Minä niin rakastan päiväunia. Mikäs on ollut köllähtää kyljelleen keskellä päivää, kun päiväunet kaiken lisäksi edistävät tutkijoiden mukaan myös terveyttä. Pienet torkut olisivat kuulemma paikallaan vaikka työpaikalla. Eilen sitten maailmani romahti. Toinen iltapäivälehti tiesi kertoa, kuinka päiväunet saattavat kertoa alkavasta alzheimerin taudista. Nyt sitten on yritettävä sitkitellä hereillä iltaan saakka, pettää itseään näyttelemällä virkeää, että eihän minulla sentään ole muistisairautta, eihän? Olen tekopirteä koko päivän kuin peipponen tai tässä tapauksessa tiainen.
Rakastin myös kesäisin kulkea nurmella ja kedoilla paljain varpain, sortsit jalassa, kellahtaa nurmikolle maate ihanassa auringonpaisteessa. Vaan eipä onnistu enää. Alkukesästä se toinen iltapäivälehti loi kansalaisiimme pelon ilmapiirin. Punkit uhkaavat kansakuntaamme.
On asennettava peilit seinistä kattoon ja lattiaan jotta pääset alasti tutkimaan vartalosi joka sopukan heti ulkona käynnin jälkeen. Jos olet erehtynyt ulos ilman kokovartalohaalareita, pitkävartisia saappaita ja syvälle päähän vedettyä pipoa. Vaihtoehtona tietysti kyhjöttää sisällä syksyä ja pakkasia odotellessa. Punkkeja siellä, punkkeja täällä, joka puolella punkkeja hiiala hiijala hei, punkit mun ihanat kesäni vei.
Pidän talvesta ja lumesta. Tykkään tehdä lumitöitä. Mitä parhainta kuntoilua lumityöt ovatkaan. On upeaa olla hyvässä fyysisessä kunnossa. Paitsi, että talven korvilla, se ensimmäinen iltapäivälehti revitteli otsikoissaan, kuinka lumitöissä piilee suuri vaara. Juuri minun ikäiset miehet tuupertuvat lumikolan ääreen – sydämet pettävät, sydänkohtausten iskiessä. Ei muuta kuin soittamaan traktorimiehille jotta tulkaahan linkoamaan pihamaat. Ja minä onneton katselen rapautuvan kuntoni kanssa keittiön ikkunasta kuinka auramies puhdistaa pihaa. Se mitä ennen pidettiin hyvänä hyötyliikuntana ja kunnon kohottajana, onkin yhtäkkiä mitä vaarallisinta puuhaa.
Eläkkeelle pääsyn piti olla yhtä juhlaa pitkän työuran jälkeen. Mitä vielä, tunnen olevani piikkinä terveiden ja hyvinvoivien työssäkäyvien lihassa. Yhteiskunnan rahat eivät yksinkertaisesti riitä hoitamaan meitä eläkkeillä olevia ja hoitoja vaativia. Näin meille kerrotaan illasta toiseen. Toki olemme hellyttäviä, suloisia ja kultaisia ikäihmisiä joita on kunnia-asia hoitaa hyvin ja laadukkaasti, kun puolueille uhkaa käydä köpelösti juuri ennen vaaleja.
Kun me onnettomat, itsekkäät eläkeläiset vielä syömme toisten leipää. Että kehtaammekin. Nostamme kylmän rauhallisesti kerran kuussa pienen summan meille kuulumatonta rahaa, joka kuuluisi uusille sukupolville. Törkeyden huippuna on pilattu vielä elinympäristö. On kasvatettu karjaa, raivattu peltoja, rakennettu puulämmitteisiä taloja ja rantasaunoja, ilman omantunnontuskia, ajattelematta maapallon kantokykyä.
Uutta lamaa pukkaa ja eläkeläiset sen kuin jaksavat ruikuttaa. Lisää pitäisi saada eläkettä vaikka suurpääomasijoittajat huutavat tuskissaan miten heidän miljardiensa käy. Mihin eläkeläiset ovat unohtaneet solidaarisuuden? Oma nahka lähinnä vaikka ökyrikkaiden omaisuuksien kasvattamiset ovat todellinen uhka.
Mielenterveysongelmat kasvavat kasvamistaan, myös vanhusväestön keskuudessa – hm, miksihän? Ettei vain uhkakuvilla, pelotteluilla sekä syyllistämisillä olisi yhtäläisyysmerkkejä mielenterveyteen liittyvien ongelmien kanssa, ongelmien jotka uhkaavat jopa kansantalouttamme.
Syyllistäminen – hajoita ja hallitse…
Hannu; kun jäin armeijan palveluksesta pois, suljin erään oven ja palannut en ole. Nyt kun kahdeksantoista lopetin yrittäjyyden; syyllisyyttä en ole tuntenut.
Kumpa monetkin nykyisin jatkaisivat työelämässä pidempään; kuitenkin siinäkin nyt rajansa.
Nykyisin elän kuten käsittääkseni Sinäkin, eläkkeellä.
Syyllisyyttäkö; kertokaahan miksi?
Kun siirryit eläkkeelle, tulosi putoavat rajusti, ei ehkä ulkomaanmatkoja, kesämökistäkin luovuttava.
Nyt täysin eläköidyttyäni osaan asemoida resurssiani oikein; elintaso laskee mutta elämäntaso nousee..
Juu Kalle, noin se menee. Välillä naurattaa noi iltapäivälehtien pelottelut, milloin mistäkin. Kohta ei saisi laittaa suuhun mitään, tehdä mitään jne. Minulla ei tulotaso kauheasti tippunut. kun täällä maaseudulla palkat olivat pienemmät. Mutta aikanaan muutettuani kotikonnuille takaisin etelän sykkeestä, niin en katunut hetkeäkään. Kulutan todella vähän ja nautin pienistä asioista. Ärsyttää kyllä tuo syyllistäminen, juuri noista eläkkeistä.
Kieltämättä ”vaara vaanii” otsikot ovat minullakin osuneet vähän silmään. Kaikki hengittämisestä olemassaoloon on hemmetin vaarallista.
Hannulta loistava maanläheinen diagnoosi meidän seniorien elämän täytekakusta. Piru, kun meinaavat viedä vähätkin mansikat kermakakun päältä.
Itse olemme mielissämme, kun luovuimme erittäin maanläheisestä elämästä. Hehtaarin tontti niittoineen upeine maastoineen ja kaikkineen. Pitkä tie lumitöineen-traktoria sinne sai odottaa, Siksi mulla oli kunnon vanha maasturi Jeep Cherokee, jolla vetelin ukkoja, akkoja ja veneitä ties mistä- eikä noista muista 4-vetoisita ollut kuin harmia.
Läpivuoden kalastuksen merellä lopetin, meritaidot hapantuvat- siitä oli vaikeinta luopua, kun täällä on vain ”lätäköitä”.
Ja kasvihuoneesta ja Avantista ja kyntämisestä ja pajasta ja avarasta maisemasta meren ulapalle luovuin. Vieressä oli kylläkin 18- reikäinen upea Golf-kenttä- en koskenut kun kerran maillaan, mutta keräsin hutipalloja ympäristöstä. Niitä on varmaan 1 000 kpl tallella.
Matkaa oli vain Porvoon keskustaan n. 12 km ja lähimmälle kioskille 3 km ja valaisematonta tietä saman verran. Ja kaikki tietenkin koettiin pahimpaan rospuutto aikaan. Lähellä olleen kartanon isäntä vielä kiukutteli, kun ”hänen” yleistä tietä käytettiin.
Nyt kiitämme tätä Pyynikin kulman elämää, jossa on luonto järvineen vieressä puhumattakaan kaikista palveluista kävelyn päässä ja konsertit ja teatterit ja kirjastot jopa kivijalkakauppa. Bussipysäkki 50 m.
Asukaskanta täällä on erittäin kirjava, nuorta ja vanhaa, mutta epäsuomaliseen tapaan täällä Pyynikin kulmilla kaikki tervehtivät toisiaan tunsit tai et, mutta hississä nuoret hymyilevät ja ovat ystävällisiä ja auttavia jos tarvitaan – se on esimerkillistä.
Täällä ei autoa välttämättä tarvitse- tuolla se makaa hallissa kasvamassa ”korkoa”.
Lääkärit nimenomaan kehoittaa ottaan päiväunet. Se ei mikään alzhemerin merkki ole. Se tulee jos on tullakseen otti päiväunet tai ei. Tolkuton television toljotus mun mielestä enempi lisää alzheimeria.
Kerrankin mukavan leppoisaa jutustelua, mukava oli lukea.
Itse en tunne sitten minkäänlaisia omantunnonpistoja eläkkeellä olostani. Aineellisesti alentuneeseen elintasoonkin on aika helpolla tottunut.
Päiväunia olen kymmenet vuodet jo ottanut, enimmäkseen ruokaperäisiä puolen päivän seutuvilla. Sittemmin olen havainnut että pikku tirsat voi ottaa mihin aikaan hyvänsä, aina tuntuu mukavalta.
13,5 vuotta olen eläkkeellä ollut ja koko ajan on ollut hyvä olla.
Saman mallinen on ollut elämäni yli 30 vuotta jos kotona olen ja nykyisin pääasiassa kotona.
Päivänokoset ovat mielestäni ja varsinkin ruuan jälkeen ”kristillissiveellinen” ja terveellinen tapa.
Samaa mieltä tästä keskustelun tasosta. M uuten varsin usein Hannun avauksissa toistuu tämä leppoisuus.
Kun on tehnyt yli neljän vuosikymmenen yrittäjäuran, nukkuu ”päiväunia” ihan mielelläänkin. Se tauti tarttui aikanaan siitä, kun nukuttelin meidän tytärtä viikonloppuisin päiväunille. Tuli silloin ihan mielellään viereen, vaan eipäs tule enää, minulle se jäi ns.”päälle”.
Pitää sanoa niinkuin Myllymatti, ei minkäänlaisia omantunnontuskia, tehkööt nuoremmat saman.
Hannullekin vaan terveisiä Kihniöön, älä ota asioita liian vakavasti.
Nukkuminen ja syöminen ovat vaarallisia. Kannattaa ennemmin alkaa harrastaa vaikka base-hyppyjä ja liitopuvulla lentämistä.