he olivat osa lapsuuttani
villejä nuoruusaikoja
aikuisuuteen kasvamista
urheilijat, levylaulajat
koomikot, näyttelijät
kirjailijat
politiikan vaihtuvat kasvot
kulkivat mukanani
eloni kiemuraisilla poluilla
itkuista nauruihin
pettymyksistä onnen hetkiin
vieriessä ajan
loivat muistikuvia menneisiin
yksi kerrallaan
idolieni, esikuvieni
kuin tuttujakin tutumpien
ikiunien myötä
kokea
kerta toisensa jälkeen
oman juoksuratansa häämöttävästä
maaliviivasta
eletyn elämän
peruuttamattomuudesta
tuoden
haikeuden tunteen
surumielisyyden aaltojen
lainehtiessa sisällä
kuoloa
tyyntä odottaen
Älä nyt vielä tuommoisia aattele. Meillä on vielä paljon annettavaa nuoremmille, jos vain ymmärtävät kuunnella.
Kuten nuo Hannun aina kauniit runot ja rauhallinen keskustelutyyli. Malliksi annettavaa sekin on.
Kyllä se kuolo aikanaan tulee, ei kannata jäkkäytyä odottelemaan.
Hyvä motto mielestäni vanha hokema: Eteenpäin elävän mieli.
Kiito hyvistä ja kannustavista kommenteista. Jotenkin tuntuu kun tunnettu julkisuudessa ollut henkilö poistuu, että mukana lähtee osa omaa elettyä elämää ja alkaa miettiä omaakin kohtaloaan. Mutta ei tässä kuitenkaan synkkyyteen vaivuta vaikka aika-ajoin pois lähdön ajatukset pyörivät päässä.
Claes Andersson, Jukka Virtanen, Reijo Taipale… siirtyneet autuaimmille metsästysmaille…
Jorma Kinnunen, Eero Mäntyranta, Juhani Kärkinen, Matti Nykänen, Arto Paasilinna ja moni nuoruuden esikuva ovat poissa.
Kommentti: Jorman tapasin Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla sponsorin ominaisuudessa. Kärkisen lajitoveri, Veikko Kankkonen ,Lahdessa elää hyvin. Nykäsen Matti oli meidän ( Seura-lehti) suojatti ja Keke manageri, Arto Paasilinna taas oli ravitola Salven vakiasiakas niin kuin minäkin viereisessä pöydässä ja väänsi mielellään kättä, kuka uskalsi. Legendoja kaikki.
Ai niin, Eero Mäntyranta oli henkilökohtaien kaveri, jonka kanssa hiihdimme ”kilpaa” , arvaa kumpi voitti ?
Voi olla, että sinä. Katsoppa, kun asuimme Nivalassa niin vanhin siskoni oli ylivoimainen koulun hiihdoissa ja niinpä kerran hän oli mukana Nivalasssa järjestyissä hiihtokilpailuissa ja voitti toiseksi tulleen reilusti. Se toinen oli Helena Kivioja, myöhemmin Helena Takalo. Sisko ei sitten jatkanut koskaan urheilemista. Uskon sinun voittaaneen Eeron joskus:))
Hannu!
Lyhyt tarina Eeron kanssa kilpahiihdosta. Kutsuin hänet ja vaimonsa Raakelin 7-veljeksen hiihtoon joukkueeseemme Hyvinkäälle. Vuosi oli jotain 1985 tms. Kaupungin johto kutsui meidät lisäksi täyslaidalliselle päivälliselle juomineen jne.., koska joukossa oli merkittäviä urheiluihmisiä kuten myös Liikasen Ekikin.
Ilta venyt pitkäksi ja lopuksi tarjottiin vielä konjakit. Otin yhden. Tarjottiin toista, mutta jätin. Eero sanoi, että otetaan hiukan tasoitusta ja otti pari lisää.
Aamulla klo 9 oli lähtö 45 km:n hiihdolle suu hiukan kuivana. Lähdössä Eero oli hiukan jättäytynyt ”takajoukkoihin”.
Katselin useasti taakseni, että missä se mestari piileskelee, kun ei näy. Tultiin viimeiselle juottoasemalle ja Eero oli kantapäillä ja sanoi, että Hessu lähdetäänhän nyt hiukan hiihtämäänkin ja häipyi hirmuisella vauhdilla meiltä kaikilta, että lumi pöllysi.
Hän oli noin 50-kymppinen, mutta ei haitannut menoa !
Eeron hemoglobiini oli käsittämätön, noin 230.
Mielenkiintoinen tarina ja mukava. Juu, olen lukenut, että hurjat oli Eerolla lukemat.
Hannulle – muistan aikoinaan hyvän hiihtäjän Arto Tiaisen !
Vähän huonon tuurin hiihtäjä arvokisoissa, mutta ei mitään sukua, ainakaan tietääkseni.
Kulttuuri on osa elämää, elämä on osa luonnon kiertokulkua. Heitä tulee, heitä lähtee, heitä tulee uusia.
Jokainen uusi, tämän päivän kulttuurintekijä, on tribuutti heille jotka tulivat ennen.
Runo taisi olla Virtasen poismenon kunniaksi?
Kevyitä multia Jukka Virtaselle.
Hän oli Suomiviihteen moniottelija, joka osasi, mutta ei ketään pilkannut tai lyönyt.
Taitava viihteen tekijä, jota arvostin aina.
Jukka Virtanen oli myös Yksi Suomen ”viisasten kerhon” parhaimmista tietäjistä sitten Esko Kivikosken.