Ylä-Satakunnan pääkirjoitus käsitteli torstain 1.8 lehdessä alueemme Sote kuvioita. On syytä selventää mistä oikein on kysymys. Ensiksi; Kirjoituksessa kysytään: ”Halutaanko, että pitäjässä on kaikki nimenomaiset palvelut ja visusti paikkakunnalla tuotettuna. Tämä lienee mahdollista, vaikkakin haasteellista. Mutta se maksaa, todennäköisesti maltaita”. Todella, me maksamme tällä hetkellä maltaita. Ymmärtääkseni maksamme edelleen 30 vuodepaikasta, vaikka potilaat on siirretty tehostetun palvelun yksikköön, jossa asiakkaat maksavat palvelunsa itse. Parkanon sairaalassa makuutetaan kihniöläisiä, joita omaiset yrittävät päästä katsomaan. Nurinkurista kun meillä on laadukas sairaala jonka paikoista vielä maksamme. Tämä on yksi painava syy miksi kunnanhallitus haluaa avata keskustelun sopimuksesta.
Sanonta, kun annat pikkusormen, vie koko käden, on se mikä puhuttaa ja huolestuttaa kihniöläisiä. Sopimuskumppaniin ei luoteta. Entä jos meiltä viedään sairaala? Mitä seuraavaksi, hammashoitola ja lopulta lääkärit ja koko terveyskeskus, niinkö? Puheet, lupaukset ja sopimukset ovat olleet tyhjää, kuten on nähty. Kaiken lisäksi kun ulkoistusta sorvattiin kovan kritiikin saattelemana, kävi Pihlajalinnan Mikko Wiren vakuuttelemassa kuinka palvelut tulevat säilymään omassa kunnassamme ja jopa paranevat. Nyt olemme sitten tässä.
Eräs ystäväni, kunnanhallituksen jäsen on todennut viisaasti terveyskeskuksen ja sairaalan olevan Kihniön sydän. Jos sydämen toiminta lakkaa, kuolee elimistö ympäriltä. Varmaa on, jos kihniöläiset joutuvat yhä enemmän ajamaan hoivapalveluiden perässä Parkanoon, muutkin palvelut tullaan enenevässä määrin hoitamaan siellä. Miten käy apteekkimme, kauppamme jne. Tässä käydään siis kamppailua myös Kihniön olemassaolosta. Keitä kiinnostaa kunta jossa palvelut ovat naapurikunnassa ja kauppojen ikkunat ammottavat tyhjillään? Hyvä vetonaula kunnalle olisi ilman muuta laadukkaat terveyspalvelut.
Vielä siitä tehokkaasta sote – rakenteesta. Se vain tuppaa olemaan niin, että tehokkuuden maksajina ovat aina ja iäti työntekijät ja hoiva-alalla palveluiden tarvitsijat. Hoiva – alalla se on tarkoittanut yhä enemmän uupumisia, kovaa stressiä ja lopulta ammatin vaihtoa, kun kerta kaikkiaan ei jakseta. Mieluummin työvoimatoimiston ovi kuin, loppuun palaminen hoiva-alalla.
Kotihoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa vanhuksilta viedään tuhkatkin pesästä. Perusterveydenhoidot karkaavat yhä kauemmas keskuksiin, maksujen jatkuvasti noustessa. Tehokasta varmaan kunnille ja ennen kaikkea hoiva – alan suuryritysten sijoittajille, mutta mihin mahtuu tässä yhteiskunnan tehokkuuden ja ketteryyden ylistyslaulussa ihminen?
Kuntapäättäjät niitä päätöksiä tekevät omien kuntalaistensa hyvinvoinnin edistämiseksi?
Hämmentää? Mistä on kysymys kun kuntalainen on pihalla kuin lumiukko??
Tietäähän sen että miten siinä käy kuntalaisille puhuttaessa tehostamisesta yhdessä keskittämisen kanssa !
Lainaaan erästä Markoa, jos se sallittaneen :
💵 💰!