Suomi saavutti Jatkosodassa suurenmoiset torjuntavoitot – Venäjä ei saanut valloitettua Suomea kovasta yrityksestä huolimatta.
Kun Suomen ainoa mahdollinen auttaja, esimerkiksi viljatoimituksin, Saksa näytti häviävän sodan, niin Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto katsoi parhaaksi tehdä aselepo ja rauhansopimus Venäjän kanssa. Rauha oli kova, piti luovuttaa Venäjälle alueita, joita se ei ollut kyennyt sotilaallisesti valloittamaan – ja vielä maksaa sodan aloittaneelle ja sotaan syylliselle Venäjälle epäoikeudenmukaisesti sotakorvauksia.
Kommunistit valtaan
Jatkosota Venäjää vastaan oli käytännössä loppunut vuoden 1944 syyskuussa. Suomessa olivat vallassa laillisesti valitut Eduskunta, Tasavallan Presidentti ja Hallitus.
Kaikki hyvin? Pitkä ja raskas sota oli takana, rakennetaan yhdessä Suomi kovalla työllä entistä ehommaksi?
Niin olisikin teoriassa voitu tehdä. Kommunistit eivät kuitenkaan halunneet entistä ehompaa Suomea, vaan kommunistisen Suomen, joka olisi osa Venäjää (silloiselta nimeltään Neuvostoliitto).
Kommunistien kannatus oli Suomessa hyvin alhainen. Tavallisissa demokraattisissa vaaleissa kommunisteilla ei ollut vähäisintäkään mahdollisuutta päästä valtaan Suomessa. Mikä neuvoksi?
Kommunistit (oikeammin osa demareista) olivat Suomen ja Venäjän välillä käydyn Vapaussodan yhteydessä jo kokeilleet päästä valtaan aseellisen kapinan avulla vuonna 1918. Se oli epäonnistunut, vaikka Venäjä aseisti kapinalliset ja Venäjän joukot auttoivat kapinallisia. Vuoden 1944 syksyllä aseellinen kommunistien kapina Suomen laillista hallitusta vastaan oli tuomittu epäonnistumaan – piti keksiä jotakin muuta.
Punainen Valpo
Suomessa oli vahva Valtiollinen poliisi, joka toimi Suomen itsenäisyyden ja hallitusmuodon säilymisen puolesta. Se piti saada kokonaan kommunistien käsiin, jotta se ei toimisi vallankaappausta haluavia kommunisteja vastaan vaan kommunistien puolesta Suomea vastaan. Toki paljon muutakin, mutta ensin Valposta piti tehdä punainen Valpo.
Sisäministeri
Jotta Valposta voitaisiin tehdä punainen Valpo, niin kommunistien piti saada oma miehensä mm. sisäministeriksi. Tämä onnistui vuoden 1945 eduskuntavaalien jälkeen kun sisäministeriksi nimitettiin Yrjö Leino.
”Äärivasemmiston ministerien tärkeimpänä työnä oli yhteiskunnan rakenteiden puhdistaminen siihenastisista päättäjistä ja toimijoista. Tehokkaimmin tähän tehtävään kävi käsiksi huhtikuussa 1945 sisäministeriksi nimitetty Yrjö Leino, joka erittäin lyhyessä ajassa miehitti kommunistien siihen saakka Ohranaksi kutsuman Valtiollisen poliisin omilla aatetovereillaan. Lähes samalla tavoin tapahtui Liikkuvassa poliisissa. Tämä oli mahdollista siksi, että näiden organisaatioiden työntekijät eivät olleet virkasuhteessa valtioon vaan toimenhaltijoita, joita ei koskenut virkamiehen erottamattomuus. Painostamalla ja estottomasti erottamalla lähes kaikki näiden organisaatioiden vanhat työntekijät saatiin jättämään paikkansa «demokraattisten ainesten« täytettäväksi. Näin tapahtui siitä huolimatta, ettei useimmilla nimitetyillä uusilla kasvoilla suinkaan ollut enempää muodollista kuin asiallistakaan pätevyyttä tehtäviin, joita he ryhtyivät hoitamaan.”[i]
Urho Kekkonen
”Hän [sisäministeri Leino – jpu] toi valtioneuvostoon 19.5. yhdessä vaimonsa Hertan kanssa ideoimansa nimityspaketin. Hän esitti puolueneuvoston kannan mukaisesti kansanedustaja Aimo Aaltosen nimittämistä Valpon ylimääräiseksi apulaispäälliköksi ja toista maanpetoksesta tuomittua kommunistia, toimittaja Veikko Sippolaa avainpaikalle valvontatoimiston vt. apulaisosastopäälliköksi (asiallisesti toimistopäälliköksi). Ainoastaan kauppa- ja teollisuusministeri Åke Gartz esitti valtioneuvoston istunnossa epäilyksiä kahden kommunistin nimittämisestä Valpon avainpaikoille. Vasemmistoministerit kannattivat Leinon esitystä, ja erityisesti kommunisteja järjestelmällisesti myötäillyt [oikeusministeri – jpu] Kekkonen oli sitä mieltä, että kaksi kommunistia sopii hyvin Valpon palvelukseen etenkin, kun sotarikollisasiaa ei ollut Kekkosen mielestä hoidettu valtakunnan edun vaatimalla tavalla.”[ii]
”Aaltosen ja tovereiden nimityksillä sotarikosasian hoitamista vauhdittaa halunnut oikeusministeri Kekkonen oli aiemminkin puuttunut sotarikollisten tuomitsemiseen. Hän oli valvontakomissiota tyydyttääkseen jo tammikuussa lähettänyt oikeusministerinä oikeusistuimille kiertokirjeen vaatien langetettuja kovempien tuomioiden antamista sotarikosasioissa. Kysymyksessä oli tietenkin melko räikeä puuttuminen oikeusistuinten riippumattomuuteen, jollaista olisi normaalioloissa käsitelty virka-aseman väärinkäyttönä.”[iii]
Pykälät ovat rikkomista varten
”Leino muutti asetusta jo toukokuussa 1945. Luotettavuutta ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa puolesta poliisitoimeen sopivuutta ei enää vaadittu. Eri tehtäviin edellytetyt tutkinnot tosin lueteltiin edelleen, mutta kaikki vaatimukset vesitettiin yhdellä lauseella: «Edellä mainitusta huolimatta voi kuitenkin valtioneuvosto nimittää valtiollisen poliisin toimeen henkilön, joka ei täytä tässä pykälässä säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.«
Vesityksestä huolimatta asetukseen jäi Leinon kannalta olennainen puute. Leino oli nimittäin alun perin esittänyt, että sisäministeriöllä olisi oikeus nimittää kelpoisuusvaatimukset täyttämättömiä toimenhaltijoita Valpoon, mutta asetuksen vahvistanut Mannerheim oli muuttanut sisäministeriön tilalle valtioneuvoston. Tästä ongelmasta päästiin yksinkertaisesti siten, että Valpon sisällä tehtiin nimityksiä asetuksen määräyksistä välittämättä. Niinpä vuosina 1945-1948 Valpossa tehtiin 12 väärin perustein tapahtunutta päällikkönimitystä, 32 kuulustelijaa ja esittelijää nimitettiin väärin perustein ja kahdeksan ylietsivääkin sai nimityksensä vastoin asetuksen määräyksiä. Niinpä Valpon päällikkötason henkilöstöstä epäpäteviä oli vuoden 1947 lopussa 85 prosenttia, esittelijöistä ja kuulustelijoista 83,8 prosenttia sekä ylietsivistä 67 prosenttia.”[iv]
Rikostuomio oli meriitti Valpoon
Leinon ministerikaudella Valpon palvelukseen otettiin:
- 37 poliittisista rikoksista vankilaan tuomittua;
- 17 sotilasrikoksista rangaistukseen tuomittua;
- 22 ei poliittisista rikoksista, kuten kavalluksesta, petoksesta, yms. tuomittua.
Esimerkiksi ylimääräiseksi etsiväksi 23.12.1945 määrätyllä Ahti Pellervo Takatalolla oli upea ansioluettelo: tuomittu maanpetoksesta, yllytyksestä törkeään varkauteen, kahdesta yllytyksestä törkeään varkauteen, varkaudesta, erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehdystä varkaudesta, kahdeksasta törkeästä varkaudesta, yksinteon tehdystä murhayrityksestä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, ampuma-aseen ja ampumatarvikkeiden luvattomasta hallussapidosta ja valtiopetoksen valmistelusta elinkautiseksi kuritushuoneeseen sekä menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaaksi.[v]
Leinon kosto – Valpon entinen päällikkö
Valtiollisen poliisin päällikkönä Jatkosodan aikana 1941stä kevättalveen 1944 toiminut Arne Anthoni oli toimikautenaan pistänyt Suomelle vaarallisia kommunisteja turvasäilöön – kuten oli Suomen etu.
Kun kommunisti Leino pääsi sisäministeriksi, niin hän kosti heti Anthonille sen, että tämä oli hoitanut tunnollisesti tehtävänsä sodan aikana.
”Ensimmäinen Yrjö Leinon ministerikaudella turvasäilöön määrätty oli Valtiollisen poliisin sodanaikainen päällikkö varatuomari Arno Anthoni. Hänet suljettiin vankilaan 4.5.1945. Leino siis kosti heti, kun hänelle tarjoutui siihen mahdollisuus.”[vi]
”Kun mitään aihetta Anthonia vastaan esitetylle syytteelle ei löydetty, Brusiin esitti lokakuun lopussa tämän vapauttamista turvasäilöstä. Hänet oli määrä valtioneuvoston päätöksellä vapauttaa 24.1.1946.”[vii]
”Brusiinin vapauttamisesitys ja rouva Anthonin kantelu eivät johtaneetkaan tulokseen, vaan asia sai omituisen käänteen. Valtioneuvosto päätti ilmoittaa Anthonin vapauttamisesta oikeusministeriölle, ja oikeusministeri Kekkonen määräsi samana päivänä, kun Anthoni olisi vapautunut, että tämä oli edelleen pidettävä Helsingin keskusvankilassa. Kekkosen määräystä ei perusteltu juridisesti eikä muutenkaan, eikä oikeusministerillä ollut mitään kunnollista perustetta Anthonin jatkuvalle vapaudenriistolle.”[viii]
”Anthonin turvasäilössä pitämiseen kiinnitettiin huomiota eduskunnassakin. Edustaja Arvo Salminen totesi eduskunnassa joulukuussa 1945, ettei Anthoni ollut uudistetuista pyynnöistä huolimatta saanut terveydentilansa vaatimaa lääkärinhoitoa, kun sisäministeri Leino ei ollut siihen suostunut.”[ix]
Lopulta hovioikeus hylkäsi Arne Anthonia vastaan esitetyt syytteet. Jo oikeuskäsittelyn aikana hovioikeus laski pidätetyn Anthonin vapaaksi marraskuussa 1947. Leino ja Kekkonen olivat saaneet kiusattua syytöntä Anthonia noin kaksi ja puoli vuotta vankilassa ilman vangeille laissa määrättyjä oikeuksia. Valtio joutui maksamaan Anthonille korvauksia aiheettomasta pidätettynä olemisesta ja terveytensä turvasäilössä menettämisestä.[x]
Puolustusvoimien puhdistus
Puolustusvoimat olivat luonnollisesti lojaalit Suomen hallitusmuodolle ja valmiit pistämään tarvittaessa kommunistit matalaksi, jos ne yrittäisivät taas aseellista kapinaa. Siksi puolustusvoimat piti puhdistaa ”fasisteista” ja saada ”demokraatteja” (kommunisteja) tilalle. Helpommin sanottu kuin tehty. Ei kommunisteilla ollut tarjota päteviä upseereita virassa olevien tilalle. Osa kommunisteista oli toki saanut Venäjällä punaupseerikoulutuksen, mutta se ei oikein käynyt meriitiksi Suomen puolustusvoimien virkoihin.
Asekätkentä
Kun sissisotaan varautuminen aseiden hajavarastoinnin muodossa tuli julki, niin se oli kuin Taivaan lahja kommunisteille ja Kekkoselle. Nyt oli olemassa tekosyy laittomiin turvasäilöön pistämisiin määräämättömäksi ajaksi. Olipa kenraali tai sotamies, syyllinen tai syytön, sinne vaan tiilenpäitä lukemaan. Asekätkijät eivät syyllistyneet mihinkään voimassa olevan lain rikkomiseen, vaan vain valmistautuivat puolustamaan tarvittaessa Suomea. Niinpä säädettiin länsimaisen oikeusjärjestyksen vastainen takautuva laki heidän tuomitsemisekseen.
Kekkonen taas
”Oikeusministeri Kekkonen piti 5.10.1945 radiopuheen, jossa hän tuomitsi jyrkästi asekätkennän vaarallisena seikkailuna ja piti sitä kokonaisuudessaan suurimpana onnettomuutena koko maalle. Samalla Kekkonen lupasi asekätkennän johtajille ankaria rangaistuksia, vaikka tuomiovallan tai edes lainsäädäntövallan ei pitänyt tuolloinkaan kuulua oikeusministerille. Kekkonen myös kehotti kaikkia suomalaisia auttamaan viranomaisia asekätkentäjutun tutkinnassa. Ilmiantoja siis kaivattiin. Oikeusministerin radiopuheet olivat tarpeen hänen uuden sodanjälkeisen poliittisen orientaationsa uskottavuuden varmistamiseksi. Kenraali Airo, jonka Kekkonen pyrki radiossa todistamaan asekätkentään syylliseksi, tiedusteli kuulustelijoiltaan mitä tekemistä Kekkosella oli asekätköjutun kanssa.”[xi]
”Kun kuulusteluja pidettiin kovin harvakseltaan, ilmiselvänä tarkoituksena oli pidentää eräiden pidätettyjen ja turvasäilöläisten eristämistä niin pitkälle kuin mahdollista, jotta asekätkentälaki saataisiin voimaan. Esimerkiksi kenraali Airo oli pidätyksensä jälkeen kahdeksan kuukautta milloin Valpon vankilassa, milloin Helsingin keskusvankilassa niin, ettei häntä kuulusteltu kertaakaan. – – pidätys ei jatkunut sen vuoksi, että siihen olisi todettu olevan syytä, vaan päinvastoin juuri sen vuoksi, että mitään syytä ei todettu.”[xii]
”- – selvitettiin sitä, paljonko henkilöitä oli sodan jälkeen ollut aiheettomasti pidätettynä ja turvasäilössä. Kävi ilmi, että pelkästään asekätkentäjutun takia vapautensa menettäneitä oli lähes puolitoista tuhatta. – – Muun poliittisen syyn kuin asekätkennän takia oli ilman vastaavia rangaistuspäätöksiä vapautensa menettänyt suunnilleen yhtä moni kuin asekätkennän takiakin.”[xiii]
Kommunistit suomea puhuvia venäläisiä
”Paasikiven heti välirauhansopimuksen jälkeen kommunisteja kohtaan osoittama hyväuskoisuus alkoi olla tiessään viimeistään kevääseen 1947 mennessä. Tästä kertoo mm. hänen purkauksensa pääministeri Pekkalalle [kommunisti – jpu] huhtikuussa: «Mutta yleinen mielipide on, että kommunistit ovat saaneet liian suuren vallan. He tahtovat määrätä kaikista asioista ja hallita maata. Sitä yleisesti pelätään, koska epäillään, että kommunistit eivät ole isänmaallisia, vaan ajavat venäläisten asioita eikä Suomen. – – «
Pekkalankin oli myönnettävä ilmiselvät tosiasiat. – – Edellisen vuosikymmenen puoluekoulutuksen vaikutukset tuntuivat niin selvästi, ja Paasikiven olikin toivottava, että kommunistit tulisivat suomalaisiksi patriooteiksi eivätkä olisi suomea puhuvia venäläisiä.”[xiv]
Kekkonen kiero mies
Kommunistit hävisivät vuoden 1948 eduskuntavaalit – kansa sai tarpeekseen kommunistien vehkeilyistä ja laittomuuksista. Tasavallan Presidentti Paasikivikin oli jo saanut tarpeekseen kommunisteista. Niinpä Paasikivi nimitti SDPn K.-A. Fagerholmin vähemmistöhallituksen.
”Varsin pian hallituksen nimittämisen jälkeen eräät maalaisliiton poliitikot – Kekkonen, «kiero mies«, kuten Paasikivi totesi, luonnollisesti heidän mukanaan – Hella Wuolijoki ja Neuvostoliiton lähetystön edustajat pitivät palavereja «lausuen epäystävällisiä sanoja hallituksesta« ja keskustellen siitä, miten hallitus voitaisiin panna eduskunnassa koetukselle ja laajentaa sen pohjaa. Paasikivi oli varma, että [kommunisti – jpu] Wuolijoki oli järjestänyt tilaisuuden yhdessä venäläisten kanssa hallituksen kaatamiseksi. Ystävät alkoivat lopullisesti seuloutua vihollisista. Siinä kun Kremlissä suhtauduttiin kielteisesti sosiaalidemokraatti Fagerholmiin, siellä luonnehdittiin Kekkosta viisaaksi, ovelaksi ja järkeväksi poliitikoksi.”[xv]
Kekkosen kotiryssät
”Urho Kekkonen oli syksystä 1944 lähtien tehnyt hartiavoimin töitä Neuvostoliiton ja samalla suomalaisten kommunistien luottamukseen saavuttaakseen. Kuten mm. Lasse Lehtinen on tutkimuksessaan osoittanut, hän oli ensimmäisiä porvarillisiin puolueisiin lukeutuneita poliitikkoja, joihin valvontakomissio syksyllä 1944 oli ottanut yhteyttä. Hän alkoi heti hyödyntää sittemmin yleistynyttä kotiryssä-käytäntöä saavuttaen hämmästyttävän nopeasti komission tiedustelumiesten luottamuksen. – –
Huolimatta määrätietoisesta nöyristelystä kesti pitkään ennen kuin Kekkonen saavutti haluamansa luottamuksen. – – Samoihin aikoihin Hella Wuolijoki oli ehdottanut Kekkosta pääministeriksi sillä perusteella, että Kekkonen tottelee kommunisteja ja venäläisiä.”[xvi]
Kommunistien julkinen tavoite
”Hallituksen ulkopuolelle jäämisen katastrofitunnelmissa SKP vietti 30-vuotisjuhlaansa elokuun lopussa. Juhlapuheen piti Ville Pessi, jonka julkaistusta puheesta Paasikivi poimi maininnan siitä, miten uudet kansandemokratiat kuten Puola ja Tshekkoslovakia olivat osoittaneet kommunismi voitavan panna toimeen muullakin tavoin kuin «klassillisella« vallankumouksella, jota bolshevikkien Venäjällä käytettiin. Tämä oli Pessin mukaan myös Suomen kommunistien päämäärä.”[xvii]
Kekkonen ja Stalin
”Pääministeri Urho Kekkonen piti kansalle radiopuheen Stalinin kuoleman johdosta. Puheessaan Suomen pääministeri luonnehti edesmennyttä Stalinia nerokkaaksi ja menestykselliseksi johtajaksi, joka laajakatseisena persoonana oli arvostanut niin suuria kuin pieniäkin kansoja, sekä väitti, että «generalissimus Stalinilla oli erityistä henkilökohtaista kiintymystä ja ystävyyttä Suomeen«. Asemaansa Kremlissä varjelemaan pyrkinyt Kekkonen vakuutti – epäilemättä vastoin parempaa tietoaan – myös suomalaisten tuntevan vilpitöntä surua Stalinin poismenon johdosta.”[xviii]
——
[i] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 81
[ii] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 83
[iii] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 83
[iv] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivut 92-93
[v] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 93
[vi] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 168
[vii] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 171
[viii] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 171
[ix] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 172
[x] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivut 172-173
[xi] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 133
[xii] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 185
[xiii] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 188
[xiv] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 305
[xv] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 344
[xvi] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 376
[xvii] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivut 344-345
[xviii] Mikko Uola – Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953; 2013; sivu 400
Suomalaisten pitäisi toimia Suomen hyväksi, eikä Suomen vihollisen Venäjän hyväksi.
Aina kun joku länsimainen tai länsimielinen johtaja tuli vierailulle Suomeen, niin Kekkonen oli jollain tekosyyllä poissa, esim kalassa tai hiihtämässä. Pääministeri joutui hoitamaan protokollan.
Kaikki oli ennen paremmin.
Hyvin toimi Kekkonen Suomen hyväksi. Maastamme kehittyi hyvinvointivaltio eikä kommunistinen maa. Siinä on suuri ansio Kekkoselle. Myös Paasikivelle. Maamme on vapaa demokratia. Ja kuulemma maailman onnellisin maa. Anthoni puolestaan toimitti juutalaisia natsien käsiin.
Nimenomaan Kekkonen suometti Suomen ryssien perseennuolijaksi. Sotahistoriakin vääristeltiin ja valehdeltiin Kekkosen takia. Totuuden kertovat kirjat pistettiin kirjastoissa lukittuihin kaappeihin.
”Nimenomaan Kekkonen suometti Suomen ryssien perseennuolijaksi. Sotahistoriakin vääristeltiin ja valehdeltiin Kekkosen takia. Totuuden kertovat kirjat pistettiin kirjastoissa lukittuihin kaappeihin.”
—————————–
Diplomatia on joskus ihmeellistä. Ulkoministeri Soini kehuskeli pari vuotta sitten, etä suomalaiset ja turkkilaiset jakavat samat demokraattiset arvot. Ja eiköhän Suomen diplomaatit ole joutuneet sietämään Bush tyhmemmänkin seikkailuja arabien mailla
Niinköhän. Enpä usko. Kekkonen oli hyvä mies joskin olisi saanut luopua vallasta aikaisemmin. Hänen seuraajansa Koivisto puhui sujuvasti venäjää ja tutki Venäjän historiaa ja oli hyvissä väleissä Neuvostoliiton kanssa. Kekkonen ja Koivisto maamme rakentajat sellaiseksi kuin se nyt on. Kommunisteja ei täällä hillu.
Kekkonen oli ehkä opportunisti, joka haisteli tuulta ja vaihtoi aika oikeistolaisesta suuntautumisesta YYA-liturgiaan ja sementoi asemansa ”ainoana hyvien Neuvostoliiton suhteiden takuumiehenä”. Melkein kaikki puolueet pyysivät häntä jatkamaan poikkeuslailla vuonna 1973. Ainoita vastavoimia olivat SMP;n Veikko Vennamo ja Kristillisen liiton Raino Westerholm, ainakin presidentin vaaleissa. Muistamme ne äänten laskennat.
Valpon päällikkö Arno Anthoni tosiaan toimi aktiivisesti juutalaisipakolaisten luovuttamiseksi Saksaan, kahdeksan ehdittiin luovuttaakin ja vain yksi selvisi hengissä Auschwitzista, Joten on aika ihmeellistä, jos häntä ei sodan jälkeen laitettu vastuuseen siitä-
Norppa, Kekkosella oli muitakin vastustajia, esimerkiksi kokoomuslainen Tuure Junnila alusta loppuun. Aluksi käytännöllisesti katsoen kaikki kokoomuslaiset olivat Kekkosta vastaan.
Maalaisliitossa, eli kepuleissa, Kekkosella oli sekä kannattajia, että vastustajia. Kekkosella oli nimenomaan Venäjän ja kommunistien kannatus.
Kyllä Kokoomuskin oli Kekkosen taskussa lopulta , vaikka siellä pari vastaan laittajaa olikin, Kokoomus olisi halunnut hallitukseen ja siksi Ilkka Suomisen johdolla lanseerasi ”Keskusta-Kokoomus” -teemaa. Uusi Suomikin kehui ”Leniniläisen kansallisuuspolitiikan onnistuneisuutta” ja 1974 Kokoomus tietääkseni oli pyytämässä Kekkosta suostumaan jatkamaan ilman vaaleja. Kekkonen nöyryytti Kokoomusta ja Kokoomus oli kiltisti häntä koipien välissä koettaen miellyttää Urkkia josko tämä sittenkin päästäisi Kokoomuksen hallitukseen. Jälkeenpäin kukaan ei tietenkään ollut suomettunut.
SMP:n Vennamo oli aina Kekkosta vastaan, koska oli jo Maalaisliitossa riitautunut. Presidentin vaaleissa ei montaa ehdokasta ollut, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Vennamo, Westerholm…
Olet oikeassa Norppa – Kokoomuskin suomettui lopulta. Ei tosin enemmistö kokoomuslaisista, mutta ne jotka halusivat päästä ministereiksi, tms.
Kokoomusta ei päästetty hallitukseen ”yleisistä syistä” – eivät halunneet nuolla ryssän persettä.
Uusi Suomi oli vielä Pentti Poukan päätoimittajana ollessa isänmaallinen lehti, sitten sekin suomettui. Poukan Uusi Suomi julkaisi vielä minunkin kirjoituksiani.
Mitähän haittaa Suomelle on ollut siitä, että Kekkonen ja knit on ollut hyvissä väleissä ison itänaapurin kanssa. Väitän, ettei mitään, päinvastoin silloin oli töitä mm. yhteisiä projekteja. Olen ollut rakentamassa Kekkosen diplomatian myötä itärajan taakse rakennettua Kostamusta kuten hyvin moni suomalainen siihen aikaan.
Kekkonen oli tuuliviiri.
Vuonna 1918 Kekkonen teloitti punakapinoitsijoita. Niin ehkä pitikin tehdä, olivathan ne maanpettureita kun sotivat Venäjän puolella Suomea vastaan.
Vielä Talvisodan hujakoillakin Kekkonen ainakin näytti toimivan Suomen, eikä Venäjän hyväksi.
Jatkosodan aikana Kekkonen kirjoitteli vielä suomenmielisiä kirjoituksia nimimerkillä.
Kun Kekkonen arvasi, että kommunistinen Venäjä tulee olemaan kommunistien kanssa kukkulan kuningas, niin Kekkonen rupesi ryssien ja kommunistien yhteistyömieheksi Suomea vastaan.
Aivan törkeää oli Kekkosen toiminta mm. presidentti Rytiä ja muita syyttömänä sotasyylliseksi syytettyjä kohtaan. Suomen puolesta kaikkensa antaneet tuomittiin rikoksista, joita he eivät tehneet. Sama koskee ns. asekätkijöitä, jotka tekivät parhaansa Suomen hyväksi jo ennen asekätkentää ja usein palkittiin Mannerheimristeillä teoistaan – myös asekätkentä oli nimenomaan toimintaa Suomen puolesta.
Voisi aivan hyvin todeta, että asekätkentä pelasti Suomen Venäjän miehitykseltä Jatkosodan jälkeen:
http://www.jput.fi/Kylma_sota.htm
Ilmankos Kekkonen oli aivan raivoissaan asekätkijöille – ei tullut kommunisti-Suomea ryssän orjaksi.
Suosittelen lämpimästi lukemaan huolella koko artikkelini. Se perustuu valtiotieteen tohtorin, historian dosentin Mikko Uolan perusteelliseen tutkimukseen. Tutkimuksessa on 901 lähdeviitettä.
”Opponentit” pankaa paremmaksi.
Sellaista se politiikka oli siihen aikaan. Kekkosen toiminta kansalaissodan aikana on varsin arveluttavaa..myöhemmin Kekkonen hyvillä suhteilla naapurimaan johtajien kanssa sai paljon hyvää aikaan. Sitä tuskin kukaan savolainenkaan voi kiistää. Kekkosen aika Suomen hyvinvoinnin nousun ja kaupankäynnin kannalta oli hyvää aikaa. Muistan varsin hyvin itse esim. 70-luvulla oli työpaikkoja tarjolla enemmän kuin tekijöitä. Ja siitähän ammattimies hyötyi..Kekkonen hoiti Suomen asioita aikaan kuuluvalla tavalla. Toki näitä jossittelijoita vielä muutama on elossa..
Kekkonen ”hitsasi” Suomen imperialistisen roistovaltion Venäjän kylkeen niin perusteellisesti, että kun se neukkula viimein romahti noin vuonna 1991, niin Suomi meinasi romahtaa siinä samalla.
Oli lähestulkoon ihme, että Suomi selvisi siitä 1990-luvun lamasta edes jotensakin elossa. Suuri joukko suomalaisia kuitenkin menetti omaisuutensa ja osa joutui tekemään itsemurhankin. Loppujen lopuksi Kekkosen takia.
Nykypoliitikkojen pitäisi ottaa oppia niistä katastrofeista. Suomi ei saa olla millään lailla riippuvainen imperialistisesta roistovaltiosta Venäjästä.
Suurin syy 90-luvun romahtamiseen oli leväperäiset rahamarkkinat, jotka sokeutti osan yrittäjistä otttamaan ”halpaa” velkaa. Venäjän kaupalla ei liene suurtakaan osaa niihin tapahtumiin. Nyt Venäjän kaupalla on merkitystä.On varsin ajattelematonta/sekopäistä ajatella ettei Suomella olisi kauppaa itänaapurin kanssa.
Jos halutaan peilata näitä tapahtumia nykyaikaan, niin huomataan helposti, että:
– silloiset kommunistit ovat vaihtaneet pääsääntöisesti nimikkeekseen vasemmistoliitto (eivät silti yhtään parempia);
– osa silloisista stalinistikommunisteista ovat nykyisin vihreitä (eivät silti yhtään parempia);
– meiltä löytyy edelleen laumoittain porukkaa, jotka toimivat imperialistisen roistovaltion Venäjän hyväksi ja demokraattista Suomea vastaan.
Silloiset..mitä tekemistä niillä on nykyisille henkilöille. Silloiset taitaa olla jo ”eläkkeellä”. Keitä tarkoitat, kun väität ”laumoittain” suomalaisia toimivan Venäjän hyväksi. Ja mitä tarkoittaa Venäjän hyväksi toimiminen ??
Suosittelen katsomaan peiliin.
Ryssän perseen nuolijoista ei ole edelleenkään puutetta.
Mitä vähemmän Suomi riippuu Venäjästä sitä parempi. Mitä paremmat ovat Suomen puolustuskyky ja puolustusvalmius, sitä parempi.
Nykyhallituksen aikana on saatu edes pikkuisen parannettua Suomen Maavoimien puolustusvalmiutta, joka oli Halosen kausien jälkeen täysin olematon. Silloin varuskunnat olivat pelkästään koulutuskeskuksia, ilman puolustusvalmiustehtävää.
Nytkin Suomen Maavoimien puolustusvalmius yllätyshyökkäyksen tapauksessa on käytännössä olematon ainakin viikonloppuisin, juhlapyhinä ja ikäluokan vaihtuessa. Tietysti ryssä tietää sen ja hyökkää juuri silloin Suomen kimppuun yrittäen jälleen valloittaa koko Suomen orjuuteensa.
Edullisin keino parantaa Maavoimien puolustusvalmiutta on perustaa Suomeen uudelleen Suojeluskunnat Puolustusvoimain komentajan alaiseksi puolustushaaraksi. Suojeluskuntalaisille henkilökohtaiset aseet patruunoineen koteihinsa hyviin asekaappeihin ja raskaat aseet läheisten suojeluskuntatalojen asevarastoihin. Sitten eivät ryssät voi noin vain tehdä yllätyshyökkäystä Suomen kimppuun ilman nopeita ja tehokkaita vastatoimia. Nyt Suomi on valitettavasti kuin mies housut kintuissa paskalla, eikä ase ei ole mukana.
Satu Hassi taisi olla aikoinaan taistolainen kommunisti, nykyään edustaa vihreitä.
Vihreiden juttu oli alkuaan todella hyvä, ei suoraa kontaktia kommunismiin.
Paloheimokin lähti pois sanoilla: ” Minä en ole muuttunut mutta puolue on”.
Nyt Vihreät ovat ehkä vasemmalla kuin Vasemmistoliitto.
”Vihreiden juttu oli alkuaan todella hyvä, ei suoraa kontaktia kommunismiin.”
Suora kontakti oli. Vihreä liike sai alkunsa _kommunistisessa_ DDR:ssä, tavoitteena länsimaisen kapitalistisen järjestelmän tuhoaminen. ns, ”pehmein keinoin”.
Muidenkin vihreiden kuin Satu Hassin ja Touko Aaallon jäljet johtavat kommunisteihin.
Tapio: ”Nyt Vihreät ovat ehkä vasemmalla kuin Vasemmistoliitto.”
Vihreät ovat selvästi vasemmistopuolue, ei paljon erehdy jos niitä kutsuu kommunisteiksi.
Kekkonen käänsi takkiaan kuten nykypolitikkommekin.
Niilo, minusta kyseessä ei ollut takinkääntö, vaan vihollisen palvelukseen meneminen.
Takinkäännöksi voi katsoa esimerkiksi, että ensin kannattaa tuulivoimaa ja huomattuaan sen haitalliseksi rupeaa vastustamaan tuulivoiman lisärakentamista.
Lamaan vaikuttaneita syitä olivat muun muassa:
1980-luvun talouspolitiikka, johon kuului muun muassa rahamarkkinoiden liian nopea vapauttaminen sekä vahvan markan politiikkaan liittynyt kireä rahapolitiikka.
Neuvostoliiton romahdus. Neuvostoliiton-kauppa oli ollut 15–20 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta.
Teollisuuden hintakilpailukyvyn heikkeneminen muun muassa vahvan markan politiikan takia.
Kireästä rahapolitiikasta seurannut korkotason nousu kotimaassa ja Saksan yhdistymisestä seurannut korkotason nousu Euroopassa. Etenkin ulkomaille velkaantuneet toimijat kärsivät vahvan markan politiikkaa seuranneesta pakkodevalvaatiosta, joka nosti rajusti valuuttalainojen arvoa Suomen markoissa
Niin, Kekkosen vaikutuksesta Suomi tuli aivan liian riippuvaiseksi Venäjästä.
Venäjälle vietiin tavaraa, joka ei kelvannut muualle kun Venäjälle ei enää mennyt.
Mitä vähemmän kaupankäyntiä Venäjän kanssa sitä parempi.
Kauppa käy yhä kuin siimaa. Ja mikäs on ostaa esim. öljyä lähinaapurista. Lyhyt matka. Ostaa ne tuolla niin itä kuin keski-Euroopassakin yhtä ja toista Venäjältä.
Suomen vienti Venäjälle supistui vuonna 2018 kolme prosenttia, käy ilmi Suomen Tullin uljas.fi-tietokannasta. Tuonti Venäjältä kasvoi 13 prosenttia.
Viennin arvo oli 3,3 miljardia euroa ja tuonnin arvo 9,3 miljardia euroa.
Joulukuussa 2018 vienti Venäjälle kasvoi kolme prosenttia ja tuonti Venäjältä 13 prosenttia. Viennin arvo oli joulukuussa 295 miljoonaa euroa ja tuonnin arvo 741 miljoonaa euroa.
On erittäin valitettavaa, että esimerkiksi Saksa käy yhä laajamittaista kauppaa imperialistisen roistovaltion Venäjän kanssa. Se kaupankäynti pitäisi katkaista kokonaan.
Arne Anthonista.
Varatuomari Anthoni heitettiin selliin noin kahdeksi ja puoleksi vuodeksi laskemaan tiilenpäitä – vaikka hän ei ollut tehnyt minkäänlaista rikosta. Jos hän olisi tehnyt jonkun rikoksen, niin hänet olisi myös tuomittu rikoksesta rangaistukseen. Hän vaan joutui kommunistien koston uhriksi. Sairastuttuaan vankilassa hänelle ei edes luvattu lääkärinhoitoa.
Haluaisiko joku tänne kommentoijista (vaikka Eemeli), että häntä kohdeltaisiin niin kuin varatuomari Anthonia kohdeltiin?
Oikeuslaitos oli tuohon aikaan heh vähän kuin tuolla itäisellä maalla. En viitti alkaa kaiveleen mitä kaikkee Anthooni huseerasi. Laittoi juutalaisia natsien kouriin. Siitä onkin tuo 2, 5 v tuomio sopiva vaikka koskikin muuta asiaa. Saipahan äijä siitä korvauksia. Oli äijä häpeäksi Suomelle.
Anthoni ei rikkonut ensimmäistäkään Suomen lakia. Silloin oli hänen toimivallassaan karkottaa Suomesta ulkomaalaisia – heidän uskonnostaan riippumatta.
Suomi ei luovuttanut ensimmäistäkään Suomen kansalaisuuden omaavaa juutalaista Saksaan.
Sen sijaan kommunistinen sisäministeri Leino luovutti kyllä Venäjälle melkoisen suuren porukan – mukana 11 Suomen kansalaista. Leino otatti heidät kiinni ja luovutti Venäjälle. Hallitusta, eikä presidenttiä, ei informoitu ennen luovutusta.
Suomessa on yleisesti puhuttu vain kahdeksasta Saksaan marraskuussa 1942 luovutetusta juutalaispakolaisesta.
Juutalaisten luovutuksesta vastasi Valtiollinen poliisi Valpo. Sen silloinen päällikkö Arno Anthoni sai aikanaan asiasta varoituksen virkavirheestä korkeimmalta oikeudelta.
Simon Wiesenthal -keskuksen kirjeen mukaan luovutettujen joukossa oli useita Neuvostoliiton armeijan komissaareja ja sotavangeiksi joutuneita juutalaisia. Heille luovutus merkitsi käytännössä varmaa kuolemaa.
Ei ole voitukaan puhua enemmästä kuin kahdeksasta, sillä enempää ei luovutettu. Saksa toki pyysi luovuttamaan myös suomalaisia juutalaisia, mutta siitä kieltäydyttiin kategorisesti. Suomalaiset juutalaiset taistelivat muiden suomalaisten tavoin imperialistista Venäjää vastaan.
Tarina xxxxx:n rautarististä on kertomisen väärti. Rautaristi oli Saksan armeijassa se kunniamerkki joka myönnettiin ainoastaan urhoollisuudesta, ei aseman perusteella.
xxxxx oli taistelun aikana hakenut saksalaisen haavoittuneen rintamien välistä, kun hänen omat lääkintämiehensä olivat siitä kieltäytyneet. Hän oli myös evakuoinut kenttäsairaalan vihollisen tykistön sulkutulen alta. Rautarististä Skurnik sai vihiä etukäteen kenraali Hjalmar Siilasvuolta.
”Kyllä kai sinä hyvä veli ymmärrät, että en minä voi juutalaisena ottaa tuollaista kunniamerkkiä vastaan”, xxxxx oli perustellut ja kehottanut kertomaan saksalaisille, että ”tällaisilla kunniamerkeillä minä pyyhin persettäni”.
Siilasvuo kertoi terveiset sanatarkasti. Saksalaiset vaativat xxxxx luovuttamista ”asianmukaisia rangaistustoimenpiteitä varten”. Siilasvuo ilmoitti, että ei hän parasta lääkäriään luovuta.
Natsien juutalaiselle myöntämä rautaristi on historian ihmeellisiä paradokseja, eikä xxxxx ollut aivan ainoa. Kaikkiaan neljälle Suomen-juutalaiselle rautaristi myönnettiin, ja kaikki he siitä kieltäytyivät.
Se on totta, että saksalaiset myönsivät useille Suomenjuutalaisille rautaristejä, eivätkä he ottaneet niitä vastaan.
Saksalaiset myönsivät kunniamerkkejä myös Saksanjuutalaisille – niin, Saksan asevoimien palveluksessa oli myös juutalaisia.
Toivottavasti tekivät niille kunniamerkeille saman kuin tuo suomalainen lupasi tehdä.
En tiedä. Saksassa saksalaisessa joukossa saattoi olla parasta kantaa ansaittua kunniamerkkiä, eikä osoittaa mieltään.
Kunniamerkki on kunniamerkki, saipa sen keneltä tahansa. Yleensä se on sodassa myös ansaittu. Rauhan aikana toki jaetaan kunniamerkkejä myös poliittisin perustein sellaisillekin, joille ei pitäisi jakaa.
Esimerkiksi Suomessa saattoi kuka hyvänsä, vaikka kommunisti, sotamies tai kenraali, saada Mannerheimristin. Ei kysytty puoluekantaa, uskontoa, tms. Teot ratkaisivat. Jopa Venäjän kansalaiselle annettiin Mannerheim-risti ja vasta myöhemmin Suomen kansalaisuus.