Miten käy Kihniön apteekin?

 

Apteekkarin paikka vapautuu Kihniössä kun nykyinen apteekkari Petteri Pietikäinen palaa lähelle kotikontujaan. Harmi sinällään, kihniöläiset kun ottivat Pietikäisen nopeasti omakseen. Mielellämme olisimme Petterin pitäneet kunnassamme.

 

Tummat pilvet leijuvat myös pienten kuntien apteekkien yllä. Kuinkas muuten, eihän ole päivääkään, etteikö synkkiä uutisia kerrottaisi siitä saakka kun bisnes rynni väellä ja voimalla hoiva – alalle.

 

Apteekkari – nettilehti kertoi kuinka suuret hoiva-alan yritykset ovat alkaneet keskittämään myös lääketoimituksia. Lehden mukaan lääkehuolto sirpaloituu ja siirtyy satojen kilometrien päähän. Että tämäkin vielä pitää nähdä. Mutta näin käy kun palveluita tuotetaan setelinkuvat edellä.

 

Tässä lehden esimerkki Ylä-Savosta: ”Kun Ylä-Savon sote myi keväällä hoivakoti Sotkanhelmen Attendolle, paikkakunnalla heräsi huoli. Kävi ilmi, että kiinteistön mukana myös annosjakelu siirtyisi Attendon sopimuskumppanille. Vieremän apteekki menettäisi puolet annosjakeluasiakkaistaan.” ” Apteekkarilehden tuoreen kyselyn mukaan 32 apteekkia on viime aikoina menettänyt annosjakelun samalla kertaa, kun kotihoito tai palveluasuminen on ulkoistettu. Lisäksi 38 on menettämässä asiakkaita lähiaikoina tällä tavoin.”

 

Näin hälyttäviä uutisia saamme lukea armaassa Suomen maassamme tapahtuvaksi. Ei ihme, että Vieremällä omaiset ovat nousseet puolustamaan omaa apteekkiaan. Miten mahtaa alueellamme käydä? Joko vanhusten annosjakelua täälläkin aletaan keskittää?? Onko jollain tietoa, perusturvalautakunnalla tai ohjausryhmällä? Vai onko edes heillä mahdollisuus vaikuttaa yrityksen strategisiin suunnitelmiin ja saada tietoa?

 

En yhtään ihmettelisi, ellei jo olisi suunnitelmia tehty. Täytyyhän yrityksellä viivan alle jäädä tulosta, eikä siinä polulla saa esteenä olla kiviä ja männynkäpyjä. Jos yhteistoiminta-alueellamme otetaan tässäkin asiassa mallia muualta maasta ja apteekki palvelut aiotaan keskittää, niin miten apteekkiemme käy? Kuka uskaltaa tulla apteekki yrittäjäksi pieneen kuntaamme, jos sen toiminnasta tulee hyvin rajallista.

 

Arvatkaa vain lukijat alkaako pikkuhiljaa nyppimään minuakin tämä jatkuva asioiden esille nostaminen. Vaan minkäs teet kun jatkuvalla syötöllä uhkakuvia leijuu kuntamme yllä. Pelko kuntamme lopullisesta näivettymisestä on todellinen.

 

Ennen kaikkea surulliseksi tilanteen tekee se voimattomuuden tunne, hoiva-alan työntekijöiden, asiakkaiden/potilaiden ja heidän omaistensa puolesta, joilla ei totta totisesti ole helppoa jatkuvien muutosten myllerryksessä.