Heiskanen), 6 komppaniaa, 690 miestä ja 6 konekivääriä.

Vaasan komppania (Pelander), 180 miestä, yksi konekivääri.

Ylisen komppania, 200 miestä ja kaksi konekivääriä oli Parkanossa ja hyökkäsi sieltä Kuruun.

Tykistödivisioona (Malmberg) käsitti esikunnan 20 miestä, 1. jääkäripatterin (Lesch) 150 miestä ja 4 tykkiä ja 2. jääkäripatterin (Snellman) 150 miestä ja 4 tykkiä.

Räjäytyskomennuskunnan (Påhlson) 14 miestä.

Kenttälennätinosaston (Larsson), 80 miestä.

Yhteensä 2 303 miestä, 12 konekivääriä ja 8 tykkiä.[iii]

Vihollinen

Noin 2700 miestä, 18 konekivääriä ja 2 tykkiä.[iv] Stolbovilla piti olla tällä suunnalla 3000 miestä hyökkäämässä pohjoiseen, mutta ehkä hänen joukkojensa taisteluissa kärsimiä tappioita ei oltu vielä täydennetty 15.3.1918 mennessä.

Hyökkäysvalmistelut

Esimerkiksi rekiä piti haalia jopa 100 km etäisyydeltä, että saavutetaan edes jonkinlainen liikkuvuus. Oikeita kenttäkeittiöitä ei ollut, niinpä laitettiin rekiin muuripatoja, että voitaisiin valmistaa joukoille ruokaa.

Eteneminen ja alkutaistelut

”Maaliskuun 15 p:n aamulla kokoontui Hjalmarsonin osasto, lähtien suunnitelman mukaisesti etenemään Kurua kohden.

Päätien varrella lähdettiin Vaskivedeltä taipaleelle klo 6,30 ap. Pari kapteeni Petreliuksen johtamaa komppaniaa Vöyrin pataljoonasta muodosti etujoukon. Osaston päällikkö esikuntineen ajoi pitkän, mutta hyvin koossa pysyvän pääkolonnan etupäässä. Tykistö seurasi Vaasan komppanian suojaamana niin hyvin kuin taisi. Syvällä ja mäkisellä tiellä jaksoivat väsyneet hevoset vain hitaasti vetää raskaita tykkejä, eivätkä patteritkaan voineet pysyä koossa.

Ensimmäinen yhteenotto vihollisen kanssa sattui vähän ennen klo 9 ap. hieman Leppämäestä pohjoiseen. Kohdattu vihollinen oli muuan punainen patrulli, jonka kimppuun etujoukko hyökkäsi hetken emmittyään, pakottaen sen perääntymään. Klo 10 ap. saattoi kolonna jatkaa matkaansa. Vauhtia hiljennettiin nyt ja oltiin muutenkin varovaisia, sillä lähestyttiin jo vihollisen etuvartioasemia. Klo 12 seutuvissa joutui etujoukko jälleen taisteluun muutamia kilometrejä Niinimäen tienhaarasta etelään. Tälläkin kertaa oli vastassa vain vihollispartioita, jotka ryhtymättä vakavaan vastarintaan painuivat etelään päin. Kuitenkin otettiin muutamia miehiä vangiksi ja heiltä saatiin arvokkaita tietoja. Saarijärvi kuului olevan vahvasti miehitetty ja Suojärvellekin, Parkanon tien lähelle, kerrottiin suurehkon punaisen joukon olevan sijoitetun.”[v]

Siivousoperaatioita

Hjalmarson lähetti osastoja puhdistamaan Saarijärveä ja Suojärveä vihollisista, mutta nämä olivat pötkineet pakoon etelään päin. Sillä aikaa kolonnan pääosa järjestettiin ja sai levätä. Klo 5 ip. jatkettiin etenemistä.[vi]

Yöpuulle

”Mutta jo tuntia myöhemmin kohtasi Petrelius jälleen vihollisen. Tämä tapahtui Keihäsjärven järvisolan pohjoispuolella olevalla kummulla, missä punaiset olivat muodostaneet verrattain leveän rintaman, ja yritettiin jatkaa etenemistä vihollisen oikealla sivustalla. Pian huomattiin kuitenkin, että oltiin tekemisissä paremmin valmistautuneen ja päättäväisemmän vastustajan kanssa kuin aikaisemmin päivällä. Laukaustenvaihto oli kiihkeä, eikä vihollinen ilman muuta luovuttanut aluettaan.

Kun Heiskanen ei vielä ollut ehtinyt yhtyä osastoon, eikä tykistökään ollut perillä, ja päivä jo läheni loppuaan, päätti Hjalmarson keskeyttää taistelun ja laskea miehensä yöpuulle, voidakseen seuraavana aamuna kootuin voimin saattaa loppuun hyökkäyksen Kuruun.”[vii]

Fabritiuksen pataljoona

Fabritiuksen pataljoona, jossa oli vain kaksi komppaniaa, eteni erillisenä kolonnana kohti Kurua. Pääjoukkoon ei ollut minkäänlaista yhteyttä. Se lähti Jähdyspohjasta määrättynä aikana rekipelissä.

”Kärkenä oli yksi Mittsin komppanian ryhmä. Pääjoukko seurasi kintereillä. Levähdettyään Pourussa ja Vähässä-Liesimäessä, saapui pataljoona klo ½ 6 ip. eräälle torpalle 3-4 km Kurusta pohjoiseen, kohtaamatta sitä ennen vihollista tai havaitsematta mitään taistelun merkkejä pääkolonnan puolelta. Muuan Kurusta tuleva talollinen kertoi, että kirkonkylä oli tulvillaan punaisia ja venäläisiä. Mitään taisteluja ei kuitenkaan ollut sattunut.

Saavuttuaan näin lähelle määräpaikkaa, antoi Fabritius kärkenä ajavan Mittsin komppanian nousta reestä jatkaen sen kanssa etenemistä jalkaisin. Smeds seurasi rekijonon kanssa jälessä. Etenemistä oli tuskin ryhdytty jatkamaan, kun jo suoraan lännestä kuului kiivasta ammuntaa. Petrelius siellä asettui taistelujärjestykseen vihollisen eteentyönnettyjä asemia vastaan. Ammunnasta päätti Fabritius, että Hjalmarson oli kohdannut vihollisen, sen vuoksi hän kiirehti marssia. Pian päästiinkin kosketuksiin punaisten kanssa. Metsässä törmättiin vahvaan punaiseen partioon, joka nopeasti pakoitettiin väistymään. Vihollista ajettiin takaa yhä lisääntyvässä iltahämärässä, ja Fabritius pääsi Järvenpään-Karjulan tielle. Täällä hän joutui käsikähmään venäläisen patrullin kanssa, ja hänet itsensä viskattiin rytäkässä nurin. Taistelun tuoksinassa, melun ja huutojen kajahdellessa, joiden sisällöstä ei kukaan saanut pimeässä selvää, syntyi sekasorto ja lopulta pakokauhu, joka hetkessä levisi kolonnan jälkipäähän. Välittämättä päällystön hillitsemisyrityksistä – kolonnan jälkipäässä oleva komppanianpäällikkö Smeds viskattiin kumoon – kääntyi koko 2. komppania ympäri ja pakeni päätäpahkaa Virroille päin. Mittsin komppania, jolla ei ollut rekiä saatiin kuitenkin pysäytetyksi ja järjestys siinä palautetuksi.

Fabritius ryhtyi nyt kuulustelemaan erästä haavoittunutta venäläistä. Tämän kertomus – Kurussa sanottiin olevan 3,000 miestä ja tykistöä – ei houkutellut silloisten olosuhteiden vallitessa enempiin yötaisteluihin, ja kolonnan päällikkö päätti sen vuoksi antaa jälellä olevan komppaniansa levätä turvallisemmassa paikassa kuin täällä, aivan vihollisen läheisyydessä. Hän vetäytyi takaisin Isoon-Liesimäkeen ja lähetti Smedsin rekikyydillä Hjalmarsonin luo ilmoittamaan tapahtumista.”[viii]

Ahtiaisen komppania

Hjalmarsonin pääkolonnan oikealla puolella eteni Kurua kohti jääkäri Ahtiaisen pieni kaksijoukkueinen komppania. Silläkään ei ollut yhteyttä Hjalmarsoniin. Sen oli tarkoitus päästä Parkanon suunnasta Kurua kohti lähestyvän osaston yhteyteen. Huhut vihollisen voimista pysäyttivät tämän pienen osaston ja se majoittui Riuttakorpeen. Parkanon suunnalta tullut osasto taas oli jäänyt tienhaaraan Aurejärvestä kaakkoon – odottamaan määräyksiä, joita se ei saanut koko päivänä.[ix]

Mahdoton tehtävä

Hjalmarson oli yrittänyt niillä joukoilla täyttää mahdottoman tehtävän ja tietenkin epäonnistunut. Nyt oltiin kuitenkin kohtalaisen hyvissä lähtöasemissa seuraavan päivän hyökkäystä varten.

”Tykistöllä oli ollut suunnattomia vastuksia. Jo edellisenä päivänä väsyksiin ajetut hevoset olivat vain hädin tuskin pystyneet raahaamaan kömpelöille jalaksille asetettuja tykkejä ja raskaita ammuskuormia tämän tien loputtomia mäkiä ylös. Haupitsipatteri oli määräyksen mukaisesti jäänyt Vaskivedelle. Tykkipatterista saapui yksi jaos myöhään illalla aivan uupuneena Latvalaan; loput oli täytynyt jättää Leppämäelle. Tänne oli myöskin kuormasto jäänyt, koska se ei päässyt sivuuttamaan muutaman mäen kupeeseen pysähtyneitä tykkejä.

Miehistöstä, joka koko vapaussodan ajan osoitti omaavansa aivan erinomaisen ruokahalun, oli moni jo syönyt vara-annoksensa, ja kun nyt jäätiin kuormastotta, täytyi usean nälkäisenä majoittua ahtaisiin ja vihollisen putipuhtaiksi ryöstämiin asuntoihin.”[x]

Luonnos Kurun taistelusta

[xi]

Hyökkäys Kurua vastaan 16.3.1918

Kello 7 osasto kokoontui Saarijärven korkeudella. Komppanioille luettiin ylipäällikkö Mannerheimin päiväkäsky. Fabritiukselle annettiin käsky lähteä heti etenemään Kurua kohti. Sen jälkeen pääkolonna lähti liikkeelle.

”Nopean marssin jälkeen saavuttiin niille kunnaille, missä taistelu edellisenä iltana oli keskeytetty. Täällä joutui etujoukko, kaksi Hallströmin komppaniaa, joita pataljoonankomentaja itse johti, Leponiemestä suunnatun konekivääritulen alaisiksi, minkä vuoksi toinen näistä komppanioista – Dahlman – asettui tien oikealle puolelle pidätelläkseen Keihäsjärven pohjoisrannalta käsin vihollista Leponiemessä. Heti sen jälkeen sijoitettiin ainoa perille seurannut tykki mäenrinteeseen 1,000 m sillasta pohjoiseen. Se sai käskyn suunnata tulen Leponiemeen.

Rekijono saatettiin nyt turvallisesti järjestää kukkulan pohjoispuolella, jalkaväki kokoontui ja tilapäinen jaoitus päättyi.[xii]

Taistelusuunnitelma

”Tarkasteltuaan maastoa laati Hjalmarson seuraavan taistelusuunnitelman. Vihollisen vasen sivusta Leponiemen luona samoinkuin sillan eteläpuolella olevat puolustusvoimat sidottaisiin tykkitulella ja Hallstömin pataljoonan pääjoukon valehyökkäyksellä. Kun vihollinen täten saisi itselleen urakan – lännestä käsin piti vielä Ylisen ja Ahtiaisen yhtyä leikkiin – kohdistaisi Heiskasen pataljoona päähyökkäyksen punaisten Karjulan luona olevaa oikeaa sivustaa vastaan. Siihen mennessä toivottiin lisää tykistöä ehtivän paikalle, jotta tarpeellinen tykistövalmistelu voitaisiin suorittaa. Myöskin toivoi Hjalmarson voivansa toimia välittömästi yhdessä Fabritiuksen kanssa.”[xiii]

Tuumasta toimeen

Hallström jätti yhden komppanian osaston reserviksi ja hyökkäsi sillalle päin.

Tykistö oli saanut vahvistukseksi toisen tykin ja tehtäväksi ampua Leponiemi tuleen. Leponiemi syttyi tuleen, mutta vihollisen taitavasti sijoitettuja konekiväärejä ei saatu vaiennettua.

Hallström yritti käyttää maaston suojaa hyväkseen ja päästä eteenpäin, mutta siitä ei tullut mitään.

Kello 11.30 annettiin käsky Heiskasen päähyökkäyksen aloittamisesta. Heiskasen oli Särkijärven kummaltakin puolelta hyökättävä Nygårdin pohjoispuolella olevalle kukkulalle. Tehtävä vaati runsaasti aikaa – maasto oli epäedullinen ja lunta paksulti.

Tykkituli suunnattiin päähyökkäyspisteeseen. Tykkitulen vaikutus jäi vähäiseksi, jos tehosi ollenkaan.

Heiskanen jätti 8. komppaniansa Hjalmarsonin käytettäväksi, asetti 6. komppanian Särkijärven länsirannalle, 4. ja 5. komppania lähetettiin järven kummaltakin puolelta saartamaan vihollisen oikeaa sivustaa, 7. komppania jäi pataljoonan reserviksi.

Taistelu muodostui erittäin kiivaaksi. 6. komppania pääsi vain rantaan saakka, mutta saarrostavat komppaniat pääsivät aluksi eteenpäin. Heti klo 2 jälkeen rupesi kuitenkin huomattavia punaisten voimia kertymään Särkijärven itäpuolelle.[xiv]

Vihollisen vastahyökkäys

”Vahvojen reservien seuraamien ampumalinjojen nähtiin etenevän suurten hakkuualueiden yli pohjoista kohden. Vihollinen ryhtyi vastahyökkäykseen. Hetki oli todella jännittävä. Heiskanen asetti heti reservikomppaniansa tukemaan uhattua vasenta sivustaansa, mutta kun matka tänne oli pitkä ja tilanne näytti vaaralliselta, pyydettiin myöskin osaston päälliköltä lisäväkeä.

Taistelu yhteentörmäävien hyökkäyssivustojen välillä järven länsirannalla muodostui hyvin kiihkeäksi. Vöyrin komppaniat, joita uhkasi pikainen saarto, olivat pakoitetut peräytymään. Päällystön onnistui kuitenkin järjestää uudet asemat, ja kun 7. komppaniakin ehti perille, muuttui taistelu liikkumattomaksi. Heiskasen uudistettua pyyntönsä oli Hjalmarsonkin klo 3 ip. luopunut molemmista reservikomppanioistaan. Varmuuden vuoksi käskettiin Hallströmiä sijoittamaan ne äärimmäisiksi vasemmalle sivustalle. Kun tämä oli tehty, oli tilanne pelastettu.”[xv]

Fabritiuksen kolonna

Fabritiuksen osasto lähti Isosta-Liesimäestä jalkaisin marssimaan Kurua kohti klo ½ 3 ip.

”Edellisen päivän tapahtumat toistuivat. Metsässä, Peltoniemestä koilliseen, tavattiin pieni vartio-osasto, joka lyhyen taistelun jälkeen heitettiin asemistaan. Fabritius haavoittui kuitenkin vaikeasti kumpaankin sääreen juuri päästessään komppaniansa etuosastojen kanssa käsiksi vihollisen eräällä kukkulalla olleeseen asemaan. Hänet kannettiin tiedottomana taistelupaikalta, ja komppanianpäällikkö Mitts otti johdon käsiinsä. Komppania joutui nyt kokonaisuudessaan taistelemaan jotakuinkin tasaväkistä vihollista vastaan, eikä enää päästy eteenpäin. Ensi alussa oli lännestä selvästi kuulunut taistelun melskettä, mutta vähitellen tuli vaimeni ja taukosi lopulta. Parin tunnin kuluttua vihollinen peräytyi, ja komppania pääsi etenemään Peltoniemen suuntaan. Joka paikassa oli vihollinen hellittänyt, lähtien pakosalle ja palava Nygård varmensi peräytymisen. Venäläiset eivät täälläkään olleet unohtaneet tavanmukaisia jäähyväisiään [poltetun maan taktiikka – jpu].”

Ilmeisesti tämä Fabritiuksen eteneminen oli viimeinen pisara pysäyttämään vihollisen vastahyökkäys ja se taas vaikutti ratkaisevasti lopputulokseen.[xvi]

Hjalmarson keskeyttää taistelun

Vihollisen vastahyökkäys ja saarrostusyritys oli torjuttu. Heiskasen pataljoonan vasemman sivustan äärimmäisessä päässä saavutettiin menestystä ja konekiväärituli aiheutti viholliselle suuria tappioita. Muiden kolonnien tilanteesta Hjalmarsonilla ei ollut mitään tietoa. Oli ilmeistä, että tänä iltana hyökkäystä ei saataisi loppuun suoritetuksi. Hjalmarson päätti keskeyttää taistelun ja päästää joukkonsa lepoon mahdollisimman aikaisi, jotta joukot saisivat enemmän lepoa. Sitä suotuisammiksi kävisivät edellytykset hyökkäyksen jatkamiseksi seuraavana päivänä.

”Klo 5 ip. kokosi osaston päällikkö sen vuoksi alaisensa käskynjakoa varten ja määräsi, että taistelu oli keskeytettävä sekä joukot vedettävä takaisin Saarijärvelle ja Niinimäelle. – –

Kummastakin pataljoonasta tuli yhden komppanian klo 5 ap. olla samoissa linjoissa kuin nyt. Majuri Malmbergin oli yöllä toimitettava tykistö asemiin, joista hyökkäystä voitaisiin tukea. Muuten tuli osaston olla marssivalmiina Saarijärvellä klo 7 aamulla.”[xvii]

Parkanon suunta

”Ahtiainen ei ollut 15 p:n kuluessa ehtinyt Parkanon tielle, eikä myöskään päässyt yhteyteen Ylisen kanssa. 16 p:n aamulla eteni hän Parkanon suuntaan kohdaten todellakin Ylisen tienhaarassa, jossa tämän tuli odottaa Hjalmarsonin käskyä. Yhdessä lähtivät nämä komppaniat nyt Kurua kohden. Mutta tietojen puutteessa ne eivät osanneet toimia, eivätkä niinollen ottaneet osaa taisteluun. Ne sijoitettiin Sillanpäähän Suojärven ja Kurun välille. Tästä passiivisuudesta huolimatta näyttelivät nämä komppaniat huomattavaa osaa, kuten tulemme huomaamaan.”[xviii]

Vihollinen pakenee

Vihollinen näki, että vahvoja Suomen Armeijan voimia oli uhkaamassa Kurussa olevia venäläisiä ja punaisia suoraan pohjoisesta jonne tehty vastahyökkäys epäonnistui. Lännestä Parkanon suunnasta oli tulossa vereksiä joukkoja, jotka eivät vielä olleet osallistuneet taisteluun. Idästä uhkasivat Ruoveden suunnasta tulevat joukot.

”Maaliskuun 17 p:ää vasten yöllä jättivät punaiset kuitenkin asemansa Kurussa, peräytyen, osin hajaannustilassa, Muroleen-Toikon suuntaan. Suurinta osaa ei saatu edes sinne pysähtymään, vaan se peräytyi Tampereelle saakka. Täydellinen katastroofi siis.”[xix]

Toveri Stolbov

”Tästä venäläisestä, joka oli sivistynyt upseeri, kerrotaan, että hän hoiti päällikkyyttään tarmokkaasti ja ankarasti ja että hän oli väsymättä touhussa. Kaikesta päättäen oli hän punaisten tunnontarkimpia ja kyvykkäimpiä johtajia tässä sodassa. Tapahtumat osoittavat, että hän oli myös pystyvä sotilas.

Stolbovin Kurun taisteluissa käytettävissä olleiden voimien voidaan jokseenkin suurella varmuudella arvioida nousseen n. 3,000 mieheen.”[xx]

Hjalmarsonin isku tyhjään Kuruun

”Kun Hjalmarson aamulla lähti etenemään, oli vihollinen kaikonnut Kurusta. Hjalmarson oli lähettänyt Åströmin hoitamaan Mittsin komppanian päällikkyyttä, ja tämä joukko tunkeutui ensimmäisenä taistelun esineenä olleeseen kylään, missä vain joku harva punainen partio yritti heikolla tulella vastustaa valkoisten tuloa. Hetkistä myöhemmin – kello oli n. 10 – saapuivat päävoimatkin.”[xxi]

Suomen Vapaussota. Mannerheimin suunnitelmasta löytyy artikkeli täältä.

——

[i] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 152

[ii] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota IV; 1924; sivu 232

[iii] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 122

[iv] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 118

[v] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 160

[vi] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 161

[vii] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 161-162

[viii] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 162-163

[ix] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 163-164

[x] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 164-165

[xi] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 167

[xii] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 165

[xiii] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 166

[xiv] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 166-168

[xv] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 168

[xvi] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 168-169

[xvii] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 169-170

[xviii] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 170

[xix] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 171

[xx] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 172

[xxi] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 171