Olipa Uusimaan kuvaus pääministeristämme kuin olisi kalastellut samoilla kalavesillä kanssani, joskin lapsena.
Veneily on se rakastamani harrastus eteläisellä merirannikollamme, joka sittemmin hiipui muuttaessani ”lätäköiden” lähelle .
Ensimmäinen kotijärveni oli Näsijärvi nuoruudessani, sitten tuli meri Helsinki-Porvoo akselilla kymmeniksi vuosiksi. Sitten taas lätäköille; Nastolan Kymijärvi Iso-Kukkosineen Pajulahdessa, Artjärven upea Pyhäjärvi, Hollola-Lahden Tiilijärvet, Vesijärvi ja Päijänne. Nyt Tampereen Pyhäjärvi, ainoa paikka, jossa ei ole ollut paattia.
Meri on se haastavin ja toisaalta rentouttavin avarin paikka, jossa toinen ranta voi olla vaikka Australiassa.
Kertokaahan omia kokemuksianne veneilystä.
https://www.uusimaa.fi/artikkeli/799069-antti-rinne-aloitti-koulutiensa-loviisassa-lahin-uimahalli-loytyi-porvoosta
https://www.uusimaa.fi/artikkeli/799069-antti-rinne-aloitti-koulutiensa-loviisassa-lahin-uimahalli-loytyi-porvoosta
Omat varhaisimmat muistot veneilystä liittyvät enemmänkin veneen rakentamiseen kuin veneilyyn, isä vainaa niitä jokusen teki.
Itse veneilyä on tullut harrastettua Porin ja Merikarvian edustalla, Kokemäenjoella ja vähäisesti Turun / Kaarinan edustoilla.
Eräs mieleenpainunut kokemus oli joskus 80-luvun alkupuolella, kun löysimme vesiruumiin Kokomäenjoesta, Pihlavanlahden tuntumasta.
Minulla on ollut kaikenmoisia veneitä, jos nyt nuo soutuveneet ja purjeveneet otetaan luettelosta pois, vaikka kaikilla niilläkin olen vesiä kolunnut.
AnnaMaria oli mäntyinen valkoiseksi maalattu huvivene ja 2-pyttyinen Vickström startilla.
Sitten oli täysmahonkinen yli 10-metrinen ”risteilijä” marinoidulla Fordssonilla.
AnnaBelle oli taas perhevene kaikkine mukavuuksineen marinoidulla Volvo-Pentalla.
Sitten oli niitä” talon” kokoisia veneitä ja vielä koeajossa Porvoon nurkilla.
Sitten viimeksi oli jostain pelastettu peltinen pelastusvene- nyt ei oo enää mittään !
Mutta pointti on se vielä, että vesillä kaikenlaista tapahtuu, joten se olkoon ihan eri juttunsa.
Kajakki lienee se kaikkein nöyrin ja samalla ehkä palkitsevin tapa liikkua vesillä.
Ainoa mihin voit luottaa, on omat kädet ja oma fysiikka, ne tikkaa sitkeästi menemään vaikka muilla loppuisi hiilivedyt tai baylinerin tekniikka pettäisi.
Olen käynyt kajakilla paikoissa missä kukaan, koskaan ei ole ennen käynyt, poislukien jäälläkävelijät. Kajakin syväys on vain muutama sentti.
Lokit vihaavat kajakkia mutta muut linnut eivät, pääset ihmeen lähelle.
Kajakki on myös monen luontokuvaajan ainoa vesikulkuväline.
Puisella kanootilla meloin nuoruudessani pitkiäkin matkoja ja kaikkea sattui. Jouduin opettelemaan eskimokäännöksen.
Mutta oli ne hienoja pelejä ml. puinen kiiltävä melan lapa.