Kaj Donner, johon Putkinen lähteinään viittaa oli ns. valkoisten historiankirjoittaja ja monet muut neutraalit historian tutkijat ovat nähneet asiat toisin.
Donner on jättänyt mainitsematta ikäviä valkoisten tappioita ja ns. punaisten menestyksiä. Samoin kansalaissodan loppunäytelmät ovat hyvin puolueellisia vrt. Teemu Keskisarja ym. analyyseihin.
Selittyy ehkä sillä että Kaj Donner oli oikeistoaktivisti eli hyvin asenteellinen sekä tieto jonka hän sai oli sen ajan tietoa, hyvin värittynyttä sen mukaan kumman puolella olit, venäläisten vai valkoisen Suomen puolelle,
Teemu Keskisarja taas on oikea historioitsija ja hän elää sillä että tekee yrityksille satavuotishistoriikkeja sekä pitää luentoja, eli se on hänen oikea työ, ehkä tämä Keskisarja antaa aidomman kuvan ilman puoluetaustaa tai poliittista asennetta sata vuotta sitten tapahtuneista asioista jne.
Henkilökohtaisesti sata vuotta vanhat jorinat pitäisi jo unohtaa, niitä on käsitelty jo ihan riittävästi.
Historia on kirjoittajansa näköinen ja naapuri jopa muuttaa kirjoitettua uusiksi. Keskisarja osannee katsoa asiaa …
Meistä jokainen voi olla ”historioitsija”, etsiä eri lähteitä ja kirjoitella niiden pohjalta oma näkemys historiasta. Se vaan meinaa poliittinen kanta ja omat mielipiteet muokata sitä historiaa sitten niissä omissa kirjoituksissa…
”Kaj Donner, johon Putkinen lähteinään viittaa oli ns. valkoisten historiankirjoittaja ja monet muut neutraalit historian tutkijat ovat nähneet asiat toisin.”
Toisin näkeminen on normaalia. Se pitää vain ottaa huomioon.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kai_Donner
”Donner oli myös Lapuan liikkeen tärkeimpiä taustavaikuttajia ja oli jo vuoden 1929 lopulla ohjailemassa liikettä. Kesällä 1930 hän oli merkittävin liikkeen taustalla vaikuttaneista aktivistijohtajista. Hänen keskeinen tavoitteensa oli ulkopoliittinen aktivismi, ts. hyökkäys itään; sisäpoliittinen muutos oli lähinnä tämän toteuttamiseen tarvittava väline. Taktikoijana Donner kannattajineen oli esimerkiksi kyyditysten suhteen välillä maltillisella kannalla ja välillä edusti kaikkein jyrkintä linjaa. Liikkeen jyrkän siiven harmaana eminenssinä hän yritti saada sille kokenutta ja järjestäytynyttä johtoa Vihtori Kosolan kaltaisten talonpoikien sijaan voiton varmistamiseksi, kuitenkin huonolla menestyksellä. Donner itse liittyi Lapuan liikkeen valtuuskuntaan kesäkuussa 1930 ja talonpoikaismarssissa hän johti Uudenmaan ruotsinkielisiä yhdessä Petter Forsströmin kanssa. Suhteet Mannerheimiin ja rahamaailmaan tekivät Donnerista vaikutusvaltaisen, mutta haitaksi muodostui hänen taipumuksensa salamyhkäiseen juonitteluun.”
—————————————-
Venäjän kannalta katsoen Donner voitiin arvioida maanpetokselliseksi puuhatessaan separatismia vuosia ennen itsenäistymistä.
”Hänen keskeinen tavoitteensa oli ulkopoliittinen aktivismi, ts. hyökkäys itään; sisäpoliittinen muutos oli lähinnä tämän toteuttamiseen tarvittava väline.”
Joku voisi kuvailla Donneria Suomen Putiniksi.
Donnerilainen ajattelutapa saattoi olla provosoimassa Neuvostoliittoa talvisotaan ja suomalaisiin kohdistuneisiin vainoihin Karjalassa rajan takana ennen sotaa.
———————————-
Jörni on perinyt jonkin verran äkkijyrkkää luonnetta isältään. Vanhemmiten on ollut niin freudentalistia, niin freudentalistia.
https://plaza.fi/lukeminen/jorn-donner-kuolemankuvia/
”Jos Jörn Donnerin isä Kai Donner olisi päässyt määräämään, meidän olisi saattanut käydä huonommin. Sisällissodan päätyttyä 1918 Mannerheim nimitti Kai Donnerin Suomen ja Venäjän rajamaan komendantiksi. Donner oli ollut perustamassa jääkäriliikettä. Kannaksella Donner sai kulttuurisokin, koki olevansa Terijoella ”ryssien maassa”. Mannerheimin tavoin hän olisi halunnut hyökätä Pietariin, silloiseen Petrogradiin, ja muodostaa Suur-Suomen, mutta Mannerheim luopui suunnitelmasta. Donnerin valloitusinto säilyi.”
”En usko, että matka isäni jäljillä lisäsi ymmärrystä itsestäni eikä oikeastaan hänestäkään. Pyrin kuvaamaan sitä, minkälainen hän oli, mutta ei se lähentänyt minua häneen”, Donner sanoo ja puhaltaa ylimielisesti tupakansavua puoliavoimesta suustaan. Hän ei löytänyt Donnereita yhdistäviä erityispiirteitä eikä kokenut edustavansa suvun jatkumoa. ”Voi olla, että meitä yhdistää uteliaisuus, mutta monet muutkin ovat uteliaita ja haluavat tehdä töitä.” Donner kohauttaa olkaansa. ”Olen joutunut katsomaan isääni tästä miljööstäkin johtuen, mutta nyt se on katsottu loppuun.”
Puolueetonta historiankirjoitusta ei olekaan. Viisas ymmärtää sen, ja vielä viisaampi ymmärtää lukea jokaista kirjoittajaa oikeassa kontekstissa.
Näinhän se on, ja jos vaikka minä kirjoittelisin tässä nyt oman kantani historiasta nojaten lähteisiin on siinä silloin varmasti joillain muilla eriäviä mielipiteitä ja fiksu opponentti hyväksyy ne ja ottaa opikseen tai täydentää tietojaan.
Unohtuneita tai uusia näkökohtia tulee korostaa. Todellisuus hahmottuu erilaisten väitösten kautta.
Historiankirjoitus voi sanoa tosiasiat oikein vaikka olsikin puolueellista, ja tarkasteli jonkun tietyn osapuolen kannalta, kuten se aina enmmän tai vähemmän tekee.
Toisaalta voidaan kijuutella puutaheinää, vaikka ei varsinaisesti oltaisikaan puolueellisia.
Jos oikeasti kirjoitetaan historista puolueellisesti niin se ei ole totta. Se on muunneltua historiaa.
Kyllä meillä oli aikoinaan koulussa historian opettaja joka suolti puolueellista historiaa, ihan SDP:n puoluekirja takataskussa. Se ”totuus” oli silkkaa paskaa, samanlaista olisi voinut joku oikeistopuolen opettaja toitottaa omalla kannallaan.
Kun toiseen kouluun siirryin oli siellä oikea historian opettaja, sai oikeaa tietoa ja opettaja kuunteli oppilaitaan ja jos joku asia oli epäselvää siitä otettiin opettajan kanssa selvää.
Sama pätee historiantutkimiseen, yhdensuuntaista puppua ei kukaan jaksa kuunnella.
”Jos oikeasti kirjoitetaan historista puolueellisesti niin se ei ole totta. Se on muunneltua historiaa.”
Jos kirjoitetaan yhdestä näkövinkkelistä totta, niin se on totta, mutta se on vain osatotuus.