Ennen vanhaan irvailtiin miten hartiat ovat kuin ladon ovet, ei niin leveät, mutta yhtä lahot. Soten sekoilujen yhteydessä Sipilän hallitus maakuntamalliaan ajaessaan vetosi jatkuvasti leveämpien hartioiden tarpeeseen. Myös sosialidemokraatit puhuivat aiemmin 20 000 alueen yhteistoiminta – alueista ja silloinkin vedottiin noihin kuuluisiin hartioihin.
Miten on laita leveämpien hartioiden – kovin tuntuvat lahoilta? Tänään 24.10 Pohjois – Karjalan Siun Sote kertoi yhteistoimintamenettelyn aloittamisesta. Eri puolella maata ovat sairaanhoitopiirit olleet vaikeuksissa. Missä syy, miksi isot yksiköt ovat vaikeuksissa? Jos sairaanhoitopiireillä on ongelmia rahan puutteen tähden, niin miten muka maakuntamallilla olisi järjestynyt rahoitus niin, ettei samanlaisia ongelmia olisi ollut edessä kuin näyttää olevan sairaanhoitopiireillä.
Raha ratkaisee ja siksi katseet suuntautuu valtion suuntaan. Näille ”leveille hartioilleko” pitäisi valtion pumpata lisää rahaa? Entä jos valtio ei olisi ajanut kuntia siihen tilaan missä nyt ovat valtionosuuksia jatkuvasti leikkaamalla, olisiko tilanne aivan toinen?
Jos kunnille olisi taattu riittävä rahoitus turvaamaan kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitäminen/parantaminen peruspalveluihin ja ennaltaehkäisevään työhön panostamalla, oletan sairaanhoitopiirien työtaakan erikoissairaanhoidon puolella helpottaneen. Oikaiskoon maalaisjärjellä ajatteluni vääräksi, kenellä on järkevät perustelut kumoamaan olettamukseni!
Surkuhupaisaa olisi, jos ei todella vakavasta asiasta olisi kyse, on se, kun nyt pähkäillään otsat kuumina mistä saadaan uusia hoitajia, jotta hallituksen lupaama hoitajamitoitus täyttyisi ja samaan aikaan eri puolilla hoitajia uhkaavat lomautukset ja irtisanomiset?
Samaan leveisiin hartioihin törmää kuntaliitoskuvioissa. Poliitikot ja viranhaltijat hokevat jatkuvalla syötöllä ”suuri on kaunista” ideologiaansa. Pienet kunnat eivät muka pärjää väestön vanhentuessa ja hoitosuhteen muuttuessa huolestuttavaan suuntaan. Muuttuuhan se kun pistetään väkipakolla valtion toimin muuttumaan.
Kuitenkin olemme saaneet uutisista kuulla kuinka esim. Kouvola, Joensuu ja mitä muita niitä onkaan, käyvät yhteistoimintaneuvotteluihin. Kaupunkien työntekijöitä aiotaan lomauttaa tai irtisanoa. Säästöjä etsitään kissojen ja koirien avulla. Ei auta maakuntien kaupunkeja ja kuntia olipa leveät tai kapeat hartiat, kun ihmisiä ajetaan väen väkisin isoihin kasvukeskuksiin.
Pienissä ja keskisuurissa kunnissa pidetään parhaiten luonnosta hyvää huolta. Näissä ihmiset ja luonto kuuluvat yksi yhteen. Ihmiset elävät luonnon keskellä terveinä ja hyvinvoivina, arvostavat ja kunnioittavat luontoa ja luonto kiittää.
Isossa kaupungissa nähdään asia toisin. Ihmiset pitää saada kasvukeskuksiin voimaan pahoin, niiden leveämpien hartioiden syleilyyn. Pois syrjäkyliltä, pois pienten kuntien kirkonkyliltä, isompien liitoskaupunkien kerrostaloihin masentumaan ja ahdistumaan. Kapitalistinen markkinatalous tarvitsee orjansa, jotka ajetaan lähiöiden kennostoihin. Sieltä heitä on helppo ohjalla ja hyväksi käyttää aina kun tarve vaatii.
Yhden totuuden maailmassa, jossa jatkuva talouskasvu on jumala ja jonka nimeen vannotaan, eivät mahdu ihmiset, heidän asuinsijansa eikä heidän ympärillään oleva luonto. Toki poliitikot laidasta laitaan kuolaavat muoti-ilmiön perässä, eli sujauttavat puheissaan otsat huolesta rypyissä joka toiseen lauseeseen sanan ilmastonmuutos ja kohta ovat valmiit leikkaamaan kuntien valtionosuuksia ja näin heikentämään kaukana Arkadianmäeltä sijaitsevien kuntien elinvoimaa, luonnosta huolehtimista ja kuntalaisten elämisen ehtoja. Ja kuin kaikuna eduskunnan käytävältä kuuluu tuttu hokema: Koko Suomi täytyy pitää asuttuna. Niinpä niin.
Kyllä ne ovat leveämmät mutta hyöty ei välttämättä kasva sillä laita on aina reservaattia.